Pikaiset kenkäterveiset täältä Tampereelta! Kouluun ei tietenkään kannata mennä ajoissa, vaan aamun voi aloittaa hitaasti makoilemalla sängyssä ihanan pikku Hiiripupumarakatin kanssa. Vaikka kello juoksee ja luento on jo alkanut, niin sitten voi vielä poiketa matkalla tavaratalon kenkäosaston kautta. Mutta täytyy sanoa, että se oli kohtalon johdatusta, kyllä kannatti poiketa aikataulun pissimisestä huolimatta.

Sokoksella oli tarjolla muutamia ihastuttavia kenkiä brasialaiselta Via Uno -merkiltä. Olen aiemminkin törmännyt tuohon merkkiin, mutta en ole kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, mutta nyt, voi pojat.. Täytyy sanoa, että pari pinetä kuolapisaraa saatoin suupielestäni valuttaa kaunokaisia hivellessäni. Kaivelin Via Unon -nettisivuilta muutamia herkkupaloja tänne teidänkin nähtäväksenne.

viauno2viauno1

Ja miten niin kannatti poiketa? No sieltä tietenkin lähti yhdet kaunottaret ostoskassissa kotia kohti! Olinkin jo ehtinyt hieman huolestua, kun en ollut aikoihin ostanut yksiäkään kenkiä. Pelkäsin jo, että jotain on vialla. 😀

Esittelen uutukaiseni lähemmin, kunhan saan niistä itse otettua kuvamateriaalia. Mutta sitä odotellessa kysyn mahdatteko te jo arvata mitkä tässä postauksessa esiintyvistä kengistä ovat nyt minun?


Olen ollut itseeni kovin tyytyväinen viime kuukausina onnistuttuani omasta mielestäni loistavasti hillitsemään shoppailuani. Olen mielestäni tehnyt viime aikoina vain melko harkittuja ostoksia ja ne muutamat heräteostoksiksi luetelavat hankinnatkin ovat olleet loistavia. Nettikaupoissa vetelehtimisestäkin olen selvinnyt ihan vain pelkällä katselemalla ja ihastelemalla. Vaikka ostoskoriin olisikin tullut haalittuatuotteita, niin viimeinen klikkaus ei kuitenkaan ole ollut ”tilaa” vaan selainikkunan punainen ruksi.

Tekipä elämäntaparemonttia sitten millä osa-alueella hyvänsä, niin repsahduksiahan sattuu. Yritän siis olla soimmamatta itseäni liikaa. Yksinäinen perjantai-ilta + mieli hieman maassa + Asoksen ale  = 42 € tappiot. En tunnusta todellista tarvetta (jonkinmoista himottelua kuitenkin) yhdellekään näistä kolmesta tuotteesta, joten nyt mentiin kyllä ihan huvinvuoksi-moodilla. Minun huonolla tuurilla tietenkin käy niin, että saan rangaistuksen tästä perusteettomasta tuhlailusta ja kaikki tilaamani jutut ovat kuitenkin väärän kokoisia. 😛

Mitä siis tarttui haaviin?

mekko

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin kaapistani ei tällä hetkellä löydy kunnon bile-pikkumustaa. Tuo tilaamani kolttu saa kyllä pienen miinuksen tuosta ohuesta olkaimesta, mekko olisi oarempi, jos molemmat olkaimet olisivat tuollaiset leveät, mutta 12 punnan hinnallaan se lunasti anteeksiannon. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa toivonut löytäväni pikkumustan juuri tuollaisella keskivartalolle armollisella rypytyksellä. Mä niiiiiin toivon, että se on sopiva! Ja toiseksi mä toivon, että tulis jotkut kekkerit joissa pitää kyseistä kolttua sitten kun/jos se on sopiva.

toppi

Neljän punnan hintainen valkoinen toppi on toistaiseksi lähipänä sitä, mitä olen jo hetken aikaa etsinyt, eli valkoinen siisti toppi vesiputous-kauluksella. Jostain syystä mä haaveilen sellaisesta perus farkut, valkoinen paita, bleiseri ja korkkarit asusta, mutta kauluspaita olisi liian virallinen eikä muutenkaan mua varten, joten ajattelin tuon mallisen yläosan sopivan fantasiani toteuttamiseen.

