Sen sijaan, että pakkaisin jo olemassaolevia tavaroitamme muuttolaatikoihin ja edistäisin kämpästä toiseen siirtymisprosessia ihan oikeasti, olen jo useamman illan surfaillut sisutusblogeissa ja huonekaluvalmistajien sivuilla tekemässä listaa kaikesta siitä välttämättömästä mitä uusi kotimme ehdottomasti kaipaa. Ja ehkäpä siinä sivussa myös melko pitkää listaa kaikesta siitä mikä ei ole ihan välttämätöntä, mutta ah niin ihanaa.

Oikeasti välttämättömät -lista sisältää tällä hetkellä mm. seuraavat asiat: 6 hengen ruokapöytä + tuolit, uudet patjat sänkyyn, muutamia valaisimia niin katto kuin lattiamalliakin, kenkäkaappi tai ehkäpä useampikin, naulakko ja säilytysratkaisuja (esim. erilaisia koreja) vaatehuoneeseen.

Eilisellä kaupunkihumputtelureissulla käytiin tyttöjen kanssa haaveilemassa mm. Askossa ja siellä silmiini osui tuo kuvissa näkyvä BY RYDÉNSin mahtava jalkalamppu ja rakastuin aivan päätä pahkaa. Hieman karun näköinen Sergeant-nimeä kantava lamppu tuo kolmijalkoineen ja  mekanismeineen mieleen kovasti vanhat studiovalot ja se jos mikä viehättää valokuvaajaa. Sergeant on yhtä aikaa siro ja jämäkkä ja se sopisi selkeälinjaisuutensa ja kevyiden retrovibojensa vuoksi varsin saumattomasti yhteen jo olemassa olevien kalusteidemme kanssa.

Tulevan asuntomme olohuone on sen verran iso, että sinne saisi mainiosti tehtyä erillisen luku-/rentoilunurkkauksen jonne tuollainen kohdevalo olisi enemmän kuin loistava valinta. (mietipä mamma miten mahtavasti Sergeant sopisi yhteen sen Kukkapuron sohvan kanssa mikäli se meille muuttaa! 😀 )

Hintaa tällä jämäkällä kaverilla oli ASKOssa n. 300 € mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että muuton nielessä muutenkin kovasti rahaa ei minun ja Sergeantin yhteinen taival voi alkaa ihan vielä. Mutta samalla hinta on myös sen verran järkevä, että lampun ei tarvitse jäädä kokonaan pelkäksi unelmaksi, vaan pienellä säästämisellä sen voisi kenties jo talven tullen hankkiakin. Pitänee vielä tuolta toiselta puoliskolta tarkastaa mitä hän on valaisimesta mieltä, mutta ei se ainakaan ensimmäisen kerran kuvan nähdessään sanonut mitään suoraa tyrmäystä.

Joku muuten sanoi aiemmin kommenttiboksissa, että häneltä on kokonaan mennyt ohi sellainen asia, että olemme muuttamassa, mutta ihmekkös tuo sillä en minä ole asiasta vielä muutamaa sivulausetta enempää täällä maininnutkaan. Mutta kerrotaan nyt siis sen verran, että muutamme nykyisestä 65 m2 vuokrakolmiostamme 80 m2 kolmioon ihan tuohon muutaman sadan metrin päähän ja edelleen vuokralle. Oman kodin ostamista katsellaan sitten kenties vuoden-parin kuluttua.

Minkään 15 lisäneliön takia emme ole muuttamassa, vaan jouduimme etsimään uuden kämpän itsestämme riippumattomista syistä. Eli oltaisiin kivasti viihdytty tässä kodissa siihen saakka, että oman kodin hankkiminen on ajankohtaista, mutta nyt joudutaan tekemään tällainen liike välissä. Alun surun ja haikeuden jälkeen olen jo päässyt luopumisen tuskasta lähes yli ja odotan jo uuden kodin laittoa innolla. Se miksi olen ollut hieman haikealla mielellä muutosta on se, että olen asunut nykyisessä asunnossani jo 8,5 vuotta, eli lähes koko lapsuudenkodin jälkeisen aikuiselämäni. Väliin mahtui vain puolentoistavuoden jakso ensimmäisessä opiskelijayksiössäni.

