Mä hirveän harvoin kuvaan blogiin mun perus työpäivien asuja. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että mä hiippailen duunissa suurimman osan ajasta huivi tai joku lätsä päässä, farkuissa ja t-paidassa tai neuleessa riippuen kelistä ja näytän useimmiten melko ryvettyneeltä ja hikiseltä viimeistään puolen päivän jälkeen. Tänään oli jälleen samaa normisettiä yllä, mutta onnistuin ehkäpä värityksen vuoksi näyttämään useimpia työpäiviä freesimmältä ja siistimmältä, joten päätin kerrankin ikuistaa duunilookin.

Toimituksen puuhamaaksi nimitetty kokoontumistila toimi loistavasti asukuvauspaikkana niin värikkään miljöönsä kuin hyvän valaistuksensakin vuoksi, niinpä varastin muutaman minuutin työaikaa napatakseni nämä kuvat. Apuna jälleen jalusta ja Olympuksen OI.Share appsi puhelimessa. Onneksi mun puhelimen punaoranssit pupukuoret kuitenkin sopivat hienosti asun ja ympäristön väreihin! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nahkarotsi ja Martensit on kyllä sellainen yhdistelmä, jotka yllä olo tuntuu omimmalta. Ja jotenkin yhtäaikaa rennolta, itsevarmalta ja uskottavalta. En ole ihan varma, että uskottavalta suhteessa mihin, mutta lähinnä kai mielessäni on tämä työ-konteksti. Töissä en halua olla habitukseltani kovinkaan naisellinen, vaan kaipaan omaan fiilikseni pientä jätkämäisyyttä. Ronskeilla kengillä voi saapastella lähes mihin tahansa kuvauksen vaatimaan maastoon eikä tummat kuteet päällä tarvitse miettiä voinko kontata ojassa tai istua konepajan lattialle.

Muistan erään vuosien takaisen keskustelun jonkin blogin kommenttiboksissa, kun bloggaaja kyseli millaisissa vaatteissa ihmiset menevät työhaastatteluihin. Itse kerroin, etten edes mitenkään tarkkaan muista, että farkuissa ja jossain itselleni ominaisessa puserossa niissä on tullut käytyä ja jalassa varmaan bikerit ja niskassa nahkarotsi. Bloggaaja itse oli jollain pukeutumiskoodiltaan tiukemmalla alalla ja häntä tämä rento työhaastattelupukeutumiseni kauhistutti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/Pellavapusero-Zara/nahkatakki-Junarose (saatu)/kashmirhuivi-Marimekko/kengät-Dr. Martens/silmälasit-Tiger Of Sweden (saatu, Specsavers)

Kommenteissa nousi bloggaajan ja joidenkin muidenkin taholta mielipide, että kyllä työhaastatteluihin kuuluu aina pukeutua linjalla jakkupuku-suorat housut-paitapusero tms. Minä puolestaan kauhistuin tuosta. Että kyllä minä ennemmin näen, että työhaastatteluihin pukeudutaan työpaikan mukaan, eikä jonkin ulkoa säädellyn normin (pakko olla jakkupuku!) mukaan.

Itse taisin täällä Satakunnan Kansassa haastattelussa pyörähtäessäni olla pukeutunut johonkin tällaiseen. Totuutta en muista, mutta tuollaista mä olin ainakin blogin mukaan suunnitellut. Itse siis olen aina pukeutunut työhaastatteluihin samoin kuin pukeutuisin kyseiseen työhönkin, mutta siis toki sen tyylin siisteimmällä tavalla. Eli tuntisin itseni hölmöksi, jos olisin tullut tätä lehtikuvaajan duunia hakemaa vaikkapan kynähameessa ja korkokengissä. En olisi näyttänyt silloin tämän työn tekijältä.

Eli kyllä se minun mielestäni riippuu hyvin paljon alasta ja itse työstä, miten haastatteluun pukeudutaan. En tietenkään tarkoita, että raksamies menisi paskaisissa haalareissa mahdollista tulevaa pomoa tapaamaan, mutta ei sellaista työtä kyllä mennä pukupäälläkään hakemaan. Farkut on siinä kohtaa esimerkiksi oikein jees, pörssimeklarilla homma taas vallan päinvastoin.

Mitä ajatuksia työpukeutuminen ja työhaastattelupukeutuminen herättää? Oletteko joutuneet asiaa tuskailemaan töitä hakiessanne?


