Uusi kultu kainalossa

Tontut ja kaverit ilmeisesti lukee mun blogia, koska ennen synttäreitä postaamaltani toivelistalta saapui luokseni onnitteluiden kera useampikin asia. Paikallisen sisustuskauppa Katokon myyjätkin olivat jo tienneet kenelle Dottin koruja tultiin ostamaan. 😀

Kuvassa olevista koruista oranssin nahkakorun sain ihanalta ystävältäni Pauliinalta ja toisten kavereiden paketista löytyi saman väriset tupsukorvikset. Hauska yhteensattuma tässä jutussa oli, että minähän en tiennyt mitään enempää tuon Dotti-merkin taustoista kun ei Googlekaan osannut mitään kertoa, mutta aika pian toivepostaukseni jälkeen sain Katokon Lauralta meiliä jossa hän kertoi että Dotti-korut ovat hänen luomuksiaan. Lisäksi hän kertoi juuri muutama päivä ennen postaukseni näkemistä tehneensä muutamia uusia koruja jotka kuulema toivat ihan minut mieleen ja hän oli ollut aikeissa vinkata minulle Dotti-koruista ja sitten hän näkikin blogissani postauksen jossa toivoin kyseisiä ihanuuksia lahjaksi. 😀 No, kutsun saatuani minä sitten saapastelin tässä muutama päivä sitten Katokoon katselemaan valikoimaa lähemmin.

Ja katsokaapa minkä minä sieltä sain! Todella upean kaverin tuolle oranssille korulleni. Voisiko olla mitään enemmän minun näköistä kuin mustaa nahkaa ja hopean väristä ketjua yhdistävä kaulan kaunistaja. Eipä juuri. Olin aika liekeissä tästä ihanasta lahjasta, etenkin kun kyseessä oli ensimmäinen kyseisellä mallilla tehty mallikappale. Mä olen tällä hetkellä siis ainoa tyyppi joka omistaa tällaisen upean dottiluomuksen!

Vaikka minulla nyt siis on jo kolmen Dottin kokoelma, niin en voi olla himoitsematta myös esimerkiksi tuollaisia tupsukaulakoruja. Pinkki yksilö voisi sopia minun garderoobiini.

Ja niin happyhappy kuin mä olin tuosta korulahjasta niin Katokon tytöt pyyhkivät minulta melkein jalat alta lahjoittamalla minulle vielä jotain muutakin ihan käsittämättömän upeaa. Onko Baggu teille tuttu nimi? Baggu tarjoaa kankaisia nättejä ostoskasseja kaikissa sateenkaaren väreissä ja ihanissa kuoseissa. Ja nyt, reilu viikko sitten näin kun Baggua maahantuova Katoko postasi Facebookiin Baggun nahkaiset uutuuslaukut. Kuola Lääh, oli heti ensimmäinen reaktio ja norona se kuola valui kyllä sittenkin kun näin pehmoiset kassit livenä.

Pehmoinen, kaiken sisäänsä nielevä upea nahkasäkki! Väreinä musta, kameli ja kulta. Ja en voi ymmärtää, mutta sain yhden sellaisen mukaani valitsemassani värissä. Kaikkien yllätykseksi minä en valinnut mustaa vaan kultaisen!

Aika nätti eikö? Tai siis ihan käsittämättömän nätti! Olen onnellisena hengannut nyt pari päivää tuo kultu kainalossa ja saanut aika paljon ihailevia ja kateellisia kommentteja.

Ja kuinka suloista ja sympaattista, nuo kassin kahvojen välistä leikattavat ns. hukkapalat on hyödynnetty ja niistä tehdään tuollaisia ihania pikku pussukoita. Mä niin tiedän millainen mun seuraava meikkipussi tulee olemaan.

Nahkaista Baggua löytyy tosiaan kahdessa eri koossa. Itse sain tuon isomman joka menee mainiosti myös olalle. Pienempi versio puolestaan on kahvojensa pituuden puolesta enemmänkin kädessä kannettava kassi. Pusskoita löytyy luonnolisesti sitten myös isompi pienempi.

Näiden uusien nahkakassien lisäksi Baggu siis tarjoaa pieneen tilaan mahtuvia värikkäitä eri kokoisia ostoskasseja sekä esimerkiksi yksinkertaisia kanvasreppuja. Tässä muutamia herkullisia kuvia Baggun väri ja malli vaihtoehdoista.

