Olen usein maininnut käyttäväni erilaisia kevyesti muokkaavia alusvaatteita ja paljon tuleekin kyselyitä, että mitä minä käytän vaikkapa vartalonmyötäisten mekkojen alla. Niinpä ajattelin vihdoin koota yhteen postaukseen muutaman oman suosikkituotteeni noista vararenkaiden vihollisista.

Tykkään itse käyttää jonkinmoista napakkaa alustoppia oikeastan ihan kaiken alla. Kyseessä ei tarvitse olla mikään nimenomaan ”läskin kuristus” -vaatteeksi tarkoitettu pukine, vaan mulla on esimerkiksi iso läjä Italiasta ostamiani ja mamman tuomia saumattomia mikrokuitutoppeja, jotka ovat materiaaliltaan sopivan napakoita pitelemään vatsamakkarani ojennuksessa.

Hyvän alustopin kanssa t-paidat, neuleet, paitapuserot ym. ensinnäkin laskeutuvat päälle paremmin ja samalla housunkauluksen tai hameen vyötärökaitaleen aikaansaamat ”vekit” hieman siloittuvat. Itselläni on vaan kaikin puolin jotenkin parempi, varmempi ja ryhdikkäämpi olo kun kaikkien löysempienkin vaatteiden alla on hyvä aluspaita.

Italiasta ostettujen lempparitoppien lisäksi minulla on akäytössä mm. tuossa allaolevassa kuvassakin näkyvä Maidenformin Firm Control -toppi, joka on kestänyt aktiivikäytössä jo pari vuotta menettämättä lainkaan napakkuuttaan tai muutenkaan kärsimättä jatkuvasta pesemisestä huolimatta. Topissa on tuplakerros vatsan kohdalla, joten litistää tehokkaasti pientä pömppöä. Maidenformia myyvät ainakin Stockmann ja Sokos ja hyvinvarusteituista alusvaateliikkeistä kannattaa toki kysyä myös.

veera_suosittelee

Hyvin samankaltainen spagettiolkaiminen pömppövatsan siloittajatoppi löytyy myös Triumphin valikoimista ja sellainenkin on itselläni käytössä. Mitään suurta eroa ei Triumphin ja Maidenformin topeissa ole, mutta omalla kokemuksellani väittäisin Maidenformin toppia hieman napakammaksi.

Lähes jokapäiväisessä käytössä olevien alustoppien lisäksi multa löytyy tietenkin myös pari alusmekkoa käytettäväksi kolttujen alla. Ehdoton suosikkini on viime vuoden lopulla Changesta hankkimani Control Shape -mekko, joka nimensä mukaisesti pitää kyllä kurvit kontrollissa.

Suosittelen alusmekoissa ehdottomasti tuollaista ”wear your own bra” -mallia, sillä A) on hankala löytää mekkoja juuri oikealla kuppikoolla ja B) tuo mahdollistaa liivien valitsemisen sen mukaan millaiset mikäkin asu alleen tarvitsee.

Mekon päällekiskominen oli ensimmäisillä kerroilla varsin hupaisaa puuhaa. Muistan sen nauruntyrskeen määrän siellä sovituskopissa, kun ähisin ja puhkuin survoessani makkaroita koltun sisään. Hankaluuksia meinasi aiheuttaa mekon alla olevan bodyn haaraosa, sillä en millään meinannut saada sitä kiinni.

Käytössä mekko toki hieman antaa periksi ja pukeminen helpottuu ja voi käydä myös niin, että tajuat puoli vuotta mekon omistettuasi, että siihen kolttuunhan voi hypätä niin, että ne bodyn haaralipareet on jo valmiiksi kiinni!!! Vähentää huomattavasti sitä pyllistelyn ja tuskailun määrää. (pikku skumppatuiskeessa vessassakäynti voi sitten olla taas ihan eri asia…)

Kolmas mainittava vaate on vielä kesäsisin mekkojen alla käyttämäni lahkeelliset törkeän korkeat mummoalkkarit! 

