Vahvamieslajeihin tutustumassa (nainen on kaunis kun se nostaa rautaa!)

Heipä hei… Kirjoitin tän megapitkän postauksen jo kertaalleen ihan vain saadakseni julkaistessa jonkun error-ilmoituksen ja koko paska katosi taivaan tuuliin. Että ihan pari voimasanaa nyt tähän. Mut ei muuta kuin uus yritys..

Seurailen jonkin verran erilaisia treeni- ja fitness -blogeja ja mä niiden perusteella oon ymmärtänyt, että kirjoittaessaan salilla käynnistä, olisi postaukseen hyvä liittää kuva omasta perseestään. Oma selluahterini ei kuitenkaan ole niin kummoisen muotoinen, joten joudutte nyt pakarakuvien sijaan katselemaan kuvia ihan niistä itse suorituksista ja olen pahoillani rakkaat, se ei ole nätin näköistä! Mut saattepa vähän vaihtelua niihin mun iänikuisiin asukuvahymyihin. 😀

Sain tuossa syksyllä Sopivasti Lihava -blogia kirjoittavalta Piialta kommenttiboksiini kutsun tulla joskus kokeilemaan vahvamieslajeja hänen kanssaan ja lauantaina me sitten treffattiin Power Teamin salilla. Mua kiinnosti homma kovasti, mutta täytyy sanoa, että pelkäsin, että mahtaisiko sieltä löytyä riittävän kevyitä kamoja meikäläiselle. 

Vahvamieslajien repertuaarihan on todella laaja, mutta Piia oli miettinyt valmiiksi muutaman ensikertalaisen kokeiltavaksi sopivan lajin ja pisti mut aloittamaan farmarikävelystä.

Vasemman puoleisessa kuvassa molemmassa räpylässä on vasta 30 kiloa, jolloin naamalta löytyy vielä hymyä. Oikealla molemmille puolille on ladattu 20 kg lisää, jolloin alkoi ilme nostaessa jo vähän muuttua. 😀 Ton lastin kanssa onnistuin kuitenkin kävelemään 20 m radan edestakaisin. Vielä 40 kilon kohdalla ei tuolla matkalla puristusvoiman kanssa ollut ongelmia, mutta 50 kilon kanssa mentiin kyllä viimeiset metrit aina ihan "toivotaan toivotaan!" -meiningillä otteen alkaessa luistamaan. Farmarikävelystä sanotaankin, että se on oiva harjoite otekyvyn parantamiseksi!

Heti jo tämän ekan lajin kohdalla kävi hyvin selväksi miten kokovartalohommaa toi on. Vaikka tossa kävelyssä joutuvat koville niin jalat kuin kädetkin, niin se on aivan mahtavaa treeniä myös ja etenkin keskivartalolle. Joutuu ihan tosissaan keskittymään ruodon koossa pitämiseen ja hengittämiseen.

Seuraava laji, merimieskävely, ei päästänyt keskivartaloa ainakaan helpommalla vaikka en edes päässyt askeltamiseen asti. Tuo pelkkä häkkyrä ilman lisäpainoja oli jo 135 kg, joten olin ihan tyytyväinen, että onnistuin edes saamaan sen irti maasta. Pikkaisen olisi saanut olla vähemmän painoa, jotta olisin uskaltanut koittaa kävellä. 

Mut ihan jo pelkkä kehikon nostaminen kävi ihan urheilusta, sillä oikean asennon ja vartalon painopisteen löytäminen ei ollut helppoa näin ensikertalaiselle. Ja tässä jos missä kyllä huomasi oman keskivartalonsa heikkouden. Ilman vyötä en olisi tuota maasta irrotustakaan saanut tehtyä.

Mut jumantsuikka, mä sain sen irti maasta!

Tässä Piia näyttää oikeanlaisen rauhallisen askelluksen mallia. Hänelle toi 135 kiloa on ihan keveetä kauraa. Tämä voimamimmi on kävellyt 5 m 250 kilon kanssa ja pelkän maastairrotuksen hän on onnistunut tekemään jo 300 kilolla. Huhhuh.

Vahvamieslajeissa tuntuu näitä kaikenmaailman kävely- ja kantamislajeja riittävän ja seuraavaksi alettiinkin rymyämään säkinkannon parissa. Koska säkki pitää kaivaa niin hankalassa asennossa tuolta lattialta asti syliin, olin ihan varma, että tuo kevyin, eli 50 kilon säkkikin olisi itselleni liikaa. Mutta vielä mitä, sehän nousi syliin jo heti ensi yrityksellä.

