Alan olla jo kurkkuani myöden täynnä PING Helsinki -postauksia, sen verran ahkerasti noille sisältömarkkinoinnin festareille osallistuneet pari sataa bloggaajaa, tubettajaa ja sometyyppiä ovat tuupanneet materiaalia eetteriin ja minäkin niistä suuren osan tsekannut. Yliannostuksesta huolimatta julkaisen kuitenkin itsekin vielä muutaman kuvan viime perjantaina Långvikissa pidetystä tapahtumasta.

Osallistuin PINGiin myös viime vuonna, kun tapahtuma ekaa kertaa järjestettiin. Olin tuolloin mukana Olympuksen edustajana vetämässä itse yhden pienen workshopin, mutta toki tarkastelin tilannetta myös ns. content gurun (kuten meitä bloggaajia ja muita sisällöntuottajia Pingissä kutsutaan) näkökulmasta. Tänä vuonna olin sitten paikalla pelkästään sisällöntuottajan ominaisuudessa.

Niin mahtavaa kuin viime vuoden tapahtumassa olinkin, niin tänä vuonna en päässyt ihan samaan fiilikseen. Johtunee pitkästi omasta stressin ja kiireen valtaamasta mielentilasta, että en oikein viihtynyt ihmispaljoudessa enkä ollut lainkaan tapahtuman luonteen vaativalla minglailutuulella. Siinä missä viime vuonna tutustuin hirveään läjään uusia ihmisiä ja solmin kontakteja pysyttelin tänä vuonna pääasiassa jo ennalta tuttujen ihmisten seurassa ja karkasin välillä hotellihuoneeseen rauhoittumaan kaiken hälyn keskeltä.

Onneksi seura oli kuitenkin parasta mahdollista, niin reilun vuorokauden reissusta tuli kuin tulikin oikein kiva omasta tympeästä tunnelmasta huolimatta. Iinan kanssa ei ole ikinä tyhmää ja tylsää.

Ohjelmassa oli siis erilaisia keynote-puheenvuoroja, workshopeja ja muiden sisällöntuottajien ja yritysten edustajien kanssa hengailua. Kuvassa selittävä setä on futuristi Gerd Leonhard, joka kertoi näkemyksiään tulevaisuudesta ja etenkin teknologian kehityksestä. Leonhard maalaili mieleemme hieman jopa kauhistuttavia kuvia siitä millaiseen asemaan, jo nyt elämässämme isoa osaa näyttelevät tietokoneet ja muut laitteet kehityksen myötä vielä nousevat. Hän muistuttikin, että ne asiat joita ei voida antaa koneiden tehtäväksi, nousevat entistä suurempaan arvoon. Rutiininomaiset tehtävät siirtyvät entistä enemmän koneille, mutta koneet eivät ole luovia eikä niillä ole tunnelyä, joten inhimillisyys on se mistä tulee kaikista arvokkainta pääomaa.

Ne workshopit, jotka itseä eniten kiinnostivat, ehtivät valitettavasti täyttyä ennen kuin ehdin ilmoittautua mukaan, mutta kahden tubettajan Laura Haimilan ja Hermanni Hyyryläisen vetämä video workshop antoi sen verran ajattelemisen aihetta, että aloin taas kerran miettimään, että mä kyllä haluaisin tehdä blogiin myös videoita. Nyt koitan vaan kasata ajatukseni siitä, että millaista se videosisältö sitten voisi olla ja millaisella tasolla sitä alkaisin toteuttamaan. Jos on toiveita tai ajatuksia Tyyliä metsästämässä -blogin mahdollisen videosisällön suhteen, niin kertokaa ihmeessä.

Långvik oli aikoinaan myös Kekkosen suosiossa ja herra osallistuikin näille festareille todella monella kopiolla. Pahviukko säikäytti tiukalla katsellaan kerran jos toisenkin tullesssaan vastaan milloin missäkin nurkassa. 

