Tulin huikkaamaan pikaiset terkut ennen kuin suuntaamme kohti iltarientoja. Saavuin siis tänään aamulla Berliinin Olympuksen vieraaksi. Mukana myös naapuribloggaaja Nata ja Teknari-ohjelman kuvaustiimi.

Päivä oli vapaata aikaa,joten käveltiin Natan kanssa vaan ympäriinsä mihin nokka näytti ja hengailtiin auringon paisteessa kahviloiden terasseilla. Kivaa kun matkaseuralainen on sillä tavalla samaa lajia, että vähää aikaa ei tarvitse käyttää kaupoissa juoksemiseen, vaan rauhallinen oleilu, ihmettely ja tietenkin kaiken vastaantulevan valokuvaaminen riittää aktiviteetiksi.

Jos kiinnostaa seurata meidän reissu reaaliajassa, niin kannattaa tarkkailla Instagramia. Itse (@vieruska) en laitepulmin takia pysty sinne niin ahkerasti kuvia tuuppaamaan kuin Nata, mutta se neito tykkittääkin sitten senkin edestä. @natawhitetrash siis myös seurantaan, niin löytyy matkan parhaita paloja!

Nyt äkkiä vaatteet ja naama päälle ja menoksi! Luvassa taidenäyttelyn avajaiset.

20130425-180903.jpg


Mun takapihalla aka Porin torilla näyttää parhaillaan tältä. Koska mökä on sitä tasoa, että nukkumisesta ei tulisi mitään, onkin just hyvä sauma suunnata Satakunnan Liikenteen bussin takapenkille nukkumaan. Herätys viiden maissa Helsinki-Vantaalla.

Lähden pariksi päiväksi maanpakoon Berliiniin, jotta Muru saa rauhassa juhlia patasydän rinnassaan sykkien. Pojilla on pitkä ja arvatenkin kostea viikonloppu edessä. Toivottavasti juhlaputken päätteeksi ukko raskii jälleen lyhentää melkoisiin mittoihin kasvanutta play off-partaansakin. 😀

20130425-002630.jpg

20130425-002637.jpg


-blogiyhteistyö-

 Minun piti laittaa tämä arvonta kehiin blogini synttäreiden kunniaksi jo viime kuun puolella, mutta kiireissä asia siirtyi. Koskaan ei kuitenkaan ole myöhäistä juhlia vuosien kertymistä.

Tyyliä metsästämässä täytti tosiaan maaliskuun loppupuolella kokonaiset kuusi vuotta! Uskomatonta. Aloittaessani olin vielä viestinnän opiskelija AMK:ssa ja työskentelin tarjoilijana ja kameramyyjänä. Nyt kuusi vuotta myöhemmin on AMK jäänyt taakse aikoja sitten, mutta opiskelu jatkunut työn ohessa ja tarjoilijan ja myyjän hommat ovat vaihtuneet valokuvaajan pestiin. Blogitaipale on tuout elämään ihania asioita ja ihmisiä sekä vienyt moniin ikimuistoisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Mahtava harrastus siis kaikin puolin.

Blogin kirjoittaminen ei tietenkään olisi yhtään niin hauskaa ilman mahtavia lukijoita. Valitettavasti en pysty lahjomaan teitä kaikkia kivoilla ylläreillä vaikka haluaisinkin. Voin kuitenkin ilahduttaa paria teistä suosikkituotteillani. Sain nimittäin valita lemppareitani Lumenen tuotteista ja koota niistä pari arvontapalkintoa.

Tarjolla olisikin siis yhdelle onnekkaalle ihonhoitotuotepaketti ja toiselle meikkituotteita. Lukaise alta mitkä Lumenen tuotteet kuluvat minun käytössäni nopeimmin ja osallistu arvontaan!

Lumene_ihonhoito

Palkinto nr0 1. sisältää neljä vakiokäytössäni olevaa ihonhoitotuotetta.

Saatuani ensimmäisen purkin apteekeissa myytävän LAB-sarjan puhdistusvaahtoa ihmettelin muutaman viikon kuluttua sen ihmeellisen nopeaa kulumistahtia. Ehdin jo ajatella, että ”no eipä ole kyllä ainakaan riittoisuudella tämä tuote pilattu!”. Mutta selvisihän se syykin törpön nopeaan vajumiseen. Minä en suinkaan ollut ainoa, joka sen pumppua paineli. Ihoa hoitavaan puhdistusvaahtoon oli  tykästynyt myös herkästä ja hilseilevästä ihosta kärsivä taloutemme komeampi osapuoli.  LAB Age Caring puhdistusvaahtoa onkin siis käytetty taloudessamme jo törppö jos toinenkin.

