Saanko esitellä hyvän ystäväni Ukon

Kun minulta loppui viime syksynä silloinen työni, oli suurimmalla osalla ystävistä ja tuttavista  ratkaisu tilanteeseeni valmiina: "no totta kai sä perustat oman yrityksen" tai "no eikös sun vaan kannata laittaa oma studio pystyyn?" 

Mutta entäs kun musta ei yhtään tuntunut siltä, että haluaisin heti suinpäin syöksyä yrittäjyyteen? Minulla on edellisten työpaikkojeni perusteella hyvin realistinen kuva siitä millaista olisi olla valokuvausalan yrittäjä omalla talousalueellani ja kahden pienyrittäjän lapsena tiedän muutenkin melkoisesti yrittäjyyden kiemuroista. Kaiken sen melko raa'an realismin keskellä ei todellakaan ollut työttömäksi jäätyäni ensimmäisenä mielessä yrittäjyys.

Joitakin kuvauskeikkoja kuitenkin tuli tarjolle jo heti syksyllä, kun jotkut vanhat yritysasiakkaat ottivatkin suoraan yhteyttä minuun eivätkä entiseen työpaikkaani. Piti siis keksiä keino pystyä laskuttamaan yksittäisiä keikkoja silloin tällöin, perustamatta kuitenkaan vielä omaa toiminimeä. Onneksi muistin kuulleeni joskus laskutuspalveluista, joiden kautta tällainen olisi mahdollista ja niinpä pistin Googlen laulamaan ja löysin Ukko.fi-palvelun.

Tein maksuttomat tunnukset Ukkoon ja aloin lukea sivustolta kuinka homma toimii. Sivusto oli selkeä ja ohjeet helppotajuiset, joten vakuutuin hyvin nopeasti, että tämä on juuri se palvelu, jota minä tarvitsin. Ensimmäiset laskuni Ukko.fi:n kautta väsäilinkin sitten jo viime lokakuussa ja olen siitä saakka ollut erittäin tyytyväinen käyttäjä. Nyt yli puoli vuotta palvelua aktiivisesti käyttäneenä oli aika luonnollista vastata kyllä, kun kysyttiin kiinnostustani osallistua tähän Ukon ja Re:fashionin kamppikseen.

Niin, että missä tässä hommassa oikein on sitten kyse? Ukko.fi on laskutuspalvelu, jonka avulla voi laskuttaa asiakkaita, niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiäkin, ilman että tarvitsisi toiminimeä. Kaikenmaailman ikäviltä paperihommiltakin välttyy. Sen kun luo tunnukset Ukkoon, toimittaa heille verokortin ja paiskaa asiakasta laskulla, joka luodaan palvelun nettisivuilla! Kun asiakas on maksanut laskun, Ukko maksaa sinulle palkan ihan samoin kuin missä tahansa normaalissa työsuhteessa. Laskuttamastasi summasta tehdään kaikki asianmukaiset vähennykset kuten työeläkemaksu ja ennakonpidätys ja jäljelle jäävä osuus maksetaan palkkana tilillesi.

Palkanmaksun nopeudesta Ukko saakin minulta erityistä kiitosta: palkanmaksun viiveeksi sanotaan sivuilla 1-3 pankkipäivää, mutta itselleni on Nordean tilille rahat tupsahtaneet monesti jo ihan muutaman tunnin kuluessa siitä, kun olen palkannostopyynnön sivuilla tehnyt. Aivan hurjan tehokasta toimintaa!

Ukon sivuilla on muuten kätevä palkkalaskuri, jonka avulla voi arvioida paljonko suunnittelemastasi laskutussummasta jää palkkaa käteen.

Ukko.fi-palvelu sopii monenlaisen työn tekijöille: valokuvaajille, kääntäjille, kodinhoitajille, remppamiehille jne. Itse olen laskuttanut Ukon kautta valokuvaustöiden lisäksi mallipalkkioita, koulutuspalkkioita, promootiotöitä ja blogipalkkiota. Laskuja olen laatinut sekä yrityksille, että yksityishenkilöille.

