12.07.2011

Posted at 23:20h in Yleinen by
0 Likes

Mun keittiössä ja olohuoneessa on tapahtunut ihan kummia viime päivinä. Illalla kun menen nukkumaan, pikkukätöset jäävät muovaavaan, liimaamaan, leikkaamaan ja kokoamaan. Kun aamulla taas herään, on sama tonttupaja jälleen pystyssä. Pienenpieni liimatuubi toisensa jälkeen tyhjentyy ja uunista kiskotaan mitä herkullisemman näköisiä kakkuja ja muffinseja ja pöydät notkuvat linnuista, hepoista sun muista.

Ai että mitäkö täällä oikein tapahtuu? Majoitin Jazzien ajaksi pari ihanaa ja nauravaista blondia jotka ovat kovia askartelemaanpaskartelemaan. 😀

PoniPonin korut ovat aivan suunnattoman makean näköisiä karkkeja, kakkuja, leivonnaisia sun muita herkkuja. Kakkupalojen koristeina komeilevat mansikat, limet ja appelsiinit ovat aivan uskomattoman pikkutarkkoja piperryksiä. Ei mun nakkisormilla vaan sellaisia tehtäis. 😀 Suosituin sokeripommi on kuulemma vaahtokarkit, mutta itseäni viehättää kovasti erehdyttävän aidonnäköiset englannin lakut!

Merry Go Roundin akryylikoruissa puolestaan on graafisempi meininki ja aiheet vaihtelevat yksinkertaisista muodoista palmuihin ja papukaijoihin. Tarjolla on niin sormuksia, korviksia kuin riipuksiakin. MGR:n korut ovat olleet esillä täällä blogissa jo aiemminkin.

Jos olet tulossa Poriin piipahtamaan Jazzeilla ja söpöt käsintehdyt korut kiinnostavat, niin suosittelen ehdottomasti pyörähtämään tyttöjen myyntikojulla. Koju löytyy Jazz-kadun kirkonpuoleisesta päästä, kirkolta katsottuna vasemmanpuoleisesta myyntipaikkojen rivistä.

Minulla olisi kuulema majoittajan ominaisuudessa optio johonkin vapaavalintaiseen koruun ja olenkin hypistellyt kaikkia ihanuuksia jo useampana päivänä osaamatta päättää mikä olisi kaikista ihanin. Ehkä mä vaan en päästä tyttöjä enää takaisin kämppään ja pidän kaikki asunnossani luuraavat ihanuudet. 😀

Ja mitenkö nämä taiteilijat päätyivät minun ja murun kikattaviksi ottolapsiksi kymmenen päivän ajaksi? Jututin MGR:n Hennaa viime Jazzeilla blogipostausta varten ja keväällä hän otti yhteyttä kysyäkseen josko osaisin vinkata edullista majoituspaikka Porista koko Jazzien ajaksi. Osasinhan minä. Meiltä nimittäin löytyy vierashuone. 🙂


12.07.2011

Posted at 16:53h in Yleinen by
0 Likes

Kiitokset kaikille video-postaus ajatuksiaan kertoneille. Itseni lailla useimmat teistä sanoivat selkeän ein pitkäveteisille yhdessä paikassa kuvatuille höpinöille. Kannatusta puolestaan tuntuivat saavan erilaiset hius- ja meikkivideot ja erityisesti valokuvausaiheisia ja työtäni sivuavia videoita kannatettiin. Myös asunnon esittely videomuodossa sai ääniä. Tämä onkin sikäli ajankohtainen asia, että meillä on tässä syksyn aikana muutto edessä, joten kotiaihe voi olla muutenkin vähän tapetilla, kun alan pitkästä aikaa ankarasti pohtimaan sisustusjuttuja.

Moni painotti videoiden lyhyttä kestoa ja mielenkiintoista ja vaihtelevaa leikkausta. Näitä kannatan ehdottomasti itsekin. Itse olen ajatellut lähinnä sellaisia muutaman kymmenen sekunnin max minuutin pätkiä. Tarkoitus on, että vaikka videoita päätyisinkin blogiin välillä tekemään, niin pääpaino olisi silti aina mieluummin kirjoitetussa tekstissä ja videot olisivat enemminkin lisämateriaalia.

Pistän kaikki sananne muistiin ja ideat muhimaan. Kyllä sitä varmaan jossain määrin täytyy videotouhuja ainakin testailla ja katsoa millaista palautetta sitten tulee. Pitää vaan hieman taas herätellä noita vuosia käyttämättä olleita vähäisiä editointitaitoja ja treenailla ennen kuin alan mitään julkaisemaan. 😀 🙂

Palkinnon arvonnassa onnettarena toimi taas aina yhtä lahjomaton True Random number generator.

