Uudestisyntyneet aurinkolasit

Olen jo monta kertaa aiemminkin vinkunut täällä blogissakin sitä kuinka onnetoman naarmuisessa kunnossa mun rakkaat ainakin viisi kesää jo palvelleet Versacen aurinkolasini ovat ja miten ehdottomasti tarvitsisin uudet täydelliset pokat. Paljon nähneet lasini ovat olleet jo ainakin pari kesää ihan puhtaasti jatkoajalla ihan vain siksi, että uusia ”niitä oikeita” ei vain ole tuntunut tulevan vastaan vaikka olen syöksynyt sovittelemaan lähes jokaiseen vastaantulleeseen aurinkolaseja myyvään liikkeeseen.

Maanantaina kävin taas kerran kotikadullani sijaitsevassa optikkoliikkeessä ja yllättäen siellä oli yhdet melko lupaavat kehykset. Koska hinta oli lähemmäs 300 e ja tilipäiväkin vasta edesä päin, jäin kuitenkin vielä harkitsevalle kannalle ja palasin kotiin haaveilemaan.

Net-a-Porterista löytyikin kolmen suora, joka kertoo aika täydellisesti omasta aurinkolasimaustani.

aurinkolasit

On ihan sama mihin suuntaan vuodet aurinkolasimuotia paiskovat, niin minun toivbeeni pysyvät samanlaisina. Haluan lasieni olevan suuret ja mustat. Rakkaat Versaceni ovat aika pitkälti noiden vasemman puoleisten Oliver Peoplesin lasien kaltaiset. Maanantaina sovittelemani lasit puolestaan ovat malliltaan melko tavalla saman oloiset kuin The Rown lasit kuvan keskellä. Mutta aijai miten ihanilta nuo härskin hintaiset astetta kissamaisemmat Linda Farrow Luxen näyttävätkään! Mistä löytäisin suuret kevyesti kissamaiset diiva-pokat tulevaksi kesäksi?

Mielestäni aurinkolasien tärkein ominaisuus heti silmien suojaamisen jälkeen on mahdollisimman suuri naaman peittävyys, jotta säästyy silmien meikkaamiselta. Mutta nyt noita mahtavia super-woman aurinkolaseja katsoessani alan miettiä miten huikeaa olisi, kun lasit olisivat noin suuret, voisi säästyä kesän ajan vielä kulmien nyppimiseltäkin! 😀

Optikkoliikkeessä vieraillessani varasin samalla itselleni myös näöntarkastuksen huhtikuun alkuun. Minulla on muutamia vuosia sitten ollut hetken aikaa lasit lukemista ja näyttötyöskentelyä varten hajataittoni vuoksi, mutta en jotenkin koskaan oppinut laseja käyttämään ja ne hautautuivat laatikon perälle. Nyt haluan tarkistuttaa millä tolalla silmäni nykyään ovat. Ja itse asiassa ihastuin jo niin palavasti eräisiin todellisiin kissa-kehyksiin, että aloin jo oikeastaan haaveilla silmälaseista. Tunsin oloni niissä todelliseksi supersankariksi!  😀 Katsotaan muutaman viikon päästä miten käy.

Vaikka aurinkolasihommat jäi tarpeesta huolimatta edelleen vaiheeseen, niin tänään helpotusta löytyi lähempää kuin arvasinkaan. Hankin pari vuotta sitten Ray-Banin L-kokoiset Wayfarerit ns kakkoslaseiksi lemppareideni rinnalle. (tai tarkemmin ottaen kaverit hankkivat ne minulle palkkioksi eräästä kuvauksesta). Niin paljon kuin laseista pidinkin, niin ne jäivät loppujen lopuksi todella vähälle käytölle koska väsyin nostelemaan laseja koko ajan ylemmäs nenälle niiden valuessa pienenkin pään liikkeen vuoksi.

wayfarer

Tänään sitten kerrankin tajusin napata lasit mukaani ja suunnata työmatkalla optikkoliikkeeseen kysymään apua. Ja kuinka ollakaan, pienen pieni lämmitys- ja taivuttelu-operaatio ja minä sain ihan uudet täydellisen mahtavat aurinkolasit! En tajua, miten en ollut älynnyt jo aiemmin mennä lasien kanssa liikkeeseen vaikka ne Versacen muovipokatkin on aikoinaan muotoiltu päähäni sopiviksi, joten tiesin taivuttelemisen olevan mahdollista.

