Ai että näitä menneiden vuosien asukuvia on ollut mahtava kaivella! Vuodet 2007-2009 tuli käsiteltyä melko vähällä materiaalilla ihan siitä syystä, että tuon aikakauden kuvia katosi valtaisat määrät blogipalvelu Vuodatuksen kaatuessa vuosia sitten. Mutta vuodesta 2010, eli Indiedaysiin muutosta (ja Tuhlaus-nimen taaksejättämisestä) alkaen onkin kaikki blogissa julkaistu materiaali tallessa, joten näistä seuraavista asukuvien arkisto -postauksista ei tulekaan ihan lyhkäiset. en vaan osannut karsia. 😀 Siispä käydään vuodet 2010-2015 läpi kahden vuoden erissä. Tässä osa 2010-2011! 

2010

  2010 vuoden tyyli näyttäytyi hyvin pitkälti mustana. Huonot tukkapäivät on pelasteltu Happoradion laulajan mieleen tuovalla pipon reuhkalla. Vasenta rannetta ei koskaan voinut jättää tyhjäksi, vaan siihen oli kasattava hely jos toinenkin. Mieluiten jotain mustaa nahkaa tai harjattua metallia.

Mustan ja harmaan lisäksi vaatekaapissa vilahteli kuitenkin hieman armyvihreää. Tuo vasemman puoleinen kuva nousi mulla jokunen viikko sitten esiin FB-muistoissa ja siskonpoikani oli silloin kuusi vuotta sitten kommentoinut kuvaan, että "mitä onko veera muuttamassa tyyliään värikkäämäks??". 😀 😀 

Mustat legginssit ja erilaiset liehuvat yläosat olivat kovassa suosiossa ja asukuvia tuli usein nappailtua työpaikan studiossa. Tuo oikeanpuoleinen kuva onkin itse asiassa yksi mun lemppari studioselfieitä kautta aikojen. Vitosella kirppiksellä löydetyt pitkät nahkasaappaat olivat ahkerassa käytössä ja kengät löytyvät kaapista edelleen-.

Ah, tää tukka oli niiiin magee! Nää kuvat on otettu peräkkäisinä päivinä, eli sama frisyyri taipui hienosti erilaisiin tyyleihin. Olin jo tuolloin käynyt samalla kampaajalla vuosikausia ja saman rakkaan Maikun tuolissa käyn pehkoni kanssa edelleen.

Marimekko-kamppis Indiedaysillä! Näytän mielestäni aivan tajuttoman hyvältä rokkimimmiltä tossa vasemmalla. Noita housuja en ehkä enää päälleni kiskoisi, mutta tuo Ritva Fallan pellavaneule kuuluu edelleen suosikkivaatteisiini ja nuo Julia Lundstenin Marimekolle suunnittelemat nilkkuritkin ovat mulla edelleen, vaikkakin käytössä melko vähän. Ja nyt kun näitä kuvia katsoo, niin tuon gTien ketjukorun voisi kyllä kaivella taas käyttöön!

Ainoan kunnollisen väripilkun roolia vaatekaapissani näytteli tuolloin kirkas punainen joka vilahteli päälläni asusteiden muodossa. Kokomusta asu punaisilla kengillä oli pitkään jonkinmoinen signature lookini.

Murun veljen häitä juhlin harmaassa pitsimekossa, jota olen käyttänyt juhlissa usein tuon jälkeenkin. Viimeksi viime vuonna taisin pukeutua kyseiseen kolttuun. Musta-harmaa farkkumekko puolestaan ei valitettavasti päälleni nykyään mahdu, mutta roikkuu edelleen kaapissa. (odottaen, jos se mystisesti venyisi. :D) Tykkään nimittäin tuosta rokkimekosta edelleen kovasti ja näytin kyllä se päällä lyhyessä mustassa tukassani ja piikkikoroissani mahtavalta. Jos jonkun menneen ulkonäköni voisin ottaa takaisin, niin ehkäpä tuon valitsisin.

2011

Vuoden 2011 alussa pyörähdin Tukholman muotiviikoilla ja tuo siellä päälläni ollut kokomusta asu lököhousuineen, biker-saappaineen ja nahkarotseineen on yksi mun all time favourite. Nuo kietaisuleikkauksella varustetut housut olivat pitkään mun suursuosikit ja käytin ne aivan loppuun. (samat housut näkyi jo tuolla 2010 kuvissa punaisten kenkien kanssa) Samoin SAKIn rotsi ja Vagabondin bikerit ovat sellaisia ikisuosikkeja. Rotsi on edelleen itsellä, mutta noi bikerit on itse asiassa nyt mutsilla käytössä. Saa nähdä nappaanko ne sieltä jossain vaiheessa taas itselleni.

