Olin ilokseni pistänyt merkille jo loppuvuodesta, että Lindexin Generous-mallistoon alkoi ilmestyä entistä trendikkäämpiä ja perusmalliston kanssa yhteneväisiä vaatteita. Viime aikoina joka kerta liikkeessä vieraillessa onkin pylleroosastolta tuntunut löytyvän jotain uutta kivaa.

Alkuvuodesta Lindex kertoikin tämän kevään ja kesän tuovan uusia tuulia Generous-mallistoon siten, että isojen kokojen vaatteet tulisivat olemaan tyyliltään samassa linjassa muiden mallistojen kanssa. Eli enemmän ajankohtaisia trendejä ja vähemmän vuodesta toiseen myytyjä trikoisia kukkatelttoja. Tämä jos mikä oli iloinen uutinen.

20130310-214024.jpg

Generous-kevätmalliston kuvissa nähdään jumalaisen upea XL-mallimaailman huippunimi Tara Lynn ja täytyy kyllä sanoa, että ei noista kuvista vaatteista tule ensimmäisenä mieleen, että ”no niin tässä on joku plussapallojen soputelttamallisto”, sellaisiakin mielikuvia kun toisinaan jotkut XL-merkit ja mallistot henkivät.

Jos muuten haluat nähdä miltä meikäläinen näytti nuo alimman kuvan kanarian kirjavat kuteet päällä, niin siitä löytyy kuvatodisteita blogin FB-sivulta. 😀 Eli sinne vaan tykkääjäksi!

Lindex tarjosi minulle ja bloggaajakollegalleni More to Loven Mimmille mahdollisuuden tulla valitsemaan omat suosikkimme uudistuneesta Generous-mallistosta. Viime torstaina matkustinkin sitten taas vaihteeksi Helsinkiin ja ähisimme Mimmin kanssa sovituskopissa kunnioitettavat kaksi tuntia asukokonaisuuksia testaillen. Siinä tuli käytyä mallistoa läpi aika laajalla skaalalla.

20130310-214041.jpg

Monta kivaa vaatetta rekeistä löytyi, mutta kaikki eivät tietenkään olleet oikeanlaisia juuri omalle vartalomallilleni. Meitä plussakokoisia kun on erimallisia siinä kuin muunkin kokoisia. Toisilla on painopiste vatsalla, toisilla tisseissä ja jollain taas on rehevämpi ahteri. Oli kuitenkin kiva huomata, että vaatteita löytyi niin runsaalle omenalle kuin päärynällekin.

Alla olevissa kuvia muutamia esimerkkejä sovittamistani vaatteista. Osa enemmän itseni näköisiä kuin toiset. 😀 Mutta ihan mielenkiinnosta vaatteiden malleja kohtaan testailin sellaisiäkin juttuja jotka eivät välttämättä miellyttäneet omaa silmää.

20130310-214052.jpg

Suosikit sieltä joukosta sitten kuitenkin kovan työn tuloksena saatiin seulottua ja niistä on luvassa kuvia myöhemmin. Sen voin jo kertoa, että eniten innostuin erityisesti housuista ja farkuista jotka olivat kevätmallistossa todella hyvin edustettuna. Erityistä iloa revin siitä, että tällä kertaa oli ne vyötärön korkeudetkin useimmissa housuissa paikoillaan, eli riittävän korkealla.

20130310-214114.jpg

Kannattaa muuten tsekkailla nuo Generous uutuudet TÄÄLTÄ,  sillä jos jotain kiva löytyy, niin Lindexin verkkokaupassa saa -20% alennuksen yhdestä Generous tuotteesta 18.3. saakka käyttämällä koodia SO1310G20

Mikäli sinua kiinnostaa nähdä mitä vaatteita minä valitsin itselleni  Generous-mallistosta, tai jos haluat voittaa lahjakortin Lindexille, niin pysy kuulolla, sillä lisää aiheesta luvassa huomenna, eli maanantaina!

-Tämä postaus sisältää mainontaa-

 


Klo 7.02 tänä aamuna se jälleen iski. Pelko. Syvältä selkärangasta ja pimeän mielen perukoilta se astui jälleen julkeasti estradille ja alkoi kuristaa kurkkuani. Mieleni täyttyi valkoisten huoneiden kuvista ja steriilistä sairaalan hajusta. Diashow päässäni juoksutti eteeni kuvia lääkkeistä, neuloista ja odotushuoneista. Kaikki nuo muistot nosti esille pieni melko mitätön kivuntunne oikeassa peukalossa.

Voin kärsiä vaikka minkämoisia kipuja eri puolila kehoa ilman, että ne aiheuttavat sen kummepia tunteita kuin että ”sattuu, ai saatana. Auttaiskohan tähän joku nappi?”, mutta peukalon, etenkin oikean puolimmaisen tuntemukset porautuvat välittömästi hätäkeskukseeni ja kurkkuani alkaa kuristaa. Ja miksikö näin? Koska siitä kaikki alkoi ”silloin viimeksikin”.

