25.09.2015

Posted at 13:28h in Yleinen by
0 Likes

Taas yksi musta pusero. Eikö niitä ole jo kaappi täynnä? Mutta ei ollu vielä yhtään off shoulder -mallista! Muistan joskus vuosituhannen alussa käyttäneeni paljonkin tällaisia olkapäät paljastavia yläosia (yksi meshkankainen yläosastaan rypytetty paita oli ihan lemppari! :D), mutta sitten niitä ei taas hetkeen markkinoilla näkynyt.

Mutta nyt on olkapäiden paljastelu jälleen ajankohtaista ja hyvä niin, sillä itse tykkään tästä pääntien mallista edelleen kovasti. Pieni pala paljasta pintaa keventää yleisilmettä kovasti ja itse ainakin laajennan kaula-aukkoa mieluummin noin leveys suuntaan kuin tissivakoa kohti. 

farkut-Levi's/pusero-H&M/kengät-Crocs (saatu)/laukku-Diesel/korvikset-Nouseva Myrsky (saatu)

H&M:ltä hankittu paksua ribbineulosta oleva paita on ehtinyt tällä viikolla päälle jo moneen otteeseen ja osoittanut kaveeraavansa hienosti niin farkkujen kuin hameenkin kanssa. Ihan juuri tuota samaa puseroa en enää Henkkamaukan nettikaupasta löytänyt, mutta plussamallistosta löytyy yksilö jonka uskaltaisin väittää olevan ainakin melkein sama. Omani oli normimalliston puolelta ja maksoi kympin vähemmän kuin tuo HM+ -versio. Toki monia muitakin off shoulder -yläosia heidän valikoimistaan löytyy samoin kuin lähes jokaisesta ketjuliikkestä tällä hetkellä.

hame-Junarose (saatu)/pusero-H&M/kengät-Minna Parikka/korvikset-Even&Odd/laukku-Diesel

Kuten kuvista näkyy, itselläni paita ei luonnolisimmillaan kuitenkaan asetu ihan nimensä mukaisesti, vaan nousee olkapäiden "kulmien" yli. Toki pääntien saa vedettyä niinkin, että on kokonaan olkapäät paljaana, mutta omat hartiani kun ovat hieman tuollaista mallia "luiska", tuntuu puseron vaivattomin asento olevan hieman peittävämpi. Ei haittaa mua, nätiltä näyttää kuitenkin ja pääntie on joka tapauksessa  avaran näköinen.

Veikkaan tästä paidasta syksyn pese & pidä -yksilöä, joka tuskin ehtii paljoa vaatekaapin hyllyllä makoilemaan. 

 


24.09.2015

Posted at 22:57h in Yleinen by
0 Likes

Neuleturbaani – ​Nurmi Clothing/ Pisarakorvikset – Uhana Design / Nahkalaukku – Marimekko / Nilkkurit – Palmroth Original

Blogit on kyllä viheliäisiä. Kollega Nina esimerkiksi kertoi juuri pari päivää sitten olleensa oman bloginsa uhri "jouduttuaan" tilamaan aiemmin kollaasiin kokoamansa tuotteet H&M Premium -mallistosta. Minä puolestaan kiroan, että miksi pitikään nähdä Nelliinan ja Nooran blogeissa vilahduksia Palmroth Originalin uutuuksista, sillä nuo kollaasissa näkyvät kiilotnahkaist Chelsea bootsit ovat nyt palaneet kiinni verkkokalvoihini tuijoteltuani niitä verkkokaupasta monta kertaa päivässä. (se sivu on ollut auki välilehdissä jo kaksi päivää 😀 )

Viininpunaisen himotuksen numero 2 puolestaan bongasin Kolmistaan blogin Karoliinan päästä, kun Nurmi Clothingin neuleturbaani suorastaan huusi nimeäni. 

Kollaasin kaksi muuta viininpunaista asiaa puolestaan on jo vanhempia himotuksia. Uhanan Pisara-korviksia olisi ihana omistaa kaikissa vaatekaappiin passeleissa väreissä, niin ei enää koskaan olisi puutetta asuun sopivista korvakoruista. Nuo viininpunaista ja hempeää roosaa yhdistelevät pisarat olisivat aivan täydelliset syksyyn. 

Marimekon kaunista Miniä 2 -laukkua taas olen ihastellut kerta toisensa jälkeen liikkeessä käydessäni. Ostoskassin näköiset nahkalaukut ovat suuri heikkouteni. 

Niin paljon vähemmillä mieliteoilla kyllä säästyisi, kun ei viettäisi aikaansa täällä internetin pauloissa. Kaupoissa kierrellessäkin toki näkee monia omasta mielestä ihania asioita, mutta siellä ne myös torppaa nopeammin. Kaukaa upealta näyttävä neule tuntuukin käteen karhealta ja maailman kauneimmat kengät osoittautuvat heti sovittamalla väärän mallisiksi. Problen solved, ei tee enää mieli.

Netissä nähtynä himotuksen kohteesta ehtii luoda mielessään koko vaatekaappinsa pelastajan ja ennen fyysistä kohtaamista on ehtinyt miettiä kymmenen eri asua mihin meinaa halujensa kohteen yhdistää. Kiima sen kuin kasvaa, kun kaikki realiteetit eivät ole heti todettavissa.

