Viime viikolla tuli Junarosen ensi kevään malliston lisäksi tutustuttua myös Longchampin kevät-/kesä 2015 -mallistoon, joten tämä kuvakasa tarjoilee katseltavaa erityisesti laukkuihmisille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Malliston värimaailma oli jakautunut kahtia hempeisiin pastellisävyihin ja selkeisiin ja kirkkaisiin perusväreihin. Jälkimmäisiä edustivat edellä olevissa kuvissa näkyvien sähkonsinisen ja pirtsakan keltaisen lisäksi mm. kirkas vihreä ja puhdas punainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laukuissa ihastuin erityisesti tähän nerokkaaseen malliin, joka vetoketjun avulla muuntaa kokoaan tarpeen mukaan. Kevään värit eivät kuitenkaan aivan kohdanneet omaa makuani, mutta, jos tällainen joskus tehdään vaikkapa musta-punaisena joudun sitä kyllä kauppaan hypistelemään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllä olevaa Le Pliage Heritage -laukkua katsellessa tulin ajatelleeksi, että minä se en kyllä osaisi kuvitella omalle käsivarrelleni tuollaisia ns. kovia muotonsa koko ajan ryhdikkäästi säilyttäviä laukkuja, ne ovat makuuni jotenkin liian hienostuneita ja tätimäisiä. Omat veskani ovat aina pehmeitä kasseja. Mutta ehkä pitäisi joskus ihan mielenkiinnosta kokeilla miltä joku ryhdikkäämpi laukku näyttäisi yhdistettynä omaan rentoon tyyliin. Olisiko se ihan vääränlainen vai toisiko se ryhtiä kantajansakin olemukseen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mallinuken päällä olleeseen punaiseen nahkaiseen takkimekkoon ei voinut olla kiinnittämättä huomiota. Upea.

Edellä nähtyjen voimakkaiden värien vastapainoksi malliston toinen puoli tarjoili hempeyttä pastellisävyjen muodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaaleammasta tarjonnasta omaan makuuni iskivät nämä metallinhohtoiset espadrillot. En ehkä edes halua tietää niiden hintaa, sillä se on ihan takuulla hurjasti enemmän kuin haluan kesäkengistä maksaa. Mutta ihanat ovat. Niin kauniisti kimaltaisivat kesäauringossa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkyikö kubissa mitään kiinnostavaa?


Mulla olis ihan hirveästi ajatuksia jotka haluaisin saada puettua tekstiksi tänne blogiin. Niitä on niin paljon, että se on saanut vähän lukkoonkin, koska en tiedä mistä aloittaa ja sitten on iskenyt tyhjän "paperin" kauhu.  Mulla olis kerrottavaa baby stepseistäni kehityksessä, mä haluaisin kirjoittaa ristiriitaisista fiiliksistäni kyykkyihin, mun tekis mieli pohtia tavoitteita ja vaikka mitä. Mut nää asiat myllää mun päässä nyt niin kaiken uuden ja ihmeellisen sekamelskana, että ajatuksiin on vaikea tarttua. Mutta ei se auta kuin kirjoittaa ja koittaa saada juttuja jäsenneltyä pienessä mielessään. Viimeiset viikot ovat tosiaan laittaneet päässä ihan uuden pyörän pyörimään liikkumisen suhteen. Jostain on vihdoin ja viimein löytynyt pikkuinen palanen sitä paljon mainostettua liikunnan iloakin, sillä olen saanut yllätyksekseni huomata odottavani treenipäiviä. Esimerkiksi tällä viikolla mulla oli eiliselle Helsingin reissu ja suuntaan sinne takaisin jälleen huomenna ja mun mies sitten kysyikin, että eikö mun olis ihan sama jäädä sinne jonkun kaverin luo sen sijaan, että reissaisin edestakaisin. Mutta, en mä voinut, koska treenit! Mä tosiaan halusin tulla välissä kotiin, jotta pääsisin tänään CT voima -tunnille enkä halunnut, että treeneihin jää liian monen päivän taukoa. Siis tokihan siellä isolla kirkollakin treenaamaan pääsisi, mutta tässä vaiheessa tuntuu tärkeältä ja turvalliselta se tuttu valmentaja ja porukka ja kynnys lähteä taas ihan johonkin vieraisiin ympyröihin on aika suuri.  Mä olen myöskin polkenut treeneihin sateessa, kiskonut trikoot jalkaan vaikka väsyttää ja suunnitellut muiden menojen aikatauluja treenien mukaan. Aivan selkeää ja suurta muutosta siis ilmassa. Näyttökuva 2014-11-4 kello 20.47.52

Roikkumistouhuissa on ilo kyllä vielä kaukana. Mä vihaan. Piste.

