Pakarat leuan alla ja muutenkin hyvät bileet

Joskus sitä vaan tekee mieli heittäytyä hulluksi ja uhkarohkeaksi ja kokeilla asioita joiden epäonnistumisesta on oikeastaan melko varma jo lähtötilanteessa. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja omissa nahkoissa olon vieraaksi tunteminen herättelee ja saattaapa kokemuksesta oppia aina jotain uuttakin.

Sitä ainaista samaa, vanhaa ja tylsää osaa taas kummasti arvostaa, kun käy sekoilemassa jonkun muun kanssa ja tuntee itsensä idiootiksi. Ja en suinkaan kannusta tässä nyt ketään syrjähyppyihin petielämän piristykseksi, vaan puhun jälleen kerran pukeutumisesta niin kuin yleensä blogini aihepiiriin kuuluu. Toisissa asioissa sekoilu tekee välillä hyvää, mutta ei sekään ihan joka hommaan sovi.

Niin että missä syrjässä minä sitten oikein hyppelin? Ja kuinka idiootiksi itseni tunsin?

haavieraana1

Nahkarotsista en kuitenkaan luopunut, en edes helmikaulanauhan kanssa!

Petin mun ainaisia yksivärisiä vartalonmyötäisiä mekkoja kukallisen kellohelmakoltun kanssa lauantaisissa murun työkaverin häissä!

Tilasin tuon H&M:n Inclusive malliston mekon jonkin muun vaatteen kyljessä ihan vaan sovitettavaksi, koska minua ihan vaan puhtaasti kiinnosti, että miten kyseisen malliston kamppeet mahtaisivat tälle pyllerölle istua. Kun mallistossahan oli siis kyse siitä, että samat kuteet oli valmistettu niinkin laajalla kokoskaalalla kuin 32-54.

Omaksi ihmetyksekseni mekko ”sujahti” (mua naurattaa tämän verbin käyttö aina, kun on kyse omasta vaatteisiin ahtautumisestani 😀 ) päälleni ja koska mulla ei ollut aavistustakaan mitä oikein pukisin noihin lähestyneisiin kekkereihin, niin päätin tehdä 24,95 € maksaneen huiman kokeilun. Miten selviäisin kokonaisen päivän hengissä aivan minulle vieraassa asussa.

haavieraana2

Selvisihän sitä hengissä ja mukavaakin oli, mutta olen mä nyt joskus paremmaltakin näyttänyt. 😀 Eli listataanpa sitten hieman asun plussia ja miinuksia sekalaisessa järjestyksessä.

– Kellohelma sai mut näyttämään entistä lihavammalta. Tai siis se ei yhtään valehdellut mua hoikemmaksi.

– Jouduin hankkimaan mekon kaveriksi tuon typerän lyhyen neuletakin, kun omasta kaapista ei löytynyt mitään sopivan mittaista lämmikettä.

+ Mutta toisaalta se samainen helman malli loi illuusiota jonkinmoisesta vyötäröstä näin ainakin mun mies väitti. (tai sitten mun ahteri vaan näytti entistäkin leveämmältä)

+ taskut. Mä vaan rakastan taskuja.

+ Mekon kuviointi ja värit olivat kukista huolimatta mielestäni todella kivat.

haavieraana4

Kai omat häät voi onnistua, vaikka ei askartelepaskartele pikkuruisia hääkarkkirasioita? Mä en ihan käsitä tätä konseptia. Mutta mielelläni mä kyllä viraan asemassa ne karamellit mussutin.

haavieraana5

+ saatoin käyttää mekon kanssa punaisia asusteita. Se on aina positiivinen asia.

+ leveän helman vuoksi rullautuvat sukkahousutkaan eivät häirinneet, sillä se sukkapöksyjen vyötärönauhan päällä röllöttävä vararengaskin pysyi näppärästi leveän hameenhelman alla piilossa.

+ taskut mahdollistivat sukkahousujen huomaamattoman nostelun. Tämä jos mikä on ihan super-ominaisuus.

+ löysän kellohelman ansiosta myös syömistä saattoi harjoittaa ihan rauhassa pötsin paisumisesta sen pahemmin ahdistumatta.