20130307-092446.jpg

Silloin viimeksikin oli vuonna 2005, tai ehkä -06 kesällä. Peukalonivel alkoi ilmoitella itsestään aristamalla ja kieltäytymällä koukistumasta kunnolla. Sitten pää lakkasi kääntymästä. Kuukauden päästä leukanivel seurasi perästä ja hankaloitti suun avaamista. Aluksi vain aamuisin, mutta nopeasti tilanne muuttui pysyväksi.

Siinä sitä sitten oltiinkin. Lääkärirumbassa ja apteekin päättymättömissä jonoissa. Kalenterin täytti työvuorojen lisäksi merkinnät verikokeista, kortisonipiikityksistä ja poliklinikka-ajoista. Oletko sairastanut turistiripulia? Onko sinua purrut punkki? Onko sinulla ollut klamydiaa? Onko suvussa reumasairauksia?

Niveloireiden lisäksi soppaan heitettiin vielä epämääräisiä suolisto-oireita, endometrioosia ja lääkäritkin yllättänyt ylimääräinen kohtu. Reumapoli, naistenpoli, suupoli. Reumatologi, gynekelogi, endokrinologi. Salazopyrin, Prednisolon, Triptyl, Panacod. Röntgenkuvaus, varjoainekuvaus, uktraäänitukimus ja tähystys. Laparoskopia, laparotomia. Nukutus, puudutus, humautus. Kipu, itku ja oksennus.

27 nappia ja nappulaa päivässä oli ”ennätys”. Kourallinen aamiaiseksi ja loput kännykän hälytysten mukaan pitkin päivää. Turvotti, vitutti, pelotti ja ennen kaikkea sattui. Purentakisko suussa 24 h, rannetuki ja kortisonia peukaloihin ja leukaan, niin pystyi menemään töihin. Pari kertaa piti kuitenkin alistua ja hakea sairaslomaa päiväksi tai pariksi, kun käveleminen oli kivun takia lähes mahdotonta.

20130307-092526.jpg

Sitä se oli elämä lähes pari vuotta. Yli parikymppiseksi olin saanut elää haavoittumattomuuden harhaluulossa, sillä olin säästynyt urheiluvammoja lukuunottamatta kivulta ja sairauksilta. Sitten yhtäkkiä jossain tajuttiin, että tuo mimmi ei ole sairastanut oikeastaan ikinä mitään, joten annettaisko nyt sitten lapiolla, tai samontein kauhakuormaajalla.

Mitäkö diagnooseja sitten sain? No enpä paljoakaan. Ei löytynyt reumaa, ei colitista, crohnia, kihtiä, keliakiaa,borrelioosia eikä Ehlers Danlosia noin niin kuin muutaman tutkitun mainitakseni. Löytyi epäselvä von Willebrandt, endometrioosi, ylimääräinen kohtu ja hypermobiliteettisyndrooma. Eli ei juuri mitään. ”Olisiko stressiperäistä?” miettivät lääkärit.

Fysioterapiaa ja lääkkeitä. Siitä ne nivel- ja suolisto-oireet pikkuhiljaa alkoivat helpottaa ja lääkitystä pystyttiin purkaamaan. Endoa ja epämuodostumia hoidettiin operoimalla leikkaussalissa. Ilon hetki oli se, kun sain terveyskeskuslääkäriltä antibioottikuuria hakiessani vastata ensimmäisen kerran vuosiin kieltävästi kysymykseen ”syötkö tällä hetkellä jotain muita lääkkeitä?”

20130307-092736.jpg

Eli tavallaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta ei kuitenkaan. Pelko jäi kumppaniksi. Ensin se oli muutman vuoden läsnä päivittäin. Nykyään se hyökkää juuri tällä tavoin kuin tänään. Pienet asiat laukaisevat pelon ja yhtäkkiä olen täysin varma, että edessä on jälleen kipua ja koettelemuksia. Leukanivelen naksahdus, kipu peukalossa, kipu kasvoilla tai tietyssä kohti vatsaa saavat kaikki minut varpailleni ja karvat nousemaan pystyyn ahdistuksesta ja pelosta.

Tuo ajanjakso jätti muitakin sellaisia jälkiä mieleeni, joista haluaisin eroon. Yhtenä niistä ilmiö nimeltä lohtusyöminen, mutta se taitaakin olla jo ihan oma juttunsa se.

Minun piti kirjoittaa pelosta, mutta kirjoitin sairaskertomuksen. Ehkä se kuitenkin onnistuu kertomaan myös niistä tunteista joita sisälläni velloo. Vieläkin, vaikka olen jo kolmenkymmenenyhden. Ja ”silloin kun sairastin” (lainausmerkit siksi, että se on päässäni oma ajanjaksonsa) olin kuitenkin vasta 25. Keho ja mieli muistaa.

