Ai hitto sitä tuntee ihminen itsensä vähän urpoksi ottaessaan kuvia itsestään kauppakeskuksen käytävillä. Vaikka kuinka koittaa mennä rauhalliseen nurkkaan, niin joka ikinen liukuportaiden kolahdus saa väijymään, että tuleeko sieltä joku ja jokaista kaukana käytävän toisessa päässä liikkuvaa täytyy koittaa tulkita, että ovatko tulossa juuri sinne minun kuvausnurkkaani kohti. Kun onhan se nyt jotenkin urpoa siinä keskellä käytävää itsekseen hymyillä kintut ristissä, kun kaikki ei välttämättä edes huomaa, että siinä vähän matkan päässä penkillä on se kamera. En tiedä kumpi on nolompaa, se, että ne ihmiset tajuais mun ottavan kuvia vai se, että ne ei tajua! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Pakkasta oli torstaina lähemmäs kymmenen astetta, kun piti lähteä taapertamaan kohti Kauppakeskus Puuvillaa Smartpostista pakettia hakemaan. Samalla reissulla kävin myös shoppailemassa kummipojalle synttärilahjaksi Legoja. Arkinen asun osat siis valikoituivat päälle sillä ajatuksella, että pitää tarjeta pakkasessa ja tuulessa joen toiselle puolen, muulla ei niin väliä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/kashmirneule-Ellos/takki-Lindex/kengät-Crocs (saatu)/pipo-KN Collection (saatu)/kashmirkaulahuivi-Shopbop Basics/laukku-NYPD

Yhteen kuvaan (alla) piti sitten napata myös tuolla reissullani postista noutamani laukku. Minähän ale-laukku -postauksessa sanoin katselleeni jo usein tuota Carla Ferrerin punaista tikkiveskaa (juu, hävytön Chanel-imitaatio, I know), mutta Campadrelta puuttui silloin tuo väri. No, veska sattui sitten vastaan Oolalaasta vieläkin monta kymppiä entistä edullisemmin. Sorruin.

Mitä tuohon Chanelin Boy (vanhan ja uudemman mallin näkee täältä) kopiointiin tulee, niin täytyy sanoa, että mä olen niin tietämätön noiden merkkiveskojen suhteen, että en tajunnut ton laukun olevan lukon mallia ja reunan ”raitoja” myöten todella matkittu ennen kuin sain sen käsiini ja sattui sitten musta Chanel Boy erään bloggaajan asukuvissa silmiin. Minun silmissä se oli vain tikkilaukku jotka kaikki ovat ulkomuodossaan velkaa Coco Chanelille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pistipä sitten taas kerran miettimään tätä kuviota miten maailma on täynnä toinen toistensa kopioita. Onko ok ostaa noin selkeä kopiolaukku, kun se ei kuitenkaan yritä huijata asiakasta ja väitä olevansa Chanel? Onko ”synti” pienempi, jos laukun ostaja ei tiedä ja tunnista joka hemmetin merkkilaukun muotokieltä eikä siksi tajua ostavansa lähes yksi yhteen imitaatiota? Imitaatio ja kopio ovat eriasioita kuin piraattituotteet. Niitä vastustan jyrkästi. Tuotemerkin luvaton käyttö on rikollista piste. Eikä sellaisiin tuotteisiin tule sotkeutua.

Jos se Chanel, Prada tai Gucci siinä laukun kyljessä tekee tuotteesta jonkun silmissä ihanamman kuin saman näköinen ilman nimeä, niin silloin on tuote hankittava aitona. Mikäli tyyli ja muotokieli viehättää, mutta luksusmerkin hinta ei, eikä kuluttaja koe saavansa merkistä itselleen varsinaista lisäarvoa (itse kuulun tähän jengiin), niin sitten voi etsiä markkinoilta jotain vastaavaa, sillä niitähän löytyy.

Niin että, tykkään kovasti tuosta laukusta, mutta pisti kyllä jälleen pohtimaan tätä missä menee hyvällä maulla tehdyn merkkituotteesta inspiraatiota saaneen tuotteen ja härskin kopion raja. Ja missä määrin tästä aiheesta täytyy itse ottaa stressiä?

Edellisen kerran tällainen tilanne sattui, kun sain valita itselleni muutaman tuotteen Glitteristä ja päädyin ottamaan iPhonelleni söpöt pupukuoret. Myyjä sanoi, että ”nuo on ihan kuin ne Moschinon pupukuoret”, mutta enpä arvannut hänen tarkoittavan sitä aivan lähes kirjaimellisesti. Googlailinpa sitten niitä Moschinon pupuja, ja sain havaita oman pupuni olevan aivan yksi yhteen Moschinon kuorien kanssa, ainoastaan logo tietenkin puuttui. Ihan on sen näköiset, että varmaan tehty kaikki puput samalla tehtaalla.