Itselleni perjantain kohokohta oli kyllä ehdottomasti Anssi Kelan yllärikeikka kesken lounaan. Siinä jäi yhdeltä jos toiseltakin pottumuusit lautaselle, kun salista pärähti Milla soimaan. Ja voitte vaan kuvitella sitä sometuksen määrää, kun täysi salillinen bloggaajia, tubettajia ja muita somehörhöjä pisti instat, facet, twitterit, periscopet ja snapchatit sun muut hyrräämään. 

Ilmeistäkin ehkä näkee, että oltiin Nakit ja Mutsi -Päivin kanssa pikkuisen innoissaan. Kela pyysi biisitoiveita yleisöltä ja minä ja Päivi huudettiin kilpaa omia toiveitamme. Minun rytmikkäästi tasajalkahyppimisen säestämänä huutamani PIIRRÄ MINUUN TIE!, PIIRRÄ MINUUN TIE! voitti tällä kertaa nakkimutsin toiveen ja olin ihan fiiliksissä tuota biisiä mukana hoilatessani. Olen nimittäin kuunnellut varmaan satoja ja satoja kertoja sen Sannin ja Anssi Kelan Vain Elämää ohjelmassa vetämän dueton kyseisestä biisistä. Parasta. "Taisin päästä juuri taivaaseen.."

Päivän paras asu puolestaan oli ehdottomasti Tämän kylän homopoika -blogin Einolla. Mikki Hiirtä päästä varpaisiin. Eipäs kun polviin, ne oli shortsit. 

Ei Iina, ne ei ole nännit, ne on suklaakonvehteja.

Ei siellä ihan kuivin suin sentään oltu. Valmiina pullossa saatava Bellini-drinksu oli itselle uusi tuttavuus, mutta varsin miellyttävä sellainen.

PING tulee siis sanoista people, interest, networks ja gathering ja ihan just sitä kaikkea se kyllä taas olikin. Illalla ohjelma jatkui vielä herkullisella illallisella ja rusettiluistelun hengessä metsästetyillä skumppapulloilla. Ja tuli sitä tanssilattiallakin käytyä ysäripopin soidessa. Itse luovutin ennen yhtä ja painelin unten maille viihtyisään hotellihuoneeseemme, mutta kuulin huhuja, että jälkeeni jääneet kaverit saattoivat jatkaa iltaa tequilan voimin. Mukaan pakkaamani särkylääkket eivät olleet turhia vaikken niitä itse tarvinnutkaan. 😀

Järjestelyistä ja lokaatiosta PING saa kyllä ihan täydet pisteet. Ei olis voinut sulavammin kaikki sujua. Ensi vuonna varmasti uudelleen ja silloin toivottavasti vähän sosiaalisemmalla fiiliksellä.

Mut niin, uudelleen se kysymys PINGn hengestä inspiroituneena, olisiko toiveita ja ajatuksia tämän blogin videosisällön suhteen??

PS. Tsekkaa myös Iinan kiva video PINGistä!


Tänään oli juhlan aika, kun lähipiirimme tuorein tulokas sai kasteen ja nimen. Olin koko viikon niin kiireinen, etten ollut ehtinyt lainkaan miettiä pukeutumista ja tänäänkin nukuin univelkoja pois siihen malliin, että heräsin vasta pari tuntia ennen kemuihin lähtöä. Onneksi kuitenkin kaapissa luuraa useampikin kiva kolttu, joista tietää, että kyllä sieltä aina jotain päälle pantavaa löytyy juhlaan kuin juhlaan. Halusin välttää täysmustia mekkoja, joten nappasin päälle viime syksynä Blog Awardseihin ostamani Marks & Spencerin värikkään leopardimekon, jonka uudelleen käyttöä olenkin jo innolla odottanut. 

Päivänsankari vaihtoi virallisen osuuden jälkeen pitkän kastemekon hieman rennompaan asuun ja harvan kampauksen kruunasi söpö kukkapanta

Juhlakalun isosiskollakin oli päällän vaaleanpunaista aina suloisia samettitossuja myöden

Kyllä siellä jotain vaaleanpunaisen sävyjä minunkin mekostani löytyy! Varsin hyvin muuten passaa tuo Sakin nahkarotsi leopardin kaveriksi. Tulee kokonaisuuten sopivasti rokkia.

