14.01.2010 Ajansäästökuuri

Tämän viikon teema on selkeästikin laukkujen epätoivoinen pakkaaminen ja purkaminen. Alkuviikko vierähti pienen repun kera kouluhommissa Tampereella, mutta loppuviikon Helsingin reissuun taitaa joutua ulkonäkökriisin vuoksi raahaamaan jonkun astetta isomman matkakassin. Perjantaina on  luvassa Indiedaysin lanseerauskekkerit ja tämä ilta onkin kulunut epätoivoisesti kolttuja repien ja riuhtoen. Ensin niitä mekkoja on revitty kaapista, sitten kolttu on kiskottu päälle, sitten on riuhdottu sama kolttu itkuisena pois päältä ja sen jälkeen on revitty epätoivoisena tukkaa. Ja sen jälkeen tämä kuvio on toistettu jollakin toisella mekolla ja samalla tukalla. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Lopputulos on se, että hankittuani ehdolle kolme uutta mekkoa olen tällä hetkellä kallistumassa yhden vanhan koltun puoleen. Juuri näin..

Mutta, koska olen fiilispukeutuja enkä pysty suunnittelemaan elämääni saati sitten pukeutumistani edes kahta päivää eteenpäin, pakkaan kassiin muutaman vaihtoehdon ja teen lopullisen päätöksen aivan viime hetkillä ja luotan Jonnan olevan loistava makutuomari. Ja niistä uusista mekoista puheen ollen, se Whistlesin harmaa silkkimekko saapui heti huolestunutta nillitystäni seuraavana päivänä. Mekko on mahtava ja pidän sen ehdottomasti, mutta se ei taida silti olla se oikea tähän tilaisuuteen. Eri mekoissa on eri itsetuntokertoimia ja tässä kyseisessä se ei ollut riittävän korkea näihin bileisiin.

Kuvassa päivän x asu. Harmaa päälleommelluilla taskuilla varustettu rosohelmainen neuletakki on Vero Modan, mutta VM:n oman liikkeen sijasta bongasin tuon mukavuuden Asokselta. Minulla on nyt meneillään kiihkeä rakkaustarina harmaiden vaatteiden kanssa ja tuo neule sopi kyseiseen love storyyn loistavasti. Neuleessa on itse asiassa monta muutakin tällä hetkellä itseäni viehättävää ominaisuutta, kuten läpikuultavuus ja valuvat linjat. Tällaisia ihanuuksia minulle kaikissa väreissä! Ja kun mietitään tarkemmin mitä ne ”kaikki värit” mahtavat olla, niin lista on seuraavanlainen: musta, harmaa (siis joku eri harmaa kuin tuo on!) ja.. villinä korttina vielä vaikkapa violetti! Siinäpä ne minun kaikki värit sitten olikin.

Asiasta sivuraiteille…. Miksikähän minäkin aina välillä (lue keväisin) sorrun kuvittelemaan, että minunkin kuuluu yrittää värittää pukeutumistani ja päädyn hätäpäissäni ostamaan jotain ”ihanan pirteää”. En vaan tajua. Ekat auringon säteet tekee minusta aina syyntakeettoman. Onneksi niihin säteisiin on vielä aikaa. Voin valmistella itseni kohtaamaan tuon mielenlujuutta vaativan ajanjakson. Tähän aiheeseen palataan varmasti tulevia kuukausina.

Mutta siis kuvan asusta vielä. Biancon nahkaiset nilkkurit kuuluvat osastoon ”olin jo ehtinyt unohtaa omistavani tällaiset, mutta jälleennäkemisen riemu on rajaton”. Rennot ja löysävartiset nilkkurit ovat täydellinen pari varresta pilkistäville mamman kutomille villasukille. Kuvassa tumman harmaat sukat eivät juuri erotu, mutta kaapista löytyy pirteämpiäkin värivaihtoehtoja. Monena päivänä onkin asujen ainoa väripilkku ollut nimenomaan kengistä kurkistavat sukanvarret. Pieni juttu, joka tekee asusta jotenkin ihanan kotoisan ja turvallisen tuntuisen.

Uudesta kampauksestani huolimatta olen viime päivinä viihtynyt mamman kätköistä joululomalla löytämäni pipo päässä. Mä olen vaan yksinkertaisesti sitä lajia tukanlaittana, että en tajua mitä järkeä on aamulla föönata, pöyhiä, tupeerata, suoristaa ja laittaa ainetta törpöstä jos toisestakin, jos se koko komeus on sitten kuitenkin ulos mentäessä pilattava pipolla. Hyppään siis suoraan noiden luettelemieni aikaavievien vaiheiden yli kohtaan pipo ja pidän sen visusti päässäni aina kotiin paluuseen saakka. Vuositasolla tällaisella oikoreitillä säästetty aika voidaan laskea useissa tunneissa. Ja siitähän tässä Länsi-Eurooppalaisessa elämänmenossa on aina pula, ajasta. Ja minä ainakin tasan tiedän missä kaikki se pipon avulla säästetty aika on. Se muhii aamuisin peiton alla kanssani.