Joko mä olisin sen nyt valmis ihan ääneen sanomaan… Kyllä tässä on nyt ollut sopeutumista ja identiteettikriisiä meinannut pukata, mutta kyllä se on myönnettävä.. Mun lempiväri on nykyään vaaleanpunainen. (Viimeksi tilanne oli tämä 30 vuotta sitten.)

Tästä syystä, en kyennyt kävelemään Mangossa tämän takin ohi. Kun nyt kuitenkin juuri Mangosta oli kyse, en elätellyt minkäänlaisia toiveita, että tarjolla olisi minulle mahtuvaa kokoa. Onneksi uskaltauduin kuitenkin ennakkoluuloistani huolimatta sovittamaan, sillä nyt mulla on ihana hattaratakki. 

Kannustan siis muitakin plussakokoisia ihan rohkeasti välillä piipahtamaan sellaisissakin kaupoissa minkä kamppeisiin ei ikinä kuvittelisi mahtuvansa. Saattaa toisinaan yllättyä iloisestikin! 

Jos sinunkin garderobisi tuntuu kaipaavaan epätoivoisesti vaaleanpunaista piristystä, niin tätä villasekoitetakkia löytyy myös Mangon verkkokaupasta.

KN Collectionin leopardikuvioinen Leonia-turbaani osoittautui aivan täydelliseksi kaveriksi takille. Nutturan kanssa pipojen ja hattujen käyttö on jäänyt hieman vähemmälle, mutta nyt viime päivien pakkasissa olen koittanut petrata asiassa ja olen hieman löysännyt nutturaani välttääkseni tätä smurffi-efektiä. 😀

legginssit – Marks & Spencer / kashmirneule – Ellos / takki – Mango / kengät – Vagabond / hattu – KN Collection (saatu) / korvikset – Aarikka (saatu)

Mä olen niin iloinen, kun olen tänään saanut viettää aikaa mun murun kanssa. Mies on nimittäin viimeiset pari viikkoa painanut keskimäärin 15-17 tuntista päivää ilman vapaita, joten ei ole paljoa ehditty näkemään. Aionkin nyt käpertyä vielä hetkeksi murun kainaloon ennen kuin se taas lähtee työmaalle. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!


Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Kuperkeikka ei suju kovinkaan pehmeästi ja polvi kolahtaa kivuliaasti lattiaan. Kun meritähti yrittää kehittyä eläimeksi, ei ylösnousu ole vielä kovinkaan sulavaa. Maha ja tissitkin tuntuu olevan aina välillä jossain liikkeissä tiellä. Tuskastuttaa ja turhauttaa. Mutta samalla myös naurattaa, kun mietin miltä meidän aikuisten naisten lattialla pyöriskelevä ryhmämme mahtaakaan näyttää. 

"Tee itsellesi vankila! Majesteettiset korvat! Kumarrus, syöksy… piirrä viiva ja ylitä se!" Tanssinopettaja Tiina sanoittaa liikkeitä niitä kuvaavilla sanoilla ja ainakin itselläni se helpottaa koreografian muistamista. (kuvassa on muistaakseni juuri "kökkö kaatuminen" :D)  Mennään pätkä uudestaan ja vielä kerran. Ja sitten hetken päästä toistot tekevät tehtävänsä ja muutama liike peräkkäin sujuukin pehmeästi, notkeasti ja sujuvana jatkumona. Hetkellinen ihana onnentunne: "minä tanssin!". 

Olen käynyt elokuusta saakka kerran viikossa nykytanssitunneilla. Kyseessä on +30 vuotiaiden alkeisryhmä, eli sinne sai tosiaan mennä ihan kokemattomana urpona. Ja se homma on ihan mahtavaa. Tykkään erityisesti erilaisista lattiatasossa tapahtuvista liikesarjoista, eli sellaisesta möyrimisestä. 

Mukavaa on myös erilaiset improt, joita tehdessä mikään ei ole väärin. Itse huomaan, että improissa mun liike lähtee usein jonkin kivun kautta. Jumittavista lavoista, kiristävistä takareisistä jne. ja sitten liikkeestä tulee ihanaa kehonhuoltoa.

Vaikka koenkin tunneilla jonkin verran kykenemättömyyttä ja ärtymystä kehoani kohtaan, niin ehdottomasti enemmän tanssi tuo hyviä fiiliksiä. On ilahduttavaa huomata kuinka jokin liikesarja alkaa sujumaan paremmin ja pienestä kivustakin huolimatta liike tuntuu kehossa ihanalta. Minä tanssin!

 

Kuva: Tiina Santavuo

 


Aurinko on paistanut jo pari päivää, joten eikös nyt voi jo ihan täysillä haaveilla kevät- ja kesäkengistä? Piipahdin tänään PR-toimisto Polhemilla ja nappailin samalla kuvia kevään inspiroivasta kenkämuodista. 

Huomioni kiinnitti erityisesti seuraavat asiat:

SAMETTI

Molemmat kengät Unisa

Enpäs ole tullut aiemmin ajatelleeksi, miten kivalta sametti näyttää kengissä… Ei kun hei, mun vanhojenpäiväkorkkarit vuonna 1999 itse asiassa olivat just punaista samettia! Olikohan se sittenkin jokin tuttuuden tunne, joka näissä Unisan kengissä viehätti. Nuo nilkkurit olis niin mageet farkkujen kanssa!

PISTOKKAAT

Zign Studio

Tamaris

Vuosien halveksunnan jälkeen pistokkaat luikertelivat kenkäkaappini jälleen viime kesänä näiden Vagabondien myötä ja tänään huomasin, että tykästyminen jatkuu myös tänä vuonna. Erityisesti ihastuttaa tukevat korot, mutta en mä hipelöimättä kyennyt ohittamaan noita matalia lättänäpistokkaitakaan.

 

NÄYTTÄVÄT KOROT

Tamaris

Ooh! Punaista mokkaa ja kauniit kukkakankaalla päällystetyt tukevat korot. Nämä saattaa oikeasti päätyä ostoslistalle kunhan kevät etenee ja kengät saapuvat kauppoihin. Näistä löytyy myös musta versio.

 

BRODEERAUKSET

Tamaris

Tamaris

Marks & Spencer -housupostauksessa nähtyjen farkkujen ja raitapaidan myötä mun silmät aukesi brodeerauksille siihen malliin, että nyt hiplailen koristeompeleilla varustettuja vaatteita ja asusteita joka puolella. 

 

HERRAINKENGÄT

Terhi Pölkki

Tässä nyt ei ole mitään uutta, eikä siis kyse mistään yhden kevään muotivillityksestä. Laadukkaat nahkaiset herrainkengät nyt vaan on klassikko, joka kiinnostaa mua vuodesta toiseen. Odotan niin kovin sitä päivää, kun ekan kerran talven jälkeen tarkenee heittämään sukat nurkkaan ja kiskomaan jalkaan herrainkengät!