Roolileikkejä

Instagramiani seuraavat ehtivät ehkä nähdä viikko sitten postaamiani behind the scenes -otoksia eräiden studiokuvausten kulisseista. Kyseessä oli Synsamin Sinusta on moneksi -kampanjan kuvaukset joihin osallistuin yhdessä Iinan, Sharonin ja Mikon kanssa. Meidät haastettttin stailaamaan itsellemme kolme erilaista roolia Synsamin lasit nenällämme. Olette ehkä nähneet Synsamin mainoksia joissa poseeraavat useissa eri tyyleissä julkkikset kuten esimerkiksi Saimi Hoyer ja Maria Veitola. Nyt tämä samainen roolileikki tuotiin siis blogimaailmaan ja oli kyllä aivan hitsin kiva päästä mukaan, sillä itsellenikin on todella tärkeää, että silmälasit passaavat kulloiseenkin asuun. Omistankin kuudet tai seitsemät erilaiset lasit siitäkin huolimatta, etten käytä laseja koko ajan, vaan lähinnä koneella työskennellessäni ja televisiota katsoessani.

Meidän bloggaajien homma oli siis valita kahdet silmälasit ja yhdet aurinkolasit Synsamin valikoimista ja koota niiden ympärille kokonaiset lookit. Erilaisia asupalapelejä sitten hetken pyöriteltyäni ja laseja varmaan ainakin tunnin soviteltuani pääsin kuitenkin vihdoin varsin kivaan lopputulokseen. Tai no, näiden kokonaisuuksien toteuttamisessa oli kyllä suuressa osassa myös meikkaaja ja kampaaja Janne Suono, jolle annoin aika vapaat kädet kampausten ja meikin suhteen lukuunottamatta yhtä kirkkaana mielessäni ollutta kokonaisuutta.

 

kehykset- Dolce & Gabbana, Synsam, 248 €/neule-Cubus

Ensimmäisten kuvien tyyli kuvastaa kokeilevaa puolta minussa. Vaikka tuntuukin usein, että jumitan todella samanlaisissa kamppeissa pitkätkin tovit ja minulla on toisinaan melko tiukkojakin "en ikinä pistäis päälleni" -ajatuksia joitakin juttuja kohtaan, niin pienen sulattelun jälkeen olen kuitenkin valmis kokeilemaan uusia asioita. En vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan kaappiini vaikkapa raitoja, printtikuoseja tai valkoisia puseroita, mutta niin vaan ne on sinne pikku hiljaa hiipineet. Ja nyt tänä keväänä on selvästi vuorossa pastellivärit, nuo kammottavat hattaraiset sävyt, joita olen inhonnut vuosikausia.

Niinpä nuo kukkakuvioiset Dolce & Gabbanan kehykset nähdessäni päätin, että näihin tyyleihin on nyt sisällytettävä jotakin pastellista, ihan vaan kokeilumielessä- Ja voihan hitsin pimpula.. tuo Cubuksen laventelin sävyinen neule oli D&G:n kukkalaseille ihan match made in heaven ja kiskottuani paidan päälleni mä aivan säikähdin peilikuvaani, kun väri tuntui käyvän minulle niin hyvin. Täytyy myöntää, että ihastuin tähän lookiin hieman. Saan valita yhdet kuvauksen laseista itselleni ja mulla on melkoisen vahva kutina, että mua tullaan näkemään tänä keväänä kukkalaseissa.

Kokeilevaa meininkiä jatkettiin myös hiuksissa, kun toivoin kutreihini jonkinmoista kiharakampausta, kiharoiden ollessa minulle vielä melkoisen tuntematon juttu. Tästäkin kokeilusta syttyi päässä jokin lamppu ja ystäväni Iina lahjoittikin minulle vielä samana iltana itsellään käyttämättömäksi jääneen kiharruspuikon. Pääsen harjoittelemaan kiharrushommia.

Ei tästä lookista ehkä olisi joka päiväiseksi minäksi, mutta sain siitä kyllä paljon inspiraatiota ja ajatusmaailmani avartui.