– mitkään mun normaalisti käyttämät korut eivät sopineet asuun, joten kaivoin sitten 2 minuuttia ennen lähtöä krääsälaatikon pohjalta jotain muovihelmiä jottei olo olisi aivan alaston

haavieraana6

– Ja sitten tämä ehdottomasti suurin miinus. Etumus oli siinä määrin avara ja kooltaan just sen verran jämpti, että näytti kuin mulla olis perse leuan alla!!!

Tämä oli se seikka mikä ehkä ainoana juttuna ahdisti ihan oikeasti vähäsen. Jouduttuani niin monet kerrat ikävän huomion kohteeksi tissevyyteni takia, en ole niiden välistä viivaa (pakaravakoa) kauhean innokkaasti ollut esittelemässä. Kyllä mä tuonkin jutun pystyin unohtamaan aina siihen saakka kunnes katsoin kamerasta esim. juurikin tämän kuvan. 😀

Se ei sentään ollut mekon vika, että tukka lässähti jo ensi metreillä. Meidän lähtö oli taas varsinainen kaaos ja tapahtui ihan viimetingassa (20 min ennen vihkimisen alkamista muru ajoi vielä partaa ja sen paita oli edelleen silittämättä ja minä pengoin epätoivoisesti korurasiaa ja etsin kateissa olevia meikkejäni).

Kiireessä sitten unohtui kirkkoon mennessä sellainen asuste kuin sateenvarjo, Mikki ehdittiin hakea mukaan vasta juhlapaikalle siirtyessä. Kirkon pihalla kuitenkin taivas nakkasi niskaan jo riittävän määrän vettä, että kutrini päättivät mukavasti lässähtää ja kihartua. Mutta pikku juttuja! Luotin taas äitini mantraan jonka mukaan kaikki ne hiukset ovat hyvin jotka ovat toisesta päästä päässä kiinni.

haavieraana3

haavieraana7'

Murulle löytyi värikoordinoitu kravatti eurolla Ratsulan toripäiviltä, jei! Ja ei, en ole niin sieni, että minulla olisi aina hanskassa kaksi juomaa kerralla, minä vain ystävällisesti pitelen kameran takana olleen herran juomaa.

haavieraana9

Mutta mitä sitä nyt sievistelemään, ei siellä varsinaisesti lasiin syljettykään. Tämäkin herrasväki on vallan vesiselvän näköistä heiluessaan tanssilattialla.

haavieraana10

Illan pimetessä mun kavaljeerista kuoriutui joku huivikaulainen ryijyään auliisti esittelevä Pedro..

haavieraana8

Olin sentään niin viehättävä, että pääsin kaulailemaan sitä Pedroa. Mut sänkyyni en sitä saanut, sillä Pedro sammui puku päällä sohvalle. 😀

Noin äkkipäätään hyvät ja huonot jutut yhteenlaskettuna asu pääsi plussan puolelle tuloksella 7-4. Tulipahan kokeiltua tällaistakin. Ja kun ei suhtautunut itseensä eikä lookkiinsa liian suurella vakavuudella, saattoi huonosti olevien asioiden märehtimisen sijaan keskittyä juhlimaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja koska vieraiden joukossa ei ollut oikeastaan ketään omaa tuttuani, niin kukaan ei varmasti osannut ajatella, että ”toi mimmi ei kyllä varmasti ole itsensä näköisessä asussa”.

Myöhemmin illalla sitten törmäsinkin myös omiin ystäviini, jotka siten olivat yllättyneitä senkin edestä. Yksi oli jo seuraavana yönä ehtinyt nähdä unta missä minä olin päästä varpaisiin erilaisiin kukkakuoseihin sonnustautuneena myynyt grillattuja kalapuikkoja Porin torilla. Olin siis selkeästikin ollut painajaismainen näky.

Summa summarum, kiva testata välillä jotain itselle poikkeavaakin kunhan vaan ei ota homma liian tosissaan ja ahdistu liikaa, kun homma menee pieleen. Mekon kohtalosta en osaa vielä päättää, jättääkö se kaappiin odottamaan seuraavaa roolileikkiä vai pistääkö kiertoon..