Palvelumaksua Ukko.fi-perii käyttäjiltään siinä vaiheessa, kun he nostavat itselleen palkkaa. Palvelumaksun suuruus on 5% (tai minimissään 15 €) laskutettavasta summasta. Ihan pikkuisia muutaman kympin palkkoja ei siis kannata yksitellen nostella tuon 15 € minimimaksun vuoksi, vaan kerätä aina vähän isompia summia talteen ennen palkan nostamista. Koen tuon 5% palvelumaksun enemmän kuin kohtuulliseksi, sillä palvelun avulla säästyn paljolta paperityöltä ja lisäksi Ukko.fi:n asiakaspalvelu on aina todella ystävällistä ja ripeää. Viimeksi perjantaina soittelin asiakaspalveluun, kun huomasin mokanneeni yhden laskun osoitetietojen kanssa eikä asiakas ollut siksi koskaan edes saanut laskua. Yksi hyvin nopea puhelu ja Ukon tyypit olivat korjanneet laskun ja laittaneet sen menemään uudelleen ja tällä kertaa oikeaan osoitteeseen.

Tässä nyt Ukkoa käytettyäni ja sen avulla yrittäjämäisesti jonkin aikaa työskenneltyäni myös ne alunperin hyvin negatiiviset ajatukset yrittäjäksi ryhtymistä kohtaan ovat alkaneet hieman lieventyä. Nyt ajattelen niin, että ehkäpä ensi vuoden alussa voisi olla hyvä tilanne tarkastella minkä suuruista laskutusta sitä on kuluneen vuoden aikana tullut pyöriteltyä ja laskeskella sitten josko toiminimen perustaminen alkaisi jo olla järkevää.

Nyt kuitenkin toistaiseksi koen tämän laskutuspalvelun käyttämisen itselleni kaikista sopivimmaksi tavaksi myydä osaamistani. Minulla ei ole kiinteitä kirjanpitokuluja, ei yrittäjäeläkettä maksettavana joka kuukausi riippumatta siitä onko keikkaa vaiko ei. Maksan eläkemaksuja ja palvelumaksuja vain ja ainoastaan tehdyn työn ja laskutuksen mukaan. Tämä on myös kätevä tapa yhdistää sekä palkkatyössä käyntiä, että itsenäistä toimintaa.

Jos siis haluat vaikkapa tienata rahaa myymällä kesällä ikkunanpesupalveluita tai bändisi on pyydetty ekaa kertaa keikalle josta jopa maksettaisiin rahaa, mutta yrityksen perustaminen laskutusta varten ei tunnu ajankohtaiselta, niin kannustan ehdottomasti tutustumaan Ukko.fi-sivustolla heidän helppokäyttöiseen palveluunsa. Ja yksi ryhmä jolle tästä systeemistä ihan varmasti on myöskin hyötyä ovat bloggaajat! Jos olet tähän saakka nostanut palkkiota, josta ei ole maksettu TyEl-maksuja, etkä itse ole hoitanut itseäsi YEL-vakuutuksen piiriin, niin tässä oiva tapa alkaa laskuttaa bloggaamisestaan siten, että se kerryttää myös eläkettä! Alkuun Ukossa pääset hyvin vaikkapa lukemalla Usein kysytyt kysymykset!

Ihanaa, huomenna on taas arkipäivä, joten tsekkaan heti aamupäivällä omalta Ukko-käyttäjätililtäni kuinka moni perjantaina erääntynyt lasku on maksettu ja jos kaikki on kuin pitääkin, minulla on huomenna tilipäivä!


