06.04.2014 Fitnessbuumista
Voi ei. Nyt se sit iski mulle tajuntaan, et mulla on ihan paska sporttiblogi. Mä en oo älynnyt ollenkaan tajunnu julkaista kuvia mun hanurista eikä mulla oo mitään lisäravinteitakaan. Puurokuvaakaan ei oo tainnu olla. Myös oikeat tavoitteet puuttuu. Pitäis olla suunta kohti bikini fitness -kisoja. Kannattaakohan tätä blogia enää pitääkään, kun en oo kunnon sporttimuija. 🙁
No ei vaiskaan. Kunhan nyt vaan mielessäni naureskelin tälle Pakkotoisto forumin aloitukselle, josta alla pieni pätkä alusta.
”Fitness on nykyään sitä, että sulla on kuvia sun perseestä ja puurosta.”
En tiedä kuka hieno ajattelija tämän sanoi ensimmäisenä. Tietenkään ei voi yleistää, on naisia jotka vetävät tuolla saleilla todella kovalla asenteella ja isoilla painoilla. Mutta olen huvittuneena seurannut tätä ilmiötä ja naisten kuntosalikulttuuria:
– Jokaisella pitää olla tosiaan se oma blogi, jonne alkaa ilmestyä 2 viikon treenauksen jälkeen FUCK YEAH TRAIN HARD MOTHERFUCKER NO EXCUSES BITCH -tyyppisiä sloganeita ja kuvia maitorahkasta
– Lähes jokainen teinityttö kertoo heti tavoitteekseen fitness-lavoille nousemisen.
– Tärkeintä tuntuu olevan kireät treenivaatteet, mielellään Better Bodies -merkkiä. Ne jalassa sitten pyllistellään peilin edessä ja otetaan 100 kuvaa joista julkaistaan se jossa hanuri näyttää eniten ”insert cock here” -tyyppiseltä.
– Salille pukeudutaan seksikkäämmin kuin baariin. ”
Mutta noin kärjistetysti niin ihan samoja juttuja olen miettinyt kuin tuon keskustelun aloittajakin. Olen tässä välillä lueskellut sportti-, fitness- ja laihdutusblogeja ja mua oikeasti hämmästyttää se kisalavoille hinkuavien nuorten naisten määrä. Yhdessäkin blogissa kirjoittaja kertoi ylipainoa löytyvän viitisenkymmentä kiloa ja laihdutusurakka oli juuri alkamassa, mutta tavoite oli jo selkeänä ja se oli jotkut fitness-kisat ensi vuonna. Juu, onhan se hienoa, että on tavoitteita, mutta tuli vaan siinäkin kohtaa mieleen, että oiskohan se homma mielekkäämpää, jos latais itselleen vähän pienempiä ja realistisempia tavoitteita. Tai no, ehkäpä joillekin ihmisille sopii se, että suunnataan heti suurta vuorta valloittamaan, kun taas kaltaiseni mukavuudenhaluinen vässykkä käy salilla silloin tällöin saadakseen vähän lisää energiaa elämään.
Mua siis vähän kummastuttaa tämä meneillään oleva suuri fitnessbuumi ja ymmärrän kyllä hyvin tuota asioita kärjistänyttä keskustelun aloittajaa. Aika pitkälti kuvaillun mukaisena ilmiö nimittäin näyttäytyy. (Itsehän olen sillä tavoin osa tätä samaa ilmiötä, että vouhotan täällä blogissa ja somessa aina kun onnistun perseeni salille tai muuhun sporttihommaan raahaamaan, joten ihan saan nauraa myös itselleni. En pysty sporttaamaan, ellen julista asiaa koko maailmalle. :D) Mutta se mikä mua tässä hommassa siis kummastuttaa on se ns. totaalinen hurahtaminen. Yhtäkkiä elämä muuttuu pelkäksi punttisaliksi ja proteiinimäärien laskemiseksi. Kropan tarkkailu tuntuu ainakin näin aiheeseen liittyviä blogeja lukevan ihmisen näkökulmasta jo ihan maaniselta. Mietityttää, että kuinkahan monelle nuorelle naiselle kyseessä on vain yksi syömishäiriön ilmenemismuoto? Anoreksiasta osataan jo nykyään huolestua, mutta missä vaiheessa pitäisi huolestua kaverista, jonka ”kisadietti” vaan jatkuu ja jatkuu?
Nostan hattua kaikille niille, jotka jaksavat harrastaa liikuntaa riittävissä määrin pitääkseen itsensä terveinä. Itse vasta opettelen ja yritän löytää riittävää motivaatiota itsestäni huolehtimiseen. Mutta samalla myös mietin tämän ilmiön äärellä, että missä kohtaa menee se raja, kun terveellinen elämä muuttuukin epäterveeksi käytökseksi. Tasapainon löytäminen tuntuu olevan nykyään entistä vaikeampaa ja ääripäät jylläävät. Siinä kun toiset makaavat sohvaperunoina sipsipussi sylissä katsomassa töllöä, niin toiset taas piiskavaat itseään entistä pienempään rasvaprosenttiin ja laskevat syömisensä grammalleen ja näkevät silti omaavansa liaan pienen sixpackin ja liian littanan hanurin. Uskaltaisin väittää, että kumpikaan elämäntapa ei ole sellainen, että sitä voisi ylläpitää vuosikymmeniä pysyen terveenä ja järjissään.
