Sonispheresta on jo yli viikko, mutta koska päivät ovat hujahtaneet ohitseni koulun ja töiden merkeissä, niin saanen vielä palata tuohon ikimuistoiseen festariviikonloppuun muutaman kuvan kera. Kenellekään ei varmasti jäänyt uutisista kuulematta ja lukematta millainen pieni luonnonilmiö siellä Kirjurinluodolla sunnuntaina koettiin.

sonisphere_muru

sonisphere_ence

Tässä vaiheessa vielä kaikki hyvin. Keskityttiin eväiden syöntiin ja aurinkorasvan levittelyyn ja hymy oli herkässä.

sonisphere sonisphere sonisphere

Tsekkailtiin festaripukeutumista. Suosiossa oli näköjään ainakin tiimipukeutuminen, farkkuliivit ja paljaat ylävartalot.

sonisphere_pilvet

Sitten taivaalle tärähti ihan yllättäen yks musta hattara ja pisti koko paikan sekaisin. Se oli oikeesti ihan todella hurjaa katseltavaa kun se pilvi massa vyöryi vauhdilla päälle ja tuuli alkoi voimistumaan. Ja se kuhina mikä ihmisissä rupes käymään, kun kaikki alkoi valmistautumaan sateeseen. Sadetakit kahisi ja kaikki kasaili kamppeitaan koittaen saada eväät ja vettä pelkäävät kamat jonnekin suojaan. Tässä vaiheessa ei vielä kauheesti pelottanut, ajateltiin vaan, että saadaan niskaan vähän rajumpi vesiryöppy, mutta ei muuta.

sonisphere

Festarimuoti muuttui silmänräpäyksessä muoviasuja suosivaksi. Itse olin tietenkin kotoa lähtiessä lausunut seuraavat sana ”en mä jaksa mitään sadetakkia raahata. kyllä kesä kuivaa, jos se jonkun pikku kuuron siellä ripsauttaa”. Joo-o.. niin kuivuihan ne munkin kamppeet sitten seuraavaan tiistaihin mennessä. Että en mä nyt ihan väärässä ollut..

Itse myräkästä ei ole kuvia. Sitä ryöpytystä ei olis kamera kestänyt hengissä, joten jemmasin sen niin syvälle kassiin kuin mahdollista. Rakeet hakkas paljasta ihoa ja vanha sanonta ”vetta kuin saavista kaatamalla” ei ollut enää yhtään liioittelua. Oltiin onneksi ihan aukealla paikalla, joten lähellä ei ollut mitään mikä olisi voinut kaatua tai lentää päälle. Koitettiin sitten vaan kyyristellä porukassa ihan lähekkäin ja suojata toisiamme kivuliaimpien raehyökyjen aikana. Taivas jyrisi lujempaa kuin olen ikinä kuullut ja hurjat salamat pisti jo hieman puntteja tutisemaan.

sonisphere

sonisphere

sonisphere

Ja sitten kaikki oli ohi suurin piirtein yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty mitä kauheita tuhoja myrsky oli saanut aikaiseksi vaan tarkasteltiin vasta omien kamojen vammoja. Aika hyvä fiilis oli läpimärkänä pienessä trikoorievussa. Edes sukeltamalla ei olis voinut enää kastua yhtään enempää.

sonisphere

Siinä sitten aikalailla ympäröivistä ihmisistä huolimatta strippailtiin alusvaatteisillaan, jotta sai edes hieman puristeltua enimpiä vesiä vaatteista. Tarkoitus oli mennä ostamaan itselle joku jätti kokoinen bändipaita mekoksi, mutta aika pian selvisi, että juuri kenelläkään myyjällä ei tuotteet olleet pysyneet juurikaan kuivempina kuin festarikansankaan vaatteet. Piti siis pärjätä omillaan. Matkaa kotiinhan mulla ei olis ollut edes kilometriä, mutta alueelle kun sai tulla lipulla vain yhden kerran, niin oli vain kestettävä, jos ei halunnut missata tulevia bändejä.

sonisphere

Sitten, kuin ihmeen kaupalla kassin uumenista löytyi edellispäivänä sinne jäänyt lähes kokonaan kuivana säilynyt hihaton toppi. Jopa se tuntui houkuttelevammalta kuin märkä mekkoni, joten tulos oli sitten seuraavanlainen…

sonisphere sonisphere

My worst fashion monet ever!!! Siis ihan oikeesti.. mulla on ollut viimeksi pyöräilyshortsit julkisesti lentopalloa pelatessa joskus vuonna 2004.. Ja nyt sitten heiluin tuossa vartalon joka ikistä makkaraa hivelevässä catsuitissa n. 30 000 hengen seassa. 😀 Mut, jos kerran pahinta mitä itselle sattui tuossa myräkässä oli se, että joutui hillumaan noloissa kuteissa, ja perse oli illalla kotiin päästyäni ryppyinen kuin rusina muhittuaan märissä pöksyissä koko päivän, niin en valita.  Kaikki kun eivät ikävä kyllä päässet niin vähällä. 🙁

sonisphere

Porukka suhtautui kuitenkin melko leppoisasti tapahtuneeseen ja jopa sen aiheuttamiin ohjelmanmuutoksiin. Herra Dickinsonin ilmestyminen lavalle kertomaan väliaikatietoja valoi ihmisiin uskoa, että festarit eivät toisen lavan tuhoutumisestahuolimatta olisi vielä ohi.

