Sain muutama viikko sitten söpön ja keväisen pienen Becksöndergaardin silkkihuivin ja samalla minut haastettiin osallistumaan tuon tanskalaisen asustemerkin instagram-kilpailuun. Ideana oli esitellä oma lemppari huivityyli. Kisa oli ja meni, mutta halusin julkaista kuvat vielä täällä bloginkin puolella.

Hetken aikaa piti kyllä  pientä huivia pyöritellä ennen kuin se taipui päähän itseäni miellyttävällä tavalla. Haasteita aiheutti silkin liukkaus ja meinasin menettää hermoni pariinkin otteeseen huivia päähäni kietoessa. Käytän yleensä joko isompia huiveja, tai vaihtoehtoisesti huiveja joiden materiaali ei luista, joten pienen silkkihuivin kanssa toimiminen oli itselle hieman vierasta.

Tällaiset kaksi väkerrystä kuitenkin sain tuostakin korallisesta liukastelevasta tähtihuivista aikaiseksi ja totesin, että ihanan värinsä ansiosta huivi pääsee varmasti käyttöön kesällä. Täytyy vaan muistaa aina laittaa hiuksiin jotain muotoilutuotetta jolla saa hieman karheutta, ja siten pitoa huivillekin.

Kuvankaappaus 2014-4-14 kello 15.21.56

Vaikka tällainen perus pyykkimuija huivin sitominen onkin varmaan suurimmalle osalle tuttua, niin pistin kuitenkin Iinan nappaamaan muutaman vaihekuvan operaatiosta ja kokosin siitä gifin. Alta siis voi vilkuilla hieman osviittaa siihen miten iisisti homma sujuu.

http___makeagif.com__media_5-09-2014_iNzCAg

Jos ei halua peittää koko tukkaa, niin pienestä huivista saa myös kivan ”pannan” ja söpön rusetin. Samalla tavalla siis huivi ensin kolmioksi kuin tuossa ylempänäkin ja sitten taittelee tai pyörittelee sen sopivan levyiseksi, kietaisee päähän ja sitoo nätille rusetille. Helppoa kuin mikä!

Täytyy muuten sanoa, että tuossa alla olevassa kuvassa mä näytänkin huivini kera jotenkin ihan harvinaisen söpöltä ja tyttömäiseltä! Välillä niinkin. 😀 Mutta siihen varmasti vaikuttaa myös tuo taas auringonpaisteen myötä lempiväreihini kohonnut kaunis koralli.

Enemmän omalta tuntuu tuo koko pään peittävä huivilookki, mutta ainakin instagramissa nämä peräkkäin julkaistessani tämä rusettipantaväkerrys sai huomattavasti enemmän tykkäyksiä. Kummasta te tykkäätte enemmän?

Kuvankaappaus 2014-4-14 kello 15.22.07

PS. Instagramista puheenollen minua voi seurata nimimerkillä @vieruska


Taisin viimeksi Zizzin vaatekuvia postatessani sanoa, että pitäisi uskaltautua useammin sovittelemaan vaatteita jotka eivät ole ensisilmäyksellä ehkä ole ihan sitä ominta itseä, sillä sitä voi vaikka yllättyä positiivisesti tai innostua vähän venyttämään mukavuusrajojaan.

Nyt tuli tehtyä sitten juurikin sellainen ostos, joka ei ole toisaalta yhtään mua, mutta silti se kiinnitti huomioni ihan välittömästi astellessani Monkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Värioksennusleopardiksi nimeämäni kepeä rotsi on värimaailmaltaan hyvin hyvin kaukana totutusta. Siellähän on joukossa jopa hieman sitä inhoamaani turkoosia! Vaate kuitenkin passasi niin loistavasti ostohetkellä päälläni olleisiin muihin kamppeisiin kamppeisiin (juurikin kuvassa näkyvät hame, pusero ja tukkapanta), että jotenkin mä vaan hurmaannuin.

