Syytän pisaroita

Tällä hetkellä mua tuntuu kiinnostavan pukeutumisessa erityisesti mustan, valkoisen ja oranssin yhdistelmä. Syytän tästä kesän suosikeiksi nousseita Uhana Designilta saamiani upeita Pisara-korviksia. Harva se päivä tekee mieli sujauttaa korviin juuri nuo näyttävät kaunottaret ja asukin tulee sitten mätsäiltyä niihin.

 Torstaina oli taas Pisara-päivä (ja majava-päivä) tämän näköisenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä olen ihan koukussa noihin toukokuussa Bestsellerin pressipäivästä saamiini Vero Modan housuihin. Suhtauduin niihin eka kertaa jalkaani vetäessä todella epäilevästi ja ajattelin niiden olevan mulle liian pienet (koko L), mutta pöksyt venähtivät hetkessä juuri sopivasti ja nyt olen sitä mieltä, että ne on malliltaan ja kooltaan ihan täydelliset. Nää on juuri sellaiset housut, joita olisi ihana omistaa monessa värissä ja kuosissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämän postauksen ilmestyessä me ollaan murun kanssa matkalla kohti Turkua, josta hyppäämme Viking Gracen kyydillä kohti Tukholmaa. Huomenna on luvassa yhden yli 15 vuotta kyteneen unelman täyttymys, kun suuntaamme Friends Arenalle katsomaan Pearl Jamia.

Mulle on painunut jotenkin lähtemättömästi mieleen yksi pimeä syksyinen ilta lukioajoilta, olisko ollut vuosi 1998. Oltiin kaveriporukalla matkalla Sotkamosta Kajaaniin viettämään iltaa, auto oli niin täynnä, että istuin takapenkillä poikaystäväni sylissä. Ilta oli lähes pilkkopimeä, Toyotan pikkuiset kajarit sylkivät suustaan Pearl Jamin Ten -levyä. Muistan sen pimeyden ja sen musiikin. Ten oli yksi lempilevyistäni tuolloin ja se on sitä yhä. En sillä hetkellä olisi osannut kuvitellakaan, että joskus tulisi hetki, kun pääsisin näkemään tuon loistavan bändin livenä. Mä veikkaan, et huomenillalla saattaa joku tippa linssistä vierähtää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

housut-Vero Moda (saatu)/pusero-Masai/rotsi-Guess/kengät-Tiger of Sweden/korvikset-Uhana Design (saatu)

Muutenkin on nyt jotenkin hirmuisen onnelliset fiilikset. On ihana päästä pikkuiselle reissulle yhdessä Tommin kanssa. On mahtavaa, että heinäkuuksi on tiedossa juuri sopiva määrä töitä. Ja mä vielä tykkään siitä työstäni ihan hirmuisesti. Ilahduttavia asioita on myös päällä tänään oleva nätti uusi mekko sekä hämmentävän hyvin onnistunut passikuva (onnistunut passikuva, luulin ettei sellaista olekaan!). Töiden lisäksi heinäkuussa kalenterista löytyy myös sellaisia merkintöjä kuin ”Iina & Veera -päivä” ja ”KOTIIN!!!!!!”. Hymyilyttää. 🙂

Mietin muuten, että pitäisköhän laittaa tilaukseen noita Pisara-korviksia jossain muussakin väreissä, niin laajentaiskohan se myös tätä pukeutumisen värimaailmaa… Hmm.. Pitänee kokeilla!


14 Comments
  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät valtavan upealta noissa kuvissa! Ihana asu: voisin kaapata sen itselleni. Etenkin tuon nahkatakin 🙂 Jos joskus kyllästyt, niin ostan pois 😉

    En koskaan pidä suuria korviksia, mutta noita Uhanan pisaroita voisin jopa harkita, niin upeilta ne näyttävät. Mahtavaa suomalaista designia!

    Ihanaa viikonloppua!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahaa, vaikka se siltä kenties näyttääkin, niin takki ei ole nahkaa, vaan pehmeää kangasmatskua! Mutta se tekeekin siitä just hyvän kesärotsin. 🙂

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi kivat noi Pisara-korvikset erityisesti! 🙂 Ja toivottavasti keikalla on kivaa!

    Pahoittelut muuten jos häiritsin sua kun olit töissä torstaiaamuna! Olin se tyttö joka moikkas sua Porin rautatieasemalla kympin maissa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      et sä mitenkään häirinnyt, no worries! 🙂 Mä vaan aina hämmennyn kauheesti, kun joku tunnistaa. 😀

      Ja joo, keikka oli mahtava!!!

  • Mirka/GoneWithTheNails
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä kyllä hehkut näissä kuvissa! Taustatkin on kivat. Tykkään myös majavasta 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo no, kyllä ton majavan kans just ja just toimeen tulee. 😀

  • Kaisu / Mekkokaappi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vakavasti harkitsen myös minä Pisaroiden hankkimista. En oikein osaa sanoa mikä niissä viehättää. En edes juurikaan käytä korviksia saati isokokoisia mutta nämä tuntuu olevan sellainen pakko-saada juttu, ovat olleet sitä ekasta kerrasta kun ne jossain mediassa näin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ne on vaan jotenkin hirmuisen ihanat ja viehättävät! Ja vaikka ovat isot ja näyttävät ovat materiaaliensa vuoksi todella keveät, joten uskaltaa suositella myös harvemmin korviksiä käyttävälle.

  • Hottentotti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät tosi hyvältä! Korvikset ja hiukset, perfect match 😀 Näistä kuvista innostuneena jouduin tilaamaan Pisarat itselle… 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hyvä päätös! minäkin just mietin, että minkä väriset haluaisin seuraavaksi. Näin Muotikirppiksellä sellaiset joissa oli kultaa ja mustaa ja puun väriä, ne vähän kiinnostelis..

  • janikahaha
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mieletön tuo sun tugga! Itse jätin hiusvärit pois pari kuukautta sitten kun kutitti mahottomasti aina päätä värjäyksen jälkeen. Nyt voi sitten ihailla muitten hiuskuontaloita vaan 🙂

  • Alice
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi vitsi, oon ettiny noit housui kaikkialta, muttei tunnu löytyvän 😀 komiat ne on!

  • Isokisko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wau! Ompa hienoo, siis kaikki. Hiukset, vaatteet ja mitkä tausta!!! Tuli oikein itsellekkin fressi olo kun näitä kuvia katselin. Mistä tuollaisia rotseja saa ostaa? Ja entäpä tuollaisia hiuksia…kuka niitä tekee???

  • Nightwish65
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mielettömän hyvän näköinen asukokonaisuus! Sopii sinulle kuin nakutettu.

Post A Comment