25

väsynyt oon odottamaan

numero kädessäni toivon, että mua kuunnellaan

kädet on kylmät, veri ei kierrä

ei tää kehoni kestä enää

se on 25, vasta 25

onko vielä toivoo?

jos lujasti tahtoo, kai vuodet meille vaihtuu

onhan vielä toivoo

kun lujasti tahtoo, vuodet meille vaihtuu

ne vaihtuu

väsynyt oon odottamaan

numero kädessäni toivon, että mua kuunnellaan

taas uudet lääkkeet, näillä se lähtee, sanovat

näetkö silmäni palavat

ei se mee vaan niin, ei se mee vaan niin

Stella, 25.

Mun soundtrack ”silloin”.


Sillä välin, kun odottelen, että olisi aikaa jälleen purkaa muistikortin antimia ja ja kirjoitella tänne uusia juttuja, häiriköin teitä jälleen parilla ”mä oon taas mediassa”-otteella.

Kuten jo viime viikolla mainitsinkin, niin kävin torstaina Radio Porin Taru Saineen vieraana Kauppahallissa turisemassa tunnin ajan itsestäni ja bloggaamisesta. Tuli oikeastaan aika kiva haastis vaikka itse sanonkin. Juttu on kuultavissa Radio Porin sivuilta ja tarkemmin ottaen TÄÄLTÄ.  Siitä on leikattu ohjelmassa soitetut biisit pois, joten haastis kestää n. puoli tuntia. Kertoilen jutussa mm. siitä miten Sotkamon tyttö alunperin päätyi Poriin ja millainen prosessi sopeutuminen oikein oli. Puhetta on myös blogin alkutaipaleesta ja siitä mikä on ollut parasta koko kuuden vuoden blogiuralla. Luvassa myös omia tulkintojani blogin motosta ”Paino vaihtelee, mutta laukut mahtuu aina!”. Eli jos mun jutut kiinnostaa audiomuodossa, niin ei muuta kuin kuuntelemaan.

480413_10151474779843955_365549381_n

Viime viikon toinen esiintyminen mediassa tuli vastaan vähän vahingossa, kun alakerran vaatekaupan, eli Bonitan myyjä kertoi bonganneensa minut Iltalehden Ilonan mainoksesta. En itsekään ollut varma, että millä viikolla oma juttuni lehdessä ilmestyy, mutta mainoksesta päätellen se on luvassa tällä viikolla ilmestyvässä lehdessä! On ihan pakko nyt epäsuomalaisesti vähän kehua itseään (ja samalla tietenkin erityisesti valokuvaaja Harri Joensuuta) ja sanoa, että mä en muista koska oisin viimeksi näyttänyt noin hyvältä kuin noissa kuvissa! Ihanaa viime aikoina loskan seassa raahautuneen itsetunnon kohotusta nähdä itsestään näin onnistuneita kuvia. Jännittää mitkä kuvista päätyvät lehteen. Mutta tuo Ilona siis myynnissä muistaakseni torstaista lähtien.

Kuvassa näkyvät kamppeet on yläosan puolesta nähty täällä jo aiemminkin. Paljettitoppi siis Lindexin Generous-mallistosta ja nahkableiseri Moda-ketjun S.T.I.-mallistoa. Laukku on viime postauksessakin nähty Diesel. Mutta alaosassa onkin sitten esittelemättömiä uutuuksia. Mulle iski kuvauksia edeltävänä iltana paniikki, että mulla ei ole mitään muuta kuin mustaa ja se tarkoittaa vähän tylsiä kuvia, joten syöksyin klo 19.45 juoksemaan läpi Lindexin ja henkkamaukan värikkään alaosan toivossa.

Uusi rakkauteni, eli H&M:n raskausvaateosasto ei pettänyt tälläkään kertaa. Punaiset pillit (veikkaisin, että nettikaupasta ne on NÄMÄ vaikka kirkkaan punainen vaihtoehto puuttuukin) sovittamatta mukaan hintaan 19,95 € ja sattui ihan justiinsa passelit! Mä en ikinä pysty ostamaan vaatteita sovittamatta, koska aina menee mönkään, mutta nyt oli onni matkassa. Mahtavat kevätpöksyt. (Sen verran monet mama-pantsit on viime aikoina löytänyt tien kaappiini, että mun tarvii varmaan kohta pissata tikkuun  ja kuvata se tänne, että ihmiset uskovat etten ole pieniin päin. 😀 )

Kengät taas ovat H&M:n Maison Martin Margiela -malliston pleksikorkoavokkaat joita kyttäsin alesta pidemmän aikaa ennen kuin oma koko sattui kohdalle hintaan 70 €. Normihinnalla (199 €), kun ei tullut mieleenkään kenkiä hankkia.

Sellaisia kuulumisia tähän väliin. Kello on 20.12 ja mun täytyy vielä jatkaa töitä ainakin tunnin verran ennen kuin pääsen kotiin. Veti nimittäin aamulla päänsärky niin voimattomaksi, että piti nappailla useampia nappuloita ja painua takaisin sänkyyn. Olen siis aloittanut työpäiväni vasta kolmen jälkeen. Ei siis ihan kahdeksasta neljään duunipäivä tänäänkään. 😀