Siitä ei ole kuin ihan muutama päivä kun taas vaihteeeksi olin totaalisen kyllästynyt epämääräisenä kasana roikkuvaan tukkaani ja suunnittelin sen radikaalia pätkäisemistä mitä pikimmiten. Tiistaina kuitenkin pääsin kuitenkin useaksi tunniksi saman katon alle taitavan kampaajan kanssa joka reuhkani nähtyään kysyi kauniisti, että ”tarvitsetko hiuslakkaa?”. Ymmärsin kysymyksen niin, että en ehkä ollut ihan katseen kestävässä kunnossa omien aamurutiinieni jäljiltä ja tarjosinkin päätäni taitavampiin käsiin.

Parissa minuutissa ja muutamalla taidokkaalla hiusharjan pyöräytyksellä sekä muotoilutuotteiden suihkaisuilla tyyppi taikoi kurittomat karvani aivan uusiin sfääreihin.

Päivän ensimmäinen kampaus myötäili hiusteni luonnollista taipuisuutta ja suuntaa ja onnistui näyttämään yhtä aikaa skarpilta ja ihanan huolettomalta. Kun itse laitan tukkaani, toteutuu edellämainituista adjektiiveista lähinnä tuo viimeinen.

Koska kyseisen päivän projekti vaati sitä, että näyttäisin suohirviön sijaan ihmiseltä ja mielellään vieläpä hieman vaihtelevalla lookilla, kiepautteli uusin tukkasankarini kutrini uuteen uskoon vaatteiden vaihdon myötä. Harjalla vaan hiukset ns. auki, lisää töhnää, muutama harjalla tehty tupeerausveto ja viimeistely lakalla. Ja kaikkeen meni taas aikaa maksimissaan kolme minuuttia. Minä vaan toljotin ihmeissäni suu auki ja ihastelin niin kovin vaivattomasti mahtavalle tötterölle nouseita hiuksiani ja kehuin kimpussani hääränneen taiturin maasta taivaisiin.  Ja sillä samalla sekunnilla rakastuin uudelleen tämän hetkiseen tukkaani

Sain monta kullanarvoista vinkkiä joiden avulla minunkin luulisi oppivan käsittelemään hiuksiani monipuolisemmin ja pienemmällä vaivalla. Ostoslistalle meni ehdottomasti kunnon hiusharja jollaisella tupeeraaminen onnistui käden käänteessä, kun pohjalla oli oikeanlainen tuote.

Takkutukkani pelastajan ja hänen  loihtimansa kampauksen lisäksi rakastuin päätä pahkaa myös päähäni suihkutettuun taika-aineeseen jonka vannoinkin syöksyväni ostamaan välittömästi. Päivän päätteksi kuitenkin sain avatun purtilon mukaani, joten säästyin toistaiseksi ostosreissulta.

Kuvassa näkyvä tuote on saatu Redkenin edustajalta

Uudeksi suosikki tukkatuotteeksi nousi siis heti ensi kokemusten perustella Redkenin Wool Shake. Kaipaan hiuksiini aina ennenkaikkea mattaista, karheaa ja jopa hieman likaisen näköistä tekstuuria ja sitä olen viime aikoina yrittänyt haalia päähäni lähinnä hiuspuutereista, mutta nyt voi olla, että jää puuterit melko lailla käyttämättä, niin paljon paremman tuloksen antoi tämä hieman ruispuolukkapuuron värinen spraygeeli.

Kuiviin hiuksiin suihkutettava Wool shake antaa hiuksiin nimensä mukaisesti hieman villamaista tekstuuria mikä tekee kaikenlaisesta pörröttämisestä, kohottamisesta ja tupeeraamisesta suunnattomasti helpompaa. Ja mikä parasta, hiukset kestävät loistavasti uudelleen muotoilua pitkin päivää. Ja kun itse en tykkää pestä hiuksiani joka päivä, toi Wool Shake apua siihenkin asiaan. Aiemmin käyttämäni hiuspuuterin jäljiltä tukka on seuraavana aamuna ollut usein lähmäinen ja pitkin päätä. Ensimmäisen Wool Shake päivän jälkeisenä päivänä puolestaan hiuksissa oli edelleen sama pehmoisen karhea tekstuuri ja hiukset saattoi laittaa uudelleen kuosiin vain harjaamalla entisen kampauksen jämät suoriksi, suihkuttamalla tukkaan lisää samaa ainetta ja muotoilemalla uudelleen. Lopuksi lakkaa päälle ja taas menoksi!