Sisäreisiläskit säästyy hankaukselta ja vyötärölle ei muodostu ylimääräistä muhkuraa, kun alushousut yltää rintaliiveihin saakka. En osaisi kesällä enää elää ilman kyseisiä seksintappajia. MIetinkin, että pitäsiköhän käydä hamstraamassa parit lisää, kun ovat nyt Anttilassa tarjouksessa 7 eurolla.. Myös saman merkin alustoppi on todella hyväksi ja toimivaksi havaittu (ainoa miinus onnettoman ohuista olkaimista) ja sekin irtoaa tällä hetkellä samalla seitsemän euron hinnalla. Ei paha.

Siinäpä muutamia suosikkejani muhkuroiden muokkaukseen. Löytyikö hyödyllisiä vinkkejä? Entä onko sinulla jotain omia suosikkeja?

 


Täällä me maataan neiti Moukolan kanssa vierekkäin sen sängyssä ja dataillaan, lauleskellaan biisejä omilla huonoilla sanoituksillamme ja nauretaan kuin hullut. Tässä samassa sängyssä on keksitty monta pöljää ideaa joista osa on ollut toteutuskelpoisia ja osa ei.

Eilen meidän pieniin mieliin syttyi taas yhdenlainen lamppu ja päätettiin haastaa itsemme ja toisemme tutkimusretkelle omiin kenkäkaappeihimme. Tänään asiasta tarkemmin sovittuamme emme kumpikaan enää olleet lainkaan varmoja idean fiksuudesta, mutta heti päätetiin uhota asiasta koko maailmalle, joten pakko tää on nyt toteuttaa.

Ja että mikä pitää toteuttaa, no #kenkähaaste 2013!!!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haasteessa siis minä ja Iina kilpailemme siitä kumman kenkävarasto, itsekuri ja luovuus riittää pidemmälle siten, että kutakin kenkäparia käyttää vain yhtenä päivänä haasteen aikana. Homman pointtina saada niitä kaapin perukoille unohtuneita aarteita käyttöön ja kenties huomata mitkä oman jalkinekokoelman jäsenistä eivät enää istu omaan garderoobiin.

Haasteen tarkemmat säännöt ovat seuraavat:

  • Jokaista haastetun omistamaa kenkäparia saa käyttää vain yhtenä päivänä haasteen aikana. Kun kenkäparia on käytettyä yhtenä haastepäivänä, samaista kenkäparia ei saa haasteen aikana enää käyttää. Saman päivän aikana on kuitenkin mahdollisuus käyttää useampia kenkäpareja. Ensimmäinen sääntö pysyy kuitenkin voimassa tässäkin tapauksessa.
  • Koska haasteen tarkoitus on muistuttaa unohdettujen kenkäparien olemassaolosta, ei haasteen aikana saa ostaa uusia kenkiä. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi ennen haastetta tilattujen, mutta haasteen aikana saapuvien kenkien käyttäminen. Myös lahjakorteilla ostaminen sallitaan, mutta tätä optiota suositellaan käytettäväksi oman harkinnan mukaan haasteen luonteen vuoksi. (Poikkeuskohta lisätty blogiyhteistöiden vuoksi.)
  • Urheilukenkiä ei lasketa mukaan haasteeseen. Jokaiselle lenkille tai salikäynnille ei siis tarvitse ostaa uusia lenkkareita.
  • Kumisaappaat sen sijaan luetaan hieman epälogisesti ns. normaaleiksi kengiksi!
  • Muiden kenkiä ei saa lainata haasteen aikana.
  • Jokaisena päivänä on pakko käyttää yksi kenkäpari. Vaikka makaisi koomassa, on haasteeseen osallistuvan valittava yksi kenkäpari, joka ”käytetään” päivän aikana.
  • Haasteen häviää se, jolta loppuvat ensin kengät kesken eli se, kumpi käyttää ensin samaa kenkäparia kahtena päivänä haasteen aikana.

kenkahaastekollaasiKuulostaako yksinkertaiselta? Voin kertoa, että sitä se ei ole! Kauheeta kun jotain suosikkikenkiä ei voikaan laittaa jalkaan monenä päivänä putkeen ja mitä jos ei jossain vaiheessa enää löydykään just johonkin asuun sopivia kenkiä. Ja entä jos sataa viikkotolkulla putkeen ja ja ja..