Mutta noinhan se menee esimerkiksi kenkien kanssa todella paljon. Samasta halpatyövoiman alueella olevasta kenkätehtaasta tuutataan kenkämallia A, B ja C ja niitä sitten ostaa merkit 1, 2, 3. Jokaiselle merkille, vaan lyödään omat leimat sisäpohjiin. Niin että kuka ne kengät mahtoikaan alunperin suunnitella? Minkä merkkiset kengät on kyseessä? Hinta kuluttajalle riippuu sitten hieman siitä kenen leimoilla varustetut kengät ostat. Itsellä on hyvin konkreettinen kokemus tästä asiasta, sillä olen ostanut vuosia sitten suurella alennuksella upeat nahkakorkkarit joissa kenkien sisäpohjissa oli eri merkkien leimat. Olivat siis kenkätehtaalla sattuneet parittamaan kengät laatikkoon hieman väärin.

No mutta, nyt tämä lähti jo vähän rönsyilemään. Mutta tästä aiheesta olisi kyllä paljon enemmänkin pohdittavaa. Merkkilaukkujen päälle ymmärtävät ihmiset todennäköisesti ohikulkiessaan tuhahtelevat mielessään kökölle wannabe-Chanelilleni, mutta toisaalta, suurin osa ohikulkijoista tuskin älyää tuhahdella. Se on yksinkertaisesti vain käsilaukku ja sellaisena mä sen nyt itsekin aion ottaa.

Ihminen jonka mielipiteen haluan todellakin kuulla tähän asiaan, on laukkufriikki bloggaajaystäni Mikko! Miten merkkilaukkujen ystävä suhtautuu tähän kopiointiin, imitointiin ja inspiroitumiseen? Oonko mä nyt siis nolo wannabe-Chanel-muija, jonka kassi tulis polttaa? 😀

 


Olen viimeisen vuoden aikana saanut ilokseni huomata kuinka paljon olen oppinut itsestäni ja tunteistani ja kuinka paljon nämä opit ja oivallukset ovat parantamaan elämän laatua. Kun stressin ja pelon siirryttyä jäi enemmän aikaa muillekin ajatuksille, on päässä mennyt moni asia parempaan järjestykseen.

Olen oppinut tunnistamaan paremmin omat rajani ja voimavarani ja osaan siksi ottaa nyt enemmän aikaa itselleni enkä enää survo itseäni joka ikiseen työhön ja projektiin ja järjestelytoimikuntaan. Olen siis oppinut sanomaan toisinaan myös EI.  Ein sanomista on helpottanut kun olen ymmärtänyt olevani itse vastuussa omista tunteistani ja tajuan sen pätevän myös toisiin ihmisiin ja tämän oivalluksen myötä harteiltani on pudonnut se taakka, että olisin vastuussa jonkun toisen onnesta ja elämästä.

Pienenä arkisena esimerkkinä mainittakoon vaikka se, että vielä jokunen vuosi sitten edellisessä työpaikassani veivasin aina omia jo kalenteriin merkattuja vapaapäiviäni heti, jos joku asiakas kyseli siihen vaikkapa hääkuvausta. Minulle tuli olo, että ”kääk, jos en ota tätä, niin asiakkaat joutuvat pulaan. Olen kyllä sopinut siihen jo menoa ystävien kanssa, mutta oten kai mä voin tämän kerran joustaa” (lisään tähän heti, että tein tämän omasta tahdostani. Pomo kyllä yritti sanoa, ettei minun tarvitse). Nykyään pystyn ajattelemaan, että ”olen suunnittelut siihen reissua kotiin ja se ei ole minun ongelmani löytääkö minulle vieraat ihmiset itselleen kuvaajan jos ovat liikkeellä vasta näin kaksi viikkoa ennen häitä.” Toki freelancerinä punnitsen, että jos kyseessä on keikka jonka tuloilla maksaa vaikkapa koko seuraavan kuun vuokran, niin olen varmasti valmis siirtämään suunnittelemaani vapaata, mutta ihan minkä tahansa pikkuhomman vuoksi en enää välttämättä jo tekemiäni suunnitelmia muuta. Olen siis ymmärtänyt, että myös minun vapaa-aikani ja hyvinvointini on arvokasta eikä sitä voi mitata rahassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minusta on siis tullut monella tapaa aiempaa itsekkäämpi. Itsekkyyttä pidetään useimmiten negatiivisena asiana, mutta tietyllä tasolla ja tietyissä asioissa se on ehdottomasti ihmiselle hyväksi. Se vaan nimittäin on niin, että hyvin monessa kohtaa elämää sä olet itse ainoa ihminen joka voi sinun puoliasi pitää. Ja jos et sitä itse tee, niin sua voidaan kohdella hyvin paskasti esimerkiksi työelämässä. Kun arvostaa itse itseään, osaamistaan ja tekemistään, on sitä muidenkin helpompi arvostaa. Muistan miten helvetisti se pelotti, kun vuosia sitten ensimmäisen kerran työelämässä koin, että mua todellakin kohdellaan paskasti enkä ollut valmis sitä enää vastaanottamaan ja halusin ottaa asian puheeksi jotta tilanteeseen saataisiin parannusta. Neuvottelut eivät johtaneet itseäni miellyttävään lopputulokseen joten päätin, että tähän en jää, kun ei mua kerran arvosteta. Päätöksen jälkeen olin toki raunioina sen vuoksi, että pelkäsin etten enää koskaan löydä töitä, mutta samalla taas tunsin itseni voimakkaammaksi kuin koskaan: mä olin juuri ottanut itse kiinni elämäni ohjauspyörästä.