Se on ainakin itselleni ihan hirvittävän vapauttava tunne, kun joku mielessäni täydelliseseksi kuvittelema tuote osoittautuukin sovittaessa huonoksi. Enää ei tarvitse tehdä itse päätöstä, että ostaako vaiko eikö. Näin kävi aikoinaan esimerkiksi Minna Parikan Pupu nilkkureiden kanssa. Säästin rahaa niitä varten ja kenkien kuva oli jopa puhelimeni taustakuvana hetken aikaa. Mietin kuitenkin koko ajan, että raskisinko mä muka oikeasti ostaa lähes 400 € kengät. Kun vihdoin koitti sovituksen aika ja puput osoittautuivat lestiltään liian kapeiksi minulle, tunsin vain suunnatonta helpotusta enkä lainkaan pettymystä. Ihanaa, ei tarvinnut enää elää sen himon vallassa. Päätös oli tehty puolestani.

Mutta kuka tekis mun puolesta nyt päätöksen noiden nilkkureiden ja turbaanin suhteen? Taitaa kyllä pankkitili olla se paras neuvonantaja tässä kohtaa. 


24.09.2015

Posted at 13:03h in Yleinen by
0 Likes

Himottelin joskus kesällä tuota Adidaksen haalaria, mutta jo pari catsuitia omistavana pidin näppini erossa. Elloksen loppualessa värioksennus tuli kuitenkin vastaan himpun alle kolmella kympillä ja jäljellä koko XL, jolloin itsehillintäni ei enää pitänyt. Eilen sitten hilluin ekaa kertaa punttikoulussa uudessa kokovartalosukassani.

Postauksen ekasta kuvasta käy muuten hienosti ilmi miten kaunis näky se on kun massivisen keskivartalon omaava pyllerö kyykkää. Siinä ei paljoa edellisen postauksen slimmaavat kalsaritkaan auttais. 😀 Olen todennut jo aiemminkin, että ainoa tilanne, jossa oman vartalon fyysiset ulottuvuudet tuppaa vähän ärsyttämään, on sporttihommat. Tai oikeastaan ne pistää enemmänkin naurattamaan kuin ärsyttämään. Eilen esimerkiksi tuli ihan hirveä nauruhepuli kesken toistojen, kun työntövetoa harjoitellessa tanko otti aina vatsamakkaraan kiinni. Että meni ainakin ohjaajan käskyjen mukaan todellakin vartaloa myöden. 

Kun mä kesän tauon jälkeen elokuussa palasin tuonne punttikouluun, oli mun ekan kerran tavoite vain selvitä itkemättä. Olin ihan varma, että kaikki opittu on valunut kesän aikana hukkaan, en enää jaksaisi nostaa edes tankoa eikä tekniikasta nyt ainakaan olisi enää tietoakaan. Onneksi tilanne ei ollutkaan ihan niin katastrofaalinen ja loppujen lopuksi homma alkoikin tuntua kivemmalta kuin koskaan aiemmin. Liikunnan iloa, jee!!! Sitähän mä olen tässä koittanut metsästää. Sitä fiilistä, että treenin loppuessa miettis jo, että koska pääsee taas. Nyt tuli sellanen olo. 

haalari-Adidas/urheiluliivit-Svegmark/painonnostokengät-Adidas

Useimmiten mä oon löytänyt liikunnasta iloa vaan siitä asiasta, kun se on vihdoin ollut ohi. Just puhuttiin yhden kaverin kanssa tästä asiasta ja todettiin molemmat olevamme kaikkea muuta kuin sitä ihmislajia jolla endorfiinit hyrräis täysillä siinä hikoillessa ja itseään rääkätessä. Ehei, mä oon se tyyppi jonka mielestä hengästyminen ja hikoileminen on pääsääntöisesti ihan paskaa ja joka miettii yleensä jo alkulämmittelyjen aikana kelloa katsoen, että eikö tää koskaan lopu. Urheilusuorituksen paras osa on ollut ehdottomasti se, kun sen on saanut vihdoin lopettaa. 

Tuota taustaa vasten mä nyt mietinkin, että tarviiko sitä yrittää tehdä liikkumisestaan jotenkin monipuolista ja tehdä erilaisia asioita vai voisko vaan tehdä sitä yhtä juttua jonka parissa on onnistunut löytämään edes pienen pilkahduksen sellaista aitoa tekemisen iloa? Olen tässä selaillut kaikenmaailman liikuntapaikkojen lukujärjestyksiä ja miettinyt, että pitäiskö kokeilla jotain uutta ja pitäiskö palata viime talvelta tutuille CT-tunneille ja pitäiskö kuitenkin koittaa tehdä jotain aerobistakin ja blaablaa. Mut pitääkö muka? Voisko sen ilon löytää jostain muustakin, jos kerran painonnostostakin? Onko tarpeellista vielä etsiä vai voiko tyytyä siihen, että näyttäis edes yksi laji löytyneen? Tällaisia mä mietin just nyt.