Kokeilevan Veeran lisäksi halusin sitten koota pari hieman jo tutumpaa tyyliä. Pikkumustan ja huikeiden korkojen ympärille rakentui aurinkolasien taakse coolina piiloutuva diiva. En nyt ehkä pidä itseäni kauheana diivana, mutta ylväästi itsensä kantavana itsevarmana naisena kylläkin. Tässä asussa ja näissä Michael Monroen Synsamille suunnittelemissa aurinkolaseissa voisin hyvin lähteä viettämään kesäistä kemuiltaa terasseille kuplajuomia nauttien. Isojen lasien takaa olisi hyvä tarkastella ohikulkijoita ja tuijottaa sitä hyvännäköistä tarjoilijapoikaa hetken liian pitkään.

Suosin aurinkolaseissa pallonaamani vuoksi suurta kokoa, joten Michael Monroe -malliston laseista useammatkin passasivat minulle hyvin. Nämä kyseiset lasit valikoituivat tyyliini kuitenkin niiden naisellisuuden ja kullan väristen metalliyksityiskohtien vuoksi.

Valitessani koruja asuun, kysyin Iinalta, olisivatko hapsumaiset korvikset liikaa hapsumekon kanssa. Vastaus oli selkeä: "hapsuja ei voi koskaan olla liikaa".

aurinkolasit-Michael Monroe Shades,Synsam, 99 €/mekko ja kengät omia/korut-Cubus

Viimeisten kuvien tyyli oli se joka minulla oli kuvauksiin mennessä kaikista kirkkaimapana mielessäni. Tiesin, että minun on saatava yhteen tyyliin huonojen tukkapäivieni pelastaja, elämäni valo, punainen pyykkimuija -huivi ja raikas raitapaita. Laseja tähän rooliin etsittiin siis 50's mielessä ja täydelliset "kirjastotäti"-kehykset löytyivätkin Max Maran mallistosta ja kauniilla avaralla pääntiellä varustettu juuri oikeanlainen raitapaita löytyi Cubuksesta.

Mä niin rakastan tätä alla olevaa kuvaa!! Tämä rooli oli alusta asti selkeänä, se on Veera Valokuvaaja. Aika pitkälti tämän näköisenä minut voisi bongata töistä, lukuunottamatta tukkatötteröä ja silmämeikkiä. Huivi, raitapaita ja punaiset huulet ovat ihan arkeani. Ja samantyyliset lasitkin minulta jo löytyy.

Siinä missä pastellisävyisen lookin kohdalla sanoin, että ei ehkä kuitenkaan jokapäiväiseen käyttöön, niin tämän tyylin kohdalla puolestaan totean, että vaikka joka päiväiseen käyttöön! Jos pitäisin joka päivä päässäni tuota kovasti rakastamaani huivia, niin sitten voisin vaihdella ilmettä erilaisilla laseilla.

Mutta nämä kuvauksiin valitut Max Maran lämpimän sävyiset kehykset toimivat kyllä aivan saumattomasti tässä kokonaisuudessa tehden siitä ihan todella vintage-henkisen. Kehysten kevyt kissamainen muoto sopii hyvin omiin pyöreisiin kasvoihin ikään kuin liftaamalla ilmettä hieman ylöspäin.

Kaikin puolin kuvauspäivästä jäi päällimmäisenä fiilis, että pitäisi useammin leikitellä tyyleillä ja kokeilla uusia vaatteita, kampauksia ja meikkejä. Vasta tällaisessa roolileikissä sitä huomaa miten moneksi itsestä tosiaan on ihan pienilläkin muutoksilla. Synsam on todellakin oikeassa sanoessaa, että Sinusta on moneksi. Juuri sellainen olo minullekin näiden kuvausten myötä jäi.

kehykset-Max Mara, Synsam, 278 €/raitapaita-Cubus/muut vaatteet mun omia

Mitäs tykkäsitte näistä lookeista? Oliko yhtään mun näköisiä vai menikö ihan kokonaan kokeilevaksi? Pääsiäisen jälkeen 7.4. alkaa facebookissa Synsamin sivuilla äänestys, jossa voitte kertoa kenen tyylit olivat eniten mieleenne meistä neljästä. Samalla voitte itsekin osallistua Sinusta on moneksi -stailauskilpailuun ja päästä leikkimään samanlaisia roolileikkejä ammattilaisten avustuksella kuin mekin. Seuratkaa siis ihmeessä tuota Synsamin FB-sivua, niin näette heti kun kilpailu avautuu!