Mä olen miettinyt, että mitkä asiat ovat vihdoin saaneet kurssin pikkuhiljaa kääntymään sieltä "en pysty, en jaksa, oon ihan paska, treenaaminen tuntuu aivan kamalalta" -kurssilta positiivisempaan suuntaan. Yksi syy on tietenkin se minimaalinen kehitys jota olen huomannut tapahtuneen. Kunto ja voimat ovat väkisinkin kasvaneet ainakin jonkin verran, mikä tekee tunneilla jaksamisesta joka kerta pikkuisen helpompaa.

Mutta ehkä isoin juttu on se, että mä olen pyrkinyt aktiivisesti muistuttamaan itseäni muutamista tärkeistä asioista pitääkseni yllä positiivista fiilistä. Tässä muutamia asioita joita mä hoen itselleni toistuvasti niin treeneissä kuin ylipäätään sporttihommia miettiessänikin:

  1. Se ei haittaa, vaikka en jaksaisi tehdä jostain liikkeestä sitä määrää toistoja mitä valmentaja käskee. Jokainen tekemäni toisto vie mua joka tapauksessa eteenpäin.
  2. Hidaskin kehitys on kehitystä
  3. On ihan ok kuunnella treeneissä itseään ja valita liikkeestä helpompi versio vaikka kaikki muut tekisivät raskaimman kautta. Liikunnan ei tarvitse tuntua helvetin kamalalta ollaakseen hyödyllistä.
  4. Tärkeintä on vaan se, että ylipäätään liikun!
  5. Mä olen paljon jaksavampi ja voimakkaampi kuin esimerkiksi viime talvena
  6. Hyvä Veera!!!

Näyttökuva 2014-11-4 kello 20.48.07 Tänään esimerkiksi masensi ihan hulluna, kun alkulämmittelyssä oli useampikin itselle todella vaikea ja raskas liike. Piti välillä ottaa puuskutuksen lomassa ihan hetken mietintätauko ja takoa itselleen päähän juuri noita edellä mainittuja asioita. Että ei se mitään, jos en suoriudu kääpiökavelystä lisäpaino pääni päällä, kyllä se lämmin tulee ilman sitä painoakin!! Ja että vaikka jokin liike ei suju vielä lähellekään ns. täysmääräisesti (esim. seinälle kiipeäminen), niin se oma säälittävä pungertaminenkin on kuitenkin koko ajan eteenpäin vievää. Kerta kerralta se tuntuu vähemmän hirveältä. Onneksi Lastaamolla on tosi kivat valmentajat (Itse oon nyt käynyt Jennin ja Henrin tunneilla), jotka jaksaa kuunnella myös sitä treenien tuottamaa ajatusten virtaa ja osaavat lohduttaa sopivin tsemppisanoin masennuksen iskiessä. Mulle on aina ollut ryhmäliikuntatunneilla kauhuna sellaiset ohjaajat, jotka huutelee tunnilla rapakuntoisen henkeä vetäessä, että "ei laiskotella siellä takarivissä!!". Arvostan enempi sanomaa "kuuntele itseäsi ja omaa jaksamistasi". Jos mun kehkot sanoo, että nyt perkele on vedettävä henkee vaikka muut vielä hyppii, niin mä en kaipaa siihen ketään huutamaan, että "tänne ei oo tultu laiskottelemaan". No ei helvetti ookaan, mutta ei voi olettaa, että jokainen tunnilla olija on kunnoltaan ja jaksamiseltaan samassa pisteessä. Jollekin se stoppi tulee neljän kierroksen jälkeen vaikka jäljellä olis vielä yks. Mut se neljä on silti neljä enemmän kuin nolla!! Armollisuus on siis se asia, joka tehnyt hommasta vähemmän kauheeta. Ei se tarkoita sitä, että siellä treeneissä vätystellään ja laiskotellaan, vaan sitä, että on tajunnut, että se ei oo häpee, jos ei vielä jaksa kaikkea. Itseään pitää haastaa, jotta kehittyy, mutta se kohta joka on jollekin toiselle vielä ihan helppo nakki voi olla mulle jo sitä itseni haastamista. Tärkeintä on siis ollut tajuta se, että mä olen siellä liikkumassa ihan tasan itseäni varten, en sitä valmentajaa tai niitä kanssatreenaajia. Mun ei tarvii yltää kenenkään ulkopuolisen asettamiin tavoitteisiin, vaan tärkeintä on, että mä ylipäätään liikun. Siitä ajatuksesta löytyy se kohta joka vie sporttikauhusta kohti liikunnan iloa.


