Posted at 23:18h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Niin että miten mä oikein selvisin siellä tiistain thainyrkkeilytunnilla? Pelkäsin rapakunnossani tuupertuvani nurkkaan jo kymmenessä minuutissa, mutta olin väärässä!
Pikkusen kyllä jännitti, että mitä tuleman pitää ja kun paikalle valui mun ja Natan lisäksi vain hyväkuntoisen näköisiä ukkoja, niin nolouspaniikki nousi vielä lisää, mutta sain onnekseni huomata pelkojeni olevan ihan turhia. Nata piti mulle ennen tuntia pikaisen ohjeistuksen peruslyönneistä ja -potkuista ja oli tunnillakin suureksi avuksi antaessaan hyviä neuvoja pitkin tuntia.
Tunti alkoi Vetosalilla klo 17.45 ja koin uskomattoman yllätyksen vilkaistessani kelloa seuraavan kerran klo 18.10. Olin siis heilutellut hanskoja ja hikoillut jo kokonaiset 25 minuuttia ihan täysin ajankulua huomaamatta. Kaikilla perhanan zumbabumbasössönsössöntunneilla mä vilkuilen seinäkelloa muutaman minuutin välein ja joudun aina toteamaan viisareiden kulkevan kiduttavan hitaasti. Lyönteihin ja potkuihin keskittyminen oli kuitenkin niin siistiä ja kivaa ja coolia ja jännää ja vaikka mitä, että aika lensi aivan kuin siivillä.
Tunti eteni siten, etä ensikertalaisenkin pysyi melko hyvin perässä. Ensin pelkkiä lyöntejä ja seuraavaksi hieman pelkkiä potkuja. Pikku hiljaa sitten kokeiltiin aina pidempiä ja monimutkaisempia sarjoja. Liikkeisiin ja tekniikkaan piti välillä keskittyä niin kieli keskellä suuta, että pää tyhjeni sellaisistakin perusasioista kuin vasen ja oikea. Siinä sitä vaan hölmönä tuijotti hanskojaan ja mietti, että millä räpylällä tässä nyt pitää tää homma aloittaa valmentajan antaessa ohjeen aloittaa vasurilla.
Ai että mä sitten näytän sorjalta, notkealta ja sporttiselta! 😀
Vaikka muuten aika tuntuikin lentävän kuin siivillä, niin tunnin lopuksi tehdyt 3x 2 min sarjaa parin pitelemiin tyynyihin saivatkin ajan sitten jälleen hidastumaan. Pari siis sai määrätä tahdin ja käskyttää mitä lyöntejä ja potkuja halusi toisen tekevän ja millaisella tahdilla. Miten pitkä voikaan 2 minuuttia olla kaltaiselleni rapakuntoiselle mätisäkille!? Aivan saatanan pitkä. No, Nata oli sitten kiva ja himmattiin tahtia sen verran, että ehdin vähän miettimään tekniikkaakin. Minua huoletti kauheasti, että meneekö toi tunti nyt teräsmimmi Natalla ihan hukkaan, kun joutuu olemaan minun parina, mutta kyllä mä taisin sen saada lopuksi edes ihan vähän hikoilemaan vaatimalla potkuja toisensa perään.
Mitään itsensä satuttamista ei hommassa tarvinnut lainkaan pelätä. Hanskojen lisäksi käytössä oli säärisuojat eikä kaveria missään vaiheessa mätkitty ihan täysillä. Ensikertalaisena tahtoi kyllä voimankäytön hallinta olla yksi niistä hankalista asioista. Välillä Nata maanitteli lyömään lujempaa ja jossain välissä taas onnistuin mätkäisemään neitiä päähän vähän astetta mojovammin. Kaikilta vammoilta kuitenkin säästyttiin. Tai taitaa mulla olla yksi mustelma sääressä, mutta mähän oon siitä pelkästään innoissani! 😀
Olin kokemuksesta kaikin puolin ihan fiiliksissä ja mieltä nostatti vielä entisestään valmentajalta ja eräältä toiselta treenaajalta saadut kehut, että pärjäsin loistavasti ensikertalaiseksi. Ihan sama vaikka olisivatkin sanoneet niin vain kohteliaisuudesta, niin tuli hyvä mieli silti.
Tunnin jälkeen relattiin Natan kanssa vielä Vetosalin alakerrassa sijatsevan Ladylinen infrapunasaunassa ja otettiin pikaiset löylyt perinteisessäkin hikimajassa. Olin ihan koko illan hillittömän hyvällä tuulella ja iloinen siitä, että Nata oli minut tuonne tunnille houkutellut. Jo kotimatkalla pitikin sitten naputella Googleen hakuja ”thainyrkkeily Pori” ja ”kuntonyrkkeily Pori”. Yhdessä seurassa oli alkeiskurssi harmikseni alkanut juuri helmikuun alussa eikä seuraavasta ollut vielä tietoa. Mutta pitää jatkaa selvitystöitä, sillä mulle tuntuis tällainen sporttaaminen sopivan kaikenmoisia jumppapumppia paremmin.
Jos ei se nyt vielä käynyt ilmi, niin kerrotaan nyt vielä, että TYKKÄSIN IHAN SIKANA!!!
Suuret kiitokset siis Natalle ja Vetosalille tästä superista sporttikokemuksesta!