Ja PSSST! Jos on kevään mukanaan tuomat auringonsäteet saaneet jo silmät sirrilleen, niin alennuskoodilla SYNSAMSTAILAUS saat 20 € alennuksen mistä tahansa aurinkolaseista Synsam-liikkeissä.

-postaus toteutettu yhteistyössä Synsamin kanssa-

kuvat: Olga Poppius


27 Comments
  • MiuMiu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Herran jestas että näytä hyvälle ja raikkaalle näissä kuvissa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jep! Olis hienoa, kun sais arjessa ihan itse taiottua itsestään noin freesin! 😀

  • ida365
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera oot UPEE! xx

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitti, näistä tuli kyllä aika jees kuvat. 🙂

  • Iina M.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi vika kuva on niin SINÄ! <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ai koska kintut ristissä??? 😀

      • Iina M.
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Niin. Koska sulla on aina pissahätä ja jalat ristissä. <3

        P.S. En lue tätä sun p*skablogia enää, koska postaukset pitää klikata auki. Ei millään pahalla. 🙁

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          No se on sit moikka!!! 😀 😀 😀

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    MITÄ KUVIA <3_____<3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3

  • Flirttimaisterijatrubaduuri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeat kuvat, lookit ja rillit.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitti. Etenkin kukkarillit on aivan tajuttomat! 😀

  • hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtavia lookkeja! Varsinkin tuo Vintage-lookki oli aivan täydellinen ja mun tekis niin mieli ostaa uudet lasit ja mielellään hiukan tuollaiset kissamaiset – pyöreät posket kun on täälläkin! 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla tulee uusien lasien himo about kaksi kertaa vuodessa.. Mut jos nyt reipastuis noiden kaikkien jo olemassa olevien kanssa. 😀

  • Siruli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä pidin eniten kukkalaseista. Ei ehkä ainoiksi, mutta jos on monet lasit, niin sitten ehdottomasti. Viimeisen kuvan housut kiinnostaa, koska niissä ei ole valmiiksi kulutuksia. Mistähän nämä farkut on ostettu?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Farkut on Levis Innovation super skinny! Näitä myy ainakin JC ja. Carlings. Netissä esim Zalando. Omani ovat Tampereelta Inchistä

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin makeita tyylejä, etenkin diiva-muija ja Veeran Valokuvaaja! Yllättäen sain hurjasti inspiraatiota omaan silmälasiprojektiini, jota pitäisi kyllä viedä jo kovaa vauhtia eteenpäin. nimimerkki. vaaraksi jo liikenteelle 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 No nyt sit äkkiä näöntarkastusta varaamaan! Pitää ottaa se just siltä kannalta, et sit SAA valita ittelleen jotku mageet lasit!

  • Mirka/GoneWithTheNails
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi pastellityyli on huikea! Pusero sopii sulle todella hyvin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ja mieti, että ilman noita laseja mä en olis ikinä vilkaisuutkaan ton väristä vaatetta päin! 😀

  • Elina Tuominen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin raikkaita kuvia ja asukokonaisuuksia! Itse eniten ihastuin tuohon ensimmäiseen lookkiin. Nuo kukkalasit on omalla tavalla niin särmikkäät ja uniikit, että huh huh. Sinusta on moneksi 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mäkin oon ihan hämmästynyt siitä miten paljon pastellilookista tykkäsin. 😀 Ja lasit on tosiaan niin makeet, että taitavat muuttaa mun kokoelmiin.

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tykkään ylläsi kovasti pastellisesta väristä 🙂 muutenkin ihan todella upeita kuvia! kiharatkin on kivat!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      oisitko kuule vielä pari vuotta sitten uskonut näkeväsi tuollaista väriä joskus tässä blogissa??? 😀 😀

      • nasu86
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        no en mutta kyllä sitä itsekkin on alkanut tykkäämään monesta en ikinä koskaan jutusta 🙂

  • TUIKKU
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eka kuva on aivan huikean hyvä. Tykkään 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mua ihmetyttää miten paljon siitä itsekin tykkään. 😀

Post A Comment