Vaihtoehtoinen totuus – epäonnistuneet asukuvat

Mä saan valokuvaajana kuulla etenkin naisten suusta tosi usein, että "ei musta saa hyviä kuvia" ja "mä AINA epäonnistun valokuvissa". Se on mun mielestä ihan pa**apuhetta, yhtään ihmistä ei ole vielä mun 10 vuoden uran aikana vastaan tullut, josta ei olisi onnistunutta kuvaa saatu. Mutta niin se vaan on, että kun kuvia otetaan, niin osassa sitä näyttää urpommalta kuin toisissa.

Mutta kaikissa sitä näyttää omalta itseltään, just siltä kun on jonkun sadasosasekunnin verran näyttänyt. Eikä niihin vähemmän imarteleviinkaan ruutuihin kuole ja niitä nähdessään on ihan turha itseään haukkua ja soimata, että "hyiiiii, kun mä oon ruma!". Ne on vaan pieniä poimintoja ohikiitävistä hetkistä niin ne ns. hyvät kuin ne huonommaksikin koetut kuvat. Ei sitä livenäkään ole ihmisellä koko ajan joka suuntaan se imartelevin ja upein kuvakulma ja fotogeenisin hymy. 

Blogiin sitä toki valitsee askuvista ne tietynnäköiset hymyruudut, mutta se on vain osa totuutta. Tämän postauksen kuvat edustaa just niitä toisia silmänräpäyksiä. Molemmat "tyylit" ovat yhtä totta ja niiden kauniimpien   kuvien ja näiden urpoimpien ilmeiden ja kuutosleukakuvien väliin mahtuu vielä vaikka mitä. Näistä kuvista voi vapun kunniaksi poimia vaikka ideoita sitä tilannetta ajatellen, että jäi vappunaamari kotiin. Omankin naaman saa väänneltyä vaikka minkä näköiseksi!

Näin huikeita kuvia saat….

Kun mietit, et mitähän järkeä tässä koko hommassa on

Kun mietit, että ei yhtään jaksais poseerata.

Kun puhut ihan taukoamatta kuvien oton ajan

Kun nostelet raivokkaasti rintsikan olkaimia sulkimen laulaessa

Kun kaivat hanuria ja nostelet hihoja kesken kuvauksen.

Kun tsekkaat välillä, että näkyykö boobsit

Kun ärsyynnyt kiukuttelevaan kameran wifi-toimintoon

Kun sun nenää kaivava mies photobombaa, just kun itse poseeraat tosi coolisti

Kun kärsivällisyys poseeraamiseen loppuu kesken sarjatulen

Kun oot juonut kaverin kanssa skumppapullon puoliksi

Huikeeta ja kuplivaa vappua kaikille! 


Tags:
10 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    :DDD Tän takia mä sun blogia luen <3. Oot niin huippu 😀

  • Alina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nenänkaivelukuva ja skumppakuva ovat suosikkeja! 😀 hyvää vappua!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei sulle voi sanoa ku <3

  • Kirppisluuta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan huippuja. Samaistuin kyllä siihen, että musta ei ikinä tuu hyviä kuvia. Nämä kuvat kuitenkin todisti, että yksikään noista ei ole epäonnistunut. Kuvat saivat hymyn huulille ja noihin on helppo samaistua. Jotenkin armahtaa meidät naiset siitä käsityksestä, että meidän ( itse nelikymppinen) täytyisi näyttää kuvissa huippumalleilta. Tällaiset ”epäonnistuneet” täydelliset kuvat kunniaan.

  • valokuvaaja myös
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun ”suosikki”palaute kuvattavilta on kyllä ”Hyi, kun on kauhee kuva!” Tekisi mieli aina vastata, että en mäkään tuu sun työn jälkeä arvostelemaan :DDD

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Piristi edes vähän mun vappua, jota vietän sängynpohjalla järkyttävän kohta 2 viikkoa kestäneen kurkku-ja korvakivun sekä vaihtelevan lämmön/kuumeen kourissa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos näistä kuvista. Piristivät päivää. Sait uuden lukijan 🙂

  • fani
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan parhaita kuvia 😀 😀 Hauskaa vappua!

  • Fani58
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    😀 😀 😀 piristävä päivän aloitus. Kuulosti tai näytti niin tutulta … Iloista Vappua !
    Ps. ne glitterit silmäkulmassa – tykkäsin

  • biloba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tunnistan niin tuon rintsikoiden kiskomiskuvan. Ja ei, musta ei saa hyvää kuvaa tai sitten luulen olevani paremman näköinen kuin olenkaan, hah.

Post A Comment