Pyöräillessäni maanantaina vesisateessa tapaamiseen iski se luihin ja ytimiin ensimmäisen kerran menneen kesän jälkeen, kylmyys nimittäin. Juuri sillä hetkellä, kun tuulenpuuska livahti sisään sadetakin hihansuusta pehmoisen kashmirneuleeni lävistäen, iski ymmärrys siitä, että on aika kaivella kaapeista villasukat, sappaat ja sukkahousut. Se oli myös se hetki, kun ajattelin, että ehkäpä se ei sittenkään ole niin kamalaa, että emme koko kesän aikana ”ehtineet” raahata talvitakkejamme ullakolle, vaan siellä ne roikkuvat naulakossa valmiina palvelukseen. Olen siis virallisesti siirtynyt ankeaan syysmoodiin, joka vaatii pukeutumaan ainoastaan pehmoisiin neuleisiin, sillä kaikki muu olisi liian julmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamupäivän sateen kohtasin taistelemalla harmautta vastaan lähes päästä varpaisiin asti keltaisessa. Siinä mun kuuluisassa inhokkivärissä heti sinisen jälkeen. Rukan sadetakki on yli viisitoista vuotta vanha ja tasan ainoa teiniaikojeni vaate, joka vielä mahtuu. Kokolapun kirjain S pistää kyllä miettimään, että minkälaisiksi teltoiksi nämä on silloin alunperin suunniteltukaan, kun koko small yltää tällaisen extralargen ympäri.

 Myöhemmin samana päivänä sateen tauottua varustus muuttui hieman, mutta lätäköissä roiskuttelin edelleen menemään Crocsilta saamissani pehmoisissa kumppareissa joista tulee minulle mieleen ankat. NImesinkin jalkineet heti ankkakumppareiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/neule-Ellos/nahkatakki-Saki/huivi-Boss Orange/laukku-Diesel/kumpparit-Crocs (saatu)/mikkilippis-HM Kids

Nyt pukeuduttuani jo kolmatta päivää putkeen tuohon Ellokselta pilkkahinnalla kalastamaani kashmirpuseroon alan ihan vakavasti pelätä, että en pian muuta enää suostu käyttämäänkään. En siis ehkä luovu neuleesta ennen kuin se joko lahoaa päälleni, tai seuraava kesä saapuu auringonsäteineen. Katsotaan kumpi tapahtuu ensin.

Voisin tässä vielä hieman nillittää, että ”vää vää, syksy, vää vää. En tykkää kylmästä ja pimeästä enkä siitä, että rapa roiskuu lahkeille pyöräillessä”, mutta enpä taida jaksaa. Ei tää tilanne valittamalla parane. Ei auta muuta kuin kääriytyä ihaninmpiin villapuseroihin ja kaulahuiveihin ja luottaa siihen, että jokaisen talven jälkeen tulee jälleen kevät.

Mutta se minun täytyy sanoa, että jos sua ei jaksa kiinnostaa kashmirneuleista ja -huiveista tai villasukkahousuista ja -mekoista vouhottaminen, niin nähdään sitten taas ensi huhtikuussa, heippa! Voipi olla melkoisen yksitoikkoista tämän ämmän pukeutuminen seuraavan puolen vuoden ajan, jos on vanhoihin merkkeihin uskomista.

PS. Jos muuten kenkähommat kiinnostelee, niin nappaa kuva sadepäivän lookistasi ja täräytä se nyt syyskuun aikana Instagramiin kera tunnisteiden #crocsrainydays ja #crocssuomi, niin voit voittaa Crocs-palkintoja!


Siitä on jo kohta kolme viikkoa, kun pyörähdin Alcatel Onetouchin kutsumana pikareissulla Berliinissä, mutta postausta reissusta en ehtinyt tätä aiemmin tehdä. Kyseessä oli kuitenkin kaikin puolin niin mainio matka lyhyestä kestostaan huolimatta, että se ansaitsee tämän kuvapainotteisen matkakertomuksen.

 kollaseiksi

Saavuin Berliiniin itapäivällä kolmen aikaan torstaina (4.9.) ja suuntasin lentokentältä bussilla hotellini lähistölle. Jo tunti koneesta astumisen jälkeen olin tsekannut itseni sisään Hotel Palaceen. Sen lisäksi, että huoneeni oli upea ja todella tilava, oli koko hotelli muutenkin erittäin jees. Henkilökuntaa oli respassa koko ajan vähintään 6 henkeä (parhaillaan laskin heitä pyörineen siinä jopa 8 henkeä) ja palvelu oli ihan äärimmäisen ystävällistä. Mä en oikein ole tottunut tollaiseen, että laukku kannetaan huoneeseen puolestani ja että illalla huone käydään valmistelemassa nukkumaanmenoa varten (verht kiinni, päiväpeitto pois, tohvelit sängyn viereen..), joten tuntui tosi ylelliseltä. Fiilistä nostatti myös illalla aulassa pehmeästi musisoineet papat ja respassa tarjolla olleet nallekarkit! Nallekarkit ovat kuulema hotellin perinne ja niitä on tarjolla joka päivä klo 16-22. 😀

