25.06.2010

Posted at 14:11h in Yleinen by
0 Likes

Monen päivän koneella istumisen ja kuvankäsittelyputken jälkeen eilinen työpäivä oli mukavaa vaihtelua. Ajelin Vaasaan kuvauskeikalle ja saatuani tarvittavat kuvat suuntasin auton keulan kohti Vanhaa Vaasaa ja kävin jäätelö ja kamera kädessäni ihmettelemässä muutamia Pyhän Marian kirkon raunioita. Rauhallinen turistireissuni muuttui kuitenkin yllättäen jännittäväksi vakoiluseikkailuksi lapsuuden Neiti Etsivä kirjojen hengessä. Aiheesta lisää hieman tuonnempana..

_MG_0567

_MG_0556

Haha, mä en edes tajunnut, että tukka oli tuossa vaiheessa iltapäivää jo noin huonosti ennen kuin katsoin kamerasta tuon kuvan. 😀 Tuota se hikisenä autossa istuminen ja aurinkolasien ylös-alas otsalle ja takaisin veivaaminen teettää. Mulla on lisäksi paha tapa ajatuksissani lähmiä ja haroa tukkaa käsilläni ajattelematta sitten lainkaan sitä miten se jää. Saatan ihan hyvin heilua ihmisten ilmoilla täysin tietämättömänä siitä mihin suuntaan karvani sojottavat ja sitten joku heijastus näyteikkunasta yllättäen kertoo kauhistuttavan totuuden. Nooh.. ei siihen ihminen kuole jos on tukka huonosti.

_MG_0552

Vaasassa kaikki on toisin, lehtihyllyt piukassa ruotsinkielisiä naistenlehtiä ja jäätelöaltaassa itselle ihan tuntemattomia herkkuja. Viiksekäs herra mehujään kyljessä hurmasi välittömällä olemuksellaan. 🙂

_MG_0577

Koska kuvaajaa ei mukana ollut itseni lisäksi, niin jälkikin on mitä on. Laajakulmalinssi, vitkalaukaisin ja kiven avulla pystyyn tuettu kamera kiviaidalla tuottivat yhdessä kuvan josta ei juurikaan erotu uusi Sokokselta löytämäni kaksikerroksinen liivi. Mutta ehkäpä ihanaisesta saadaan lisäkuvia myöhemmin.

_MG_0581

Mutta siis se jännittävä vakoilutarina siis. Kiertelin tuolla raunioilla ja huomasin yhtäkkiä kun silmäkulmassani vilahti pieni vaaleatukkainen poika joka katosi samontein jonnekin muurien taa piiloon. Kun olin ottamassa kuvia itsestäni, kuulin yhtäkkiä omituista viheltelyä, mutta en meinannut ympärilleni katselusta huolimatta paikkallistaa äänen lähdettä. Vasta kun tajusin katsahtaa ylöspäin, näin tuon samaisen, arviolta 10 vuotiaan (+ – 1) pellavapään seisomassa tuolla raunioiden päällä. Siis ihan tuolla korkeimmalla nurkalla tuon etuseinän päällä. Mutta heti kun käännyin katsomaan poikaa, hän kipaisi taas karkuun. En todellakaan tajua, miten jätkä oli päässyt kiipeämään tuonne saakka.

Jatkoin kuvailujani ja kun seuraavan kerran käännyin ympäri näin pojan yhtäkkiä hyppäävään tuolta lähes parin metrin korkeudella olvalta ”ikkunalaudalta” maahan takaperin voltilla! Jäin vaan haavi auki tuijottamaan tuota uskomatonta ja yllättävää ilmalentoa ja alastulon jälkeistä ketterää kuperkeikkaa jonka jälkeen poika oli jälleen kadonnut varjoihin.

_MG_0590

Olin jo aiemmin tajunnut pojan leikkivän vakoiluleikkejä ja lähdin hommaan mukaan yrittämällä väijyä sopivaa hetkeä ikuistaa pojan temppuja kameralle. Valitettavasti poika oli hieman liian nopea ja ketterä minulle. Peliämme jatkui varmaan lähes puoli tuntia. Poika yritti väijyä minua huomaamatta ja säntäsi pakoon aina katseemme kohdatessa. Yllä olevassa kuvassa sankari on juuri pudottautumassa voltilla alas muurilta. 😮

_MG_0587

Yhden kerran onnistuin piiloutumaan varjoihin ja ennakoimaan vakojaani liikeitä sen verran tehokkasti, että sain yllätettyä hänet kameroineni täysin ja ikuistamaan hänet juuri ennen kuin hän heitti jälleen voltilla alas ikkunalta. Yritin huudella pojan perään, että voisinko ottaa kuvan jostain hänen hienosta tempustaan, mutta keskusteleminen vakoojavihollisen kanssa ei tietenkään kuulu asiaan.

