Nyt, kun edessä on muutama tunti junassa istumista, antaa se sopivasti aikaa kirjoitella tänne blogiin.

Meneillään on kyllä melkoinen viikko. Maanantain olin Helsingissä tekemässä yhtä haastattelua tänne blogiin (Instagramista (@vieruska) pystyy jo kurkkaamaan kenestä on kyse), tiistaina jäi duunipäivä vajaaksi, kun nousi kuume ja se päivä menikin pitkälti peiton alla leväten.

20130613-165242.jpg

Raksamiehille siinä koitin vilkutella… 😀

Eilen pitikin sitten paikata tilannetta ja tehdä pitkä päivä hommia, jotta sain kaikki tän viikon toimistohommat ja kuvankäsittelyt valmiiksi, sillä loppuviikosta en enää koneen ääreen ehdi, vaan seuraavat päivät menevät tiukasti kamera kourassa.

Olen nyt nimittäin matkalla Turkuun, josta hyppään illalla uuden karhean Viking Gracen kyytiin kohti Tukholmaa. Kyseessä on pressimatka, jolla minä toimin valokuvaajana. Huominen saattaakin olla ihan kohtuullisen työntäyteinen päivä mä veikkaan, sillä vierailukohteita näytti olevan melkoisen monta.

Pakatessani kamerareppua, jonka painoksi tuli mun fiiliksen mukaan ainakin tonni, mä mietin vaan,että miksi ihmeessä en ole jo heivannut Canonin kamoja menemään ja vaihtanut kevyempään ja kompaktimpaan Olympuksen O-MD runkoon.

Hieman olis tällaiset matkustusta vaativat kuvausreissut miellyttävämpiä toteutta, kun kamerakaluston paino tippuis alle puoleen. Pitänee nyt kyllä pistää asiaihan tosissaan harkintaan.

20130613-165805.jpg

Teen siis seuraavan 36 tunnin aikana rengasmatkan Pori-Turku-Tukholma-Helsinki-Pori ja pääsen kivasti kokemaan joukkoliikenteen monet eri muodot, juna, laiva,lentokone ja bussi. Onneks mä tykkään olla tien päällä. Tunnit esim. junassa tai bussissa ovat ihanasti omaa aikaa ilman velvollisuuksia.

Tän rundin jäljiltä heräilenkin sitten lauantai aamuna varmaan hirmuisen hyvin levänneenä syöksyäkseni koko päivän hääkeikalle. Not. Se päivä vedetään sisulla ja kiukulla. Mut ehkä mä selviän, kun muistan, että viikon päästä koittaa kesäloma.

Sunnuntaina puolestaan on juhlimisen vuoro, kun minun ja Tommin kummityttö saa kasteen ja nimen. Ja mulla ei ole vielä aavistustakaan mitä kiskon päälleni! Kai sieltä kaapista sitten joku kolttu löytyy 10 min ennen lähtöä. Toivotaan ainakin.

20130613-173137.jpg

Kun tästä nyt tuntui tulevan tällaista kuulumisten höpöttelyä koko postauksesta,niin kerrottakoon sitten myös hieman blogikuulumisia. Minä nimittäin tuossa pari viikkoa sitten tulin tarkastelleeksi Google Analyticsistä blogin kävijämääriä hieman pidemmällä aikavälillä ja arvatkaas kuinka on käynyt!

Verrattuna vaikkapa viime syksyyn,aikaan ennen Naked Truth -hässäkkää, Blogin lukijamäärät ovat kasvaneet keskimäärin 35 %. Ihan huikeaa kasvua! Ei tässä nyt mitään megalomaanisia lukuja edelleenkään hätyytellä, mutta kyllä teitä lukijoita siellä ihan sievoinen määrä pyörii. Jännää. Todella jännää. 😀

Kyllä se nimittäin on kiva tietää, että kaltaiseni 30+ ja vaatekooltaankin vaikka mikä + -ämmän jutut ja kuvat jaksaa kiinnostaa ja toivon mukaan joitakin myös ilahduttaa. Tää puuha nimittäin ilahduttaa myös itseäni todella paljon. En olis ikinä silloin kuusi vuotta sitten kuvitella miten tärkeä harrastus tästä bloggaamisesta muotoutuukaan.

20130613-165251.jpg

Kuvituksen näiden kuulumisten väliin tarjoili maanantaipäivän asu jonka Iina ystävällisesti ikuisti.

Mekko on se jo aiemmin nähty Vero Modalta saatu yöpaidaksi kutsumani maksimekko, jalassa jo monta vuotta palvelleet Vagabondin nahkasandaalit, kaulassa helsinkiläisestä second hand -liikkeestä (nimeä en muista, sijaitsee Fredalla) ostettu kaulakoru. Ranteessa Björn Weckströmin lapponialle suunnittelema rannerengas ja Ideakorulta saatu ristisormus.