Syy miksi tuosta ns. tylsästä asusta tykkään niin kovasti on se, että se on hyvällä tavalla maskuliininen. Tunsin aina tuossa kokonaisuudessa itseni todella vahvaksi ja itsevarmaksi. Etenkin lehtikuvaushommissa mä voisin oikeastaan näyttää aina tuolta, olis just hyvä asu. Mietin itse asiassa että pitäiskö teettää samantyyppiset housut!

Vieressä siten astetta naisellisempi versio kokomustasta nahkarotsilla. Samantyyppisen ratkaisun voisin kiskoa päälleni edelleen. Mutta ehkä en ihan noin piukeeta ja lyhyttä pikkumekkoa enää valitsisi. (Noi Feudin korkonilkkurit muuten etsii uutta kotia TÄÄLLÄ.)

Sivusiiliä nähtiin päässäni tuolloinkin. Tuon vasemman puoleisen kuvan julkaisun jälkeen käytiin vauva.fi:llä muistaakseni taas kerran joku lesbotukka -keskustelu. 😀 Väri lähti edellisvuoden ihan mustan jälkeen hieman vaalenemaan.

Solmittuja puseroita (käytän kikkaa edelleen positamaan telttaefektiä!), bikersaappaita ja maihareita, mustaa ja harmaata. Farkkushortsit sukkahousujen kanssa oli usein päälläni nähty viritys. Mustat, hieman kiiltävät legginssit vilahtavat vielä kuvassa, mutta alkoivat vuoden 2011 aikana vihdoin jäämään taka-alalle. Kameraan katsominen tuntui olevan toisinaan kovin vaikeaa.

Edellistä lyhyemmätkin farkkushortsit kuului lemppareihin. Ja samoin nuo konjakinruskeat Vagabondin kiilakorkokengät. Mahtoiko johtua hiuksien eruosassa osan vuodesta olleista ruskean ja punertavan sävyistä,  että kaappini alkoi mustan rinnalle hiipiä ruskean sävyjä… Tuubitopin ja haaremihousujen yhdistelmää tulen mukavuutensa vuoksi varmasti käyttämään tulevana kesänäkin. 

Tadaa! Edellisen vuoden mustiin ja harmaisiin verrattuna tämähän alkoi olla jo ihan värien ilotulitusta. Hiekanruskeaa, tiilenpunaista, kamelinruskeaa… Tämän kollaasin vaatteista iso osa on edelleen ahkerassa käytössä. Keinonahkapöksyt, Nanson mekko, mustat mokkakorkkarit, vagabondin mustat nilkkurit.. Ja myös alrivin ruskea pusero ja kaverin häissä päälläni ollut ruusukuvioinen kotelomekko löytyvät edelleen kaapista. Ja satuinpa komeroa siivotessa sovittamaankin tuota ruusumekkoa, ja mahtui edelleen päälle vaikka jämäkän materiaalinsa vuoksi muuta epäilinkin.

Siniset farkut ja punaiset kengät, mikä ihana klassikko! Itselleni on alkanut klassikoksi muodostua myös tuon punaisen pyykkimuijahuivin käyttö. Huivi päässä on aina todella itseni näköinen olo, olipa vuosi sitten 2011 tai 2016. Näiden kuvien pirteän punaiset kengät ovat molemmat edelleen rakastettuja ja käytettyjä.

Vieläkö jaksatte osat 2012-13 ja 2014-15?


Joopa joo, ei menny mun ja mutsin pukeutumishommat ihan niinku Strömsössä, kun koitettiin tänään tehdä lähtöä oopperaan. Mulla meni eka hermo, kun sukkahousut ei noussu kuin polveen saakka. Jotku saakelin alekorista kerran nappaamani läskinkuristuskamaluudet olin sitten aamulla pakannut kiireessä matkalaukkuuni. Kokomerkinnän puolesta mun olis noihin pitänyt mahtua, mutta kun pukkas jo melkoisesti soijaa ihan tuon polviin saakka kiskomisen jäljiltä, niin en lähtenyt yrittämään operaatiota loppuun saakka. Mutsia meinas kyllä kovasti mun taistelu naurattaa. Itseäni ei niinkään. Onneksi mukaan oli tullut napattua myös stay upit ja ne sentään mahtui!

