Just. Ihan vaan muutamia kuvia uudesta kodista ja yksi asu siellä seassa.

Maailman rakkain valokuva pääsi uudessakin kodissa makuuhuoneeseen. Itse ottamani kuva on mielestäni niiiiiin uskomattoman kaunis yhteiskuva minusta ja murusta.

Mamman tekemä taulu hakee vielä paikkaansa. Nyt se roikkuu valmiina olleessa taulukoukussa eteisessä, mutta todennäköisesti kauniisti kehystetyt ruokailuvälineet päätyvät keittiöön

Oka-naulakkokaan ei vielä ole löytänyt lopullista kotiaan. Seinäkello puolestaan palvelee tutulla paikalla vessa oven yläpuolella. Sieltä se löytyi vanhassakin kodissa.

Vieraan tuntoinen kämppä alkoi tuntua kodilta heti kun kutsui ystäviä kylään. Juotiin tänään tyttöporukalla viiniä mun vaatehuoneessa sen jäkeen kun olimme yhdessä järjestelleet vaatteet ja kengät hyllyihin. Aika onnellinen fiilis. Syynä kaverit ja vaatehuone.

Alternativen rakkauslaukku on edelleen ihanin. Ja samoin Cloun bikerit.

Blogikekkereistä vuosia sitten saatu Nanson mekko on palvellut lähes koko viikon hienosti muutto- ja siivousvaatteena. Päälle on muutaman viikon ajan kiskottu aina tarpeen tullen mitä sattuu ekana käteen. Mutta hauskoja asuja sitä näköjään syntyy ihan vahingossakin. Alkon kassi on erittäin dekadentti yksityiskohta joka sopii väsähtäneeseen olemukseeni enemmän kuin hienosti.

Uusi koti ja kassissa pullo viiniä (tai pari), voiko nainen olla enää onnellisempi.

 

Keittiön ikkunalla on kaikenlaista sekavaa odottamassa sijotusta.

 

Varastosta murun laatikoista löytyi aivan ihana vanhan oloinen lamppu ja se muutti meidän keittiöön. Ja ihana posteri löysi tiensä kehystettynä seinälle. Keittiönpöytä valittiin sillä perustein, että sillä voi tanssia. Nyt siis odotellaan meidän ihanaa tammipöytää.

Ja kuka pääsi meidän eteisen seinälle? No Tomi tietenkin!!!!! Parasta! Ja mulla on lippu kolmelle Amorphis keikalle. Aika onnellista. 🙂

 

Ja nyt sit terassille yhdelle. Tai kahdelle. 🙂


Edellisen postauksen Jonna ei suinkaan ole ainoa, jolla on tuore rakkaussuhde laukun kanssa. Muistatte ehkä jokin aika sitten esittelemäni upeat Irina-nimiset mokkakorkkarit. Ne eivät suinkaan taivaltaneet pitkää matkaansa tänne peräpohjolaan yksin, vaan samassa paketissa niille seuraa piti eräs varsin rento, mutta samalla jotenkin karismaattinen tyyppi.

Olin silmäillyt tätä Alternative Apparelin The Scout messengeriä Shopbobin alessa jo aiemmin, joten -20% lisäalennus oli viimeinen niitti ostopäätöksen teossa. Hintaa tuolle tukevaa kanvaasia ja miellyttävää nahkaa yhdistävälle tilaihmeelle jäi vain noin 35 €.

Ainakin siitä päätellen kuinka paljon rojua on parissa viikossa ehtinyt kertyä uutukaiseni pohjalle, on ystävyytemme käynnistynyt varsin kiihkeissä merkeissä eikä erossa ole taidettu olla oikeastaan hetekeäkään. Kaikki on tehty yhdessä, on käyty töissä, festaroitu sekä shoppailtu ja partiopoika on tuntunut loistavalta valinnalta joka tilanteeseen ja joka asuun.

Yhtä asuakin olisi luvassa jahka täältä kaaoksesta löytyisi muistikortinlukija. Mutta sitä ennen me lähdetään mun Scoutin kanssa kampaajalle. Minkähänlainen tukka sieltä mahtaa tällä kertaa tulla?