Tämän pitkän yhtäjaksoisen asumisen vuoksi olen myöskin todella noviisi mitä muuttamiseen tulee. Perheemme muutti lapsuudenkotiini minun ollessa kolme vuotias joten siitä ei ole mitään muistikuvaa. Kotipaikkakunnalta opiskelemaan tullessa taas yksiön huonekalut olivat osa lainassa vuokraisännältä ja osa hankittiin täältä Porista paikanpäältä joten kotoa ei raahattu juuri vaatteita ja astiota suurempaa. Ainoa ns. kunnon muuttoni asunnosta toiseen tapahtui silloin yli kahdeksan vuotta sitten ja peräkärryssä oli silloinkin vaatteiden ja astioiden lisäksi ainoastaan sohva, sänky, kampauspöytä ja yksi tuoli, joten sekään ei paljoa vaatinut. Kaksi avuksi valjastamaani kundia kantoivat tavarani uuteen asuntoon kymmenessä minuutissa.

Nyt voin kertoa tilanteen olevan hyvin hyvin toisenlainen. 65 hyvin täyttä neliötä. Huonekaluja ja muuta irtaimistoa on vuosien aikana kertynyt yli oman tarpeen. Uuden asunnon lisäksi tavaraa muuttakin siis myös kavereille, kierrätykseen ja kaatopaikalle. Tänään viimeksi miespuolinen tuttavani vitsaili, että joudumme todennäköisesti tekemään muuttoautolla ainakin kolme kiekkaa pelkästään kenkieni vuoksi. Minä sanoin varanneeni niitä varten täysperävaunurekan. 😀 Ei siis tuu ihan helppoa tästä savotasta…

Kuten nyt sitten ehkä arvata saatatte ja olette jo voineet jo huomatakin, niin sisustushommat ovat alkaneet kovasti kiinnostaa ja siitä syystä tässä blogissa tullaan tästä lähtien metsästämään tyyliä myös kotiin pelkän vaatetukseni lisäksi. Toivottavasti se passaa myös kaikille teille. 🙂


Olin eräässä pienessä vaateputiikissa ja törmäsin siellä Marduca-nimisen laukkumerkin esitteeseen. Ihastuin välittömästi. Minimalistisia ja linjakkaita nahkalaukkuja ilman mitään ylimääräisiä koristeluja. Malleja oli valittavissa noin kymmenkunta kaikkia muutamassa eri koossa. Väreistä valittavana oli koko sateenkaarenkirjo ja vielä enemmänkin. Mikä tahansa laukkumalli oli tilattavissa millä tahansa tarjolla olevalla värillä. Materiaalina kaikissa laukuissa mitä ihanin ja pehmein nahka ja veskojen hinnat maksimissaan parisataa euroa.

Inostuin todella ja aloin haaveilemaan pikkuisesta pinkistä olkalaukusta ja mietin miltä kauniin oranssi isolaukku näyttäisi käsivarrellani. Fyysisen tärinän sain siinä vaiheessa, kun myyjä vinkkasi muutamien laukkujen olevan heillä huimassa alennuksessa. Jättimäinen keltainen clutch muutamalla kympillä! Entäs tuo pikkuinen pinkki pussukka kympillä! Ooh. Millainen onkaan tilini saldo, mietin kuumeisesti ka koitin päättää mitkä kaikki karkkilaukut voisin pelastaa rakastavaan kotiin.

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? No juuri sitä se on, sillä kyseessä on toissäöinen uneni!

Muistan yksityiskohdat aivan piinaavan tarkasti. Voin tuntea sen unelman pehmoisen nahan sormissani ja muistan kuinka vaiovattomasti laukkujen sirot kullanväriset vetoketjut avautuivat. Laukuissa ei ollut mitään liikaa, eikä niistä puuttunut mitään. Ajattelin olevani taivaassa ja suunnittelin mitkä kaikki kauniit laukkumallit haluaisin missäkin ihanissa väreissä. Jostain syystä keltainen clutch hurmasi minut täysin ja yllättäen monet muutkin karkkivärit ja jopa neonpinkki sädehtivät mielestäni ennennäkemättömän kauniisti. Ja entäs ne syksyn tulevat tummemmat sävyt! Syvä burgundinpunainen ja kaunis tumma konjakki, halusin ne kaikki.