Kävin keskiviikkona vilkuilemassa ensi kevään mallistoja Bestsellerin showroomilla ja itseä kiinnosti tietenkin kokopolitiikkansa ansiosta erityisesti plussamerkki Junarosen tulevat linjat. Kevät-/kesä-mallistot eivät värimaailmansa vuoksi itseäni koskaan kiinnosta samalla tavalla kuin syksyn tummat ja dramaattiset värit, mutta muutamia kivoja juttuja sitä tietysti näistä hempeämmistäkin jutuista löytyy omaan makuun. Tässä muutamien kuvien muodossa pientä kurkistusta kaukana olevaan kevääseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parin viime kesän aikana olen löytänyt hempeämmästä väriskaalasta oman suosikkini ja se on ollut herkullinen koralli. Kevät 2015 näyttäisi tuovan korallin tilalle entistä haaleampaa persikkaa. Näyttää kivalta henkarissa ja monen muun päällä, mutta omaan väritykseeni tällaisten sävyjen sopivuutta kyllä epäilen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös runsaasti esillä olleet erilaiset sinisen ja turkoosin sävyt jätän edelleen muiden ostettavaksi siitäkin huolimatta, että olen pari kertaa sovitellut jotakin petroolinsinistä todeten, että ’ei huono’. Mutta kun en vaan osaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta löytyihän sieltä kevään värimaailmasta jotain tälle nirsollekin! Rakastamani raitakuosit pitävät onneksi pintansa vuodesta toiseen. Monien raitapaitojen joukosta suosikikseni nousi tuo ikään kuin kahden puseron yhdistelmä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustavalkoisen piritsäminen neonkeltaisella sai osakseen heräilevän kiinnostukseni. Samaa sarjaa oli esillä myös mekko. Hieman tuo valkoisen paljous on omaan makuun pelottavaa, mutta toisaalta mustat sivut huijaavat optisesti kapoisemman silhuetin. Sporttisuutensa ja väriyhdistelmänsä vuoksi tuo pusero toi mieleeni Ranskan ympäriajon, sehän on ihan selkeä pyöräilypaita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rekistä erityisen huomioni kiinnittäneisiin tuotteisiin lukeutui myös tämä pirteän punainen Pikku Myy -takki. Takkivalikoimani on vuodenaikaan katsomatta melkoisen tumma ja synkeää, joten kiinnostaisi kevyesti kokeilla kevään ensi auringonsäteiden esiin tullessa jotain iloisempaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Junarosen kevät-kesä 2015 malliston huumoriannoksen tarjosi minulle tuo karmivalla tavalla 90-luvun yläasteajoista muistuttava pinkki pörröneuletakki. Minulla oli teini-ikäisenä tuollaisia pörröneuleita ainakin neonoranssi (kyllä, luit oikein) ja musta. Nuo puberteettiaikojen muistot yhdistettynä siihen mielikuvaan miltä tällainen omenavartaloinen pyllerö näyttäisi tuossa pinkissä ihanuudessa sai minut yhtä aikaa värisemään inhosta ja repeilemään naurusta. Mutta kyllä tästäkin varmasti joku tykkää. 😀

En mä kyllä mitenkään osaa vielä ajatella mitään ensi kevään pukeutumista, kun ei olla vielä päästy talveenkaan! Mutta kyllä vaan nämäkin alkaa saapua kauppoihin jo tuossa parin kuukauden kuluttua. Kyllä mulla nyt vielä on kevätkamppeita ennen ostoslistalla esimerkiksi villasukkahousut sun muuta, mutta valaahan näiden kevätmallistojen pällistely uskoa siihen, että joskus se aurinko vielä paistaa.