PS. Kävin sitten juuri tarkastamassa mekosta sen koon, kun joku jo kommenttiboksissa tuon mitoituksesta kyseli, ja huomasin sitten samalla, että olen juhlinut koko illan iloisesti pahvinen kokolappu paikallaan roikkuen…. mutta sisäpuolella sentään. 😀

Elikkäs mekon koosta kyselleelle Olgalle tiedoksi, että oma mekkoni oli koko 46 ja yleensä en kyllä henkkamaukka koltuissa mahdu yläosastani tuohon kokoon. Sitä en tiedä millainen se isompi koko olisi itselleni ollut, sillä sitä ei enää ollut jäljellä minun tehdessä tilausta, joten en voinut ottaa sitä sovitettvaksi. Eli sanoisin, että ei ainakaan mitään kovin pientä kokoa ole minun mielestäni.


53 Comments
  • MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I-HA-NA sinä!<3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, ihan sika ihana. 😀

  • Bisquits
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo mekko sopii oikein hyvin sulle eikä tee isomman näköiseksi. 🙂 Mulla on tuo sama mekko, ja sen kaula-aukko on tosiaan aika avara. Itse olen ratkaissut tuon pulman niin, että olen pitänyt mekon alla ohutta mustaa toppia.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      täytyy munkin varmaan testata tuota vielä jonkun topin kanssa, mikäli sellainen alle mahtuu.. mullahan ei nimittäin mahtunut rintsikat tuonne alle. Tai siis ei ollut sopivia liivejä, joissa tissit olis mennyt mekon kannalta sopiville paikoille. 😀

      • Nna
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Äitini, joka on myös rintava ihminen, on teettänyt johonkin juhlapukuunsa etumukseen kangaskaistaleen pätkästä (sifonki)huivia, jota käytti puvun kanssa. Ei tarvitse siis änkeä kokonaista hiostavaa ja rullautuvaa toppia puvun alle saadakseen peittävyyttä. Sellaista ei olisi vaikea itsekään ommella muutamalla pistolla kiinni eikä haittaa, vaikka kangas olisi hiukan läpikuultavaakin. Yksi vaihtoehto on tietysti nykyään myytävät bandeautoppi”rintsikat”, joista ei tosin ole kokemukseni mukaan olemassakaan isompia kokoja kuin 75B.

  • Bisquits
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Unohdin kommentoida vielä hääkarkeista! En itsekään ole ikinä ymmärtänyt niiden tarkoitusta enkä todellakaan aio askarrella vierailleni mitään muutakaan krääsää, hahah. Kiitos-kortti sitten juhlien jälkeen saa riittää kaikille muistoksi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, askartelupaskartelukoristelu-hommat aiotaan pitää minimissä täälläkin.

  • santra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei paha ollenkaan! Uusien asioiden kokeilu tekee joskus ihan hyvää, vaikka eipä se aina helppoa ole.

    Ja ei meillekään mitään hääkarkkeja tai muuta sälää tule, tosiaan se kiitos-kortti on mun mielestä ihan riittävä. Eikä mulle tule edes kukkapuskaa, kun en oikein ole ymmärtänyt senkään tarkoitusta. Huono morsian? 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itsekin olen miettinyt että mitä hittoa mä niillä horsmilla oikein teen.. 😀

      • Nimetön
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Eikös esim. Nelliinalla ollut Parikan sydänlaukku hääkimpun tilalla? 😉

  • Saraseeeni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko pukee sinua oikein kauniisti ja leveällä helmallahan saa juuri piilotettua lantiota hyvin : ) Näyttää vain kuin olisi muhkea helma! Eikä etuvarustuskaan ole vielä paha, kannattaa esitellä, kun on jotain mitä näytelllä ; )