_MG_0584

Pojan touhuja oli uskomattoman hienoa seurata. Se oli parkouria parhaimmillaan. Poika hyppeli ja juoksi pitkin seiniä ja eteni muurien välissä uskomattomia kuperkeikkoja syöksyjä tehden. Enkä vieläkään pysty käsittämään miten hän kiipeili tuonne korkeiden seinien päälle. vaikka pieni poika ei kovin pelottava ollutkaan tuli tuollaisesta kiss-hiirileikistä silti melko jännittynyt olo. Hiljaiset vanhat rauniot ja omat varovaiset askeleet muurien takan kyyristellen sekä hermostunut olan yli vilkuilu pistivät mielikuvituksen laukkaamaan toden teolla. Koko ajan odotti mistä pojan lippalakki tai huppu seuraavan kerran vilahtaa ja jännitti pääseekö hän yllättämään minut täysin. Piileskelin sydän pamppaillen varjoisissa nurkissa ja pensaiden takana ja kirosin jokaista aiheuttamaani rasahdista joka voisi paljastaa pojalle olinpaikkani. Uppouduin mielikuvituksessani lapsuuden jännittävien vakoojaleikkien tunnelmiin ja yritin miettiä seuraavaa siirtoani.

_MG_0583

Poika ei puhunut sanaakaan vaan vihelteli välillä ja saattoi vain joskus hetken aikaa tuijottaa juuri ennen kuin kaatui suorin vartaloin kasvot edellä muurilta kohti tyhjyyttä. Ja joka ikinen kerta henkeni salpautui ja odotin jännittyneenä pääsekö hän jatkamaan matkaansa ehjänä hurjan pudotuksen jälkeen. Mutta sieltä se aina vaan nousi ja syöksyi uusiin seikkaluihin seinille kiipeillen.

Edessä oli kuitenkin vielä parisataa kilometriä kotiin, joten jossain vaiheessa minun oli vain luovutettava väijymiseni ja lähteä kohti kotia. Koko matkan raunioilta kohti autoa vilkuilin kuitenkin edelleen olkani taakse ja näinkin viimeiseksi vielä pojan seisomassa huppu päässä muurilla tuijottamassa perääni. Jännää ja jopa hieman karmivaa. Jos joku tunnistaa tuon taitavan pellavapään Vaasasta niin terkkuja vaan hänelle. Ellei hän sitten ollut puhtaasti mielikuvitukseni tuotetta.. 😉

Poika ei puhut sanaakaan, saattoi vain joskus hetken aikaa tuijottaa juuri ennen kuin kaatui suorin vartaloin kasvot edellä muurilta kohti tyhjyyttä. Ja joka ikinen kerta henkeni salpautui ja odotin jännittyneenä pääsekö hän jatkamaan matkaansa ehjänä hurjan pudotuksen jälkeen.

23.06.2010

Posted at 09:00h in Yleinen by
0 Likes

Olen kyllä ollut melkoinen SATC-fani mitä tulee itse televisiosarjaan, mutta moneen kertaan uudelleen lämmitetty nakkikeitto ei ole oikein mieleeni. Tästä syystä Sex And The Cityn kakkosleffan odottelu ei saanut minua mitenkään erityisesti kihelmöimään jännityksestä. Kuulun kuitenkin skeptisyydestäni huolimatta siihen helposti höynäytettävien heimoon, joka ei voi jättää leffasarjojen muita osia katsomatta, mikäli olen erehtynyt katsomaan yhden. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedostan useimmiten kyseessä olevan pelkästään julkea ryöstö haaleaksi mikrotetun keitoksen nimissä. Mutta niin minä vain kävelen lampaan lailla lippuluukulle luovuttamaan rahani ja näin tein tietenkin myös Carrien, Mirandan, Charlotten ja Samanthan uudelleen tulemisen kohdalla.

Ajattelin jo jossain vaiheessa, että odottelisin rainan DVD-julkaisua, mutta onnetar tavallaan puuttui peliin. Indiedays sai leffaa markkinoivalta taholta kaksi leffan puvustuksesta sun muusta kertovaa kirjaa (Sex And The City 2 The stories. The fashion. The adventure.) meille bloggaajille arvottavaksi ja onni suosi minua. Aloinkin samontein ilouutisen kuultuani miettiä, että en minä halua nähdä kaikkia Carrien asuja kirjasta ennen elokuvan katsomista ja niimpä minun oli pakko pistää viime keskiviikkona Facebookiin kutsuhuuto, josko joku ystäväni lähtisi seurakseni katsomaan mlekoisesti parjatunkin elokuvan. naamakirja on tehokas väline seuranhaussa ja leffaseura ilmoittautuikin n. 5 min kutsuhuudon julkaistuani.

