Terkut Tukholmasta

Aah.. nää hotellin lakanat on ihanat ja pehmeät! Janni jo tuhisee vieressä ja tiedän itsekin nukahtavani ihan kohta.. mutta sitä ennen pikaiset kuvaterkut Tukholmasta! Tultiin tänne siis kahdeksan hengen ryhmärämällä koluamaan kaupunkia kolmeksi päiväksi Visit Swedenin järjestämälle reissulle.

Ekana reissupäivänä…

  • olemme majoittuneet uuteen ja upeaan Scandic-hotelliin, jonka sisustuksesta etenkin pidän ihan hirmuisesti.
  • ollaan Jannin kanssa sotekuttu hotellihuoneemme ihan hetkessä kodikkaaksi.
  • olen hävennyt  ylikasvanutta tukkareuhkaani säikähdettyäni omaa kuvaani lähes joka ikisestä heijastavasta pinnasta.

  • kysyneet paikallisilta tietä Systembolagetiin
  • juoneet hyvää ja vähän pahempaa viiniä aurinkoisessa puistossa
  • kuunnelleet korva tarkkana matkanjohtaja Natan ohjeita
  • olen pelännyt saavani pullosta päähän Jarskin treenatessa flööräusta skumppapullolla
  • valokuvanneet toisiamme joka risteyksessä ja ravintolassa
  • tunnelma on ollut kuin luokksretkellä.
  • shoppailleet parissa todella mielenkiintoisessa liikkeessä mm. vintagea ja armeijan helmiä
  • olen itse tuhlannut ostoksiin 5 € hankkimalla punaisen vintage bandana-huivin kovassa käytössä viime aikoina olleen huivin kaveriksi.
  • olemme käyneet Globenissa kuuntelemassa räpjoujouartisteja nimeltä Kanye & Jay-Z
  • ollaan naurettu paljon ja sitten vielä vähän lisää

Ja ihan vaikka mitä muutakin.. mutta lisää seikkailuja luvassa huomenna ja nyt on ihan pakko pistää simmut kiinni…


1 Comment
  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mahtavalta kuulostaa 🙂

Post A Comment