20.09.2017

Posted at 20:55h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö, BomBom.fi,–

Mikään ei nujerra orastavaa treeni-intoa tehokkaammin kuin huonot vaatteet. Jos housut pitää kaivella joka kyykyn jälkeen vatsamakkaroiden alta tai persvaosta ja puseron helma tuntuu aina pikkusen liian lyhyeltä, niin onko se kumma, jos ei punttien nostelu tai muu sporttirehkiminen jaksa innostaa. 

Itselläni on monet trikoot lentäneet yhden treenikerran jälkeen kirpparikasaan, kun sovituskopissa hyvältä tuntuneet pöksyt ovatkin tositoimissa osoittautuneet ihan susiksi ja olen viettänyt koko jumppatunnin nostellen housuja ja unelmoiden henkseleistä. Olenkin jo useamman vuoden ajan luottanut etenkin salilla pääasiassa haalareihin ja elänyt siinä ajatuksessa, että tuskin mun muotoiselle ihmiselle edes löytyy oikeasti paikallaan pysyviä treenihousuja. Mutta kuulkaas, löytyipä sittenkin!

Kesällä avatun BomBom-verkkokaupan valikoimiin kuuluu uima-asujen lisäksi myös treenivaatteet. Ja mikä parasta, niitä on tarjolla myös meille isompikokoisille naisille. Brasiliassa valmistettavien Sporting Way treenivaatteiden kokoskaala kattaa välin 38-54 ja valikoimista löytyy mm. napakoita trikoita ja teknisiä paitoja ja toppeja. Osa vaatteista on nimenomaan plusmitoituksella tehtyjä ja niistä on saatavilla koot 46-54. Tässä postauksessa on esillä omat suosikkituotteeni ja kesällä saamani uimapuvun voit kurkata täältä.

 

Jos ihan vain visuaalisia asioita tuijotetaan, niin nämä juuri hetki sitten valikoimiin saapuneet sekopäisen kukkakuosiset supplex -legginssit ovat ehdoton voittaja. Olen urheiluvaatteiden kohdalla sitä mieltä, että mitä värikkäämpi, sen parempi ja otan ennemmin överit kuin vajarit, joten tämä alavartalon peittävä kukkaketo on just täydellinen omaan makuuni. 

Trikoissa on riittävän korkea vyötärö kaltaiselleni omenallekin, ja housut pysyvät liikkeitä tehdessä melko hyvin ylhäällä. Sanon ”melko hyvin” siitä syystä, että verrattuna muihin tässä nähtäviin alaosiin, on näiden kukallisten materiaali hieman pehmeämpää ja vaikka leggarit eivät millään tavalla valuneetkaan, niin välillä vyötärönauha tahtoi kuitenkin taittua. Mutta sellaisella tyypillä, jolla onkin keskivartalon kohdassa vyötärö tynnyrin sijaan, uskaltaisin väittää näiden toimivan ongelmitta. 

Musta 3/4 -hihainen pusero on miellyttävän viileältä tuntuvaa teknistä materiaalia ja todella kevyt päällä. Tämäkin päällä on helppo olla ja suorittaa ilman, että pusero yrittäisi kiivetä kohti kainaloita. 

Malli on mukavan rento olematta kuitenkaan muodoton säkki ja laskeutuu siksi hyvin pyllerönkin päällä. Takamustaan arastelevia ilahduttanee hieman takaa pidempi helma. Itse tosin kaipaisin sitä lisämittaa useimmiten kyllä etupuolelle. 😀

Samaa puseroa löytyy mustan lisäksi onneksi myös pirtsakkana pinkkinä! 

Kolmista testaamistani trikoista mukavimpien tittelin saavat nämä täyspitkät raidalliset supplex-housut. Just niin korkea vyötärö kuin kaipaan. Hyvä ettei kainaloista ahdista! 😀 Nämä siis passaa mallinsa puolesta loistavasti tällaiselle vatsakkaalle omenalle, sillä maha mahtuu hienosti pöksyihin ja kun vyötärö tulee sinne omenan yläpuolelle asti, ei ikävästä rullautumisilmiöstä ole tietoakaan. 

Viimeiseksi vielä housuista ne jotka saavat palkinnon nimeltä ”täi tervassa”. Nämä capritrikoot eivät nimittäin hievahtaneet milliäkään edes kyykätessä. En muista joutuneeni korjaamaan housuja mistään kohti kertaakaan koko tunnin treenien aikana ja ohjelmassa oli niin kyykkyjä ja kahvakuulailua kuin vatsalihasliikkeitä ja soutamistakin.

Eli vaikka vatsamakkarat lepattivat ja muljasivat vaikka miten, niin näiden todella napakoiden trikoiden loistavasti muotoiltu vyötärö pysyi paikoillaan kuin tauti. Olin ihan hämmästynyt.

Kuvasta ei oikein hyvin näy, mutta vyötärökaistale on hieman tuollainen v-mallinen nousten sivuilta korkeammalle kuin keskeltä. Siinäkö lienee salaisuus. Omieni kuosi on vanhempaa mallistoa, eikä sitä ole enää kaikkia kokoja jäljellä, mutta samaa pöksyä löytyy uudella kuosilla sieltä 38 koosta 54 saakka. 