Koska suuria odotuksia elokuvan suhteen ei ollut, en myöskään pettynyt. Sai syödä popcornia, pari vanhasta kunnon satc-fiiliksestä muistuttavaa keskustelun pätkääkin nähtiin kaiken perhe-elämän vaikeudesta ja tylsästä parisuhteesta ulisemisen välissä. Sinkkunelikolle on tullut ikää ja se näkyy ja kuuluu, mutta niinhän sen kuulukin mennä. Ksymys vain kuuluu täytyykö siitä vielä tämänkin jälkeen vääntää elokuvia. Miten olisi SATC-grannies vuonna 2040?

Mutta siihen kirjaan siis! Eihän siitä nyt kuitenkaan mihinkään pääse, että ne lukuisat asujen vaihdot kiinnostavat ja on mielenkiintoista bongailla mitkä Carrien päällä nähdyistä asusteista tai vaatteista tunkevat kauppoihin edullisina kuluttajaversioina. Aloituskohtausessa valkoisen Halstonin mekon seurana nähdyn värikkään kaulakorun halpiskavereita ainakin oli tarjolla jo Vero modassakin.

kirja

satc_carrie

satc_samantha

satc_miranda

Tykkäsin elokuvassa erityisesti mirandan asuista ja siitä huolimatta, että olen kokenut keltaisen aina todella vaikeaksi väriksi, en voi olla kuolaamatta tuota kuvassa näkyvää Bottega Venetan räväkän väristä mekkoa. Upea.

satc_kengat

satc_hylly

Asujen lisäksi kirjassa esitellään tietenkin leffassa nähtyjä hahmoja ja kuvauspaikkoja etunenässä tietenkin Carrien asunto/asunnot. Vaikka pari kuumaa miestäkin elokuvaan mahtui, niin kiivaimpia sydämentykytyksiä taisi kuitenkin aiheuttaa Carrien uskomaton vaatehuone kenkähyllyineen. Mitä muuta voisi nainen toivoa. Ehkä ne kaikki upeat kengät sinne täytteeksi.

Lehdistönkin huomioiman Anne Kyyrö Quinnin suunnitteleman rahin lisäksi lavasteisiin oli näköjään livahanaut muutakin suomalaista designia. Itse elokuvaa katsellessa en laukkua huomannut, mutta kirjan kuvasta bongasin Carrien hyllystä Marimekon clutchin. Miten on Ilta-sanomat sun muut tämän missanneet? Kyllähän tälläkin cameo-roolilla nyt nostettaisiin suomalaisten kansallista itsetuntoa taas ainakin sata pykälää ja kyseisen esiintymisen soisi ilmenevän joka kerran Marimekosta puhuttaessa vähintään seuraavien 50 vuoden ajan. ei niitä Jackie Kennedyn raitapaitaostoksiakaan ole vieläkään unohdettu kuten ei myöskään Hanna Sarenin puukenkien tai Marimekon Tantsu-kankaan SATC-esiintymistä. Ne Carrien jalassa nähdyt Hanna Sarenin kengät muuten muistetaan mainita Sarenista kirjoitettaessa niin uskollisesti, että pistää jo miettimään  onko kyseinen suunnittelija oikein muuta mahtanut saavuttaakaan. Joskus nämä hehkutukset vaan alkavat jo kääntyä itseään vastaan. Tästä käytiin pitkät keskustelut terassilla viime perjantaina.

Mutta palatakseni vielä elokuvan vaatteisiin pitää sanoa, että enemmän kuin inspiraatiota omaan pukeutumiseeni taisin saada pakkomielteen siitä mitä haluaisin nähdä muruni päällä. Eräs komea sankari keskellä aavikkoa sai minut vakuuttuneeksi, että mieheni voisi kenties kaivata kesäksi valkoista, rentoa ja ryppyistä pellavapaitaa jonka käärityt hihat paljastaisivat käsivarret. (kohta joka sattuu mun mielestä olemaan yksi mies vartalon seksikkäimpiä ruumiiosia) Pitää kysellä mitä mieltä mies olisi tämän vaatefantasiani toteuttamisesta.

