Tämän päivän asu on ollut niin lemppari, että olen tainnut hiihdellä samoissa vetimissä jo kolme päivää. Viininpunaiset kaapin perältä kaivetut sammarit ovat niin syksyä, niin syksyä! Ja kun pari viikkoa sitten kiskoin tuon rakkaan nahkarotsin ekaa kertaa päälle kesän jälkeen, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Niin ihanan pehmeästi se istahti harteilleni ja sai minut tuntemaan itseni minuksi.

sammarit-Lindex, raitapaita-GT, nahkarotsi-Saki, laukku-Tiger of Sweden, kengät- joku pieni putiikki Rooman Trasteveressä

Pukeutumisen puolesta olen ehdottomasti syksy-ihminen. On ihanaa pukeutua farkkuihin sammareihin, neuleisiin nahkarotseihin ja oikeisiin kenkiin kaikkien sandaalien jälkeen.

Syksyisin myös muodin väripaletti osuu huomattavasti paremmin yksiin omien mieltymysteni kanssa kuin pastellit ja kirkkaat sävyt joita kevät ja kesä tarjoilevat. Äskeisellä ystävän kanssa suoritetulla shoppailukierroksellakin iskin silmäni kaikkiin mahdollisiin viininpunaisen ja burgundin sävyihin.

Nämä vihreät äärimmäisen mukavat mokkakengät ovat yksi Rooman ostoksistani. Kipaisin noutamaan ne vain tunti ennen lentokentälle lähtöä sillä olivat vaivanneet minua edellisestä päivästä lähtien.

Himoitsin alunperin samoja kenkiä, yllätys, yllätys…viininpunaisina, mutta oma kokoni oli loppunut. Nuo vihreät jäivät kuitenkin jostain syystä kiinnostamaan ja päätin tosiaan sitten viime hetkillä mennä niitä vielä vilkaisemaan.

Ja onneksi menin! 39 € maksaneet mukavuudet ovatmuutamassa päivässä hurmanneet minut ihan täysin alun epäilyistä huolimatta. Ajattelin jo kaupassa, että tuo itselleni hieman vieras väri voisi sopia yhteen juuri näiden kuvien sammareiden kanssa, ja oikeassa olin. Nyt olen oikeastaan iloinen, että punaisia ei ollut jäljellä, muuten ei olisi tullut kokeiltua uutta väriä.

Ihan ensimmäiset omenanvihreät kenkäni nämä eivät kuitenkaan ole. Muistan nimittäin ostaneeni keväällä -97 ysiluokan luokkaretkeltä Tukholmasta aika tasan samanväriset sämpylätennarit.

Siis sellaiset megarumat vähän paksupohjaiset ysäritennarit, tiedättekö mitä tarkoitan? Ja nekin oli kuulkaa mokkanahkaa! Haha, tässähän ihan ympyrä sulkeutuu.:D

Posted from WordPress for Windows Phone


Matkoilla ollessa minulla on hillittön pakkomielle valokuvata erityisesti vanhoja mummoja ja pappoja sekä eläimiä. Myös ikkunoista roikkuva pyykki, kauniit porttikongit ja koristeelliset ovenkahvat ja kolkuttimet saavat aina kameran linssin kääntymään itseään kohti. Roomassa ei noilla kriteereillä sitten ehtinytkään muuta kuin painella laukaisinta.

Tässä olisi nyt sitten lauantai-illan piristykseksi muutamia Rooma-kuvia kaikille niille jotka pitävät suloisista karvakavereista.

20120908-174803.jpg

20120908-174859.jpg

20120908-174814.jpg

20120908-174825.jpg

20120908-174834.jpg

20120908-174842.jpg

20120908-174913.jpg

20120908-174939.jpg

Viimeisenä minun mukanani matkustanut Rekku the Great pikkuruisen Colosseumin edustalla. Kirpputorilta ennen reissua eurolla löytämäni karvaturrin seikkailuja voi muuten seurata hänen omalta Facebook-sivultaan. Reilussa viikossa Rekku on ehtinyt nähdä jo mm. Colosseumin ja Pantheonin ja kivuta lavalle Bluesjameissa. Mitä kaikkea mahtaa udella ystävälläni olla vielä edessä päin?