sonisphere

Sitten vaan ripusteltiin pyykkejä kuivamaan ja nautittiin uudelleen esiin tulleesta auringosta. Siinä missä takanamme oli vielä hetki sitten ollut kaljateltta, oli enää vain kaljaa. Mutta sehän riitti yleisölle. Kuka sitä teltalla mitään olis tehnytkään. Tärkeintä oli kuitenkin, että oman porukan kesken oli ihan huisin mukavaa olosuhteista huolimatta.

sonisphere

Loppujen lopuksi järjestelyt hoituivat loppu päivän osalta niin hienosti kuin se mitenkään tuollaisen katastrofin jälkeen on mahdollista. Aikamoisia muistoja jäi kerrottavaksi lapsenlapsille näistä kekkereistä.


En tiedä oletteko huomanneet, mutta ainakin omasta mielestäni olen muuttunut viime aikoina maltillisemmaksi kenkien ostajaksi kuin olen aiemmin ollut. Viimeisimmät kenkäostokseni ovat kaikki olleet sellaisia jotka ovat päätyneet aktiivikäyttöön, kun taas taas aiemmin monet heräteostokset päätyivät ennemminkin koristeeksi hyllyyn, kuin kuraisina eteiseen. Viime vuonna ostin laskujeni mukaan 20 paria kenkiä!

Uskoisin pääseväni tänä vuonna hieman pienempään ja etenkin harkitumpaan tulokseen. Ainoa selkeästi käyttämättä jäänyt kenkäostos taitaa olla rakot kantapäihini hinkanneet 4,50 € kirpparilla kustantaneet Vagabondin kiilakorkoavokkaat. Mutta ne varmaan löytävät uuden kodin kirpputorin kautta.

Syksyn osalta kenkätilanteeni näyttää siltä, että en varsinaisesti tarvitse mitään erityistä, sillä Vagabondin Bikerit ja Ramonat sekä kirpparilta löydetyt pitkät maiharini vievät minut varmasti melko tehokkaasti läpi syksyn ja osan talveakin. Mutta se, että varsinainen tarvelista on lyhennetty vain kumisaappaiden mittaiseksi, ei tarkoita, ettenkö voisi haaveilla ja vakavasti harkita tekeväni syksyä ajatellen kuitenkin yhden jalkinehankinnan.

Ajatukseni ovat tällä hetkellä hyvin intensiivisesti näissä Vagabondin Grace-nilkkureissa.

Vagabond-Grace-syksy-2010

Suurin syy miksi olen iskenyt silmäni näihin tukevakorkoisiin katujyriin on se, että ne muistuttavat minua yläasteaikojen (vuodet 94-97) lempikengistäni. Paksu korko ja samanlainen kuminauhavenyke nilkkaosassa, mutta kenkien väri vain oli kaunis tumman ruskea. Rakastin kenkiä yli kaiken. Hylkäsin ne sitten muotivirtausten suunnan muututtua enkä pysty kuolemaksenikaan muistamaan möinkö kengät kirpputorilla vai vieläkö ne pyörivät nuhjuisina jossain lapsuudenkotini vaatehuoneen perällä. (Mamma, lisää etsittävien kamojen listalle paperinukkelaatikon perään tämän näköiset ruskeat kengät!)

Näin se vaan menee. Minä olen ihan oikeasti jo sen ikäinen, että voin halutessani poimia muotivirtauksista haluamani asiat uudelle kierrokselle. Onneksi minulla on myös riittävästi itseluottamusta oman tyylin suhteen, jotta voin myös sanoa ei osalle villityksistä. Osa asioista ei kuitenkaan happane edes viidessätoista vuodessa, vaan näyttää uusintakierroksellakin miellyttävältä, särmältä ja jopa tuoreelta vanhoista muistikuvista huolimatta. Grace-nilkkurit ovat juurikin sellaiset.

Nuo kengät muistuttavat minua myöskin eräistä mustista traktoripohjaisista nahkanilkkureista jotka taisivat olla ensimmäiset Vagabondini koskaan. Kengät pyörivät kaapissani lähes kymmenen vuotta päässen jalkaan aina silloin tällöin, mutta eivät kuitenkaan suursuosikeiksi asti. Muutama vuosi sitten arvelin niiden aikojen olevan totaalisen ohi ja möin ne huuto.netissä. Halvalla. Olen harmitellut asiaa joskus aiemminkin, mutta viimeistään tämän syksyn kenkätrendit antoivat kovalla kädellä ruoskaa tälle hölmölle naiselle. Mutta, ehkäpä aika on vaan hieman kullannut muistoja ja ehkä ne kuitenkin olisivat olleet liian ysärit. Ja nythän sitten ainoa keino palata kultaisiin teinifiiliksiin, on ostaa uudet kengät! 🙂

Pitänee mennä heti ahdistelemaan Andiamon myyjiä, että mahtaako tuo malli saapua Poriin saakka, vai pitääkö se metsästää itselle netin kautta. Hintaa ronskeilla kaunottarilla ainakin Brandoksella 99 €.


