Nainen ei ole ikinä oikean kokoinen. Jos niin hyvä tuuri sattuu, että jopa itse viihtyy omassa tomumajassana ja useimmiten ajattelee sen olevan vallan sisältöönsä sopiva pakkaus, niin silti löytyy tilanteita joissa tuntee olevansa just väärää kokoa. Itsellä näitä tilanteita on ollut monia ja kappas vaan useat niistä liittyvät tavalla tai toisella vaatteisiin. Se ei ole ihan yks tai kaks vaatemallistoa, joita olen vilkuillut ihaillen aina siihen saakka kunnes on selvinnyt, että kokolapuista ei löydy XS, S ja M kirjaimia kummoisempia vaihtoehtoja.

Viime aikoina minusta on alkanut tuntua, että olen ympärysmittani puolesta varsinainen väliinputoaja, sillä olen saanut huomata silloin tällöin olevani myös liian pieni. Esim. useiden ketjujen normimallistot ylettää hieman tuotteista riippuen joko kokoon 42, 44 tai 46 saakka. Ellei nyt ihan ihmeestä ole kysymys niin neljäkakkoseen mulla ei ole mitään asiaa ja neljäneloset ja -kutoset ton sitten sellaisia, että riippuu täysin vaatteen mallista, että passaako vai ei. Ei oo esim mitään takeita, että vaikka henkkamaukan 46 mekot mahtuis mulle rintojen kohdalta.

(Aloitan muuten sovittamisen aina suurimmasta koosta mitä löytyy. Sillä tavalla saattaa edes joskus yllättyä positiivisesti kun joutuukin ottamaan pienemmän koon. Pienemmästä koosta ekansa sovittaessa saattaa joutua karvaasti pettymään ja sit vaan turhaan tulee paha mieli. Näin huijaat itseäsi ostoksilla osa 4564576.)

No, sitten on tietenkin niitä reippaasti, positiivisesti ja kannustavasti nimettyjä läskimallistoja kuten XLNT, Generous, Bib (big is beautiful). (Ei normaalipainoisten mallistojen nimissä erikseen vakuutella ja hehkutella, että ”kyllä te ootte kaikesta huolimatta ihania”) Mutta arvatkaapa miten niiden kanssa aika usein käy? No, ekana tietenkin se mitä aina napistaan, että suurin osa niistä on sitä mallia teltta. Kukapa isompi kokoinen ei haluaisi näyttää vielä pari numeroa muhkeammalta pukeutumalla vaikkapa tunikaan jonka helman alle piilottaisi helpolla oman mahan lisäksi vielä 10 kilon perunasäkin.

Toinen juttu on se, että vaikka yli 60 cm ympärysmitan omaavat reiteni kaipaisivatkin verhokseen nimenomaan ”isot on ihania” mallistojen housuja, niin mun vatsa silti useinkaan ei. Isojen tyttöjen (voi luoja mä vihaan tuota termiä..) housut on usein mitoitettu edestä niin, että mukaan mahtuu se vararengas jos toinenkin. Ja ei, minä en yritä väittää etteikö minulla olisi kysseistä hengenpelastusvälinettä, mutta valitettavasti/onneksi se ei ole samassa suhteessa noiden polvien yläpuolella olevien tukkien kanssa. Tästä syystä minä ja farkut esimerkiksi olemme kaikkea muuta kuin Match made in heaven.

Ja mitä minä tällä vuodatuksella nyt oikein alustankaan.. No sitä, että jälleen kerran löytyi yksi vaatemallisto johon olen väärän kokoinen! Ehdin jo ensinäkemällä Asoksen uuden Curve malliston vaatteita katsellessani innostua, että siellä olisi ollut juuri sellaiset farkut joita nyt kevääksi kaipaisin..

asos curve farkut

Mutta, mutta.. sitten sainkin huomata, että kyseinen plussa koon mallisto alkaa vasta koosta UK 20 ja minä tuppaan useimmiten olemaan kokoa 16. Jotta ei sitten. 🙁

