Säästä shoppaillessasi!

-Kaupallinen yhteistyö Bonuswayn kanssa-

Mä olen selkeästi enemmän tuhluri kuin säästäjä, mutta kyllä mä sen tuhlaamisen sivussa koitan pistää jotain sivuunkin. Suunnitelmallisen rahan säästämisen lisäksi tykkäänkin kovasti kaikista sellaisista säästömetodeista, joissa säästää ikään kuin vahingossa ja huomaamatta.

Tällaisia on esimerkiksi eteisen pöydällä oleva kolikkopurkki, johon kaivellaan pikkukolikot taskun pohjilta, pankkikorttiin yhdistetty e-possu -toiminto, joka siirtää muutamia kymmeniä senttejä säästötilille joka kerta kortilla maksaessa ja kauppaketjun bonuksien siirtyminen automaattisesti säästöön. Koko asian unohtaa aina pitkäksi ajaksi ja sitten kun purkkiin tai tilille joskus kurkkaa, odottaakin siellä iloinen yllätys, rahaa on kertynyt ihan huomaamatta.

Samaa säästömetodia kaltaiselleni himoshoppaajalle tarjoilee myös Bonusway. Aiemmin Ostohyvitys-nimellä tunnettu Bonusway on maksuton palvelu, jota käyttämällä saat nettishoppailustasi rahaa takaisin. Homma toimii yksinkertaisesti niin, että kirjaudut Bonuswayn-sivuille ja kuljet nettikauppoihin heidän sivustonsa kautta. Tekemistäsi ostoksista sinulle maksetaan sitten firmasta riippuen pieni prosenttiosuus tekemiesi ostosten hinnasta takaisin. Rahat voi nostaa pankkitililleen, kun Bonusway-tilin saldo on vähintään 15 €. 

Nettishoppailun "bonuskorttina" toimimisen lisäksi Bonusway-sivustolta löytyy paljon hyviä alennustärppejä heidän palvelussaan mukana oleviin verkkokauppohin. Noita kauppoja on palvelussa mukana muuten yli 900, joten valikoimaan mahtuu niin muotia, viihdettä, sisustusta kuin matkailuakin. Itse olen muotishoppailun lisäksi hyödyntänyt Bonuswaytä esimerkiksi tilatessani lehtiä ja varatessani lentoja ja hotelleja. 

Bonuswayn suurta nettikauppavalikoimaa ajattelin hyödyntää myös nyt joulun alla lahjoja hankkiessa. Olen vuosien saatossa huomannut, että teen lahjaostoksia mieluiten rauhassa kotisohvaltani käsin, missä esimerkiksi hintojen vertailu on helppoa eikä tarvitse hikisenä toppatakissa jonottaa kassoille joululaulupotpurien säestäessä hiipivää hermoromahdusta.

 

Alla muutamia omia poimintojani Bonuswaystä löytyvistä kaupoista joululahjaostoksia ajatellen

Suomalainen Kirjakauppa – Perheessämme tykätään kirjalahjoista ja niitä tuleekin ostettua joka vuosi

Lekmer – Lähipiirin pienimmille metsästän leluja. Lekmeriltä löytyy myös lastenvaatteita ja sisustustavaraa.

CDON.com – Suoratoistopalveluiden näppäryydestä huolimatta, ainakin lempibändien levyt on edelleen omistettava fyysisesti. Täältä ajattelin tsekata myös elektroniikkaosaston.

Hotels.com – Viime jouluna paras hankkimani lahja oli yhteinen matka!

Smartphoto – Omista kuvista tehdyt taulut, kuvakirjat ja muut kuvalahjat ovat ostoslistallani joka joulu.

AllPosters – Uuteen kotiin muuttanut ystävä kaipaili jotain väriä seinilleen!

Zalando – Vaatekaapin täytettä minulle ja hänelle

Kaalimato – Täältäkin leluja, mutta ei perheen pienimmille. 😉

 

Jos et ole vielä Bonuswayn käyttäjä, niin rekisteröitymällä TÄMÄN LINKIN KAUTTA, saat 10€ bonuksen!


1 Comment
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos käyttää Bonuswaytä, kannattaa myös kokeilla Bonaria. Sama periaate, hieman vähemmän kauppoja mutta monista saa paremmat bonus prosentit. Lisäksi 20€ liittymis bonus.

    http://www.bonari.fi/rekisteroidy/?ref=48905

Post A Comment