Myös saman sarjan 2in1 kuoriva naamio on on tuote, joka on päässyt meidän molempien kasvoille. Sitä voi käyttää kasvoilla hetken aikaa pidettävänä naamiona, joka pois pestessä toimii lisäksi hellänä kuorintana tai ajan puutteessa voi tehdä pelkän kuorinnan.

Herkälle nassulle on sopinut loistavasti myös Sensitive Touch -sarjan rauhoittava voidegeeli, jota olen tykännyt kevyen ja nopeasti imeytyvän koostumuksensa vuoksi käyttää etenkin kosteusvoiteena ennen meikkiä. Pienen näppärän tuubinsa vuoksi tämä on useimmiten myös se voide jonka valitsen mukaan matkoille.

Neljänneksi tuotteeksi palkintosettiin valitsin Vitamin C+ -sarjan heleyttävän BB-voiteen, joka päätyy kasvoilleni usein etenkin kiireisinä työaamuina, kun meikkaamiselle ei ole juurikaan aikaa. BB-voide kaunistaa ja tasoittaa pahimmat epätasaisuudet antaen samalla hieman hehkua ja eloa väsyneeseen naamaan. Plussaa suojakertoimesta.

Palkinnon voittaja saa valita BB-voiteen kahdesta sävystä (light ja medium) itselleen sopivan.

lumene_meikit

Palkinto nro. 2 sisältää viisi meikkipussini tämänhetkistä luottotuotetta.

Touch of Radiance seerumimeikkivoide vakuutti minut heti ensimmäisellä kokeilukerralla ja tiedän niin käyneen monelle muullekin. Voide levittyy helposti ja peittää todella hyvin kevyen luonnolliseen lopputulokseensa nähden. Tuote lupaa age-defying-seeruminsa ansiosta auttaa häivyttämään ryppyjä ja sehän sopii tällaiselle kolmepymppiselle kääkälle.  Muut meikkivoiteet jäivät kaappiin tämän saatuani. (palkinnon voittaja saa valita minkä viidestä tarjolla olevasta sävystä haluaa)

Vaikka kuvassa onkin ihan uutukainen Arctic Sun -aurinkopuuteri, näkyy käytössä olevasta jo pahasti pohja, sillä se on ohittanut muut kollegansa taistelusta tilasta meikkipussissa. Hyvin useat aurinkopuuterit ovat kaltaiselleni kalvakalle aivan liian tummia yritti niitä sitten käyttää miten varovasti tahansa. Olen tykännyt tuon kaksisävyisen version monikäyttöisyydestä, sillä siitä saa sopivan sävyn olipa kasvoilla päivetystä tai ei.

Blueberry-kulmageeli on puolustanut paikkaansa mekkiarsenaalissa jo vuosia. Tämä on niitä harvoja työkaluja joita jaksan kulmakarvoilleni ylipäätään näyttää. (no toki nyt pinsettejä harvakseltaan..)

Wild Rose Natural -huulipunien kevyen luonnolliset nuden ja roosan sävyt ovat osoittautuneet loistaviksi käsilaukkupuniksi. Siis sellaisiksi joita nakellaan yksi kuhunkin veskaan jotta tarvittaessa kassin pohjalta osuisi huulipuna jota uskaltaa huitaista huuliin ilman peiliä. Kuultavuudesta ja keveydestä huolimatta onnistuvat taikomaan sopivasti eloa värittömään naamaani.

Ripsivärien käyttäjänä en ole mitenkään kauhean merkkiuskollinen, vaan käytän niitä siinä järjestyksessä kun sattuvat kaapista käteen sattumaan. Huonoksi havaitsemani ripsarit päättävät päivänsä roskakorissa ennen loppumistaan. Viimeisimpiä pitkään matkassa roikkuneita ripsareita puolestaan edustaa paketissa ihanan sirolla harjalla varustettu Cloudberry Excellength Mascara.

Jos siis haluaisit voittaa jomman kumman näistä tuotepaketeista, niin osallistu arvontaan vastaamalla kommenttiboksissa seuraaviin kysymyksiin:

  1. Ikäsi
  2. Kauanko olet lukenut blogiani?
  3. Mitä toivoisit blogiini lisää?

Vastausaikaa perjantaihin 26.4. klo 23.59 saakka. Muista nimimerkki ja sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajiin yhteyden!

 

Väsäilin nämä kuvat otettuani myös kevyen ja itselleni hyvin ominaisen päivämeikin Lumenen tuotteilla ja nappasin mm. ennen ja jälkeen kuvat tuon seerumimeikkivoiteen toimivuudesta. Tästä postauksesta olisi kuitenkin tullut nälkävuoden mittainen, jos olisin lisännyt ne tähän joukon jatkoksi, joten meikkipostaus löytyy erillisenä TÄÄLTÄ.