20.10.2013 Valon pilkahdus pimeässä
Pimeä ehti yllättää eilen ennen kuin asu oli kuvattu, mutta ei kai joka blogissa tarvitse olla aurinkoisia ja raikkaita muotilehtimäisiä asukuvia. Mun mielialaan sopii loistavasti tällaiset pimeät, rakeiset ja synkät kuvat. Tärkein käy kuitenkin selväksi.
Se tärkein on nimittäin nämä mahtavat paljetit mun Dieselin paitamekkotunika-asian selässä, hartioilla ja kauluksessa.
Hihaton paitamekko löytyi loppukesästä Stockmannin alesta ja oltiin Iinan kanssa yksimielisiä siitä, että mun on se ostettava. Jouduin kyllä turvautumaan ns. Iina-luottoon ja hän ystävällisesti maksoi vajaan yhdeksänkymppiä kustantaneen löydön lahjakortillaan. True friendship.
Niin ihana kuin paljettikoristeinen vaate onkin, ehti se levätä vaatehuoneessa reilut pari kuukautta ennen kuin pääsi ensimmäistä kertaa päälle. Olin hieman empinyt, että riittääkö pituus pelkkien sukkisten kanssa pidettäväksi, mutta pukemalla alle alusmekon, joka seivaa hanurin tuulenpuuskan tai muun vilautustilanteen yllättäessä, huomasin sukkisten olevan ihan riittävän peittävä vaihtoehto.
paitamekko-Diesel/takki-Cubus/kengät-Vagabond/huivi-Asos
Tää meneillään oleva kenkähaaste on oikeasti jo kolmessa viikossa onnistunut tavoitteessaan löytää omasta kenkäkokoelmasta unohdettuja aarteita. En nimittäin todellakaan muistanut omistavani noita melko teräväkärkisiä Vagabondin korkonilkkureita. Ostin ne varmaan pari vuotta sitten jostain Andiamon 3 kengät 1 hinnalla tarjouksesta, mutta olivat sittemmin hautautuneet kenkälaatikossaan jonnekin pinon alimmaiseksi. Etsin sitten yhtenä päivänä ihan yksiä toisia mustia korkonilkkureita, kun sattuikin noiden laatikko käteen ja tänään kaupungilla kipitellessä tajusin mitkä mukavuudet nämä ovatkaan. Onneksi siis löytyivät. Mutta harmi, että voin käyttää uudelleen vasta, kun haaste on ohi.
Ooh, mahtavat nuo paljettihommat. Tykkään ihan sikana.
Kuten ehkä jo postauksen alusta kävi ilmi, niin mä en ole ollut viime aikoina kauhean iloinen ja aurinkoinen. Mulla on ollut melkoisen masisviikko ja fiilis on ollut tulevaisuuden suhteen aika toivoton. Onneksi Iina otti mut luokseen terapiaviikonloppua viettämään. Nauraminen rakkaan ystävän kanssa on varmasti parasta mahdollista tähän tilanteeseen.
Onneksi seuraavat pari viikkoa ovat taas vaihteeksi aika työntäyteisiä, sillä se on toimettomuus, joka mua pahiten rassaa ja ahdistaa. Marraskuun alusta mua sitten odottaa… ei mikään. Että onko se nyt kumma, jos on vähän synkkää? Niin, ei minustakaan. Mut pari päivää vielä naurua täällä Iinan seurassa. Aion nauraa varastoon.