Ekalla yrityksellä jouduin pudottamaan säkin jossain n. 30 metrin jälkeen. En niinkään siksi etteikö ote ja voimat olisi riittäneet pidemmälle, vaan siksi, että olin ottanut säkin vähän turhan ylös ja se painoi todella kivuliaasti minun muutenkin viime aikoina jostain syystä arkana ollutta oikeaa tissiäni. Saakelin H-kupit, kun ovat niin monessa sporttihommassa tiellä! 

Tuossa säkin kannossa kuulema hankalinta onkin juuri se, että säkkiä joutuu pitämään niin ikävästi vartaloaan vasten ja se painaa helposti esimerkiksi palleaa jolloin hengittäminen käy normaalia haastavammaksi. 

Piia siinä painii 70 kilon säkin kanssa.

Pitäisköhän mun alkaa nostaa painoja ihan kunnolla ja tavoitteelisesti? Mulla kun näyttäis olevan tuo Bull Mentulamainen ulkonäkö jo valmiiksi. Puuttuu enää lihakset.

Kävelyjen ja kantamisten jälkeen testiin pääsi vielä akselipunnerrus, jossa vaikeutta tuo jo pelkästään se, että tanko on huomattavasti normaali painonnostotankoa paksumpi. Tanko siis täytyy saada ensiksi rinnalle, ja sitten se vielä punnerretaan ylös. Noin pienen painon (tanko 30 kg) sais tietysti rinnalle ihan raakana, mutta kuvasarjassa Piia näyttää miten homma oikeasti isompien painojen kanssa tapahtuu, eli eka tanko tohon pallean kohdille, siitä sitten kääntö rinnalle. 

Itse en uskaltanut tätä lähteä tankoa isommalla lastilla kokeilemaan. Kuvasta näkyy aika hyvin tuo tangon paksuus. Ei tarvii paljo sormilukkoa miettiä, kun hyvä että ees kämmenet yltää tangon ympäri.

Lopuksi Piia näytti mulle vielä mallia tukkipunnerruksesta. Itseltäni jäi tämä väliin, sillä kevyinkin tukki (47,5 kg) oli itselleni sen verran painava, että en saanut sitä syliä pidemmälle.

Vaikka en kaikista testilajeista onnistunutta suoritusta saanutkaan, niin jäi silti kyllä tosi hyvä mieli ja onnistuin pessimistisiä ennakko-odotuksiani paremmin. Ja täytyy sanoa, etä pieni kiinnostuksen kipinä tota touhua kohtaan kyllä heräsi!

Myös tuo Power Teamin sali vaikutti tosi kivalta paikalta ja ainakin lauantaina siellä tuntui olevan oikein kannustava ja hyvä fiilis. Paikalla olleet punttiherrat suhtautuivat todella tsemppaavasti tällaista pikkupainoilla ähissyttä ensikertalaista kohtaan. 

Eilen aamulla olikin sitten aika mielenkiintoinen fiilis, kun yhdistyi siskon synttäreiden jälkeinen darra ja näiden hommien aiheuttama lihaskipu. Sain taas havaita vartalostani uusia kohtia joissa ilmeisesti on lihaksia. Normaalien etureisi ja keskivartalo -hapotusten lisäksi huomion kiinnitti mm. noiden kuvaan merkittyjen paikkonen lihaskipu. 

Mahtavaa oli kyllä kaikin puolin. Kiitti hienosta kokemuskesta ja asiantuntevasta opastuksesta Piialle!


6 Comments
  • PiiaS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvin vedit alusta loppuun saakka! 🙂 Mahtimimmi!

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan asiaan mitenkään liittymättä, blogisi ei jostain syystä ole päivittynyt blogloviniin.

    Olin susta jo huolissanikin, tsekkasin instasta (jota normaalisti en seuraa), oletko kunnossa ja hengissä, ja sitten löysinkin MONTA uutta postausta, kun tulin blogiisi suoraan.

    Kokeilin nyt ottaa blogisi pois seuraamistani bloglovinissa, ja otin sen sitten takaisin, jospa tämä temppu auttaisi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, tää ongelma on tiedossa ja selvityksen alla. Toivotaan et homma taas pian skulaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      nyt pitäis taas päivittyä Blogloviniin!

      • Kaisu
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        mulle ei ainakaan oo päivittynyt, kun viimeks 28 päivää sitten 🙁 

  • SV
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jumankekka mimmi, mitkä voimat! Ihan vaan tuokin 50 kg säkin kanto, huh 😀 Tämmönen toimistohiirivässykkä nippa nappa jaksaa kantaa 25 kg säkin kaupasta autoon (kunhan ensin saa sen pungerrettua syliin), jopajotta tuplasti tuo määrä… Sulla on selvästi lahjoja voimalajeihin, ei kaikki tuohon pysty!

Post A Comment