En osaa päättää oliko kyseessä ihana uni vai karmiva painajainen josta herääminen oli tuskaisaa. Kaikki kauniit veskat katosivat kuin tuhka tuuleen minun avatessani silmäni. En normaalisti muista uniani lainkaan noin tarkasti, mutta tämän muistan. Muistan jopa sen esitteessä olleen kartan johon oli merkitty Euroopan eri alueet eri väreillä sen mukaan kuinka paljon olivat toimituskulut mihinkin. Suomi oli merkitty muiden pohjoismaiden kanssa violetilla, postikulut laukkujen kotimaasta Tanskasta olivat 8,50 €.

Koska nuo unelmieni laukut tosiaan olivat pelkkää unelmaa, poimin tähän kuvitukseksi muutamia hieman Marducan (mistä ihmeestä se nimikin on tullut?) laukkuja muistuttavia yksilöitä.

 

 

  1. Lumi Maxi Clutch, väri Coral, hinta alessa 158 €
  2. Lumi Zipper Pouchette, väri fuchsia, hinta alessa 84 €
  3. Asos White Harlem bag, 145 £
  4. Asos White Sorrel Bag, 60 £

No, totta tai ei, uneni sai minut himoitsemaan kirkkaanväristä karkkilaukkua. Mutta en vain osaa päättää mikä väri olisi kaikista ihanin tai mikä malli tarpeellisin. Minä haluan kaiken! Jätän asian hautumaan ja odotan uutta unta joka kenties selkiyttää ajatukseni.


Hotelliaamiainen, minigolfia, siideriä terassilla, pehmistä auringonpaisteessa, söpöjen ponien ruokkimista ja grillausta ukkosella (aina on hyvä sää grillata!). Siinä eilinen ihana vapaapäivä pähkinänkuoressa. Hikisen rentoilupäivän filosofiaan kuului myös se, ettei pukeutumisesta, tukasta tai naamasta tarvinnut turhaan stressata.

Trooppinen ilmasto lehmänhenkäyksineen piti huolen siitä, että itsensä puleeraamisesta ei olisi ollut juurikaan hyötyä joten sen saattoi suosiolla unohtaa lähes kokonaan. Päivän heiluin yöpaitaa muistuttavassa mustassa trikoisessa maksimekossa ja läpsyissä. Myös illalla terassille suunnatessa pysyttelin vaatteiden vaihdosta huolimatta edelleen hyvin kasuaaleissa vermeissä.

Yleensä vihaan hellepukeutumista yli kaiken. Itseä miellyttävien keveiden vaatteiden löytäminen tuntuu olevan lähes täysin mahdotonta ja vähissä vaatteissa heiluminen tuntuu epämiellyttävältä. Tänä kesänä näiden helteiden vain jatkuessa ja jatkuessa olen kuitenkin päässyt hieman vihani yli. Olen vain lakannut miettimästä asiaa liikoja ja antanut itselleni luvan nuhjata vaikka koko kesän muutamissa samoissa mukaviksi havaitsemissani vaatteissa.

En siis aio tuskailla pätkääkään sitä, että kesäpukeutumiseni tuntuu pyörivän n. viiden vaatekappaleen voimin ja joka aamu peiliin katsoessa tunnetta voi kuvailla ainoastaan sanoilla ’déjà vu’. Epäolennaisen sijaan aion mieluummin keskittyä miettimään  sellaisia tärkeitä asioita kuten ’koska taas saa jäätelöä’, ’mihin uimaan tänään’ tai ’mikä olisi paras valkkari aurinkoiselle piknikille’.

Tämän päivän tärkein pohdinnan aihe onkin sitten, että mitä makkaraa grillaisimme tänään. Olipa makkara sitten mikä tahansa, niin taidan syödän sen päälläni joko musta pitkä mekko tai sitten farkkushortsit ja kaapista (tai lattilaita) ensimmäisenä käteen osuva toppi.

Rentoa sunnuntaita myös teille!