Farkkuvinkki koossa 34-54

-Postauksen farkut saatu-

"…tukevat napakasti vatsan kohdalta, saavat jalat näyttämään pidemmiltä ja kohottavat takapuolta." Näin kuvaillaan kuvissa näkyviä Shaping Denim -farkkuja KappAhlin nettikaupassa. No en nyt tiiä allekirjoitanko varsinaisesti mitään noista lupauksista. Kinttuni näyttävät mun mielestä ihan saman mittaisilta kuin ennenkin, en mitään erityistä napakkaa tukea vatsan alueellakaan huomaa ja persekin on ihan samalla paikallaan.

Mutta hemmetin hyvän tuntuiset farkut nää nyt joka tapauksessa on! Että mahtavatko tehdä kaiken lupaamansa vaan huomaamatta ja hienovaraisesti.

Tuotekuvaus lupaa Shaping Denimien olevan myös niin mukavat, ettei niitä haluaisi riisua pois lainkaan ja tuon mukavuuden mä kyllä olen housuissa huomannut. 4% elastaania sisältävä materiaali on ihanan pehmoista ja joustavaa. Se myös palautuu nätisti muotoonsa käytön jälkeen, eikä ainakaan vielä muutaman viikon testijakson aikana ole havaittavissa esim ikäviä polvipusseja. Myös vyötärön ympärys on pysynyt muodossaan ja napakkuudessaan.

Omat farkkuni ovat KappAhlin XLNT-mallistosta ja sain ne syksyllä pressi-tilaisuudesta, missä oli mahdollisuus tuunata farkkuja. Itse en halunnut noin hyvän näköisille ja värisille pöksyille kummempaa tuhoa tehdä, mutta lahkeista pätkäisin pois pienen palan ja tein lahkeensuista hieman rispaantuneet. Sopii hyvin tähän mun upslaaki-fiksaatioon.

Yritin etsiskellä kyseisiä farkkuja KappAhlin Porin myymälästä, mutta sieltä Shaping Denimejä löytyi vain normikokoisten osastolta. Sama koko 46 kyllä mahtui mulle myös noista normimalliston farkuista, mutta ainakin minun mielestä vyötärö oli hieman matalampi kuin omissa XLNT-puolen housuissani. 

Pitää siis ehkä Helsingin reissulla pyörähtää tarkastamassa tilanne, josko siellä löytyisi liikkeistä myös näitä plussakokoisten pöksyjä, sillä olisin kiinnostunut hankkimaan samat myös mustana.

Omissa XLNT-farkuissani vyötärö on just riittävän korkea omaan makuuni. Vielä korkeammatkin voisivat olla omasta puolestani, mutta nämäkin toimivat jo oikein hyvin. 

Mutta, jos etsit mukavia, kapealahkeisia farkkuja, niin tässä siis yksi malli joka kannattaa tsekata. Perusmalliston kokoskaala kattaa välin 34-46 ja XLNT-puolella sama farkku löytyy koossa 46-54. Ainakin isoimpien kaupunkien KappAhleista luulisi löytyvän myös tätä isompien muijien versiota. Kaltaiseni 46 kokoon mahtuva voi kuitenkin testata myös tuon perusmallistonkin farkun, jos sattuu vyötärön korkeus miellyttämään niissä enemmän.

 


17 Comments
  • saya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi hyvä, omaan makuun riittävän korkeavyötäröinen ja kapealahkeinen malli Kappahlista on myös Stella, itse asiassa en tällä hetkellä omista muita sopivia farkkuja kuin nämä kolmessa eri värissä 😀 itselle farkkujen etsiminen on niin tuskaa, että kun kerrankin olen löytänyt sopivat, niin pakko hamstrata. Stelloja oli muistaakseni ainakin kokoon 46, en muista onko sen pidemmälle.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pitääpäs vilkaista joskus nuo Stellatkin. 

  • Kiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvän näköiset! Täytyy käydä sovittamassa. 🙂

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/prinsessanaiset-ja-reppanamiehet

  • Rebelundercover
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pysyykö vyötärö ylhäällä vai kääntääkö röllykkä sen kaksinkerroin? Nimim. Aina sama ongelma…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ovat sen verran korkeavyötäröiset että itselläni ainakin pysyy ylhäällä. En mä näitä pitäis, jos niiden kans olisi tuollainen ongelma.

  • elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi vitsi kun ois ihan pillit lahkeista niin ostaisin heti 🙂 aina sama ongelma 😕

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mun on kans välillä hankala löytää kunnon pillejä, kun etenkin plussamerkkien housujen lahkeet tuntuu olevan aina itselle puntista isoja. Aika monet pöksyt onkin tullut ompelijalla kavennettua. 

  • Lilli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy melkein ajan kanssa käydä nuita farkkuja sovittelemassa, joskun kun jalkaani vedin niin eivät ihan satasella sytyttäneet!
    Menikös se niin, että jos farkkuihin tulee niitä ”poimuja” (niitä mitä hyvin monella näkee takareisissä heti persaaksen alla 😉 niin pökät olisi liian tiukat siltä kohtaa? Kangas pingottuu vai mikä se hieno sana sille nyt ikinä onkaan……

  • AnskuK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä olis sulle tunnustusta tyrkyllä http://www.peaceandstyle.fi/2017/01/nain-aloitat-bloggaamisen.html

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oi kiitos! 🙂

  • Ei-leen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvännäköiset nuo farkut ainakin sinun päälläsi. Vihaan farkkujen ostamista, koska joka puolelta hyvältä näyttäviä farkkuja on vaikea löytää, minulla on melkeinpä luottomerkit, joihin turvaudun. Kun ostan uudet, raahaan kotiin useat, ja otan valokuvan takaa. Niistä valitsen parhaat. Melkeinpä aina kyseessä on samanmerkkiset kuin kotona on jo ennestäänkin…  

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä oon vähän sellanen, että mä en siitä farkkujen persuksesta ole niin kriittinen kuin etuosasta, kun enhän mä niitä itse takaa näe. 😀

  • Minnea/Minnean muruja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse oon tykännyt Kappahlin farkkulenggareista, sopivan napakat 🙂 Täytyy ehkä käydä sovittamassa myös näitä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Farkkuvinkki ikääntyville naisille: Älä käytä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No siinähän meillä varsinainen pukeutumisneuvoja 😀

  • Mia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos superhyvästä farkkuvinkistä, näitä tuli hamstrattua useampi pari! 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva että vinkistä oli iloa! 🙂

Post A Comment