Nahkainen niittisäkki on lainattu Iinan kokoelmista. Laukku passasi mulle kuulema siinä määrin loistavasti, ettei Iinuska jossain vaiheessa päivää edes tajunnut sen olevan hänen laukkunsa. 😀

Ai niin,muutama teistä kyseli kommenttiboksissa,että mitä mä käytän tuon maksimekon alla. Kerron nyt salaisuuden, mulla on käytössä kesällä lähes kaikkien mekkojen alla Anttilasta hankitut 12,95 maksavat Toppix-merkkiset lahkeelliset alushousut joiden ”vyötärö” yltää rintsikoihin saakka. Löytyy myös netAnttilasta, täältä!

20130613-165258.jpg

Ihan huikeen hyvät ja mukavat kapistukset eivätkä siis ole mitkään kuristusvehkeet. Tai mulle ainakin se isompi koko eli L/XL ei ole mitenkään kiristävä. Suosittelen lämpimästi! Värivaihtoehdot musta ja nude. Itse vannon mustien nimeen. Mustien lahkeiden vilahtaminen hameen alta kun ei tunnu jotenkin yhtään niin nololta kuin puuterien. 😀

Mä en osais enää lainkaan elää ilman kyseisiä mummopantseja. Estävät reisien ikävän hikihinkkauksen, saavat mekot laskeutumaan paremmin, kun ei tule alkkareiden rajoja ja ruttuja vatsamakkaroiden välille ja imevät mukavan matskunsa ansiosta kosteutta iholta, joten kaikin puolin toimivat tapaukset.

Samalla merkillä on myös samasta polyamidi-elastaanista valmistettuja saumattomia toppeja samalla 12,95 € hinnalla ja mulla löytyy myös niitä. Itse kun tykkään käyttää lähes kaikkien vaatteiden alla tuollaisia saumattomia alustoppeja. Nekin siis hyviksi havaittuja ja hinta todella kohdallaan! Siloittaa kivasti vähän vatsamakkaroita.

No niin, juna on kohta Tampereella, täytyy kerätä kamat ja vaihtaa toiseen junaan, joten parempi lopetella. Kuullaan taas pian!


Blogin FB-sivua tai Instagramia seuraavat tyypit ehkä muistaakin, kun muutama viikko sitten hihkuin heinäkuussa Suomeen saapuvasta uudesta plus-mallistosta, Junarosesta. Kyseessä on siis mm. Vero Modan, Onlyn ja Selectedin takana olevan Bestsellerin uusi isokokoisille naisille suunnattu merkki.

 Tsekkailin Bestsellerin showroomilla Junarosen syksyn mallistoa ja täytyy sanoa, että se ihan oikeasti ilahdutti! Kerrankin vaikutti siltä, että ei ole lähdetty tekemään läskimallistoa ajatuksella ”eiks ne nyt oo aina näitä ruututunikoita ostanut”, vaan Junarose oli loistava kattaus niistä syksyn trendeistä jotka näkyvät myös pienempikokoisille naisille suunnatuissa mallistoissa. Esimerkiksi syys- ja talvitakeista löytyi monta samaa mallia jotka olivat saatavilla myös esim. Vero Modan mallistosta.

20130527-002313.jpg

20130527-002324.jpg

Junarosessa ei siis ole kyse plussamallistosta, joka yrittää passata jokaiselle XL-mimmille ikään,  tyyliin ja muodin kiertokulkuun katsomatta, vaan se on ihan selkeästi ajanhermolla oleva mallisto trendikkäälle naiselle jolla ei ole tarvetta peitellä itseään pelkkiin trikoosäkkeihin.

Löysin jo pikaisella vilkaisulla läjän vaatteita, jotka ottaisin riemusta kiljuen omaan garderoobiini. Esim. nuo alla näkyvät nahkahousut on ehkä pakko saada syksyksi.

Myös tuon tikatuilla hihoilla varustetun parkan voisin hyvin kuvitella ensi talvena päälleni. Sovitinkin itse asiassa tuota takkia mallikoossa 46 ja se oli ainakin itselleni vallan bueno. Mahtui kiinni ihan jopa tisseistä, huraa!

20130527-002332.jpg

20130527-002339.jpg

20130527-002346.jpg

Mitä kokoihin ylipäätään tulee, niin Junarosea valmistetaan kokohaarukassa 42-54, mutta Suomeen tulee myyntiin koot 44-52. Eli pienin ja isoin koko jää täällä pois valikoimasta. Syytä en osaa sanoa.

Minua luonnollisestikin ilahdutti se, että tarjolla näytti olevan paljon niin nahkaa, paljetteja kuin eläinkuosejakin. Toki myös hempeämpiä printtejä värejä mallistoon mahtui, mutta oma huomioni kiinnittyi tietenkin niihin vähän rokimpiin vaatekappaleisiin.

