Ei ois pitänyt kirjoittaa eilen mitään siitä kuinka hyvin olen mielestäni onnistunut välttämään aleansat, sillä senhän tietää miten sitten kävi. Sovittasko nyt ihan kuulkaa sillä tavalla, että Veera pysyy nyt suosiolla pitkän aikaa poissa kaikista nettikaupoista, ettei joudu enää kiusausten kanssa nokikkain. Tässä olis nyt melkoisesti muutakin rahan menoa, joten sais jäädä shoppailuhommat unholaan.

Mutta, siihen eiliseen hairahdukseen siis. Tai no, en mä oikeestaan voi kyllä puhtaasti hairahduksesta puhua, sillä tällä kertaa on ihan oikeasti kyse jostain mitä olen hinkunut jo vuosia, mutta en ole aiemmin raskinut hankkia.

hiiriballerinat

 

Marc by Marc Jacobsin hiiriballerinat ovat tosiaan ihastuttaneet jo pitkään, mutta normihinta on mallista riippuen kahdensadan molemmin puolin, eikä just niitä kivoimpia malleja ole aiemmin sattunut silmään alennusmyynneissä ainakaan omassa koossa, joten olen vain haaveillut. Nyt kuitenkin juuri sopivasti vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin siivoillessa haikein mielin hyvästellyt monta vuotta vanhat ja todella kuluneet punaiset ballerinani roskasäkkiin, törmäsin YOOXin aleosastolla näihin hiirulaisiin. Nopea FB-chat konsultointi Iinan kanssa (yli satasen ostoksissa sitä kaipaa aina jotenkin kaverin tukea 😀 ) ja kurkkaus pankkitilille ja kliks.

Nyt vaan toivotaan, että ovat sopivat. Shopbopin asiakasarvioita (kiitos Hertta vinkistä!) lueskellessa joku nimittäin sanoi, että tämä malli olisi hieman isoa kokoa. Mutta itseni kaltaiselle lättäjalalle kyllä just hieman reilu 37 luulis olevan aika hyvä. Mutta, jos siis sattuu passelit, niin kylläpä minulla onkin sitten ihanat hiirulaiset odottamassa kesää!

Mikäli siellä on myös joukossa joku hiiriballerinoista haaveillut, niin kannattaa tsekata tuo YOOX. Paljon eri hiirulaismalleja, värejä ja kokoja tarjolla. Hinnat alennustuotteissa alkaen 86,00 €.

Kollaasit1


Mulla on uusi mekko ja mä jopa jaksoin tänään pukeutua siihen jumppatrikoiden sijaan! Huraa, huraa, huraa! Tukalle ja naamalle asti ei vielä kummoista panostusta liiennyt, mutta onhan tämä jo edistystä viime aikojen pyjamapeikkoon verrattuna. Aamun labrakokeissa käynnin hoidin vielä sporttireleissä, koska otin reissun lenkin kannalta, mutta palattuani verenimijän luota sujahdin siistiin mekkoon ja suuntasin kaverin kanssa lounastreffeille.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen koittanut parhaani mukaan vältellä alennusmyyntejä ja onnistunutkin siinä melko hyvin. Yhden kaksikymppisen tuhlasin pari viikkoa sitten Gina Tricotissa ostaessani yhden perustopin ja treenitrikoot, (uups! Niitä sporttipöksyjä en saa kyllä enää hankkia!) ja ennen joulua tilasin Elloksen alesta blogissakin esittelemäni kashmirneuleen ja tiikericollegen. Muuten olin eiliseen saakka onnistunut vastustamaan alennusprosenttien tielleni heittämiä houkutuksia. Eilen kuitenkin hiihdellessäni kassialman näköisenä kauppaan matkalla Ratsulan ovet jotenkin vain imaisivat minut kitaansa. Ja niin siinä sitten kävi, että en poistunutkaan tyhjin käsin. Jo moneen kertaan katselemani Michael Korsin mekko nimittäin sattui töröttämään telineessä, jota koristi -60% alekyltti ja sen innoittamana uskalsin vihdoin viedä koltun mukanani sovituskoppiin. Aiemmin olin kolminumeroista hintalappua vilkaistuani kieltäytynyt tekemästä lähempää tuttavuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kappas, se yksi jäljellä ollut 46 (US14) kokoinen kolttu oli justiinsa passeli. Juu, se on taas yksi musta mekko, mutta on se kyllä ihan minun näköinen eli just sellanen jolle tietää tulevan paljon käyttöä. Tykkään mekosta hirmu monesta syystä, joten se oli sillä hyvällä alennuksellaan todellinen löytö. Syitä rakastaa mekkoa on mm. sen mukavan tuntoinen, mutta riittävän jämäkkä trikoo, juuri itselleni oikean mittaiset hihat, niittikoristeet ja mekon kaunis ja itselleni loistavasti sopiva pääntie. Edestä pääntie on riittävän korkea jotta tissivako pysyy piilossa, mutta jättää kuitenkin hieman dekolteeta esiin kun taas takapuolelta vilautetaan hieman enempi selkää ja Quasimodo-kyttyrää. 😀 Just hyvä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko-Michael Michael Kors/ranteessa-Polar Loop/korvikset-itse tehty

Mekko on Michael Korsin ns. budjettimallistoa eli MICHAEL MIchael Korsia. Alkuperäinen hinta oli päälle parisataa, mutta nyt pulitin mekosta alle satasen. Ihan hyväksi alelöydöksi siis väittäisin.