Edellisen kerran kun elokuva sai minut ehdottelemaan vaatteita miehelleni oli kyseessä ei enempää eikä vähempää kuin James Bond. Koitin ehdotella miehelle smokin vuokraamista ja leikkipistooli toisessa ja martinilasi toisessa kädessä pitkin asuntoa hiipimistä. Ei lämmennyt mun ehdotuksille. Kumma heppu. Ehkäpä tuo kesäpaita menis paremmin läpi. Peukut pystyyn ladies!! ;D


22.06.2010

Posted at 10:00h in Yleinen by
0 Likes

Koska lauantai oli merkittävä päivä kaikille meille prinnseistä haaveileville prinsessoille, piti naapurimaan suuren rakkaustarinan huipennusta tietenkin juhlistaa asiaan kuuluvin eväin. Viikolla luontokuvausreissulla bongaamani tirppa Enceus kesyyntyi sen verran nopeasti, että sain hänet seurakseni herkuttelemaan prinsessakakulla, tuulihatuilla ja skumpalla sekä tirauttelemaan kyyneliä. Se joka väittää, ettei vuodattanut minun punaisella sohvallani muutamia hyvin kosteita tippoja silmäkulmistaan, valehtelee räikeästi.

kakkua

Onnen huuma oli kotikatsomossakin siinä määrin, että juhlintaa oli ehdottomasti jatkettava pitkälle yöhön ja kiskoimmekin mekot päälle ja party-korot jalkaan ja lähdimme hippaamaan. Itse meinasin ensin hieman ujoilla oman minimekko-strippikorkkarit-komboni kanssa, mutta Encestä ja murustani koostunut kannustusjoukko valoi minuun uskallusta lähteä vilauttelemaan säärtä oikein urakalla. Kai sitä nyt kesällä hieman saa paljastella ja etenkin kun mekko on niin upea!

yhdistelma

kissat3

Kuvat eivät kerro totuutta, mutta hitsi, että mun sääristä tuli mahtavan väriset ja säihkyvät muutaman päivän Acon-itseruskettavakuurilla ja päälle levitetyllä Acon hehkua antavalla Sparkling Body Lotionilla. Mä tiedän suurimman osan mielestä olevani edelleen ihan kalkkuna, mutta minulle tämä väri on lähes ennennäkemötäntä ja varsin upeaa. Ainakin yksi mimmi vakuuttui kyseisten töhnien tehosta siinä määrin, että vannoi syöksyvänsä apteekkiin asap. Kerrankin muuten mulla oli sen verran korkoa, että jo melkein pärjäsin pitkän huiskean kaverini vierellä enkä altistanut  kumpaakaan meistä kauhealle niskasärylle, jonka kahden melko eri mittaisen henkilön pitkäkestoinen yhdessä hengailu voi aiheuttaa.

yhdistelma2

Siitä huolimatta kuinka paljon tuosta Dorothy Perkinsin farkkumekosta tykkäänkään, ei se ole päässyt päälle aikaisemmin kuin kerran ja se tapahtui Indiedaysin launch-kekkereillä. Ne on nuo uskomattoman typerät kylkiläskiaukot jotka mua ovat hillinneet mekkoa käyttämästä, mutta lauantaina päätin haistattaa epävarmuudelleni ja muiden mahdollisille pahoille katseille ja päätin heilua baarissa ilman mekon päälle vedettävää peittävää loimea. Oli nimittäin siinä määrin hiostava ilma, että sisätiloissa ei olisi kyllä pysynyt hengissä minkään bleiserin kanssa. Joten pois alta risut ja männynkävyt ja silmät kiinni niiltä jotka ei kestä katsella, kun tämä tyttö päättää  paljastella.

kissat1

Meitä tyttöjä meinas melkoisesti hymyilyttää, kun kameran takana oli yks melkoisen kuuma kolli joka jaksoi kuvailla meistä monta ihanaa ja hyväntuulista otosta. Mihin muuhun käyttöön tuo komistus pääsi, voitte tsekata Encen blogista.

asu2

Ulkona toki kuljin astetta peitetympänä kuin kuumassa baarissa. Kenkinä toimivat viime kesänä Nellystä lahjakortilla hankitut 13 stripparikorot, laukku puolestaan oli löytö reilun viikon takaiselta Rakastajat-teatterin kirppikseltä ja uusi rannekoru tarttui mukaan kahdella eurolla Seppälän alesta.

Kylkiläskiaukoista huolimatta mä rakastin tota asua. Noin huimissa koroissa ei voi tuntua muuta kuin itsevarmalta. Tahtoo päästä käyttämään sekä mekkoa, että kenkiä pian uudelleen!