kylpy

Suoriuduttuani kentältä hotellille niin nopeasti, oli minulla reilu tunti aikaa pyöriskellä hotellin lähettyvillä hieman kauppoja kierrellen ja kahvilassa istuskellen ennen kuin täytyi alkaa valmistautua reissun päätarkoitukseen, eli Alcatelin uusien Hero-tuotteiden lanseerauskemuihin. Rentouttavan vaahtokylvyn ja ankaran pakkeloinnin jälkeen suuntasin hieman jännittyneenä kohti hotellin edestä lähtenyttä kemukyytiä. Jännitystä oli ilmassa siitä syystä, että olin matkassa ihan yksin ja mietin, että minkähänlainen ilta yksinäisellä oikein olisi edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnekseni olen sillä tavalla suulasta ja sosiaalista sorttia, että kauaa ei tarvinnut yksin hengailla, sillä bongasin bussissa nuoren naisen, joka päätelmieni mukaan oli myöskin matkassa itsekseen. Kemupaikan pihalla sitten marssin esittelemään itseni hänelle ja tiedustelemaan josko voisin liittyä seuraan. Kyseinen neitokainen esitteli itsensä Jelenaksi ja kertoi olevansa bloggaaja ja Ellen toimittaja Serbiasta. Että niin ne vaan bloggaajat löytävät toisensa näköjään joka paikassa.

postaukseen

Kemut järjestettiin jonkin vanhan tehtaan tiloissa ja aluksi ohjelmassa oli lehdistötilaisuus ja mahdollisuus tutustua uusiin laitteisiin; Hero2-puhelimeen ja Hero8-tablettiin. Itselläni on ollut nyt heinäkuusta asti käytössä Alcatel Onetouchin Idol Alpha -niminen luuri ja olen siihen kovin tykästynyt, vaikken android-puhelinta ollut aiemmin käyttänytkään. Olen käyttänyt nyt parin kuukauden ajan touta Alcateliä rinnakkain iPhoneni kanssa ja minusta on alkanut tuntua, että tuo uusi luuri taitaa nousta ykköseksi. Tykkään snadisti enemmän iPhonen käyttöjärjestelmästä, mutta Alcatel hakkaa iLuuri vitosen ihan kuus-nolla mm. akun kestossa ja näyttökin on aivan selkeästi parempi. Tai ehkä mää päädyn vaihtelemaan sim-korttia puhelimesta toiseen aina fiiliksen mukaan. 😀

postaukseen1

Kemujen teemana oli #wecreate, millä viitattiin kaikkeen siihen luovaan mitä uusilla laitteilla voisi tehdä; piirtää, tehdä videoita ym ym. älypuhelin hommia. Me Jelenan kanssa annoimme oman luovan panoksemme ottamalla Hero2-vehkeellä itsestämme yhteiskuvan ja tuunaamalla kuvan viiksillä. Kyllä, ei olis elämää ilman älyluureja! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kemujen esiintyjänä oli Alcatel Onetouchin uusi yhteistyökumppani, monista hiteistään tunnettu DJ AVICII. Vaikka ei kyseinen musiikki ihan omalla top-listalla olekaan, niin täytyy sanoa, että jos tuollainen DJ-keikka täytyy jossain kokea, niin tuollainen vanha tehdasmiljöö on kyllä juuri oikea paikka. Valo- ja videoshow oli ihan vimpan päälle, joten kokonaisuus oli kyllä tällaisen rokkitytönkin mielestä varsin viihdyttävä. Ja kun joku oli koko ajan kaatamassa lisää shampanjaa tuoppiin (jep, loppuillasta ilmeisesti skumppalasit loppui, joten annoskoko kasvoi melkoisesti tarjoilun siirryttyä tuoppeihin. :D), niin mikäs siinä oli tanssiessa ja viihtyessä.

postaukseen2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnistuin bongaamaan satojen ihmisten keskeltä myös ne ainoat ennalta ”tutut” ihmiset, eli edellisellä viikolla Helsingissä tapaamani Alcatelin hemmot, jotka minut ystävällisesti paikalle kutsuivat. Eli ei ollut loppujen lopuksi lainkaan yksinäinen ilta vaikka sitä ennakkon hieman pelkäsin. Vaikka kemut olisivat jatkuneet varmasti aamuun saakka, niin me suuntasimme uuden kamuni Jelenan kanssa takaisin hotellille suht fiksusti jo yhden aikaan.