22 Comments
  • dodo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Tämä on myös kätevä tapa yhdistää sekä palkkatyössä käyntiä, että itsenäistä toimintaa.”

    sekä että -> ei pilkkua!

    nussin pilkkua mutta en vittuillakseni, sori jos alkoi harmittaa oikaisu.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no kiitos.

  • milla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy muistaa kuitenkin, että tota kautta laskuttamalla menee 24% alv. kun taas toiminimellä ei niitä menis kun vasta 8500€ jälkeen. Ja myös tietty omat verot ja työnantajamaksut, vakuutukset, eläkkeet jne. Eli kannattaa nostaa hintoja ennen kun laskuttaa tuolta 🙂 ainakin just ton alvin verran! Ihan vaan huutelen koska ite en tajunnu ensin että menee alv.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jep, kyllähän se on niin, että hieman kannattaa tuota alvi ynnä muuta hommaa opiskella kun alkaa hinnoittelemaan. Itsellä useampi vuosi kokemusta laskuttamisesta ja hinnoittelusta, joten homma on tuttua. Yrityksille ilmoitan hintani aina xxx + alv

      ja yksityisillekin hinnoitellerssa mietin tietysti aina ensin alvittoman hinnan kautta. Eli kyllä sitä omaa päätä joutuu toki käyttämään vaikka laskutuspalvelua käyttääkin. Itse pitää osata oma hintansa määrittää.

    • Seppo
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Milla… ALV on läpimenoerä. Se ei ole pois työn tekijältä.

      ALV ei siis ”mene”. Se ei ole toiminimen pyörittäjältäkään millään tavalla pois. Laskutat työn hinta + ALV omalta asiakkaaltasi ja maksat ALV:t valtiolle…

      Sinulle jää siis käteen ihan yhtä paljon laskutatpa ALV:n tai et.

      Tämä siis toiminimen näkökannalta. Ukko.fi:ssä todnäk sama homma, kunhan muistat kertoa omalle asiakkaallesi asiasta (eli, jos teet työtä 500€ edestä laskutat 620€… 24% ALV mukana –> Jos asiakkaasi on yritys, ALV ei ole hänellekään kulu. Vain tuo työn osuus 500€ on.)

    • Jenski
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tässä kaikki ei aina tajua erästä asiaa. Kyllä, et ole velvollinen pakolla maksamaan alvia siihen 8500 euroon saakka, mutta jos et sitä maksa alusta asti niin sitten kun se 8500 ylittyy,joudut maksamaan alvin kerralla koko 8500 euron summasta.

  • Miira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos kovasti tästä vinkistä! Kerrankin joku blogimainos, joka tuli aidosti tarpeeseen.

    Kiva myös kuulla, että olet päässyt yrittämisessä alkuun, vaikka sitten myöhemmin jatkaisitkin työsuhteessa. Ei hullumman kuuloinen elämänvaihe tämäkään!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiva kuulla, että vinkistä oli hyötyä!

      Ja oikeassa olet, tämä on kyllä oikeasti tosi kiva vaihe elämässä. Jonkin verran ihan palkkatyötä ja sitten vaihtelevasti erilaista duunikeikkaa itsenäisesti. Ja hinnoittelemalla työnsä oikein lähtee joka keikalle todella mielellään. Ihan samalla fiiliksellä ei ehkä aina ollut tehdessä töitä 8h päivässä huonolla liksalla.

  • JennL
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No nyt tuli kyllä tämä postaus niin tarpeeseen, ettei tosikaan! (ja jos tohon ei kuulu pilkkua niin pyydän anteeksi jo etukäteen :D) Itsekin pyöritin aiemmin verkkokauppaa ja myin omia tuotteitani, mutta kirjanpidollisten kulujen jälkeen se ei ollut enää järkevää. Välillä kun oli kuukausia, että myynti jäi todella alhaiseksi ja välillä taas myin hieman enemmän, oli käteenjäävä osuus todella pieni yellän ja kirjanpitokulujen jälkeen.. täytyykin alkaa tutustumaan tuohon paremmin!

  • Enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava vinkki, pitää käydä tekemässä tili itsekin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hyvä, että oli vinkistä hyötyä! 🙂

  • Timo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mites Työvoimahallinto suhtautuu? Vai oletko hakijana, saatko päivärahaa? Voivat kuulemma tulkita yrittäjäksi jos on paljon laskutettavaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä olin työttömänä työnhakijana alkuvuodesta muutaman kuukauden ja työkkäri suhtautui Ukon kautta tehtyihin hommiin kuin mihin tahansa muuhunkin keikkatyöhön, eli sain soviteltua päivärahaa. Jokaisen kannattaa kuitenkin oma tilanteensa selvittää työkkäristä.

  • Uma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heippa, tämmöinen kysymys: kun laskutat Ukko-palvelun kautta, ja verokirjasi on heillä, niin kuuluuko valokuviesi oikeudet silloin ’työnantajallesi’ vai sinulle?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      minulle kuuluu kaikki oikeudet.

      • Olli Kopakkala
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Moikka Uma!

        Tosiaan UKKO.fi:n kautta voit laskuttaa työsuoritteita, eli esimerkiksi valokuvauspalvelua tai vaikka graafista suunnittelua.

        UKKO.fi:n kautta ei voi suoraan myydä esimerkiksi käyttöoikeuksia valokuviin, sillä UKKO.fi:llä ei ole omistusta näihin valokuviin. Emme tietenkään voi myydä jotain mitä emme omista :).

        Sen sijaan kauttamme voi myydä vaikkapa kahden tunnin valokuvauspalvelun, jonka tuloksena syntyy asiakkaalle toimitettavat kuvat.

        Palvelumme sopii erinomaisesti omaa työtään ja osaamistaan myyville henkilöille. Sen sijaan tuotteiden myyntiin palvelumme ei oikein sovi.

        Toivottavasti tästä oli apua!

        Kesäisin terveisin,

        Olli Kopakkala

        UKKO.fi

  • Karkki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On ollut mielenkiintoista seurata matkaasi viime syksyn käänteiden jälkeen. Jotenkin ihailen asennettasi, josta paistaa läpi usko siihen että elämä ja oma vahva tahto ja intohimoinen ote asioiden tekemiseen kyllä kantavat, hyvä sinä!

    Ja sitten postauksen aiheeseen: Tällaisia monen kaipaamaa verkkopalveluita voisi mielestäni esitellä blogeissa enemmänkin.

    Jos joku pähkäilee paraikaa laskujen ja kirjanpidon kanssa, piti vielä vinkata itse käyttämäni Zervant, joka on vähän järeämpi työkalu siinä mielessä että se mahdollistaa verkko- ja paperilaskujen lähettämisen lisäksi tuntikirjauksien ja menojen sekä matkakulujen kirjauksen. Ja sitten kirjanpidon osalta joko tapahtumaraportit kirjanpitäjälle tai apuja toiminimen kirjanpidon hoitamiseen itse.

  • Sanna Kauppinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen käyttänyt nyt kuukauden ajan Eezy Osk: n palveluja , samanlainen laskutuspalvelu kuin Ukkokin ja kokemukseni eivät todellakaan ole myönteisiä. Joudun maksamaan 10 eri pakollista maksua arvonlisäverottomasta summasta. Kyllä, laskin oikein eräänä päivänä kuinka paljon pakollisia maksuja on. Osuuskuntien kautta laskutettaessa se palvelumaksu (Eezyllä 7%) ei todellakaan ole se suurin menoerä, vaan joutuu maksamaan sekä työntekijän että työnantajan kulut (vakuutukset eli tapaturma sekä ryhmähenkivakuutus, eläkemaksut, sotu, verot jne.) Laskutin juuri esimerkiksi 388e:lla asiakkaita ja käteen jäävä palkka tuosta summasta oli 123e! Aikamoiset rahat joku vetää välistä. Toiminimellä työskennellessä pakolliset maksut olivat myöskin suuret, mutta vielä suuremmat ne ovat nyt! Olen todella, todella pettynyt palveluun ja jokainen kerta kun näen ne roposet jotka ovat niin kutsuttua palkkaani, suututtaa TODELLA paljon!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      laskin Ukon palkkalaskurilla mitä minulle jäisi käteen tuosta esimerkkinä käyttämästäsi summasta. Ilmeisesti tuo summa siis sisälsi alv:n? Omalla veroprosentillai 16, käteen jäisi n. 187 €.