19. kommentin jättäjä oli nim. Veerra! Hänelle siis lähtee Adoben Photoshop Elements 9 + Premiere Elements 9 -paketti.  Paljon onnea!

Ehdinkin jo saada häneen yhteyden ja neito tuntuikin olevan kovasti onnellinen voitostaan. ”APUAA MITÄÄ!? 😀 mä en koskaa voita mitäääää! Kuin siistiä!”, oli voittajan kommentti ilouutiseen. 🙂


11.07.2011

Posted at 23:01h in Yleinen by
0 Likes

Eka työpäivä lusittu. Selvisin hengissä. Itse asiassa ei se ollutkaan sitten läheskään niin kamalaa ja kaoottista kuin ennalta pelkäsin. Mun pomo oli nimittäin ollut tosi ihana ja käynyt mun sähköpostit läpi ja värikoodannut ne sen mukaan mitä toimenpiteitä mikäkin viesti vaatii. Ja ihanan monessa kohtaa oli vihreä pallukka, mikä tarkoitti, että kyseiseen viestiin oli jos vastattu eikä siis vaatinut enää minulta toimenpiteitä. Helpotti kyllä kovasti, kun vastassa ei ollut sekava inboksi vaan oli heti selkeät sävelet mitä pitää tehdä. Mä oon tainnut kertoa tän ennenkin, mut mulla on kyllä aika mahtava pomo. 🙂

Siihen ahdistukseen ei toki ole mitään lääkettä, että oon ihan varma etten osaa enää valokuvata lainkaan kolmen viikon tauon jälkeen. Kun eka kuvattava ylihuomenna tulee, niin mä varmaan vaan tuijottelen typeränä sitä isoa mustaa mötikkää ja kaikkia valoja ja mietin kuumeisesti, että mitä hittoa niillä kuuluu tehdä. Täytyy toivoa, että jostain sisältä ne hommat vaan taas kolmen viikon aivokuoleman jälkeen tulee.

Töissä viihdyin rennosti löllöhousuissa ja trikootopissa (joka muuten oli punaoranssi! se väri on ihan vienyt mut mennessään), mutta kun illalla lähdettiin murun kanssa pyörähtämään Jazz-kadulla, vedin jalkaan rakkaat Korfuni ja viime päivinä paljon päälläni viihtyneen midihameen.

hame/Lindex, neule/Marimekko, Ritva Falla, olkaimettomat liivit/Fantasie, kengät/Vagabond, korvikset/Gina Tricot

Voisi kuvitella, ettei minun vatsamakkaroillani kannattaisi paljoa pukeutua läpikuultaviin puseroihin, niin että alla on vain rintaliivit, mutta ei se minun mielestäni täysin tuhoontuomittu ajatus ole. Kun alaosa on riittävän korkea, pysyy jenkkakahvat paikoillaan ja silloin läpinäkyvä pusero paljastaa vain hieman palleanseutua eikä kokonaisuudesta tule ensimmäisenä mieleen pelastusrengasnäyttely.

Eli yksinkertaiset liivit tai toppi vaan alle ja riittävän korkeavyötäröinen alaosa, niin pieni ihon paljastelu toimii kivasti vaikka oma keskivartalo ei olisi pyykkilautaa edes nähnyt. Ainakin näin kokomustassa asussa tykkään tällaisesta pienimuotoisesta läpikuultavuudella leikittelystä sillä se keventää kokonaisuutta kummasti.

Kipiteltiin murun kanssa Jazz-kadulle tarkoituksenamme kuunnella Emma Salokoski Voicesin keikka, mutta todettiin jo muutaman biisin jälkeen sen olevan unettavan tylsää omaan makuumme ja poistuttiin paikalta yhden terassin kautta.

Syy tämän kuvan julkaisuun ei suinkaan ole muruni ylikasvaneen parran esittely, vaan minun lyhentynyt reuhkani. Tällä kertaa leikkauksen vaatimukset olivat ainoastaan käytännölliset. Halusin tukan vaan lyhyemmäksi ja eritoten niskan paljaaksi, jotta kesähelteet sujuisivat edes hieman miellyttävämmin. Leikkaus paljasti sivuilta ihanasti oman maantievärini + kaikki siellä piileskelevät harmaat. Maikun kalenteri oli viime perjantaina kuitenkin niin tiukka, että aikaa värjäykselle ei ollut ja aioinkin hoitaa homman heti viikonloppuna itse. Mutta tuolla se makaa edelleen Sokoksen muovipussissa se ostamani tummanruskea tukkaväri. 😀