Mahtava 24 h miniloma

Mua meinas tossa yks päivä jo ihan surettaa, kun tuli sellanen olo, että mun koko kesä on mennyt ja menee jotenkin ihan ohi. Käyn vaan töissä ja nukun. Suoritan pakollisia hommia, kun en enempää jaksa. Kesän pari ekaa viikkoa pistin väsymystäni vaan sen piikkiin, että kokopäivätöihin paluu ja uusi arkirytmi vähän sekoittaa pakkaa. Olo ei ole kutenkaan koko kesänä kohentunut ja harvat vapaapäivät eivät ole tuntuneet lainkaan riittävän palautumiseen ja virkistymiseen. Pinna on ollut kireällä, mieli matalalla ja aloitekyky tuntuu olevaan taas ihan nollassa. Jo aamulla herätessä toivoo vaan, että päivä olisi ohi, jotta pääsisi jälleen nukkumaan.

No, ei kai se kumma jos fiilis on tuollainen, sillä sunnutaina saamieni verikoetulosten mukaan mun kilppariarvot on taas huonontuneet melkoisesti. Uskoisin, että tämä asia selittää melkoisesti tätä vetämättömyyttä ja tunnetta paskasta kesästä. Ilon tunteet ovat siis jokseenkin olleet vähissä enkä ennusta seuraavista viikoistakaan muuttostressin päälle painaessa mitenkään kauhean riemukkaita. 


Sunnuntaina oli kuitenkin onneksi vuorossa pieni irtiotto, joka tarjosi sekä hyvää mieltä että lepoa ja rentoutumista. Suunnattiin rakkaan Iinan kanssa vuorokauden mittaiselle minilomalle. Risteily Viking Cracella Turusta oli loistava valinta tilanteessa, jossa pidemmälle reissulle ei ollut aikaa. Yksi ilta ja päivä laivalla sisälsi kaikkea sitä mitä kaksi väsynyttä ämmää tarvitsi mielen kohotukseksi.

Buffassa todettiin mm, että paistettu avokado ja Bearnaise-kastike muodostavat hyvän parin. Myös Englanninlakut dipattuna kermavaahtoon olivat varsin hyvä idea. 

Illan suurimmaksi ratkaisemattomaksi mysteeriksi jäi kysymys, että kumpi onkaan kamalampi drinkki: Sininen enkeli vai Ampiainen, jotka päädyimme vitsin vuoksi tilaamaan. Siitä ei sen sijaan ollut epäilystäkään, että kuvissa näkyvä ainakin rommia, kermaa ja passionhedelmää sisältänyt juoma oli aivan suunnattoman herkullinen!

Ja mikä parasta, se jätti mahtavat kermaviikset.

Ei kai sitä nyt kaksi bloggaajaa pysty olemaan reissussa ilman, että napataan ainakin yhdet asukuvat. 

Mielenkiintoisemman kuvan taisi kuitenkin saada itse kuvaajasta. Ihanan uhrautuvaa pyllistelyä. 

Iltapäivä relattiin sitten spassa katsellen upeita saaristomaisemia poreammeesta käsin. Ei puuttunut mitään muuta kuin se, että osastolta olisi päässyt käymään ulkona auringossa. Olisi ollut ihana maata hetki aurinkoisella kannella, mutta onneksi auringon lämpö ja valo ylettivät myös sisätiloihin isojen ikkunoiden ansiosta. 

Vaikka näytän kuvassa elämääni kyllästyneeltä, niin todellisuudessa nautin olostani varsin paljon. 😀

Poreilun jälkeen nautittiin molemmat vielä hieronnasta ja mini kasvohoidosta. En ehkä keksi täydellisempää tapaa viettää maanantaipävää. Olo oli kylpemisen ja hoitojen jälkeen aivan totaalisen rentoutunut ja vähän uudestisyntynytkin. Oltiin molemmat sitä mieltä, että minilomamme oli kaikin puolin aivan täydellinen.

Ei sen tarvii iso breikki olla, että olo hieman kohenee, kun vaan pääsee ympäristöön jossa pää nollautuu kunnolla ja seura on hyvää. Yksi täydellinen ja lataava vuorokausi palautti taas, jos ei nyt ihan virtaa koneeseen, niin ainakin hymyä kasvoille. Huomenna sitten lääkäriin juttelemaan mistä se virta saadaan takaisin. 


4 Comments
  • Snanttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tää vika kuva susta 🙂 Näytät tosiaan virkistyneeltä! Tsemppiä kesään ja voimia. Sä olet huippu mimmi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitti! Jospa tää tästä vähän voimaantuu. Tää viikko on jo tuntunut vähän vähemmän epätoivoiselta.

  • Maiju Pandalicious!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa, että pääsit pienelle get awaylle. Itteäni ainakin uudet maisemat virkistää aina! ja btw toi drinkki näyttää ihanalta. :P~

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, ei se tosiaan tarvii olla edes kummoinen maisemanvaihdos, että piristyy. Kunhan vaan edes hetkeksi pääsee irti siitä koti-duuni-ruokakauppa -kolmiosta.

Post A Comment