Tänään puolestaan pääsin testaamaan kuinka puhtaan tukan käsittely villasuihkeella onnistuu ja hienostihan se toimi sitenkin. Föönasin tukan saamieni ohjeiden mukaisesti lämpösuojasuihkeen kanssa kuivaksi ja sen jälkeen otin liukkaana ja vallattomana liehuvan letin haltuuni suihkuttamalla sen yltympäriinsä Wool Shakella. Tukan kohottaminen irti päänahasta ei ole hetkeen tuntunut näin helpolta operaatiolta.

Omat hiustenlaittotaitoni kaipaavat kyllä vielä kovasti hiomista, mutta nyt ymmärsin, että oikeanlaisilla tuotteilla minäkin voin onnistua. Hiustenleikkuuhaaveet siirtyivätkin siis ainakin hetkeksi vielä jonnekin tulevaisuuteen, sillä minä ja nylyinen tukkani aloitimme wool shaken ansiosta ihan uudne kuherruskuukauden!


Näin harmaan ja hieman sateisen päivän päätteeksi on kiva palata viime viikonlopun helteisiin ja leppoisiin tunnelmiin. Sain pitkästä aikaa vanhemmat vierailulle luokseni ja vietimme sunnuntaita Meri-Porin kauniisiin maisemiin tutustuen. Kymmenestä Porissa viettämästäni vuodesta huolimatta monet upeat paikat olivat minullekin aivan uusia tuttavuuksia. Ei siis tarvinnut lähteä muutamaa kymmentä kilometriä kauemmas kotoa päästäkseen turistitunnelmaan.

Uusien maisemien lisäksi viikonloppu toi mukanaan jotain muutakin ennennäkemötäntä. Olen pitkän aikaa varsin ponnekkaasti vannonut, että maksimekot eivät ole minua, tissevää pylleröä varten ja olenkin suosiolla jättänyt maata viistävät koltut sovittamatta. Sunnuntaina kaipasin kuitenkin jotain ilmavaa päällepantavaa ja totaalisessa kesämekkojen puutteessa päädyin sovittamaan mamman matkalaukusta löytynyttä mekkoa. Voi sitä helppouden, vapauden ja mukavuuden tunnetta! En paljoa jaksanut välittää siitä miltä loimi päälläni näytti, vaan nautin vaan helposta olosta ja painelin koko päivän menemään helmat hulmuten.

Pitkä helma osoittautui parhaaksi ystäväkseni mm. hyttysiä vilisseessä Reposaaren linnakepuistossa missä kävimme ihmettelemässä sodan aikaisia juoksuhautoja ja bunkkereita. Kun sääret olivat mekon alla piilossa ei hyttysten häätämiseen tarvinnut keskittyä muualta kuin päästä ja käsivarsilta.

Mun elämäni miehet, isi ja muru tiirailemassa Linnakepuiston tähystystornista merelle.

Reposaaressa sijaitseva ravintola Merimestakin oli itselleni uusi tuttavuus. Vaikka kalaravintolasta onkin kyse, niin tällainen vesien antimia syömätönkin sai vatsansa varsin hienosti täyteen buffet-pöydästä. Tuonne menen varmasti toistekin.

Hikinen ja lähmäinen, mutta onnellinen!

Mites on kelpaisiko kelluva kesämökki? Ei ole nähtävästi kauheasti kelvanneet, sillä kolmen vuoden takaisille loma-asuntomessuille rakennetut hassut hökkelit ovat edelleen vailla asukkaita.

Vaikka musta lähes maahan saakka ulottuva kaapu aiheuttakin itselleni lievät Muumien Mörkö -vibat, niin tätä mekkoa ei mamma enää kotiin palatessaan saanut laukkuunsa pakata, vaan se jäi ainakin hetkeksi lainaan minulle. Toimikoon tämä nyt ainakin jonkin aikaa minun löysäily kesämekkonani, johan se mamma on ehtinyt nauttia mekosta vuosikausia. Amerikan reissulta yli kymmenen vuotta sitten ostettu mekko on ehtinyt reissata mamman kanssa maassa jos toisessakin ja  minä puolestaan meinaan lennättää sen ensi maanantaina Bulgariaan.

Napattiin Encen kanssa halpa äkkilähtö tavoitteena pistää aivot narikkaan viikoksi rannalla maaten. Olin ensin ajatellut jotain kivaa pikku kaupunkilomaa vaikkapa Lontoossa, mutta sitten tajusin etten nyt todellakaan jaksa mitään kaupunkilomien vaatimaa nähtävyyksien ja putiikkien kiertelyä.

Mun energiataso riittää just ja just tuopin huulille viemiseen ja kyljen kääntämiseen auringossa. Ainoa velvollisuus on muistaa levittää riittävästi aurinkorasvaa. Josko sitä viikossa akut sen verran latautuisi, että jaksais sitten viettää loppulomaa  jopa hieman aktiivisemmin.