Mammalla puolestaan mekko ei suostunut yhteistyöhön. Hän oli suunnitellut ooppera-asukseen upean minun ikäiseni Max Maran silkkimekon (juu, äidillä on se sama mekko päällä mun 1v-kuvissa!), mutta huuhteluaineveteen kostutetulla pyyhkeellä käsittelystä huolimatta ei saatu mekosta riittävästi sähköisyyttä pois. Kolttu liimautui hanuriin ja jalkoihin sen verran tanakasti, että ei sillä ei ihmisten ilmoille lähdetty. 

Joten täällä sitä loikittiin pikkuisen ärräpäitä päästellen hotellihuoneessa ees ja taas, ja koitettiin saada jotakin ruhojemme peitoksi. Mutta päästiin me sentään vihdoin matkaan ja nauttimaan oopperaelämyksestä!

Mamma kiskoi päälle tänään Marks & Spenceriltä löytämänsä culottes-housut (Tunnetilan Ninalle kuulema kiitos inspiraatiosta!) ja lainasi kaveriksi minun pari postausta sitten esittelemäni pitsipaidan. Hartioita lämmitti tietenkin äidin itse suunnittelema ja neuloma Alina-nimeä kantava silkki-mohair -huivi. Ja jalassa meidän yhteiseltä Rooman matkalta hankitut kiiltonahkaiset herrainkengät. Myös käärmennahkainen käsilaukku on Italian ostoksia, mutta jo vuodelta -74. Melko kiva hätävara-asu mun mielestä!

Kaula tuntui äidin mielestä turhan paljaalta, mutta mukana olleet mustat SNÖn helmet eivät istuneet puseron päälle. Ei hassumman näköinen ratkaisu tämä paidan alle sujauttaminenkaan. Mutsin rohkean lyhyt tukkatyyli sai alkunsa vuosia sitten, kun hiukset lähtivät syöpähoitojen seurauksena. Mamma totesi superlyhyen frisyyrin niin passeliksi itselleen, että on pysytellyt siinä aina siitä saakka. Väri hiuksissa on aivan oma.

(Kuvat otettu harjoituksista, itse esityksessä kuvaaminen luonnollisestikin kielletty)

Itse ooppera on ainakin minulle ensikertalaiselle varsin kiehtova kokemus. Hieman aluksi vierastutti se, että ihan lyhyimmätkin dialogin pätkät laulettiin, kun itsestä ne olisi olleet luontevampia puhuen. Mutta tarina, selkeämmät ja pidemm,ät lauluosuudet ja teoksen visuaalisuus tempaisivat kyllä mukaansa ja nautin esityksestä kovasti. Hulttion tie on englanninkielinen ooppera, mutta täytyy sanoa, että siitä huolimatta näyttämön yläpuolella näkyneet tekstitykset olivat kyllä avuksi, sen verran haastavaa oli tuttukin kieli oopperalaulettuna. 

Olin reilu viikko sitten seuraamassa Hulttion tien harjoituksia, mutta katsoin ihan tarkoituksella vain muutaman pätkän, vaikka mahdollisuus olisi ollut seurata harjoitukset kokonaan. En halunnut tietää tarinasta vielä kaikkea, vaan jätin jännitettävää tälle illalle. Ja hyvä niin, sillä olihan se ihanaa aina yllättyä vaikkapa lavasteiden hienoudesta joka kerta esiripun auetessa. Puvustuksessa puolestaan oli niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että niitä olisi hyvin voinut tiirailla kauemminkin mitä jotkut joukkokohtaukset kestivät.

Kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja uskaltaisin luvata, että ei tämä jää minun viimeiseksi oopperavierailukseni. 

Väliajalla käytiin tietenkin imaisemassa lasilliset skumppaa!

Oltiin sitten loppupeleissä molemmat punaisessa pitsissä, kun minä kiskoin päälleni jo kerran aiemmin blogissa nähdyn Dorothy Perkinsin pitsikoltun. Edelleen kiva mekko muuten, mut mekon paljetit raapii alleja. Auts.