    Ja oma mantranihan on, että kaikki on hyvin niin kauan kuin ei nännit näy. Tosin.. en ole koskaan pitänyt niin avaraa asustusta, että se olisi ollut lähelläkään : D Mutta periaatteessa kuitenkin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on kyllä hyvä periaate ja siitä kannattaa pitää kiinni! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hauska kokeilu, eikä mielestäni ollenkaan epäonnistunut! Vaikka et ehkä omien ystäviesi mielestä näyttänyt ”omalta itseltäsi”, näytit varmasti muiden häävieraiden mielestä kauniilta ja olen heidän kanssaan samaa mieltä! Itse lisäisin vielä plussien puolelle mekosta sen, että se saa jalkasi ja sääresi näyttämään upeilta! 😀 Ja yhdyn yllä kommentoineisiin, että mielestäni mekon helma ei suinkaan tee sinua suuremman näköiseksi. Liputtaisin siis sen kannalta, että jätä vielä omaa komeroosi ja toista kokeilu uudestaan hieman myöhemmin. Vaikka ymmärrän toki, että jos asu ei vain tunnu omalta ja tekee olon epämukavaksi (esim. rintavaon vuoksi, vaikka suosittelisin myös silloin tällöin sitä esittelemäänkin ;)), niin turhaanpa sitä omassa kaapissa säilöö tyhjänpanttina. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu, kyllä mä taidan nyt ainakin kesän ajan kasella josko mekolle tulisi vielä jokin toinen tilaisuus. Mutta jotain yritän ehkä keksiä tuota avonaisuutta korjaamaan..

  • Ilona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera, sulla on jumalaisen kauniit rinnat, niitä kelpaa kyllä esitellä. Sitäpaitsi kun ihmiset tuijottavat tissivakoa, he eivät huomaa muita mahdollisia mohkuroita, terveisin nimim. Kokemusta on:)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, samaan mä olen kyllä luottanut, että tissit vie yleensä muilta muhkuroilta suuremman huomion, mutta siitä huolimatta, en ihan tunne oloa kotoisaksi jos ”kaulaa” näkyy noin pitkästi. 😀

  • janikahaha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihunaa! Ihana mekko ja ihana Veera!

  • Hellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus; nauroin ääneet tuolle perse kasvojen alla kommentille… Ja suunnilleen identtisen kropan omaavana ihmisenä totean, ettei muakaan toi tissivaon esitteleminen kiinosta ja toisaalta tuntuu, että monen vaatteen kaula-aukkoon ei sovi se alta pilkottava toppi. Ongelma kerrakseen.

  • ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuules ny nainen, säähän oot aivan upea! Kerron sulle kaks esimerkkiä elävästä elämästä, joiden takia en itse enää häpeä käyttää avaria kaula-aukkoja, vaan jopa suosin niitä. Toinen esimerkki sijoittuu jonnekkin -90 luvulle,kun työskentelin hyvin miesvaltaisessa työpaikassa. Työkaverini, laiha kuivakka nainen, oli kova huomauttelemaan rehevästä etumuksestani miesten kuullen ikäänkuin pilkatakseen, mutta saikin nenilleen, kun eräs mies tuumasi: ”Kuules A…, on se vaan upeaa että naisella on muodot omasta takaa, ettei sitä tarvitse hakata muhkuroille énsin, että olisi, mistä ottaisi kiinni”. Mikä fiilis! Itse kun jo häpeilin ja peittelin etumusta sen takia, ettei siitä huomauteltaisi. Toinen esimerkki taas tapahtui päiväkodissa, kun pienen pojan äiti tuli hakemaan poikaansa hoidosta. Poika kiirehti syliini, repi puseroni kaula-aukkoa niin, että saattoi kurkistaa siitä sisään, ja kysyi äidiltään kirkkalla lapsen äänellä: ”Äiti, miks sulle ei kasva pyllyä tällee ku ellulla?” Että ylpeesti vaan,UPEA NAINEN!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahaa!! ihan loistava tuo lapsen kysymys! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana mekko!! mä ottasin saman pidempänä ettei mun ”stefaniforrester”sääret näkyis..pitääkin käydä tsekkaamassa er vieläkö olis tarjolla jotain mekkoa mullekin! maikku

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan vähän hämmennyin, kun luin miinuksista, että ”kellohelma sai mut näyttämään entistä lihavammalta” – juuri kun ajattelin, että onpa muuten hoikistava malli, älyttömän hyvännäköinen!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no kun mun mielestä toi pönköttävä helma saa mut sivuprofiilista näyttämään ihan raskaana olevalta. 😛

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nauran täällä ääneen juttujasi lukiessani. Ja kaiken kruunaa tuo pahvinen hintalappu, olisipa se vaan roikkunut näkyvillä!