(Varoitus! Tämä postaus sisältää myötämielistä suhtautumista alkoholituotteisiin..) Sitä olis yksi Sonispherepäivä takana ja toinen alkamaisillaan. Eilen parasta antia oli Alisa kahleissa ja Kultti. Tänään intoillaan mm. Pernaruttoa, Rauta Neitoa ja Surmaajaa.

Muru kömpi eilen pelipaikalle jo ensimmäisenä soittanutta Staminaa kuuntelemaan, mutta minä seurasin vasta hetken päästä perästä ja ehdin kuulemaan Negativen viimeiset säkeet ennen upean kiharapehkonsa niittänyttä Serj Tankiania. Paikkakuntalaisena minulla ei tietenkään ollut ongelmia Kirjurinluotoon suunnistamisessa, mutta väittäisin, että muualta tulleidenkin oli aika helppo löytää oikeaan paikkaan. Senkus seuraili festari-Hannujen ja -Kerttujen tielleen ripottelemia jälkiä.

sonisphere12

sonisphere11

Kuten monilla muillakin festivaaleilla, myös näillä kinkereillä oli melkoisen tiukat rajoitukset pullojen ja puteleiden kanssa eikä omia alkoholituotteita olisi saanut viedä alueelle lainkaan. No, kaikkihan sen tietää, että koska lompakko ei kenelläkään kestä pitkää päivää anniskelualueen riistohintaisia antimia, niin suurimmalle osalle festarivieraista viinanvientikielto tarkoittaa vain sitä, että käytetään astetta enemmän mielikuvitusta. Tässä muutamia maukkaita esimerkkejä omasta lähipiiristäni.

sonisphere10

Jägermeister-viinirypäleet. Kokemuksesta viisastuneena näiden herkkujen valmistaja vihjaa, että rypäleiden pinta kannattaa rikkoa, jotta ne imevät nestettä paremmin itseensä. (allekirjoittanut kyllä miettii huvittuneena sitä näkyä, kun joku pistelee reikiä neulalla rypäleisiinsä…:D ) Hedelmät ja neste kippoon ja yön yli jääkaapiin. Näitä ei luulisi portsarin vievän eväslaukustasi!

sonisphere9

Terveellisellä hedelmälinjalla jatketaan. Tapio-viinalla marinoidet meloniviipaaleet saavat kirpakalla maullaan hymyn nousemaan lähes kenen tahansa huulille. Valmistusohje sama kuin edellä. Jos vähän saivarrellaan, niin eihän tuollaiset eväät nyt kauheaa sääntöjen rikkomista ole, sillä nehän on kuitenkin vaan syötäviä piknikeväitä eikä mitään juomia! 😀

sonisphere5

Leirissämme vierailuilla käyneillä pojanklopeilla puolestaan oli astetta hevimmät otteet.

sonisphere8

Murun kanssa käytiin tarkastamassa paitatarjontakin, mutta haluttuja Stam1nan tai Mokoman paitoja ei ollut myynnissä lainkaan, joten lähdittiin tyhjin käsin.

sonisphere7

sonisphere6

Päivän rennosta festarointiasusta ei ole tämän kummempia kuvia, mutta kyllähän nuo vanhat ja nuhjuiset trikoorätit tuostakin näkee. Koitin lisäillä tukkani kaverikseen kaipaamaa huulipunaa aina tasaisin väliajoin, mutta olen tainnut juuri ennen noiden kuvien ottoa syödä kaikki punani.

sonisphere4

Seura oli taas mitä ihastuttavinta!

sonisphere3

Mun ilo kuitenkin loppui tähän Volbeatin keikkaan. Mentiin katsomaan keikkaa tuonne väenpaljouden keskelle ja jo muutaman biisin jälkein ahdistuin tilanteesta suunnattomasti. En kuitenkaan halunnut yksin lähteä etsimään itselleni poispääsyreittiä ihmisten keskeltä, joten keskityin koko loppukeikan hengittämään syvään, tuijottamaan taivasta ja odottamaan, että keikka loppuisi ja pääsisin väljemmille vesille. Toisinaan vaan iskee kauhea ahdistus tollasissa tilanteissa, kun ihmiset on liian lähellä. 😛

Ahdistus tappoi festarifiilikset sen verran tehokkaasti, että loput bändit tuijottelin hiljaisena zombiena viltillämme istuskellen. Suuntasin pikaikaa kotiin heti Himin lopetellessa keikkaansa ja olinkin untenmailla jo yhdentoista aikaan koko muun kaupungin vielä juhliessa nakuuhuoneeni ikkunan alla.

Tänään tunnelma uus. Alkoholittomat kolmioleivät reppuun, aurinkorasvaa iholle ja räimettä kuuntelemaan!