Huhhuh. Nyt se on sittten ihana Rooman reissu takana ja minä jälleen kotona. Sen verran voimille tuollainen monen päivän lomailu ja aamuyöhön saakka matkustaminen otti,että heräsin tänään vasta kolmen jälkeen.

Voin nyt jo varoittaa, että Rooma-aiheisia postauksia on luvassa vielä rutkasti, niin paljon on vielä kertomatta. Ja kuviakin tuli napsittua n. 1200. Todellakin oli kamera kädessä kuin liimattuna.

Mutta otetaan nyt hetki taukoa Rooma-kuvista, sillä viikon takaiset kuvat olivat jääneet väijymään luonnoksiin. Suunnattiin perjantai-illan kunniaksi ensin illalliselle ja sen jälkeen Kulttuurikulman bluesjameihin.

S-ketjuun kuuluvalla porilaisella Kulttuurikulmalla on nyt syksyn ajan tarjolla ihan mahtava Miksaajan specialpaketti, joka sisältää lasin skumppaa  ja kolmen ruokalajin illallisen valitsemassaan ravintolassa (Rosso, Torero, Amarillo tai Satakunta) sekä sisäänpääsyn saman illan esitykseen Kulttuurikulmassa.

20120901-190134.jpg

Paketin hinta vaihtelee kulloisenkin esityksen sisäänpääsymaksun mukaan 26-41 € välillä ja hinnasta saa S-etukortilla parin euron alennuksen. Mutta joka tapauksessa tuolle illalliselle jää näin pakettina ostettuna hintaa aina alle 30 €. Itse herkuttelimme Torerossa skumpan kera hintaan 24 € ja tämä siis sisälsi myös sen pääsymaksun bluesjameihin.

Muutamia tärppejä tämän syksyn ohjelmistoon on mm. 29.9. Sandels Burleski Club (specialpaketti s-etukortilla 39 €), 5.10. 22-Pistepirkko (paketti s-etukortilla 39 €) ja 27.10. huikeaa porilainen ensimmäisen levynsä lokakuussa julkaiseva End Of August (paketti S-etukortilla 31 €). Lisätietoa ohjelmistosta, hinnoista ym. Kulttuurikulman sivuilta. Veikkaisin, että ainakin meillä tulee hyödynnettyä tuota tarjousta tämän vuoden aikana vielä uudemmankin kerran.

20120901-190146.jpg

Arkisen duuniaherruksen vastapainoksi ja alkaneen loman kunniaksi oli pitkästä aikaa hyvä syy pukeutua mekkoon ja korkoihin. H&M:n väljä trikookolttu oli juuri omiaan ravintolasyöpöttelyä varten ja lämmikkeeksi valikoitui tuo pitkän tauon jälkeen uudelleen käyttöön löytynyt S.T.I: nahkarotsi.

Asusteissa sitten nahkaaparissa eri sävyssä. Vagabondin kiilakorkkarit kuuluvat edelleen lempikenkiini, mutta noista nauhoista jää kyllä aina ihan karmeat jäljet jalkapöytiin. Onneksi minulla on samojen kenkien umpinaiset versiot mustana.

20120901-190155.jpg

Rojut kulkivat näppärästi saman päivän kirpparikierrokselta 2 eurolla löytyneessä säkissä. Muistan, että minulla oli joskus penskana ihan samanlainen pussukka pienemmässä koossa. Se oli muistaakseni siskon tuoma reissutuliainen. Kirpputorillakin joku samaa myyntipöytää tarkastellut nainen muisteli ostaneensa ihan samanlaisen joskus vuosikausia sitten Marokosta. Olipa kassi sitten mistä tahansa kotoisin, niin ihana se on ja hintansa vuoksi varsin mahtava löytö!

Tuossa olohuoneen lattialla matkalaukku tuijottaa minua ilkkuen ja purkamista odottaen, mutta en kyllä millään jaksaisi. Muutamia ihania ostoksiakin tuli Roomasta toki tehtyä ja ne lähes kaikki materiaaliltaan nahkaisia.. Ei varmaan vaikeaa arvata minkä lajien juttuja sieltä tarttui mukaan. 😀 Koitan purkaa kassin viikonlopun aikana ja kuvata hankinnat tännekin.