Tuosta tapauksesta on tosiaan jo vuosia, mutta nyt lähiaikoina tuo itsensä arvostaminen ja oman elämänsä haltuun ottaminen on selkeästi lisääntynyt. Olen huomannut välittäväni entistä vähemmän vieraiden ihmisten mielipiteistä. Toki on olemassa paljon ihmisiä joiden mielipiteistä välitän ja joilta haluan sitä päätöksieni tueksi kysyäkin, mutta siinä missä nuorempana haki hyväksyntää koko hiton maailmalta, on meininki nykyään onneksi kovin eri. Ennen pelkäsin kuolemakseni minkään negatiivisen palautteen antamista enkä voinut kuvitellakaan, että sanoisin ääneen jos jonkun muun käytös loukkaisi minua. Nykyään tiedän, että uskallan niin tehdä, mutta samalla mietin tuollaisissa tilanteissa entistä tarkemmin onko minulla oikeasti syytä huomauttaa asiasta. Useimmiten ärsytysten yli on hyvä nukkua yksi yö ennen sanaisen arkun avaamista. Pienen pohdiskelun jälkeen voi nimittäin huomata, että kyse onkin vain oman pään sisäisestä asiasta eikä siitä, että toinen olisi oikeasti tehnyt jotain väärää tai sitten tulla siihen tulokseen, että sen sijaan, että heittäisin tunnepallon taas sille toiselle märehdittäväksi, voinkin haudata sen ihan vain itsekseni ja mennä eteenpäin.

Vaikka monta asiaa tunnenkin oppineeni, niin keskeneräisiähän tässä silti ollaan eikä se matka omiin ajatuksiin ja tunteisiin lopu koskaan. Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että olen paljon kyvykkäämpi käsittelemään monia asioita nyt kuin vielä jokunen vuosi sitten. Olen viimeisen vuoden aikana saanut monissa arjen tilanteissa ilokseni huomata käyttäytyväni ja tuntevani eri tavoin kuin ennen. Hirveän stressin ja kiireen töissä aiheuttanut muiden tekemä sekaannus sai minut syksyllä puhisemaan hetken aikaan raivoissani oman pääni sisällä ja miettimään kuinka todellakin antaisin tuosta työtäni melkoisesti vaikeuttaneesta aikataulumokasta tulikivenkatkuista palautetta. Aiemmin minulla olisi mennyt koko päivä pilalle sen vuoksi, että olisin syyttänyt itseäni heikosta lopputuloksesta. Nyt olin tyytyväinen, että mahdottomasta tilanteesta huolimatta hoidin homman riittävällä tavalla enkä ottanut stressiä siitä, että suoritus ei ollut ihan napakymppi. Sadattelin hommaa hetken pääni sisällä ja sitten rauhoituttuani annoin mokan  tehneelle taholle palautette, että ”pikkusen meinasi ongelmaa pukata tää teidän ajatusvirhe, mutta sain onneksi hommat hoidettua” ja that’s it. En jäänyt pohtimaan tilannetta sen enempää enkä märehtimään sitä että lopputulos ei ollut ihan sitä mitä olisin ihanne olosuhteissa voinut tuottaa.