      Minä itse en ajattele mitenkään vihaisesti, että ”joku vetää suuria summia välistä”, vaan hinnoittelen palveluni niin, että siitä on mukana kaikki nuo lakisääteiset maksut. Ei eläkemaksut ym. ole mitään välistä vetämistä. Jos esim. laskutan yritystä, niin mietin, että vaihtoehtona voisi olla verokortilla saman työn tekeminen jolloin se yritys joutuisi maksamaan kaikki työnantajamaksut sen palkkani lisäksi. Eli kaikki maksut vaan laskutussummaan mukaan. Sama paska, mut eri paketissa. Sille yritykselle kuitenkin helpompi maksaa se lasku, kuin yksittäisestä keikasta palkkaa verokortilla.

      Ja mitä esim alviin tulee, niin sehän on läpimeoerä, mikä aina vaan lasketaan sen oman työn hinnan päälle, eikä siis mietitä alvillisesta laskun summasta, että ”yhyy, nyt joku vie multa tästä viidesosan”.

      Että riippuu tuo harmituksen määrä ihan siitä katsontakannastakin. Mutta sen lisäksi kannattaa vertailla laskutuspalveluja!

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin no, vetää ja vetää välistä, pakollisia ja lakisääteisiä ne maksut ilmeisesti on, mutta silti aivan liikaa maksaa noin 60% itse kovalla työllä hankituista euroista jonnekkin muualle. Se nyt vaan on väärin, kun yrittää itsensä elättää ja suurinta osaa rahoista et edes näe. Olen kotisiivouspalveluyrittäjä ja teen tätä kokopäiväisesti. Raskas työ ja tyhjä tilipussi ei paljon naurata. Valitan ihan aiheesta ja olen sitä mieltä, että Suomen valtio kannustaa harmaaseen talouteen näin kovilla maksuilla, mitä yrittäjän päälle langetetaan. Olisi pikkuisen tarkistamisen paikkaa tässä asiassa. Mitä tulee työn hinnoitteluun, niin Eezy neuvoo kertomaan halutun tuntipalkan 1,5, silloin siitä on pakolliset maksut pois. Jos siis haluan 25e/h tuntipalkaksi tulee yli 50e! Kukahan semmoiset tuntiliksat maksaa??? Vielä esimerkki, laskutin asiakkaita 1900eurolla ja käteen jäi Eezyn jälkeen 500 euroa. Kuulostaako kannattavalta ja reilulta. Ei minusta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      pari juttua nyt vielä.. 25 € x1,5 on 37,50 eikä suinkaan yli 50 euroa.

      Ja toiseksi en kyllä itse mitenkään päin laskemalla saa tilannetta jossa mä nyt vaikka tuon Ukon kautta laskuttaessani maksaisin 60% työni hinnasta jonnekin muualle. Esim. 500 € laskutussummasta (tämä siis alv 0%) jäisi vielä veroprosentilla 30 kaikkien pakollisten maksujen jälkeen käteen n. 245 €.

      Ja siis oletko sä nyt siis yrittäjä vai toimitko sä Eezyn kautta?

      Jos se yrittäjämäinen toiminta tuntuu siltä, ettei mitään jää käteen, niin ainahan voi hakeutua toiselle töihin.

Post A Comment