Mutta niille jotka tuohon Asos Curve malliston kokohaarukkaan 20-26 (48-54) osuvat, niin kannattaa vilkaista. Vaikkei joukoss aihan hirvittävän monta minun tyylistä vaatetta olekaan ainakaan vielä toistaiseksi, niin yleinen fiilis mulle jäi sellainen, että ihan harvinaisen kivan näköisiä plussa kamoja siellä on tarjolla. Siis yleisen mittapuun (ei oman makuni) mukaan. Mutta itsellekin sieltä tosiaan esim. nuo fakut ja muutamat ihan perusreleet kyllä kelpais.

lkjlkjl copy

jhgjh copy

illkj copy

Maksimekkokin sieltä löytyi kuten aika monen muotibloggaajan vaatekaapistakin viime viikkoima, mutta täytyy sanoa, että vaikka se aika makeelta tossa kuvassa näyttääkin, niin aika vaikee mun olis itseni kaltaista muumia tollaseen kuvitella. Ottakaapa nyt tekin pari sekuntia ja kehittäkää se mielikuva päähänne.. 😀

Toivoisin ihan senkin takia noiden plussamallistojen olevan itselleni sopivia ja soisin niistä löytyvän enemmän oikeasti kivoja vaatteita, että minun on niin paljon helpompi samaistua noiden kuvien naisiin kuin normimallistoja esitteleviin hoikkiin malleihin. On mukava nähdä miten vaatteet kenties istuisivat itseni kaltaiselle pullerolle. (vaikkakaan ei nuo Curve naisetkaan kovin pulleroilta vaikuta..)

Curve-malliston pääset tsekkaamaan tästä.

Jotta nyt veisin sitten pohjan kaikelta kitinältäni niin kerrottakoon, että olen viimeisen viikon aikana pukeutunu legginssien sijaan nimenomaan oikeisiin housuihin. Tai no, toiset uutuuksista on legginssien ja housujen välimuoto, mut olen ostanut pitkästä aikaa myös oikeat housut. Ja arvatkaa mistä ne löytyi.. no sieltä Lindexin läskiosastolta tietenkin! On siis vaan tainnut se vararengas kasvaa tasapainoisiin mittoihin reisiin nähden ja mun urputus näin ollen jo ihan turhaa. ;D Kyseiset vaatekaappiini uusia tuulia puhaltaneet vaatekappaleet tarkoitus esitellä täälläkin jahka ehdin kameran takaa välillä sen eteenkin.

Kommenttiboksi on nyt avoinna kaikkia mahdollisia ”minäkin olen väärän kokoinen” kitinöitä varten. Se on terappeutista joskus vähän purkaa. 🙂

Ja tästä oikea/väärä koko aiheestahan on viimeksi jauhettu Oikea koko nimisessä postauksessa.


Täällä  tulee yleensä esiteltyä itseään vain silloin, kun kuviin on tarttunut edes hieman meikattu ja puunattu bloggaaja. Jottei totuus kuitenkaan pääsisi keneltäkään, erityisesti minulta itseltäni, unohtumaan, niin katsoin tarpeelliseksi pistää vaihteeksi hieman realismia kehiin. Muistatte varmaan sen Wellan Shockwaves -mainoksen gorillan. Mulla oli taatusti viime yönä villit treffit samaisen karjun kanssa, vai mitä luulette? Mä en nimittäin tajua miten muuten ihminen voi saada tukkansa tuohon malliin pelkällä nukkumisella. Etenkään kun ei siinä edes ollut pahemmin mitään muotoilutöhniäkään.

gorilla kävi kylässä

Se jamppa on todennut, että tämän näköisiä mimmejä on parempi tapailla ihan vaan pimeässä ja mä ymmärrän kyllä ihan täysin. Vaikka kuva onkin otettu aamuyöllä viiden aikaan ja silmässä on vielä täysi uni, niin sinä näkyviä silmänalusia katsellessa sen vaan kipeästi tajuaa kuinka ikävuodet eivät tule yksin. 😛 No, onneksi on kaikenmaailman lahosuojat ja pakkelit. Mitä nainen tekisikään ilman kosmetiikkafirmojen laboratorioissa uurastavia neroja? Näyttäisi tältä ihan koko ajan. 😀

]

plääh. nyt pakko vähän käsitellä kuvia, jotta saa hyvällä omallatunnolla lähteä illalla katsomaan Lapkoa. Jee!