    Olen itse kerran juhlinut pahvinen lappu KAINALOSTA roikkuen, kun hätäiseen ostin itselleni uuden asun tilaisuuteen, jossa sitten mm. jouduin kaikkien edessä vastaanottamaan erään tunnustuksen.

    Sitten illalla palattuani hotellihuoneeseen huomasin kainalosta roikkuvan lapun…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mulla on jäänyt laput roikkumaan useammankin kerran. Ja toisinaan huomaan vasta töihin päästyäni, että joku nuttu on taas kerran nurin päin. 😀

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minunkin pitää nyt kantaa tämä kuulu korteni tähän yhteiseen kekoon, vaikka normaalisti olenkin maailman laiskin kommentoija. Siis aivan uskomattoman edustava palanen kangasta! Mielestäni todella imarteleva malli niin vyötärölle kuin noille säärillesikin. Toimiva kaula-aukkokin, kun rintaliiveittäkään ei mielestäni ollenkaan pahalta näytä. 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kai se sitten vaan on oman silmän tottumattomuutta tuo, että näyttää mielestäni liian roisilta ja lihottavalta. 😛

  • Jenniemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi mekko on U P E A! Kateellisena mustun, sillä mekko ei mitenkään päin voi näyttää noin hienolta mun luisella vartalolla. Mur.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mutta toisaalta saman silmänkääntötempunhan tuo tekisi hoikemmallekin vartalolle tuo kellohelma, eli näyttäisi lantio leveämmältä suhteessa vyötäröön. Joten vois vaikka toimiakin! 🙂

  • santsumantsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mietin, että mitähän tässä postauksessa on sisällä kun otsikon luin.

    Ei tuo mekko nyt niiiin paha ole, kuin annat ymmärtää. Välillä on hyvä vähän koetella rajojaan ja pukeutua erilaiseen.

    Itse räväytän taas sitten mustan mekon päälle valmistujaisiin, vaikka näin keväällä varmaan pitäisi pukeutua johonkin kivaan pastelliin. Jos jotain asusteita siihen löydän värillä höystettynä, niin saa välttää.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      paskat tarvii pukeutua keväälläkään pastelliin! terveisin nim. Ylioppilaaksi mustassa nahassa. 😀

  • Paola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”taskut mahdollistivat sukkahousujen huomaamattoman nostelun”

    !!!!! :DDDD Huippu!

    sun tekstit on aina tosi kivaa luettavaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se oli ihan huippu! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytit mekossa hoikemmalle ja kauniimmalle kuin pitkiin 🙂 Usko pois tuo malli pukee kroppaasi ja sääriäsi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tarkoititko pitkiin aikoihin? Sitten mä olen kyllä tosi surkeena, koska sitten mä en ole ollenkaan tajunnut miten suurelta olen viime aikoina näyttänyt. :O

      Mun omaan silmään nimittäin näytin tuossa mekossa melko raskaanaolevalta, ainakin sivusta päin. 😛

      Mutta isokokoinen eukko on isokoinen eukko vaikka mitä päälleen pukis. 😀

  • Elviira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko oli todella pukeva päälläsi! Malli oli juuri vartalollesi (= naisen vartalolle) sopiva! Rohkeasti vain seuraavaa käyttökertaa suunnittelemaan. Kateellisia kanssasiskoja riittää noilla säärillä ja upeilla muodoilla!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niin no, meitä naisiahan on toki vallan monen muotoisia joten en väittäisi yhtä ainutta vartalomallia naisen vartaloksi.

      Tiedän tällaisen kellomallin sopivan todella mainiosti monta kokoa pienemmillekin mimmeille.

  • gina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nätti mekko ja tosi kiva asu! Oliskohan tuota vielä saatavilla minun kokoa (varmaan 36) ja väitän, että se muakin pukee, vaikka en ylläolevan kommentin mukaan ehkä sitten omaakaan naisen vartaloa…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      höh.. ei ollut enää verkkokaupassa kuin kokoja 32, 42, 52 ja 54 🙁

  • Eve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eihän tuo mekko oo sitä yleisintä ”sun tyyliä”, mutta sopii silti tosi hyvin! Jalat näyttää äärettömän pitkiltä, uuma hoikalta ja rintamus upealta (ei todellakaan toiselta p*rseeltä)! Tuollainen 50-lukua(ko?) henkivä mekko vaatii kurveja (joita esim. meikäläisellä ei ole *nyyh*), joten ole onnellinen! 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi Veera, olet kyllä aivan mahtava! Nauroin vedet silmissä sun kertomustas, olet kyllä ilmiömäinen! 🙂