Nyt Muumien Mörkö kiittää ja kuittaa tältä illalta, sillä minulle muutamaksi yöksi majapaikan tarjonnut ihana Jonna palasi juuri kotiin, joten pitää alkaa päivittää sen kans kuulumiset.

Mut ai niin, yks juttu vielä! Tuo kuvissa näkyvä maksikolttu ei itse asiassa ole nyt sitten ainoa laatuaan minun kaapissa.. hankin nimittäin sitten samaan syssyyn viidellä ja puolella eurolla trikoisen mustan mekon henkkamaukasta. Että näin se takki kääntyy niin että saumat ratkeilee! 😀


Heipä heiii! Täällä ollaan edelleen hengissä vaikka postaustauon perusteella olisi jo voinut muuta luullakin. Verkon ulkopuolinen elämä on välillä ikävästi näiden harrastusten tiellä eikä ensi viikolla juuri helpota, silloin nimittäin alkaa kolmen viikon kesäloma!! Sitä joutuu kuulkaa pakkaamaan kassinsa ja suuntamaan mm. hyvän ystävän kanssa etelään ja murun kanssa festareille, melko rankkaa eikö.

Niin ihanaa kuin helteet toisaalta ovatkin, niin olin eilen todella tyytyväinen että laskeneet lämpöasteet mahdollistivat pitkästä aikaa farkkuihin pukeutumisen. Mulla kun tuntuu tuo hellekelpoisten vaatteiden varasto olevan enemmän kuin olematon. (Miksi en omista esimerkiksi yhtään kunnon kesämekkoa!?) Eilisen vielä tällä hetkellä salaiset puuhat olivat sellaisia, että minun piti koittaa keksiä päälleni jotakin muutakin kuin pelkkää kokomustaa.  Kävinkin viikonloppuna hädissäni sovittamatta tempaisemassa henkkamaukasta pari toppia joilla hieman elävöittää kalmaista olemustani ja siinä saattoikin käydä niin, että minulle löytyi uusi lempiväri kesäksi.

Miksi mä en ole ikinä ennen tajunnut tuollaisen raikkaan oranssiin potentiaalia itseni kohdalla? Osa teistä lukijoista on aina yrittänyt sanoa, että minun pitäisi käyttää värejä, mä alan pikkuhiljaa uskoa teitä. 😀 Paidan lisäksi myös huulipunan sävy on itselleni jotain uutta. Pitänee pyörähtää tänään jonkin kosmetikkaosaston kautta.

Alaosasta toki löytyi sitten turvaa tuovaa mustaa. Mutta tuo oranssin ja valkoisen käsittämättömän fressi liitto! Ah ja oih! Vielä kun ämmä itse saisi hieman jotain väriä pintaan, niin minun voisi kuvitella olevan kotoisin jostain muualta kuin ruumishuoneelta. Tuo huomattavasti terveemmän värinen vieruskaveri ei ainakaan paranna tilannetta. 😀  Huvitukseksemme huomasimme Majn kanssa olevamme melkoiset tekstiilikaksoset. Ei välttämättä ihan sellainen bloggaajakaksikko jolle uskoisi käyvän näin.

Suosittelen muuten kaikkia muitakin tisseviä tyttöjä kokeilemaan tuota t-paitojen ja toppien helman solmimista. Itselläni ainakin helman solmiminen tai sen reunan taskuun survominen on kikka joka on käytössä lähes kaikkien hieman löysempi linjaisten yläosien kanssa. Tuokin hieman a-linjainen toppi nimittäin luo suorana laskeutuessaan melkoisen raskausteltta efektin, mutta tuolla pienellä solmulla saa kätevästi hieman imartelevampaa silhuettia esiin. Pitää demonstroida asiaa jonain päivänä vähän lisää.

Vaatteidenvaihdon jälkeen huomasimme tehneemme sen taas! Ei kai sitä nyt kahteen peräkkäiseen asuun voi värejä valita, joten samikset sieltä taas pölähti paikalle.

Näistä kuvista muuten näkee hyvin tuon miksi suosin useimmiten vartalonmyötäisiä linjoja vaatteissani. Lihoinko nimittäin ehkä kymmenen kiloa vaihdettuani ekan kuvan yläosasta tuohon pussittavan malliseen. Tässä sitten taas syy miksi tuollaisia resorilla varustettuja pussimalleja ei useinkaan päälläni nähdä. Tämän Espritin neulospuseron kohdalla kuitenkin tein poikkeuksen sen täydellisen mukavuuden vuoksi.

Mitäs raati sanoo, kumpi vei tänään voiton kokomusta vai oranssi ilmestys? Itselleni ainakin vastaus on varsin selvä.