20130527-085935.jpg

20130527-085951.jpg

Junarose tulee alkajaisiksi myyntiin Kampin, Ideaparkin ja Jumbon Vero Moda -liikkeisiin plus kaikkiin Stockmann tavarataloihin. Täytyy kuitenkin toivoa, että mallisto ottaa tuulta alleen ja saataisiin sitä jossain vaiheessa laajemmaltikin myyntiin. Eihän sitä koskaan tiedä. Bestsellerin nettikaupassa Junarosea ei myöskään vielä näy, mutta toivotaan, että siihenkin olisi tulossa joskus muutos! Pitänee ehkä laittaa aiheesta palautetta.

Lisää kuvia mallistosta voit vilkaista vaikkapa Indiedaysin toimituksen blogista.

PS. Huomasittehan edellisen postauksen, missä alekoodi Nouseva Myrsky -nettikauppaan!


-mainosyhteistyö-

Lupasin kirjoitella viime asupostauksessa nähdyistä koruista lisää jo viikonloppuna, joten pahoittelenkin kovasti, että ei mennyt aikataulut ihan putkeen. Aika juoksi perjantaista maanantaihin kaikenlaisen hauskanpidon merkeissä eikä blogi käynyt oikein mielessäkään.

Helsinki-pyrähdyksen ansiosta sain kuitenkin kuvattua pari viikkoa sitten saamani korut erään tutun kaunottaren yllä, kun Iina suostui kameran eteen korut yllään.

Kaulakoru, rannekoru ja korvakorut ovat Porin naapurista, Luvialta, ponnistavan Nouseva Myrsky -nimisen yrityksen kierrätyskumista valmistettuja taidonnäytteitä. Saman puljun koruja on vilahtanut blogissani jo alkuvuodestakin, kun haastattelin koruyrittäjä-Liisaa radio-ohjelmassani.

Nämä kuvissa näkyvä graafinen korusarja tottelee nimeä Graniitti ja sarja on itselleni ehdoton lemppari kaikista Nousevan Myrskyn koruista. Ihastelin tuota kaulakorua jo huhtikuussa Iinan kaulalla, kun hän juhli synttäreitään se kaulallaan. Ilahduinkin hurjasti, kun Nouseva Myrsky kysyi haluaisinko kauniit Graniitit itselleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole itse vielä käyttänyt yhtä aikaa kuin rannekorua + kaulakorua tai rannekorua + korviksia ja olenkin ajatellut, että korvikset ja kaulakoru olisivat yhdessä jotenkin liikaa, mutta näitä kuvia ottaessani huomasin kyllä, että satsihan oikeastaan muodostaa ihan järjettömän näyttävän ja juhlavan kokonaisuuden, kun ne pukee ylle kerralla. Pääsevät oikeuksiinsa juurikin tuolliasen yksinkertaisen asun kanssa.

Kaikkien Nouseva Myrsky korujen materiaalina toimii siis kierrätyskumi, joka on peräisin esimerkiksi käytetyistä sisäkumeista ja kauppojen liukuhihnoista. Kumissa on hieman nahkamaista fiilistä ja näköä, joten vetoaa tietenkin meikäläiseen. Tuo matsku toimii koruissa senkin takia todella hyvin, että tuollaiset isotkin korut ovat todella kevyitä.

Vaikka materiaali siis onkin melkoisen arkinen, niin näyttävyytensä ja persoonallisuutensa vuoksi näen kyllä etenkin nämä Graniitti-korut upeana valintana myös juhla-asujen kaveriksi. Uskallan siis veikata, että tulevat pääsemään itsellläni ahkeraan käyttöön, koska ovat niin monenlaiseen tyyliin ja tilanteeseen taipuvia.

Rannekoru onkin jo päässyt pukemaan ilman koruja alastomalta tuntuvaa vasenta kättä monena päivänä ja nyt puolestaan mietin, että mikä olisi sellainen asu viikonloppuna oleviin ristiäisiin, että voisin laittaa ainakin tuon kaulakorun.

nousevamyrskykollaasi

Sen lisäksi, että minä sain nuo ihanudet itselleni, tarjoaa Nouseva Myrsky kivan edun myös teille lukijoille. Jos nimittäin innostuit Graniitti-koruista tai joistakin muista Nousevan Myrskyn nettikaupasta löytyvistä kumikaunottarista, niin kannattaa shoppailla tämän viikon aikana, sillä käyttämällä alekoodia ”Tyyliä” saat -20% alennuksen kaikista nettikaupan tuotteista! Alekoodi voimassa sunnuntaihin 16.6. saakka.

Nettikauppaan TÄSTÄ.