Eli armollisuus itseä kohtaan, myös se on ilokseni lisääntynyt. Siinä missä Veera 28 vee itki täristen studion lattialla, kun ei saanut otettua mielestään riittävän hyviä kuvia kouluun, ottaa Veera 33 vee asiat huomattavasti lunkimmin. Itsekritiikki tuppasi joskus olemaan aivan musertavan kova ja se rajoitti tekemisiäni aivan valtavasti. Tärisin tyhjän paperin äärellä enkä pystynyt kuukausiin kirjoittamaan opinnäytetyötäni, koska jokainen mielessäni ollut lause ei heti ollut täydellinen. Nyttemmin olen oppinut, että vähemmälläkin itsekriittisyydellä pärjää ja että ihan joka hommassa ei ole mahdollista antaa itsestään 110 prosenttia ja että todella usein ihan oikeastikin hieman vähempikin todella riittää.

Mutta niin, siis se oli lopputulema, että tunteiden tunnistaminen ja käsitteleminen on käynyt helpommaksi. Teen jatkuvasti arjessa havaintoja niistä asioista joissa huomaan toimivani nyt paremmin kuin ennen. Peilaan omia tunteitani ja toimintaani enemmän muihin ja analysoin sekä heidän että omia reaktiotani ja tunteiden siirtoa. On helpompi hengittää, kun tajuaa, että kaikki miettivät ensisijaisesti omaa mokailemistaan, eivät minun. Ja kuormitus vähenee kummasti, kun muistaa, että ympärilläsi olevat ihmiset ovat ihan yhtä lailla vastuussa omista tunteistaan ja omasta elämästään kuin sinäkin olet omastasi.

On ympäristön tuputtamista paineista vapauttavaa, kun taas kerran muistaa, että ainoa ihminen jonka kanssa minun on tultava toimeen joka ikinen sekunti elämästäni, olen minä itse, ei kukaan muu.


Hihii, nyt alkaa jo pikku hiljaa jännittämään viikonloppu. Luvassa on nimittäin jotain mikä on kytenyt mielessäni jo muutaman vuoden.

Pakkaan huomenna kassini ja hurautan Tampereelle siskoni luokse juhlistamaan kummipoikani 7 v-synttäreitä. Tätäkin olen toki innolla odottanut, sillä en ole nähnyt hiiripupumarakattia moneen kuukauteen. Mutta se ei ole se mikä parin päivän viikonloppureissussa jännittää, vaan se mitä mulla on ohjelmassa lauantain ja sunnuntain ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mä osallistun Stand Up -kurssille!!!

Iiih, jännää!! Googlailin Stand Up -kursseja ekan kerran varmaan jo pari vuotta sitten ja joskus viime vuoden alussa muistan sitten tuupanneeni meiliosoitteeni Naurunpaikan sivuilla kohtaan ”haluan infoa, kun seuraava kurssi järjestetään”. Ehdin jo unohtaa asian välillä ihan tyystin, mutta joulukuussa sähköpostiin sitten kilahti tietoa, että tammikuussa olisi viikonloppukurssi tarjolla. Jonkin aikaa asiaa tuumattuani päätin tarttua tilaisuuteen ja lähteä kokeilemaan jotain uutta ja jännää!

Lauantain ja sunnuntain ajan onkin nyt sitten ohjelmassa Stand Up -huumorin saloihin tutustumista koomikko Arimo Mustosen johdolla. Sattui vielä niin hyvin, että bongasin viime perjantaina FB:ssa mainoksen Arimon stand up -keikasta, joka osui juuri seuraavalle ilallle tänne Poriin. Niinpä napattiin liput murun kanssa ja käytiin nauramassa vatsamme kipeiksi. Keikka toimikin loistavana orientaationa tämän viikonlopun kurssiin ja pisti miettimään millaiset asiat oikein naurattavat ihmisiä ja millaisia hedelmällisiä aihealueita voisin omasta elämästäni löytää.

En oikein tiedä mitä viikonlopulta odottaa. Olo on sekä innostunut, että jännittynyt. Mietityttää, että millaista porukkaa muut osallistujat ovat. Ovatko hekin kaltaisiani täysiä keltanokkia vai jo aiheeseen enemmän perhtyneitä harrastajia. Tunnenko mä itseni joukossa ihan tyhmäksi ja mielikuvituksettomaksi?

Mutta, ei muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli, kuten Buzz Lightyear sen sanoisi. Viikonlopun fiiliksistä varmasti lisää jahka kurssista on selviydytty.

Mitä uutta sinä olet ajatellut kokeilla tänä vuonna?