    Ja mekko on kaunis päälläsi, ja tuo nahkatakki tuo mekolle särmää. Anna mekolle vielä mahdollisuus 🙂

    Ja aivan mielettömän ihana blogi sulla, oot kyllä mieletön tekstien väsääjä, aivan ihana! 🙂

  • Sanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei miten hauska kirjoitus! 🙂 Aivan ihana! <3

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana kirjoitus =) Pidän muutenkin tyylistäsi ja tavasta kirjoittaa. Mahtavan itsevarmaa!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko on nätti ja sopii sulle hyvin! Mietin et sun ahdistus johtunee juuri siitä sivuprofiilista, koska itellä sama homma kellomekkojen kanssa, edestä hyvä, sivulta kahdeksannella kuulla. Mutta näissä kuvissa näytät oikein hyvältä!! Ja taskut rulaa 🙂

  • Oona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    KANNATTI KOKEILLA! tosi pirteän näkönen ja hienosti tullee sääret esiin!:) murusesi on minusta kyllä oikeassa siinäki, että vyötärö näkyy (eikä persus ole leveä=D). Rohkea ja helkatin hyvä veto:)

  • martina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen kokenut 5 minuutin aikana sekä tissi- että säärikateuden. Ja ensimmäisistä huomautan, että omanikaan eivät ole aivan pienemmästä päästä…

  • hanskubansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uu mama! <3 Oli pakko tulla kommentoimaan..siis miten sulla on nuin mahtavat sääret??! Todella hoikat, pitkät, kiinteän näköiset.. Itse olen kokoa 40-42, ja en ikinä voisi käyttää nuin ”lyhyttä” mekkoa! Mulla näkyy muhkurat, makkarat ja selluliitit koko reisissä, polvienkin luona.. Oon niiiiin kade! VAU!

  • Olga
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitokset vastauksestasi! Taidanpa sitten tosiaan tipauttaa tuon isomman koon varauksesta pois ja toivoa, että pienempi koko passaa just eikä melkein.

    Minusta mekko sopii sinulle hyvin, samoin Annukalle (http://ihanaturhamaisuus.blogspot.com/2011/03/syntymapaivia-ja-kukkakuos…), jonka innoittamana aloinkin pitää verkkokauppaa silmällä oman koon napatakseni, toivottavasti myös minulle. 🙂

  • Ence
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja minähän rohkenen väittää, että neiti pitää sen koltun visusti tallessa ja pidetään kesällä huimat puutarhajuhlat, joissa pukeudutaan kukkasiin. Vielä kun jostain hommataan se puutarha.. Mut huimalta näytät, se on varma!

  • näin
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kavereiden silmät varmaan keskittyy juuri siihen outous-faktoriin, kun taas meidän tuntemattomien katseet on hieman objektiivisempia. Tuossa mekossahan sääresi näyttävät tosi upeilta, mitään ylimääräisiä ”muhkuroita” ei näy (ihonmyötäiset vaatteet ovat paljon armottomampia) ja mekko tosiaan luo vyötärön. Todella hyvännäköinen. Jos väritys on se joka häiritsee, niin kokeile samaa mallia yksivärisenä jos joskus satut sellaiseen mekkoon törmäämään.

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpas ihana mekko! Sopii sulle ihan älyttömän hyvin. 🙂

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Se on sanottava, että toi mekko saa sun sääret näyttämään todella hyviltä ja sutjakoilta!

    Kukkakuosi ei ole allekirjoittaneenkaan suurin suosikki, mutta tuon mallinen mekko tällä lantiolla taas on. Luo illuusion vyötäröstä minä kun olen ”hieman” sensitiivinen takapuoleni kanssa, niin peittää senkin.

    Omiin silmiini ei myöskään liikaa kaula-aukkoa, koska kuitenkin polvimittainen mekko niin ei paljasta liikaa.

    Minä kannatan tätä lookkia, vaikka sitten kukkakuosista luopuen 🙂

    – Dahlia

Post A Comment