Nyt siis iloitsen näistä uudestisyntyneistä laseista, jotka näyttävät tänäkin keväänä yhtä aikaa sekä klassisiltaettä moderneilta, ja mieltä kalvanut epätoivo uusien lasien löytymisestä on yllättäen tiessään.


4 Comments
  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla oli yhdet päästä putoavat halpislasit, ostin ne kirpparilta varmaan muutamalla kymmelle sentillä. Mietin jo miten pääsisin niistä eroon, mutta tämä postaus inspiroi ottamaan sytkärin käteen ja ryhtymään taivuttelemaan! Operaatio oli menestys muuten, mutta muovinen linssi vähän kärähti reunasta, mutta sain sen hiottua huomaamattomaksi. Kivat festarilasit sain, mutta en suosittele ketään kokeilemaan lempilaseihinsa.. Makeat arskat nuo sinun!

  • Niina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aurinkolasiasiaa kuin tilauksesta! Kävin juuri tiistaina erään silmä- ja aurinkolasiliikkeen oven takana kiskomassa ulko-oven kahvaa ja huomasin vasta sitten kun olin aikani yrittänyt avata jo lukittua ovea, että olin muutaman minuutin sulkemisajan jälkeen liikkeellä. Harmi, mutta seuraavaksi sitten hieman aikaisemmin ja paremmalla onnella. Omassa tähtäimessä myös uudet arskat ja tällä kertaa kunnolliset ja tyylikkäät sellaiset. En ole koskaan omistanut merkkiaurinkolaseja, ihan sellaisia superhalpisliikkeiden ja merkkien malleja, jotka on ollut pakko hätäpäissään ostaa auton ratissa ajamisen helpottamiseksi kesän ja kevään auringonpaisteeseen. Nyt en todellakaan tyydy enää sellaisiin, haluan laatua ja tyyliä, totta kai : )

  • Ronja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tota rakastan aurinkolaseja, mutta niitä on niin monta että mulla on nytkin jotain kahdeksan paria. Ray-Baneja, aviaattoreita, isoja ja pieniä. Saa kyllä etsi monta vuotta ennen kun löytää sen Oikean 😉

  • Piilolinssioptikko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei!

    Tuommoisia sinun aurinkolasisuosikkisi tyylisiä, ylisuuria laseja löytyy ainakin Dolce&Gabbanan, Guccin ja Armanin mallistoista.

    Siinä olen Hannan kanssa samaa mieltä, että hyviä aurinkolaseja ei kannata missään nimessä lähteä taivuttelemaan omin päin, vaan ne kannattaa viedä optikkoliikkeeseen.

    Lasien taivuttaminenkin vaatii oman ammattitaitonsa ja lisäksi optikkoliikkeissä on käytössä tähän tarkoitetut työkalut kuten kehyslämpyrit ja muovilla suojatut pihdit.

    Eli jos lasit eivät istu kasvoille, niin tällöin kannattaa mennä rohkeasti optikkoliikkeeseen taivututtamaan laseja.

    Silloin kun lasit ovat ostettu samasta liikkeestä, ei taivuttelu yleensä maksa mitään. Muualta ostettujen lasien taivuttelu voi maksaa 0-10 euroa, mutta se voi olla myös ilmaista liikkeestä riippuen.

    Optikkoliikkeelle tämmöinen työ on asiakaspalvelua ja lasin taivuttelua kysyviin suhtaudutaan yleensä hyvin avuliaasti.

Post A Comment