Tuli juhlittua

Junailin tänään rättiväsyneenä takaisin kotiin Helsingistä, missä olin muiden mukana juhlistamassa Indiedaysin lanseerausta. Koska meikkaaminen ja tukan pöyhiminen sujuu huomattavasti mukavammin hyvässä seurassa kuin yksin, matkasin aamupäivällä ihanaisen Jonnan luokse. Hänen ja meikkaajaystävänsä asiantuntevien kommenttien kannustamana vaatteetkin valikoituivat päälle ilman kummempaa ahdistusta ja draamaa.

jonnaveera1

Niinhän siinä kävi, että päälle ei päätynyt mikään uusimmista mekoista, vaan jo marraskuussa Dorothy Perkinsin alesta tilaamani acid wash-farkkumekko. Mekon väri ja kuosi passaavat fiilikseltään mielestäni loistavasti yhteen tukkani kanssa. En halunnut kokonaisuudesta liian synkkää ja rokkia, joten pinkit barbie-korkkarit passasivat loistavasti tuomaan asuun kontrastia ja lisäämään siihen ripauksen tyttömäisyyttä. Asu tuntui kaikinpuolin todella omalta ja viihdyin siinä loistavasti. Tämä yhdistelmä pääsee ulkoilemaan toistekin. Kahdenkympin henkkamaukka kengiksi korkkarini keräsivät kiitettävästi huomiota ja ihasteluja. Ja täytyy sanoa, että omastakin mielestäni ne erottuivat kyllä kivana väripilkkuna tuosta asusta.

Bileet pidettiin Kalhama & Piippo taidegalleriassa ja paikalle oli saapunut parisataapäinen kutsuvierasjoukko. Hyvästä musiikista vastasi Norjasta paikalle lennähtänyt Annie. Ihanan ja samalla totaalisen överin lisän juhlafiilikseen toi Ofelia Jewelryn meille lainaamat luksus-pillit. Itse siemailin shampanjani ihan ”tavallisella” hopeapillillä, eli siinä ei ollut kummempia krumeluureja ja hintakin ”vaan” 70 €, mutta osa tytöistä imeskeli kuplajuomiaan  briljantein koristelluilla hopeisilla pilleillä. Kaikista upeimman superpillin sai käyttöönsä Jenni, sillä hänen kaulaansa pujotettiin kultainen briljantein koristeltu pillikaunotar, jonka hinta on vaatimattomat 7980 €. Ollessani lapsi, syntymäpäiväjuhlissa imeskeltiin limppari aina Snören-lakunauhan läpi. Hieman ovat ajat ja pillit muuttuneet..

ofelia kultapilli

tämä kuva lainattu Indien FB-kuvagalleriasta.

Gallerian seinille heijastettiin monen videotykin voimin otteita meidän blogeista ja olikin melkoisen omituista, kun tasaisin välein oma naama lävähti suurena seinälle.  Olin liikkeellä ilman avecia, mutta ennakkopeloistani huolimatta uskaltauduin jutustelemaan monien ihan vieraidenkin ihmisten kanssa ja tapasinkin monia mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kävin myöskin moikkaamassa ja kiittelemässä Pointin ihanaista Cindyä, jonka mahtavan ohjeistuksen ansiosta osaan nyt meikata silmäni aiempaa huomattavasti näyttävämmin. (Cindyn minulle joulukuun alussa loihtima meikki oli esillä täällä.)

indiedays muffinssi

Muffinsseissakin oli rusetteja ja Indiedaysin logo! Miten söpöä. 🙂

indiedayslaunch minttu nelliina veera
edit: käsittelin kuvaa hieman vaaleammaksi. Jos siitä nyt erottuis vaatteetkin hieman paremmin..

Kuka loistaa kuvassa kirkkaimpana tähtenä? No Nelliinan uunituore Minna Parikan Maxine laukku tietenkin. Voin kertoa, että sen uusi omistaja oli jokseenkin onnellisen oloinen nainen. Minttu taas kuului sähäkässä ja pintaa nuolevassa mekossaan ehdottomasti illan kuumimpiin kissoihin. 🙂

Ilta jatkui coctail-kekkereiden jälkeen ruokailulla Ravintola Teatterissa, josta iltaa venytettiin vielä Ruman tanssilattialle asti. Onnistunut ja viihdyttävä ilta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa. Aamulla vaan peilistä katsoi melkoinen hirviö, sillä jossain ihmeen mielen häiriössä oli mekit jääneet yöllä pesemättä. Virhe!  Sen verran rankkaa tollanen kekkeröinti kuitenkin on, että kotiinpääsy tuntui vielä edellisiltaa suuremmalta juhlalta.

Jos haluat kurkistella ketä kaikkia bileissä oli mukana, tsekkaa Indiedaysin FB-sivulta löytyvät kuvat!


14 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sitä vaan mietin, että ei kenellekään oikeesti tullut mieleen että tuo musta tausta ei ehkä ole ihan paras noille kuville kun suuri osa on kuitenkin pukeutunut mustaan eikä asut erotu taustasta kovin hyvin…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Itselläkin oli hieman mietteitä valokuvaushomman toteuttamisesta ja lopputuloksesta, mutta kyseessä nyt sattuu olmaan asia, jonka kanssa itsellä ei ollut mitään tekemistä.

  • Nelliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jaa että jokseenkin onnellinen, hymyilen 24/7 😀 on jotenkin mahtavaa saada jotain sellaista mitä on mielessään omistanut jo 2 vuotta 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mielikuvitus Maxine muuttui vihdoin todelliseksi! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miksei Iaa näy missään kuvissa?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei vaan näköjään kuvaaja ollut etsinyt kaikkia bloggaajia kuviinsa. Eikä kaikki olleet hoksanneet itse käydä edes kuvauttamassa itseään.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jep, hieman huvitti katsoa kuvia kun ei erottanut kenenkään vaatteita… En oikein hahmota mikä tämä Indiedays-juttu on, mutta toivottavasti blogi säilyy entisellään, maanläheisenä, hauskana, ihan kuin jonkun kaverin juttuja lukisi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä mä uskoisin, että blogi pysyy saman henkisenä kuin tähänkin asti. Kuitenkin ihan sama ihminen tätä kirjoittelee kuin ennenkin. 🙂

  • Maddaleena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kivakivakiva!!!!

    Mullekin sellainen kultainen briljanteilla kuorrutettu samppanjapilli =;)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo joo, joululahjaks tulee! 😀

  • Patamaija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnea Veera! Hieno suoritus koko Indiedays-juttu! Ja asusi oli upea, pinkit kengät oli ehdottomasti kruunu. Jatka samaa rentoa bloggailua;)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos kiitos! Eiköhän täällä rentoilla edelleen ihan entiseen malliin. 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella makea tukka ja myös muu asu! Teillähän oli melkein mätsäävät asut Jonnan kanssa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Onneks en laittanut toista vaihtoehtoani eli pikkumustaa, oltais oltu jo liian mätsäävät. 🙂

Post A Comment