Katokon kivijalkaliike sijaitsee tosiaan täällä Porissa, mutta heidän tuotteitaan saa tilattua myös heidän verkkokauppansa kautta. Ja nyt kaikki te Turussa ja lähiseuduilla lukevat, jos luette tätä sunnuntaina hyvissä ajoin, niin vinkkinä teille, Baggun laukut ja Dottin korut  ovat Katokon Lauran mukana Turun Designmyyjäisissä vielä tänään sunnuntaina!!!

Ja kyllä, tämä oli hillittömän hävytön mainos, sillä kuten edeltä luitte sain näitä postauksessa esillä olleita tuotteita lahjaksi sekä ystäviltäni, että Katokolta ja mä olen ihan torkeän innoissani niistä!!! 🙂


15 Comments
  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei siis tuo kultainen nahkakassi on ehkä hienointa, mitä oon pitkään aikaan nähnyt! Pitää varmaan lähteä käymään Porissa… ;D

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai maailma noita laukkuja <3

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Baggun nahkakassit, love love! Tollanen musta on ehkä pakko saada. Vitsit sentään!

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    no niin, tilasin sitten itselleni joululahjaksi (joulu, mikä ihana tekosyy!) mustan pikkupussukan meikkipussiksi.

    kiitos siis vinkistä ja mukavaa joulun odotusta poriin!

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä haluan tuollaisen oranssin dottin. Haluan. Tarvitsen. Ehkä mustankin.

    Voi huokaus. Lähden kyllä jossain välissä Porissa käymää

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo reppu. Turkoosi tai tummansininen, PAKKO SAADA<3 Loistava idea näissä pussukoiss sun muissa. Ja ihana tuo nahkalaukku mikälie !

    Vitsi. Kyllä suomalaiset osaa.

  • helly
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih, Katoko on ehdottomasti Porin ihanin puoti! Siel on aina pakko käydä, kun oon kotipaikkakunnalla Porissa käymässä. Toisaalta harmi, mut rahapörssin hyvinvoinnin kannalta todellinen onni, että asun kauempana.. Viimeksi kotiutin kaksi Dotti-kaulakorua, toisen itselle ja toisen lahjaksi. Kiitos taas ihanasta postauksesta!

  • Ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on baggun kangaskassi, on ollu tosi ihana ja toimiva käytössä! Pakko saada tuo nahkainen…mitä se kustantaa? Verkkokaupassa en nähnyt..

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      pienempi nahkainen oli muistaakseni 95 € ja isompi jotain 120 € tienoilla. en ihan tarkkaan muista.

      Laukku ei varmaan ole vielä ehtinyt verkkokauppaan kun saapuivat vasta vajaa kaksi viikkoa takaperin. eli kannattaa laittaa vaikka sähköpostia katokoon jos kassit kiinnostaa.

      asiakaspalvelu@katoko.fi

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Äänestäkäähän Veera New Yorkiin: https://www2.veikkaus.fi/newyork/

    Mie äänestin jo 🙂

  • Kamicha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ooh! Minulla on ollut Baggun nailonkassi jo pitkään – ja se on kyllä sekin melkoinen kauppakassien ROll’s Royce. Mutta nahkaversio olisi ihan mahtava arkikassi kaikkeen käyttöön – ja sinne sisälle tuommoinen pienempi pitämään sisällä kaikki tarpeellinen…

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apua, auta nopsaa…missä tää liike on???!! Ei oo siinä osoitteessa mitä netissä sanotaan!!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      en ole vielä käynyt uudessa liikkeessä mutta nortamonkadulta pitäisi löytyä lyhyt kadunpätkä torin ja isolinnankadun välissä.

  • E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt vähän noottia Katokolle: kai voisivat nettisivuillaan vinkata uudesta osoitteesta ja liikkeen muuttamisesta! Mutta sivuilla komeilee vanha osoite, eivätkä vastanneet puhelimeen imoitettuna aukioloaikana (useamman kerran yritin). Harmittaa, olisin hakenut laukun ja muutakin mutta kukaan ei tiennyt Porissa että onko liike lopettanut. Kysyin muutamasta putiikista kun kävin ja eivät tienneet mitään Katokon liikkeistä. Harmi etten päässyt lukemaan sun infoa täältä :/

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On pakko vinkata, että POMPOM keskisessä suomessa jälleenmyy Bagguja 😉

Post A Comment