Pitkien unien vuoksi laittautumiseen ei ollut hirmuisesti aikaa, mutta halusin kuitenkin saada tukan johonkin muuhun asentoon kuin arkiselle sotkunutturalle. Pieni tupeeraus, kieputus hieman summanmutikassa ja kiinnitys pinneillä ja lakkaa päälle ja siitähän tuli ihan kiva! Kyllä se nyt etäisesti näyttää siltä, että olen edes yrittänyt tehdä jotain normaalista poikkeavaa kampausta.

Juhlan kunniaksi kaivelin korurasiastani harvoin käyttöön pääseviä aarteita ja koristelin itseni Björn Weckströmin Lapponialle suunnittelemilla hopeakoruilla. Korvikset ja rannekoru ovat 60-luvun lopulla valmistettua Avaruushopea-sarjaa ja olen saanut ne aikoinaan äidilt lakkiaislahjaksi yhdessä saman sarjan kaulakorun, sormuksen ja toisten korvakorujen kanssa. Tuon yllä olevan sormuksen puolestaan ostin itselleni 30v-lahjaksi, ja koska saman suunnittelijan työstä on kysymys, niin sehän sopii oikein hyvin yhteen Avaruushopeiden kanssa.

Tuota leveää rannekorua ei enää ole Lapponian mallistossa, mutta kapeampi, Star Warsissa Prinsessa Leiallakin nähty Darinan koru on tuotannossa edelleen. Mä rakastan tuota omaani, niin kuin koko korusettiä, aivan hurjasti. Rannerengas ja Galaktiset Huiput -kaulakoru olivat minulla ylläni omissa lakkiaisissanikin vuonna 2000 ja monissa juhlissa sen jälkeen. On niin hienoa, että korut ovat jo lähes 50-vuotta vanhat, mutta ne ovat silti todella modernit ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä jokaisella olemassaolonsa vuosikymmenellä. Kyseessä on ehdottomasti korurasiani tärkeimmät aarteet.

mekko-Marks & Spencer/takki-Saki/kengät-Pour La Victoire/laukku-Olympus (saatu)/korut-Lapponia

Huulilla jäällen kerran pinkkiä, tällä kertaa Lumenen True Passion huulipunan sävy 3 Ruusuinen ilta. (saatu)


Koska omassa päässä tuntuu toistaiseksi pyörivän vain stressin ja kiireen paisuttamaa negatiivista rutinaa ja erinäisten asioiden vihaamista, päätin eilen blogin fb-sivulla kysellä postaustoiveita, joita voisin toteuttaa vaikkapa nettikauppoja komppaamalla. Ja sieltähän tuli vaikka mitä. Toivottiin vinkkejä niin pluskoon juhlamekkoihin, urheiluvaatteisiin kuin uikkareihinkin. Asustepuolelta postauksia toivottiin mm. silmä- ja aurinkolaseista, juhlahatuista ja turbaanin sitomisesta. (toiveita voi jättää edelleen!)

Pistin useammankin jutun korvaan taakse lähipäiviä varten, mutta päätin nyt ihan ekana aloittaa selaamalla internetin uikkaritarjontaa. Kysymys kuului, että "Plussakokoiset, kohtuuhintaiset uikkarit, mahdoton tilanne?" Ja minä vannon lähes kymmenen eri uima-asun kokoelmani kautta, että ei ole mahdoton tilanne, joskin haastaavahan se just eikä melkein vermeiden löytäminen toki on.

Sorry, nää moneen kertaan jo blogissa nähdyt kuvat. Ei oikein oo tuoretta uikkarikuvamatskua. 

Itse omistan uikkareita, bikineitä ja niiden osia ainakin seuraavilta merkeiltä: H&M+ (kollaasin ylärivin uimapuku), Finnwear, Change (kollaasin molemmat bikinit (saatu)), Junarose (alarivin uikkarit (saatu)), Lindex ja Ellos. Haasteita on eniten kokouimapuvuissa, sillä vaikka olis mikä pluskoko, niin ne on yleensä mitoitettu pienemmälle etumukselle kuin omani. Bikinit on siitä helpompia, että niitä voi usein ostaa erillisinä osina.