kollaseiksi1

Jonkun verran sitä skumppaa kuitenkin oli tullut kumottua, sillä aamulla päätä kolkutteli kevyt darra. Hotellissa oli kuitenkin otettu krapulat hienosti huomioon, sillä aamiainen oli tarjolla klo 11 saakka. Ehti siis ensin juoda minibaarista colaa peiton alla voivotellen pitkälle aamupäivään ja ehti edelleen hienosti mättämään pekonia ja bratwurstia. Noilla suolaisilla eväillä, noin litralla appelsiinimehua ja muutamalla söpöllä leivoksella ja suihkulla minusta kuoriutuikin sitten ihan uusi ihminen ja olin valmis viettämän vapaapäivää Berliinin katuja kuljeskellen.

nalle

Turistiselfie hotellin edustalla olleen Berlin Bearin kanssa. Noitahan on erinäköisinä ympäri kaupunkia ja ovat havaintojeni mukaan hyvin suosittua turistikuvamateriaalia. Itsekin olen niitä Berliinin reissuilla usemmankin ikuistanut. Voitaiskohan tänne Suomen karhukaupunkiinkin saada vähän enempi nalleja, kun nyt ei oo kuin se yksi tuolla raatihuoneen edustalla.

Ihan hotellin vieressä oli aivan uutukainen ostoskeskus nimeltä Bikini Berlin, joka oli varsin mukavan oloinen paikka niin miljööltään kuin liikkeidensäkin puolesta. Osa liiketiloista oli vielä remontissa, sillä paikka oli käsitykseni mukaan auennut vasta elokuussa. mutta paljon putiikkeja oli jo avoinna. Suurten perinteisten liiketilojen lisäksi Bikini Berlinissä oli tuollaisia pieniä ”häkkikauppoja” ja noissa pienissä kopeissa oli paljon pieniä paikallisia brändejä ja tuotteita. Mielenkiintoinen shoppailupaikka kaikin puolin!

bikiniberlin4

Kaupossa kiertelyn lisäksi päivän ohjelmaan kuului Helmut Newtonin valokuvanäyttelyssä vierailu. Olin bongannut näyttelyn edellisenä iltana hotellihuoneesta löytyneestä kaupunkioppaasta ja päätin, että sinne on päästävä olipa se missä päin kaupunkia hyvänsä. No, kävi melkoinen munkki, sillä Helmut Newton Foundation sijaitsi n. 300 metrin päässä hotellistani, joten eipä tarvinnut kaukaa etsiä.

Nämä alla olevat kuvat ovat Helmut Newtonin elämää esittelevästä, hänen henkilkohtaisesta omaisuudestaan koostuvasta näyttelystä, joka on ilmeisesti pysyvä. Valokuvia puolestaan oli tällä hetkellä esillä kaksi eri näyttelyä: Us and Them ja Sex and Landscapes. Helmut Newton Foundation täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja museo avattiin aikoinaan näillä samoilla, vain vähän ennen Newtonin kuolemaa valikoiduilla näyttelyillä.

kollaseiksi2

Oli huikeita kuvia ja olin ihan hirmu iloinen, että vierailin museossa. Paikka teki minut hyvin iloiseksi myös kirjakaupallaan, jossa olin saada hepulin kaikkien niiden ihanien valokuvakirjojen edessä. Siellä sattui vielä olemaan ihan hirmuisesti kirjoja hurjassa alessa, joten oli lähellä, ettei lähtenyt homma lapasesta. Halvat hinnat ja kilotolkulla paibavat opukset ei kuitenkaan ole kauhean hedelmällinen yhdistelmä lentomatkustajalle, joten oli pakko pitää järki päässä.

kollaseiksi3

Ostin pienen Helmut Newton kirjan ja vaivaiset 2,4 kiloa painavan (kyllä, mä punitsin sen) David Baileyn Birth of the Cool -teoksen, joka irtosi naurettavaan 19,90 € hintaan. Olen tuota kirjaa hiplaillut ennenkin, mutta sen hinta on yleensä jotain 60-80 euron tienoilla. Hitto mikä löytö. Me happy. Siinäpä ne reissun shoppailut melkein sitten olikin. Parit sukat ostin ja Tommille pullon viskiä näiden lisäksi.

kollaseiksi4

Näyttelyssä käynnin jälkeen kuljeskelin loppuiltapäivän vain ympäriinsä katuja ja istuskelin aurinkoisessa kahvilassa kakkua syöden ennen kuin sitten viiden maissa piti jo lähteä kohti lentokenttää. Siis vain hippasen yli 24 h Berliiniä, mutta siihen mahtui kyllä paljon ilahduttavia asioita. Yksikin päivä riittää tekemään lomaolon, jos vain pääsee irti normiarjesta ja tuolla se onnistui hienosti. Mutta kyllä täytyy näin kolmen pikaisen Berliinipyrähdyksen perusteella sanoa, että sinne olisi päästävä joskus ihan useammaksikin päiväksi.

Mahti reissu.

-matkan tarjosi Alcatel Onetouch-