Pakko aloittaa haaste käyttämällä balleriinoja ja muita pikkukenkiä joilla ei kohta pian enää tarkene. Ja lemppareita täytyy kenties säästellä pahojen päivien varalle. Huhhuh. Mihin sitä tuli lupauduttua?

Mitään kummempaa palkintoa ei ole voittajalle luvassa, kyse on ainoastaan itsensä haastamisesta ja kavereiden hauskanpidosta. (voi olla hauskanpito kaukana muutaman viikon päästä. 😀 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Projekti aloitetaan ensi maanantaina. Siihen saakka on aikaa hioa taktiikkaa. Tarkoitus on tehdä kerran viikossa kooste blogiin käytetyistä kengistä ja päivittäin kenkätuskailuja ja -valintoja voi seurata meidän molempien Instagrameissa @vieruska ja @moucola. Hommaan liittyvät kuvat merkataan #kenkähaaste2013

Miltä kuulostaa??

PS. Arvatkaa vaan miten idiooteilta näytettiin, kun kuvattiin noita yhteiskuviamme Iinan sisäpihalla kaukolaukaisimen kanssa.. Normipäivä. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Helsingistä hei!  Saavuin eilen illalla Iinan hotelliin, koska tänään on vuorossa kuvaukset yhteen Re:fashionin kamppikseen ja mä saan häärätä kameran takana. Onnekseni myös Iinuska oli kärsivällisesti kameran takana tänään aamupäivällä ja ikuisti vaatteet joissa olen viihtynyt eilisestä lähtien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Rakastan syyspukeutumista! Ihanaa saada taas pukeutua farkkuihin, nahkarotseihin ja saappaisiin. Olenkin ihan fiiliksissä tästä viikonlopun duunipäiviin passelista rennosta kokonaisuudesta. Siinä on niin monta lemppariasiaa samassa: pellavapaita, nahkarotsi, liuhukkeita, ihana huivi ja ronskit kengät. Viihdyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

housut-H&M Mama/pusero-Zara/kengät-Bianco (2nd hand)/nahkatakki-S.T.I./liivi rotsin alla-Aventura/huivi-Global Accessories

Mama-osaston housut on edelleen ihan suosikit. Väijyinkin nettikaupasta jo muitakin saman malliston farkkuja. Suosittelen muitakin möhömahoja tutustumaan henkkamaukan raskausfarkkuihin, jos mahan alle pureutuvat vyötärönauhat ja vararenkaat vituttavat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt vuorossa tämän päivän mallien meikkaus ja tukkahommat ja sitten suunnataan studioon räiksyttämään salamavaloja. Just fiilistelin Iinalle tätä tämän hetkistä tilannettani. Tänään ja huomenna on töitä, ihan oikeita töitä joista tulee liksaa ja voin ja saan tehdä niitä täällä hyvässä seurassa sen sijaan, että katoisin koneen taakse yksin kotona tai että mulla olis viis päivää viikossa töitä jotka olis sidottu yhteen ja samaan paikkaan. Tuntuu ihan luksukselta tällainen vapaus ja lisääntynyt vapaa-aika.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pahoittelen postauksen itserakasta kuvatulvaa. On vaan niin kiva, kun on tuollainen kaveri, joka jaksaa napsia kuvia ja kortilta löytyykin enemmän kuin yksi ihmistä muistuttava ruutu. 😀

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!