Joululomalla kotona käydessäni tunkeuduin taskulampun kanssa ullakolle penkomaan vuosia sitten pakkaamiani nuoruuden sälää sisältäviä laatikoita. Päiväkirjojen, teinareiden (kuka teistä vielä muistaa teinarit??), keikkalippujen sekä ensirakkadeltani saamien lahjojen ja kirjeiden lisäksi säilytykseen oli päässyt myös Seventeen-lehden kolme vuosikertaa. Äitini ystävällisesti pisti Visa-korttinsa vinkumaan minun ollessa yhdeksänellä luokalla ja tilasi tuon kaukaisia ja saavuttamattomia meikki- ja vaateihanuuksia kuukausittain eteeni lennättäneen lehden.

Muistan edelleen kuinka kovasti haaveilin pääseväni shoppailureissulle rapakon taakse, sillä lehti tuntui aivan pursuavan kaikkea sellaista upeaa, mitä kotimaasta ei tuntunut löytyvän. School Zone -palstalle kuvattujen high school -tyyppien opinahjotkin vaikuttivat niin paljon kiinnostavammalta kuin oma tylsä Tenetin yläaste. Prom-erikoisnumero sai minut joka kerta huokailemaan ihastuksesta ja kateudesta sekä haaveilemaan vaihto-oppilasvuodesta. Lehdet selattiin läpi kerta toisensa jälkeen ja kaverin kanssa merkkailtiin sivuille kaikki ne vaatteet jotka olisimme halunneet omaan vaatekaappiimme. Oli lehdestä huvin lisäksi toki jotain hyötyäkin,  sillä tuskin mitään muuta englanninkielistä materiaalia olisi tullut tavattua yhtä tarkkaan ja toistuvasti, joten kyllä sieltä kielitaitoakin karttui.

Nappasin muutaman numeron tuota nostalgiapläjäystä mukaani ja ajattelin esitellä joitakin herkkupaloja teillekin. Nyt ensimmäisenä vuorossa jotain sellaista, mikä saa minut edelleen innostumaan ja inspiroitumaan. Tulossa myöhemmin myös astetta huvittavampaa materiaalia.

IMG_1498

IMG_1495

IMG_1499

IMG_1497

IMG_1496

Mä itse asiassa muistan nuo syyskuun 1998 numerossa olleet kuvat. Oisin voinut ottaa kaappiini joka ikisen vaatekappaleen tuosta jutusta. Veeralla 16 vee ja Veeralla 28 vee taitaa olla vuosien tuomista muutoksista huolimatta runsaasti yhteistä, sillä edelleenkin meshpaidat, verkkosukat, stilettikorkoiset nilkkurit ja lähes kaikki muutkin kuvissa esiintyvät releet tuntuvat varsin tutuilta ja ajankohtaisilta. Tuollaista rottaniittipantaa en tosin enää kaulaani laittaisi, se jääköön suosiolla teinivuosiin. Silloin reilut kymmenen vuotta sitten piikkikaulapanta oli omasta mielestäni kovinkin upea ja tyylikäs asuste. 😀

Minne katosivat kaikki ne 12 vuotta tästä välistä? Miten minä yhtäkkiä kamppailen lähestyvän kolmenkympin kriisin kourissa, kun juuri äsken olin lukiolainen jonka suurin synkkyyden aiheuttaja oli se, ettei punainen tukkaväri koskaan ollut riittävän punaista. Toisaalta tunnen olevani aivan täysin eri ihminen kuin silloin, mutta välillä vaatekaappiin katsoessa ajattelenkin, että minulla ja 12 vuotta nuoremmalla Veeralla on hyvinkin paljon yhteistä. Mahtaisikohan se kaulapanta vielä löytyä jostakin..

PS: kiitokset kaikille viime postaukseen kommentoineille. Oli todella kiva lueskella juttujanne. Kävin vastailemassa kaikille vielä erikseenkin. 🙂