Joku on ehkä jo huomannutkin tuolta sivupalkista tuon uusimman Fashion TV:n jakson, mutta niille joille se ei ole vielä sattunut silmään, niin video löytyy tämän postauksen lopusta. Kävimme Emmin kanssa haastattelemassa suunnittelija Sanna Hopiavuorta aiheesta ekologinen muoti.

With Love Sanna Hopiavuori -vaatteet olivat itselleni uusi tuttavuus, mutta todella miellyttävä sellainen. Lähes tulkoon kokonaan mustalla mallistolla joka on saanut inspiraationsa Nick Caven Murder Ballads albumista kun ei voi minun mielestä mennä pahasti pieleen. Fashion TV -jaksossa ei kauheasti näy näitä ihania vaatteita, joten tässä hieman herkkupaloja.

 

Mary Bellows -mekkoon on kirjailtu The Kindness of Strangers biisistä tutut hyytävät sanat: They found Mary Bellows cuffed to the bed

Kuvat: yalo.fi ja hopiavuori.com

Vaikka olenkin yllättänyt viime aikoina itseni jo useamman kerran haaveilemassa ja hankkimassa kaappiini muutakin kuin pelkkää mustaa, niin en silti ikinä kyllästy tuon ikiaikaiseen lempiväriini. Nämä upeat Hopiavuoren vaatteet ovat mielestäni taas yksi loistava todiste siitä kuinka monimuotoinen, vivahteikas ja mielenkiintoinen väri musta voi oikeinkäytettynä olla. Ah kuinka kaunista, huokaa allekirjoittanut.

Ja se haastattelu katsottavissa tästä alta:

 

[iframe width=’420′ height=’250′ src=’http://blip.tv/play/hN4ngtz9YwA.html’ frameborder=’0′ scrolling=’no’]


Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Koruharakka, paljon onnea vaaaaaaaaan!

En voi uskoa, että siitä on jo kokonaiset kolme vuotta kun hyvä ystäväni Minna perusti siskonsa kanssa hauskoja ja suloisia koruja myyvän nettikauppa Koruharakan. Mihin tämä aika oikein rientää? Olen seurannut harakan puuhia suurella mielenkiinnolla sillä olen itsekin salaa haaveillut moneen otteeseen omasta nettiputiikista, mutta kylläkin kenkien ja laukkujen saralla. Kun itse vaan tyytyy haaveilemaan, onkin kiva sitten nähdä, kun toiset oikeasti toimivat, tekevät ja onnistuvat. Hienoa työtä tytöt! 🙂

3-vuotis synttäriensä kunniaksi Koruharakka julkaisi upeita muotikuvia tuotteistaan. Nämä kauniit kuvat on ottanut valokuvaaja Petra Lönnqvist ja niitä löytyy lisää Koruharakan sivuilta. Itse tykkään ihan erityisesti tuosta ensimmäisestä kuvasta ja sen kauniista kesäillan valosta.

Mallien meikit: Jangsara

Synttärien kunniaksi Koruharakan nettikaupassa on tietenkin taas myös uutuustuotteita ja vielä tämän viikon loppuun saakka kaikki tilaukset toimitetaan ilman postikuluja! Uusimmat tuotteet pääset tarkastamaan TÄÄLTÄ. Korujen lisäksi valikoimiin on hetki sitten tullut myös taiteilija Retta Isotupa-Siltasen vallan hurmaavia Joutomaa-postikortteja. Nyt voisikin siis näppärästi muistaa vaikkapa kauempana asuvaa ystävää kivalla korulahjalla ja valita mukaan nätin kortin. Koruharakan tytöt lupaavat kirjoittaa korttiin kauniisti käsin haluamasi tervehdyksen, jos haluat tilata lahjan suoraan sen saajan osoitteeseen. Ei lainkaan huonompi palvelu. 🙂

Korttivalikoimaa selatessani menetin itse sydämeni erityisesti tälle herttaiselle seepratytölle. Seepran surumielisestä ilmeestä huolimatta kuva saa ainakin minut todella hyvälle tuulell. 🙂

PS. Tämän blogin kirjoittaja saa toisinaan ilmaisia tuotteita ystäviltään, eli kirjoituksessa mainitukselta yritykseltä. Olet siis juuri joutunut mainonnan uhriksi.


Kaivelin hieman lisäkuvia edellisen postauksen asussa nähdyistä Ten Pointsin Pandora-maihareista jotka siis ovat hurmanneet minut aivan täysin. Jo lyhyen yhdessäolomme aikana olemme ehtineet yhdessä niin matkustamaan, shoppailemaan, työskentelemään kuin juhlimaankin. Ja tilanteessa kuin tilanteessa askel on ollut keveä. Halusin kengät jalkaani myös maanantaina lähtiessäni yhteen palaveriin enkä välittänyt edes siitä tosiasiasta, etten saanut kenkää itse tönkkönä sojottaneeseen kipeään jalkaani, vaan soitin kaverille ja pyysin hänet ovelle asti minua vastaan jotta hän voisi auttaa minua. Ei kai sitä nyt kenkiä voi valita sen mukaan mikä olisi helpointa..

Mutta tässä siis muutama turistikuva minun ja Teppojen reissuilta.

Helsingissä Tepot poseerasivat nätisti Jonnalle jonkun hienon talon takana.

JC:n sovituskopissa Tepot olivat makutuomareina minun sovitellessa farkkuja.

Tässä minä ja Tepot odottelemme vähän väsyneenä ratikkaa meidän Helsingin reissulla. Edellisen päiväiset ystävän polttarikekkerit taisivat väsyttää vielä meitä kaikkia.

 

Tässä me ihastellaan Teppojen kanssa syksyn lehtiä. Tepot tuntevat olonsa niin kotoisaksi näiden kauniiden ruskan sävyjen keskellä.

Tuolla Ten Pointsilla on muuten ainakin nyt tämän syksyn/talven mallistossa todella paljon aivan mahtavan näköisiä nahkakenkiä, kannattaa tutustua. Esimerkiksi tuota Pandoraa on olemassa myös upeassa tummanvihreässä sävyssä sekä räiskyvänä oranssina. Ja jos varret on omaan makuun liian lyhyet, mutta muuten kiinnostaisi, niin myös pitkävartinen versio löytyy samoissa upeissa väreissä. Ten Pointsin tämänhetkisen malliston voi kurkata TÄÄLTÄ.

Hintataso ruotsalaisen Ten Pointsin kengissä on aika lailla sama kuin Vagabondeissakin. Eli syysnilkkureiden hinnat liikkuvat n. 90-120 € välillä ja pidemmät saappaat sitten joitakin kymppejä enemmän. Nämä Pandorat kustansivat Andiamossa 105 €. Varsin sopuhintaisia käytännöllisiä ihanuuksia siis!