Laukuksi nappasin Olympuksen pienen clutchin. Kysyin aamulla pakatessa miehen mielipidettä, kumpi olis mekon kanssa parempi kullan vai hopean värinen veska ja hän valitsi hopeisen. No sitten saattoikin laittaa korviin murulta lahjaksi saadut hopeakorvikset, eli hyvin mies valitsi.

mekko-Dorothy Perkins/laukku-Olympus (saatu)/kengät-MMM for H&M

Viimeisen silauksen oopperatyylini antoi vielä tämä kaunis timanttisormus. Olen voittanut sormuksen aikoinaan kultakaupan arvonnasta ollessani 11 -vuotias, mutta se ei luonnollisestikaan istunut tyyliini vielä tuolloin, eikä vielä monia vuosia myöhemminkään, joten annoin äidin käyttää timantti-ihanuuttani. Ajattelin aina, että tuo sormus on tyyliltään sellainen aikuisen naisen koru. Nyt, 34-vuotiaana mä sitten päätin vihdoin olla aikuinen nainen ja otin sormuksen itselleni. "Aikuinen nainen mä oon…"  Kyselin sitten äidiltä, että onko tuo riittävän arvokas sormus sellaiseksi viimeiseksi matkavakuudeksi, että sen panttaamalla saa lentoliput kotiin. Lopputulos oli, että ei nyt ihan maailman ääristä saakka, mutta Europpasta ainakin. "En enää eksy maailman tuuliin….."

Eli pienten vaikeuksien kautta oopperaan ja voittoon. Sillä kyllähän me nyt mamman kanssa aika kivat oopperatyylit luotiin!

Äiti-tytär -laatuaika jatkuu huomenna Tallinnassa!

 

-Liput oopperaan saatu osana kaupallista blogiyhteistyötä


Ai hitto, tajusin just, että eilen oli kuulkaas tän 

blogin 9 v -syntymäpäivä!! Vuodesta 2007 asti olen siis täällä verkossa höpissyt räteistä ja lumpuista ja vähän muustakin. Kaivelin sen kunniaksi hieman arkistoja. Nauraminen sallittua.

Tässä ekassa arkistojen aarteet -postauksessa asuja vuosilta 2007-2009, eli ajalta jolloin vielä esiinnyin blogissani nimellä Tuhlaus. 😀 Lähipäivinä luvassa sitten vielä osat 2010-2012 ja 2013-2015.

Ekassa kuvassa neiti Korhosen rättejä vuodelta 2007. Vasemman puoleinen kuva on blogin ihka eka asukuva. " En rajannut pärstäni yläosaa poissa siksi, että haluaisin pysyä anonyyminä, vaan siksi, että silmäni ovat kuvassa jotenkin ihan idiootisti ja näytän kuin olisin kuuden promillen humalassa."  13.4.2007

Keskimmäinen kuva puolestaan on päivältä, jolloin palautin opinnäytetyöni. "Illalla juhlistettiin mun lopputyön palautusta parin kaverin kanssa etanoilla ja suklaakakulla. Punainen H&M:n alenurkasta hankittu hihaton mekko oli nyt ekaa kertaa päällä, lojuttuaan kaapissa jo hetken. Muuten aivan ihana, mutta matsku on jotain heti rypistyvää keinokökköä." 1.11.2007

Ja viimeisessä kuvassa poseeraa juuri valmistunut medianomi asussa, jossa haki todistuksensa. "Sain eilen illalla vuoteessa jonkin ihme vision, että haluaisin tänään pukeutua leveälahkeisiin korkeavyötäröisiin housuihin ja valkoiseen paitapuseroon ja asustaa punaisella. No, aamulla sitten tohinalla kyseisenlaisia vetimiä etsimään. Haluamanilaisia housuja ei ollut oikein missään. Yhdet todella leveälahkeiset prässeillä varustetut löysin KappAhlista, mutta kotona huomasin niiden jäävän kenkien kanssa liian lyhyiksi, ja se sai lahkeet lepattaamaan inhottavan ysäristi, joten housut menevät palautukseen. Nappasin sitten loppujen lopuksi jalkaani työhousuni, joita en ollut edes ehtinyt vielä pestä viikonlopun jäljiltä"  19.12.2007

– "Kävin eilen tyttöjen saunaillan jälkeen pyörähtämässä pikaisesti baarissa. Ihmispaljous vain ärsytti, joten olin Tuhkimon lailla kotona jo kahdeltatoista. Melko perinteikkäästi mustissa taas mentiin. En ihmettele, jos teillä on olo, että tämä asu on jo niiin nähty. Vaihtelua normaaliin toivat kuitenkin punaiset huulet. Minä käytän hyvin harvoin tuollaista määrää ja väriä huulimaalia, vaan panostan meikissä mieluummin silmiin, ja huulilla käytän vain kiiltoa. Tällä kertaa päätin kuitenkin maalata kengille kaverin." 27.1.2008