nilkkurit

Just. Mulla kun ei noita mustia kenkiä vielä olekaan… Nämä oli kyllä ihan puhdas ”ei mulla oo just tällaisia ja ne on niin halvatkin”-ostos. 16 £ nahkanilkkureista, jotka näyttää ainakin korkonsa puolesta siltä, että passaisivat ihan arkitallusteluunkin on mieletäni jo lähes tulkoon hinta, ettei heräteostokselta voinut välttyä. Etenkin, kun kengissä on lisäasennetta tuova vetoketjukoriste.

Nyt vaan kaikki peukut pystyyn, että nämäkin olisivat oikean kokoiset! Otin koon 5 jonka sanotaan vastaavan kokoa 38, mutta edelliset Asokselata hankkimani koon 4 nilkkurit osoittautuivat totaalisesti liian pieniksi. Jos taas vitonen on ihan pikkuisen iso, niin homma korjaantunee pohjallisella, mikäli muuten ovat passelit.

Tällaisia tunnustuksia siis. Olen syyllinen turhanpäiväiseen tylsyyksissään tehtyyn lohtushoppailuun! Mikä on rangaistukseni?

PS: Huuto.net -kohteeni menevät kiinni tänä iltana!


Toisinaan uutuuden viehätys saa täysin unohtamaan kaikkien niiden jo kauemmin itsellä olleiden vanhempien asioiden hyvät puolet. Uusi vaate tuntuu hetken aikaa paljon paremmalta ja jännittävämmältä kuin vanhat ja uusinta levyostosta tulee pyöritettyä soittimessa tauotta jopa kyllästymiseen saakka. Sitten yhtenä aamuna jokin unohdettu vanha ystävä putoaa hyllystä syliin ja osoittautuukin paljon tuoreemmaksi ja raikkaammaaksi kuin muistitkaan. Voi sitä jälleennäkemisen riemua ja iloa!

20101008

Tänään tuoreelta on tuntunut mm. eteisen hyllyn perältä löytynyt H&M:n suuri miestenosastolta kauan sitten hankittu huivi, joka olikin yllättäen kerännyt aivan uutta luonnetta rypistyessään kasassa muiden asusteiden alla koko pitkän kesän. Ei se sileänä näyttänyt lainkaan näin hyvältä. Kuka tarvitsee sislitysrautaa tai plastiikkakirurgia, rypyt tuovat uskottavuutta!

20101008_3

Punaiset Onyxin nahkakengät ovat jo yli kahdeksan vuotta vanhat, mutta niin ne vaan kerta toisensa jälkeen osoittautuvat parhaiksi kengiksi jotka olen koskaan omistanut. Voisin kävellä näillä vaikka maailman ääriin. Koskaan ikinä milloinkaan, eivät nämä reissussa jos toisessakin rähjääntyneet rakkaani ole satuttaneet minua. Eivät edes ensimmäisenä päivänään, jolloin tallustin niillä kilometritolkulla Etelä-Italiassa sijatsevan kylän rantakallioilla ja pikkukujilla.

Myöskään nämä eivät ole säilyneet kauniin ja nuoren näköisenä, mutta eletty elämä ja sadat yhdessä tallatut kilometrit niissä kyllä näkyvät. Punaiset popot tuovat lohtua ja turvaa ja muistuttavat minua kaiken kaaoksen keskellä siitä, että elämässä on myös luotettavia asioita ja pysyvyyttä.

20101008_2

Tämän päiväisen asun kolmas kaapin perällä vietettyjen pitkien kuukausien jälkeen tuhkasta noussut elementti  on toissakeväänä hankkimani Sakin biker-nahkatakki, joka raukka joutui jäähylle uudempien rotsien tieltä. Mutta tänään mikään ei olisi voinut tuntua oikeammalta kaverilta kuin tämä takki. Vielä joitakin viikkoja sitten nahkaista ystävääni sovittaessa mieleeni nousi sana jäykkä. Tänä aamuna rotsi oli negatiivisen jäykän lisäksi ainoastaan rehellisen ryhdikäs ja sehän ei voi olla huono määre se.