Olin juuri edellispäivänä tuijotellut vaatevarastojani pienen kyllästymisen ja tuskastumisen kourissa, kun kaikki tuntui niin vanhalta ja nukkavierulta ja tummalta ja tunkkaiselta. Mietin, että kaipaisin jonkin todella piristävän vaatteen, joka toisi garderobiini ihan uusia tuulia. Ja sitä tämä värioksuleo taisi todellakin tehdä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame – Mamalicious/pusero-Zizzi/rotsi-Monki/kengät-Vans (saatu)

Iina kysyi tavatessamme ja takin nähdessään, että ”onko se Adidaksen?” ja itse asiassa, nyt kun miettii, niin tuossa on jotain Addun henkeä. Samantyylisiä printtipusakoita on näkynyt heidän Originals-mallistossaan. Toinen rotsin aiheuttama mielikuva oli rakas bloggaajakollegamme Mimmi. Voisin hyvinkin kuvitella tuon hänen päälleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hieman oudolta siis näyttää näin Veeran päälle pukemaksi, mutta olen uutukaisesta kuitenkin ihan liekeissä. Mielipiteitä se kuitenkin saattaa jakaa vai mitä?

Jos nyt joku värioksuleopardiin ihastui, niin se on ihan Monkin uutta tavaraa ja löytyy siis myös nettikaupasta!


Kävin muutama viikko sitten vilkuilemassa Longchampin tulevan syksyn mallistoa ja nappailin tietenkin kuvia näkemästäni. Itselleni Longchampin veskat ovat suurimmaksi osaksi turhan asiallisia, mutta tiesin kyllä heti ketä nämä laukkukuvat kiinnostaisivat. Tämä kuvapainotteinen postaus onkin siis omistettu mun mammalle ja Sarkku-siskolle, jotka ovat molemmat melkoisen tykästyneitä Longchampin laukkuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä Roseau Box niminen laukku oli hehkuvan punaisessa värissään ihan sen näköinen, että voisi passata äitini garderobiin! Myös ruskean rakastajille on tarjolla pari kaunista sävyä. Tämän vaaleamman voisin ajatella siskoni käsipuoleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä missä naisten laukuista minun makuuni oli vain osa, olivat miesten mallisto kassit oikeastaan kaikki sen näköisiä, että olisin ne käsipuoleeni hyväksynyt, myös tuon kuvassa olevan Etrierin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta mitäpä veikkaatte, että tuumin näistä mustaa ja punaista yhdistelevistä nilkkureista? No aivan.. kelpais! Jo ylempänä näkyneet samalla kuosilla ryyditetyt city-lenkkaritkin olivat melko coolit. Mamman taas veikkaisin tykkäävän alla olevan kuvan loafereista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka monet merkin laukuista tosiaan koenkin aian liian ”siisteiksi” omaan makuuni, niin kyllä siellä moni kassi minunkin pääni käänsi. Tiedätte varmaankin tykästykseni yksivärisiä rentoja nahkakasseja kohtaan? Sitä taustaa vasten nahkainen versio Le Pliagesta näytti pinkin, oranssin ja burgundyn sävyissään varsin houkuttelevalta. Kuten myös nylonkankainen kaikille tuttu sisarensa, myös nahkainen Le Pliage taittuu näppärästi kokoon ja on näin ollen aika toimiva kaveri vaikkapa matkalle mukaan pakattavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA   OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Le Pliage -laukkusarjan kunniaksi Longchamp on julkaissut myös uuden Le Pliage Heritage -sarjan, joka jäljittelee ostoskassimaisen esikuvansa muotoa, mutta on pehmeän kassin sijaan jämäkkä ja arvokas tapaus. Mites on Sarkku-kisko, voisko tässä olla seuraava himotuksen kohde? 😉

Laukuista puheen ollen…arvatkaa kenen pitäis taas pakata laukku.. Yöks. Mä niin vihaan pakkaamista! Mut aamulla olis nokalla taas suuntana Helsinki. Pääsen viettämään Iina-aikaa, jee!!