Minä en ollut oikeastaan ennen vuoden takaista Rooman reissuamme edes tullut ajatelleeksi, että kyseisellä brändillä voisi olla itselleni mahtuvia kamppeita, mutta jätettyäni outlet-myymälässä yhden MK:n mekon ostamatta, koska se oli itselleni liian suuri, tajusin alkaa ottaa vähän enempi selvää ja huomasin MK:lla olevan jopa 3X kokoon saakka menevä plussamallisto (ei niitä toki plussamallin päällä esitellä.. ) ja osassa perusmalliston vaatteista löytyy kokoja about tällaiseen 46-48 saakka. Olenkin sittemmin aina välillä vilkuillut merkin vaatteita, etenkin mekkoja, Outnetistä, mistä niitä irtoaa melko hyvillä alennuksilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Peukku ylös vai alas tälle aleostokselle?


Mä nyt vielä hieman jatkan tästä eilen aloittamastani aiheesta, eli mun plääh-fiiliksestä. Oli jotenkin yllättävää huomata kommenttiboksista, että teitä on siellä ruudun takana ihmisiä, jotka esimerkiksi muistavat mun kilppari vajiksen vaikken siitä esim. tuossa kitinä-postauksessani mitään maininnutkaan. Niinpä sainkin lohduttavia ja tsemppaavia kommentteja joissa muistutettiin, että tällaista p***aa se vaan toisinaan tän vajiksen kanssa on ja että tässä tilanteessa, kun mielenkiinto kaikkeen on nolla ja haaveiden kohteena on kokovartalogrilli, voisi thyroxin-annoksen nosto olla paikoillaan. No, huomiseksi onkin taas labra-aika varattuna ja tulosten jälkeen pääsen taas lekurin kanssa aiheesta keskustelemaan, mutta eiköhän sitä annosta siis nosteta jo ihan oireiden perusteella. Tajusin nimittäin nyt senkin, että aineenvaihdutakin on kyllä ihan jumissa. Ihmisen kun olis hyvä sontia useammin kuin kolmesti viikossa..

Mä en ole jotenkin vielä päässyt oikein sisään tähän kilpparihommaan, niin mä en tunnu aina oikein itse hoksaavan koska jokin olon huononeminen voisi johtua juurikin siitä. Ehdin elää niin vuosia jo kaikenlaisten oireiden kanssa ja niihin sekoittui vielä stressiä, masennusta ja paljon muuta, joten osa asioista menee mulla vähän automaattisesti sellaiseen ”no mä nyt vaan oon vissiin tämmönen” -lokeroon.

Mutta onhan tämä kyllä ihan erilainen plääh-olo kuin ennen. Stressaantuneena ja masentuneena olo on toivoton ja ajatukset ja asenteet pitkälti vain negatiivisia. Mutta vuoden mittainen downshiftailu ja itselle sopivan työrytmin löytäminen ja omien tunteiden käsittely on vienyt mua monessa asiassa eteenpäin ja pyyhkinyt pois juurikin nuo em. toivottomuuden ja negatiivisuuden. Mutta sitten jostain päälle hyökkää tuo selittämätön ”mikään ei kiinnosta” -kooma. Toiveita ja haluja olis, mut kun ei. Vähän sama fiilis kuin sillon, kun vaikkapa e-pillerit aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta: sä haluaisit haluta, muttta kun ei. Joku vaan mättää, vaikka pään sisällä kytee periaatteellinen kiinnostus ja positiivinen asenne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mut mä en haluais mennä liian syvälle tähän kilpparihommaankaan. Siis sillä tavoin, että  en halua alkaa ihmiseksi, joka miettii joka ikisen vaivan tai ikävän ajatuksen kohdalla, että ”no tää johtuu siitä vajiksesta, ei oo taas lääkitys kohdallaan”. Haluan toki oppia kuuntelemaan kehoani siten, että löytyisi se optimaalinen lääkitystaso ja hommat rullais pääpirteittään ihan jees, mutta jotenkin mä en vaan halua antaa tälle asialle ylettömästi valtaa. Mä olen vajaan pari vuotta elämästäni ollut ensisijaisesti sairas/potilas kaiken pyöriessä sen ympärillä mistä kolotti minäkin päivänä. Mä en haluais enää koskaan löytää itseäni taas sellaisesta tilanteesta, jossa mä ajattelen olevani ensisijaisesti sairas. Ehkäpä minä siis jossain määrin jopa pakoilen tuota kilppariaihetta ja haluaisin löytää ololleni muita selityksiä.

Mutta johtuipa tää plääh nyt mistä vaan, niin koitan nyt kuitenkin pakottaa itseni erilaisiin puuhiin huolimatta siitä, että ne ei välttämättä aiheuta mussa kummempaa innostusta. Lähdin eilen treeneihin, olen sopinut treffejä kavereiden kanssa, teen joka päivälle jonkinmoisen to do -listan, yritän blogata jne. Että vaikka on tympeä olo, niin voi kai niitä asioita silti tehdä. Yritän ajatella sitä jossain pohjalla olevaa halua haluta.

Tänään tuli sähköpostia, joka muistutti minua yhdestä melko mielenkiintoisesta jutusta johon olen ilmoittautunut ensi viikon viikonloppuna. Mutta ihan vielä en kerro mikä se on, vasta hieman lähempänä, kun kuulostelen oloani löydänkö innostuksen sisältäni. Se innostus pitäisi kyllä jossain olla, sillä on kyse jutusta, josta mä olen joskus aiemmin monestikin haaveillut. Ja nyt se sitten toteutuu tällaisena aikana, kun mikään ei kiinnosta! 😀

PS. Mä lupaan kirjoittaa tällä viikolla vielä jotain muutakin kuin tätä kitinää.