Henkeäsalpaavia hepeneitä

Mulla olis porilaisille yksi menovinkki viikonlopuksi. Lauantaina on Kultturikulmassa jälleen tarjossa burleskia, kun lavalle astelee tässä ensimmäisessä kuvassakin näkyvät Gigi Praline ja Pepper Sparkles. Heidän lisäkseen esiintymässä myös Sandy Jungle ja Willy Waterlily.

Itse en ennakkoaikeistani huolimatta pääsekään tällä kertaa paikalle, sillä suuntaan viikonlopuksi Helsinkiin, mutta ilokseni olin Tommin kanssa paikalla muutama viikko sitten, kun Gigi ja Pepper olivat Kultturikulmassa Olivia Rougen ja Albine A. Dorablen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittelin vuosi sitten fiiliksistäni nähtyäni samat upeat neidot lavalla ensimmäisen kerran ja voin sanoa olleeni tälläkin kertaa ihan yhtä innoissani. Se on jotenkin vaan ilahduttavaa katsella eri näköisiä ja kokoisia mimmejä jotka kaikki näyttävät ihan superhoteilta hepeneissään. Niin kuin jo vuosi takaperin kirjoitin, niin burleskiesitysten katseleminen on itselleni naisellista itsetuntoa nostavaa ja hyvää mieltä tuovaa viihdettä.

Syntisenä tunnustuksena todettakoon, että nähtyäni nämä mimmit lavalla viime talvena ja osallistuttuani keväällä Kiki Hawaijin burleskityöpajaan uskaltauduin itsekin ekan kerran pistämään kotona pystyyn yksityisshown omalle murulleni.. Eikä se nyt ainakaan varsinaisesti sitä vihannut… 😉 Että kyllä tuo burleski näin vähäisestikin nautittuna jo on onnistunut ainakin omaa itsetuntoani nostamaan.

JPG-burleski

Olivian Tiki baariin eksynyt turistineitohahmo oli varsin hulvaton! Siinä kuulkaa hepenet sai kyytiä. Tiedän, että noiden esiintymisasujen väsääminen on varmasti hillittömästi aikaa vievää puuhaa kaikkine strasseineen ja helmineen, mutta niitä katsellessa tulee aina sellainen fiilis, että tekee mieli alkaa itsekin askartelemaanpaskartelemaan jotain timanttitissiliivejä. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdottomasti henkeäsalpaavin asu oli Pepper Sparklesin Matahari triibuutin monikerroksinen kokonaisuus, jonka kruunasi Fiona Timantin tekemä upea päähine. Niin kaunista! Että voi ihminen näyttää upealta melkein mitään peittämättömässä harnessissa. (en tiedä sille sopivaa sanaa suomeksi).

Jos siis burleski kiinnostaa, niin lauantaina Porin Kulttuurikulmaan, mars!


No Comments

Post A Comment