– "Hetken aikaa kyllä jouduin punnitsemaan tätä ostosta kaupassa, koska aloin jo miettiä, että pitäiskö mun oikeasti jo hankkiutua hoitoon tämän kenkämaniani takia.. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että ei ole ollenkaan minun tapaistani harkita kenkien ostoa niin hartaasti, joten tunsin itseni normaaliksi, terveeksi, omaksi itsekseni nimen omaan ostamalla kengät. Huolestuttavampaa olisi siis ollut mikäli olisin jättänyt tuollaiset löydöt kaupan hyllyyn.Olen siis normaali ja voin mainiosti! Kuvassa söpöliinit sitten yhdistettynä tämän päivän kaupunki-asuun." 25.5.2008

– "Päädyin tuhlaamaan loput rahat, ja muutaman euron ylikin, KappAhlissa jo eilen sovittamaani kukkahamoseen. Jotenkin olen kokenut kovast muodissa olevat kukkamekot hieman övereiksi itselleni, joten hameen erran kukkaloistoa tuntui hyvältä ratkaisulta." 25.5.2008

 

"En ole mitenkään kauheasti uskaltautunut pitämään paitoja noin housujen tai hameen sisällä, mutta tämän kanssa voisin ehkä rohkaistuakin. Jotenkin nuo taskut jää hölmösti piiloon, jos paidan laittaa hameen päälle." 19.5.2008

– "Tänään mulla oli töissä ihan toimistopäivä, eli pelkkää asiakaspalvelua ja koneella istuskelua. Koska tiesin välttyväni studiossa voimistelulta, saatoin sujauttaa jalkaani farkut ja kipikopikengät. Tänään päälle päätyi parikin ekakertalaista: paita ja kengät. En ole koskaan omistanut mitään noin vihreää vaatetta, mutta ajattelin uskaltautua kokeilemaan. Ja täytyy sanoa, että tykästyin melkolailla."  15.5.2008

– "Lauantaina annoin itseni kuitenkin inspiroitua Gwynethin asusta, vaikka ne pitsit puuttuivatkin. Eli minimekko ja bleiseri käärityin hihoin. Mustat kengät tuntuivat liian tylsiltä, kun kerran pitsihörhelöt puuttuivat, joten piristin kokonaisuutta punaisilla koroilla." 5.5.2008

"Illalla käytiin istuskelemassa Iinan kanssa baarissa, jossa tunsin itseni todella vanhaksi katsellessani teinipoikien tanssivan Cheekin tahtiin lipat vinossa. Kasvaako niistäkin lökäpöksyistä joskus vakavasti otettavia miehiä? Tämä mummo oli liikenteessä yllä näkyvässä kesäisen vaaleassa kokonaisuudessa." 29.6.2009

– "Julkisilla paikoilla näkemistäni, lähinnä naisten naamalta kotoisin olevista, ilmeistä päätellen käteni tuotokset eivät ihan hivelleet kaikkien silmää, sen verran nenä muutamalla mammalla nyrpistyi. 😀 Ja onhan se toki, et ei noi nyt maailman siisteimmät ja salonkikelpoisimmat pöksyt oo, mut mitä väliä, kun itseä hymyilyttää. Mietin vaan, et miten hieno rusketus tulis, jos onnistuis polttaa joku päivä reitensä noista rei'istä. Villi rusketus'tatuointi'. :)" 30.5.2009

 

En mä jaksa alkaa menneisyyden asuvalintojani sen kummemmin haukkumaan, niin kuin ilmeisesti pitäisi. Onhan se hapuilevaa ja moni noista lookeista on sellaisia, että en enää päälleni kiskoisi, mutta niin se ihminen ja sen tyyli muuttuu ajan saatossa. Jotain on kuitenkin näidenkin kuvien kamoista jäljellä, nimittäin nuo viimeisen kuvaparin vasemman puoleiset Biancon kiilakorkosandaalit on edelleen ihan voimissaan ja kesäisin käytössä!

2008 vuoden lookeista pikkumusta, bleiseri ja punaiset korkkarit kelpaisivat päälleni edelleen ja pinkki taskullinen hame näyttää nyt väreistä jälleen innostuttuani varsin kivalta. Vuoden 2008 röyhelöisen kukkahameen ja vaaleankeltaisen värin puolestaan hautaisin jonnekin samaan paikkaan kuin vuonna 2007 mekon kanssa esiintyneen mustan vyön ja ihan koko ensimmäisen kuvan vaatekokonaisuuden. Mikä on tuo keinonahkainen käsilaukkukammotus?

Jokusen vaatekoon olen ollut tuolloin pienempi kuin nykyään. Kun nyt pukeudun vaatteisiin skaalalla 46-48, olen blogin alkuaikoina ollut 42-44 kokoinen mimmi. No, laukut mahtuu aina.