 

”Muista sitten, että kun mennään sinne Lumin liikkeeseen, niin et anna mun ostaa mitään. Käydään vain katsomassa sitä RUSKEAA laukkua.” Jonna luotti kovasti minun kykyyni heräteostosten estäjänä ja järjen puhujana, mutta joissakin tilanteissa jopa minä jään sanattomaksi. Ja eihän sitä nyt naista voi estellä, kun kyseessä on ihan selvästi tosi rakkaus ja perustelutkin ovat aivan vedenpitäviä. Lemppareitani olivat erityisesti seuraavat VAALEANVIHREÄN laukun ostoon oikeuttavat syyt:

– Siis mähän olen saanut todellakin kärsiä viimeiset puoli vuotta, joten kaipaan jotain lohduketta. (kärsimyksen syystä ei tässä sen enempää, mutta minäkin tunnistan kärsivän ihmisen kun näen sellaisen, ja kyllä Jonna on kärsinyt juurikin laukkuun oikeuttavalla tavalla. :D)

– Olen ihan varma, että tämä laukku tekee minut todella onnelliseksi.

– ja siis enhän mä todellakaan ehdi shoppailla mitään siellä Tsekeissä, opiskelemaanhan mä sinne menen, joten turhaan mä sitä varten säästän.

– ja sitä paitsi eikös se ruskea ole kuitenkin loppujen lopuksi aika tylsä ja huomaamaton? Mä vaan olen kuvitellut tarvitsevani ruskean laukun. Ja siihen ruskeaan verrattuna mä säästän satasen ostaessani tämän vihreän.

Nämä ja monet muut peilin edessä lausutut perustelut olivat sitä luokkaa, että en todellakaan keksinyt mitään vastalausetta vaikka laukku olallaan keikistellyt neiti sellaista yritti minulta hieman inttääkin. Jouduin itseasiassa lausumaan ainoastaan puoltavan lausunnon joka kuului seuraavasti, ”Se veskan väri saa sut kyllä jotenkin hehkumaan tosi kauniisti. Ruskea ei ikinä pystyisi samaan.” ja se piti ihan täysin paikkaansa. Jotenkin nuo kaksi oli vaan selvästi luotu toisilleen.

– Tää on kyllä Veera nyt sun syy, että mä ostan tän laukun, sun piti estää mua.

 

Katsokaa nyt miten onnelliselta se näyttää. 🙂 Otin lisää kuvia rakastavaisista studiossa ja niitä voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ.

Ja ettei tämä nyt vaikuttaisi siltä, että en itse harrasta samanlaista kassalla itselleni perustelujen lausumista, niin kerrottakoon, että Jonna sai tuona samaisena lauantaina puolestaan kuulla minun suustani mm. seuraavaa:

Viisi minuuttia ennen tapaamisaikaa..

– Moi, sori mä oon vähän myöhässä, oon just Kampin Biancossa enkä osaa päättää, että mustat vai ruskeat. Mut kyllä mä oon ihan kohta siellä.

– Moiii! Anteeks kauheesti, kun jouduit odottamaan, mut oli oikeesti kinkkinen tilanne -70% alekyltin edessä. Tuli sit tehtyä pieni paniikkiratkaisu ja otin molemmat.

– Mut mieti, ne oli -70% alessa, eli käytännössä sain melkein puolella hinnalla kahdet. Ja nää on ihan mahtavat jalassa.

– Ja jos sit toiset jää käyttämättä, niin ainahan ne voi myydä. Ois vaan jäänyt helposti harmittamaan jos oisinkin tehnyt väärän valinnan.

Ja kaiken tämän ihana ystävä kuunteli nyökytellen iloisesti ja sanoen sopiviin kohtiin joo, niinpä ja  ihan totta. 😀

Jaa että millainen oikein on paras shoppailuseuralainen? No sellainen joka osaa sanoa oikeat sanat tilanteessa kuin tilanteessa. Estelee ja taluttaa sinut pois kaupasta silloin kun se oikeasti on paikallaan (kuten vaikkapa silloin kun ystävä himoitsee aivan liikaa maksavaa, totaalisen paskasta materiaalista valmistettua ihan mitä vain, ihan vain siksi, kun ”se on niin söpön värinen ja sopis hienosti sen YHDEN mekon kanssa” , mutta antaa hyväksyvän siunauksensa silloin kun tietää, että on tosi kyseessä.

Paras shoppailuseuralainen myös jaksaa jauhaa lähes loputtomasti juuri tehdystä rakkaus-ostoksesta ja käydä sadatta kertaa läpi kaikkia niitä syitä miksi ostos oli todella hyvä ja järkevä siitä huolimatta, että sen tehtyään joutuu viikon kaurapuurokuurille. Voin todeta, että tässä suhteessa minä ja Jonna olemma aika toimiva pari.

Onko teillä tapana selitellä perustella ostoksianne itsellenne tai kavereillenne?