Kokouikkareista sitten taas helpommin löytyy koko, jos uimapuvussa ei ole erillisiä kuppeja, kuten vaikka tuossa pinkissä Junarosen yksilössä, mutta se ei sitten taas tissevälle ihmiselle ole välttämättä se tukevin ja mukavin vaihtoehto. Mutta ihan kunnolla uidessa käytän kyllä mielellään juuri tuollaista korkealle nousevaa perusuikkaria ilman kuppeja.

Parhaan bikinialaosani, olen ostanut pari vuotta sitten Lindexistä. Pöksyt ovat mustat ja niiden vyötärön voi taittaa vaikkapa kaksin kerroin, jolloin vyötärö on edelleen melko korkealla, tai nostaa housut ylös bikiniliivien alaosaan saakka, jos ei vatsan vilauttelu innostakaan. Aivan nerokkaat! Ja niitä näyttäis saavan tänäkin kesänä.

Keräilin kollaaseihin muutamia omasta mielestäni kivoja uima-asuja tämän hetkisistä nettikauppojen valikoimista. 

– Klingel ei ole millään tavalla itselleni tuttu verkkokauppa, mutta heiltä löytyi aika hyvä valikoima etenkin kokouikkareita. Malli- ja kuosivalikoima on suurelta osin omaan makuuni vähän osastoa "mummo", mutta seassa on kyllä mielenkiintoisiakin yksilöitä. Hinnat merkistä riippuen liikkuu pääasiassa 40-100 € välillä. Kokoja isossa osassa uikkareita 50 saakka ja Maritim-merkillä jopa 60 asti.

 Kollaasin fuksian värinen rypytetty uikkari Anita, koot 38-48 kuppikoot C ja D, hinta 99,00 € ja kirjava uimapuku Sunflair, koot 38-50, kuppikoot B-D, hinta 94,99 €.

Astetta tunnetumpi verkkokauppa onkin sitten Ellos, joka on ihan mun suosikki shoppailupaikka, sillä heiltä löytyy paljon kaikenlaista kampetta myös plussakoossa. Uikkareissa ei tarjonta kuitenkaan  ole isojen kokojen osalta ihan huikean monipuolinen, mutta muutama kiva verme sieltäkin löytyy. Mustaa Taillissimen uimapukua valkoisilla tehosteilla saa kokoskaalalla 42-58, samoin pallokuvioista uikkaria (lisävalintana kuppikoot C-F), molempien hinta 69,00 €.

Kollaasin Ellokselta valitsemistani rantakamppeista omakohtaista kokemusta mulla on röyhelöhelmaisesta mekkouikkarista, joka mulla on ollut itselläni punaisena. Myin sen kuitenkin just blogikirppiksellä pois, koska se oli liian ahdas tisseistä ja liian iso muualta. Mallista kyllä kovasti tykkäsin, mutta kaltaiselleni hinkkilissulle se ei vaan ollut oikein hyvä. Puvusta saa olkaimet irti, mutta en mä olisi todellakaan voinut pitää sitä ilman niitä. Mekkouikkarissa on neljä värivaihtoehtoa, koot 38-52, hinta 34,95 €.

HM+ rypytetty halterneck-uikkari on malliltaan samanmoinen kuin oma viidakkokuvioinen pukuni. Koot 44-54, hinta 34,99.

Alusasuistaan tunnettu Change tarjoaa bikineitä todella monen kokoisille. Tässä nähtävistä yläosista on kokoja H-kuppiin tai jopa J-kuppiin saakka. Hinnat 50-65 € kieppeillä.

Jos lähtee merta edemmäs kalaan, niin sittenhän kyllä alkaa löytyä enempi nuorekkaampaa ja muodikkaampaakin valikoimaa. Amerikan ihmeistä kannattaa tsekata ainakin Torridin ja Lane Bryantin valikoimat!

Tässä vielä kootusti suorat linkit postauksessa mainittujen nettikauppojen uikkariosastoille ja vielä pari muutakin tsekkaamisen arvoista paikkaa:

Klingel

Ellos

HM+

Change

Torrid

Lane Bryant

Junarose

Asos Curve

Lumingerie