Tätä alla olevaa kauniilla selkänyörityksellä varustettua teknistä Run-paitaa katselin kuvista hieman epäröiden, koska mietitytti, että miten tuo vyötärö kiristysnauhoineen oikein asettuu kun ei itsellä ole sitä vyötäröä. Mutta livenä tää olikin sitten oikein toimiva ja kivan mallinen. Nauhalla saa hieman säädettyä paidan pituutta ja istuvuutta. 

Mikäli Sporting Wayn vaatteet kiinnostavat, niin kannattaa tilatessa ehdottomasti tsekata kokotaulukko ja etenkin trikoiden kohdalla katsoa sieltä oma vyötärön ympärys. Mitä näiden kuvien vaatteisiin tulee, niin kaikista trikoista minulla on koko 50 (XL1).  Mutta nyt kun vaatteita käytettyäni mietin, niin kukkahousujen ja etenkin täyspitkien kohdalla minulle olisi mennyt pienempikin koko. Mustavalkoiset caprit on kuitenkin niin napakat, että en olisi pienempiä edes harkinnut. Mustat puserot kuvissa ovat kokoa 48 ja pinkki kokoa 50.

Alaosista käytän vaatteissa pääasiallisesti kokoja 46-48 eli mun mielestä Sporting Wayn alaosat ovat ennemmin kooltaan pieniä kuin isoja kun taas puseroiden koot ovat reilumpia. Mutta tämä siis ihan vaan mun henk koht arvio, sitä kokotaulukkoa kannattaa tosiaan pitää silmällä. 

Että ei muuta kuin hikoilemaan! Syksy on mitä loistavin aika aloittaa liikkuminen jälleen kerran.

 

-tuotteet saatu-


19.09.2017

Posted at 21:25h in Yleinen by
0 Likes

Olen tässä viime vuosina miettinyt useaankin kertaan, että mä olen aika paska ystävä. Näen ihmisiä tosi harvoin enkä juurikaan pidä välttämättä edes yhteyttä.

Mun pitkäaikaisimman ystävän kanssa nähdään ehkä pari kertaa vuodessa mun käydessä kotiseudulla, eikä me roikuta puhelimessakaan kuin ehkä kerran kuussa. Tässä samassa kaupungissa asuu useampikin ihminen, jotka edelleen koen itselleni rakkaiksi ystäviksi, vaikka on voinut vierähtää vuosikin, ettei olla tavattu. 

Olin nuorempana huomattavasti sosiaalisempi ja vietin enemmän aikaa niin ystävien kuin vähemmänkin tuttujen ihmisten kanssa. Sittemmin olen kuitenkin muuttunut yksinoloa arvostavaksi ja alkanut valikoimaan huomattavasti tarkemmin kuinka paljon ja koska jaksan muiden ihmisten kanssa aikaa viettää. 

Ei ole kyse siitä, ettenkö tykkäisi viettää aikaani niiden kaikista parhaimpien ihmisten kanssa, kyllä mä tykkään, mutta mun kapasiteetti siihen on niin rajallinen, että ei siinä hirveän isoa rinkiä ihmisiä pyöritellä niin, että näkisi joka viikko tai edes joka kuukausi. Olen siis mietiskellyt aina välillä, että olen ihan kamala paskiainen, kun en ns. ylläpidä ystävyyssuhteitani aktiivisesti. 

Mutta, kun mietin asiaa tarkemmin, niin tulen siihen tulokseen, että ne läheisimmät on ja pysyy, vaikkei kauheasti kyhjättäiskään kylki kyljessä. Ne parhaat onkin aika samanlaisia kanssani tässä asiassa eivätkä kaipaa puhelimessa lörpöttelyä tai hirveästi aikataulutettuja aktiviteetteja.

Kuvissa kanssani esiintyvä Iina esimerkiksi parkaisi alkukesästä hädissään luuriin, että ”kuinka sä nyt mulle soitat???”, kun jossain kiireessä harvinaislaatuisesti valitsinkin puhelinyhteyden viestien sijaan. Että niin on harvinaista meillä soitteleminen, että toinen ihan säikähtää. 😀 Mutta tätä naista ehti kyllä jo tulla ikävä, kun ei mun kesäduunin vuoksi nähty yli pariin kuukauteen! 

En siis ole kovinkaan aktiivinen ystävä, mutta luulen silti ystävieni tietävän, että kyllä mä täällä olen ja valmiina auttamaan ja tukemaan, kun tarve on. Juuri eilen soitti yksi rakas, jonka kanssa ei olla samassa kaupungissa asumisesta huolimatta nähty varmaan yli vuoteen. Puhelu alkoi sanoilla ”mulla on probleema” ja jo 10 sekuntia myöhemmin olin lupautunut hänelle ongelmallisen homman hoitamaan. Ja ihan vaan siksi, että kyseessä on ihana ja rakas ystävä ja haluan olla avuksi, jos vaan voin. Mikä parasta, tästä hommasta ”maksuksi” sovittiin, et mennään yhdessä lounaalle. Saadaan siis pitkästä aikaa kuulumisetkin päivitettyä!

Mutta sekin on vaan elämää, että joidenkin kanssa ne välit vaan hiipuu eikä yhdessäolo enää tunnukaan samalta vaikka pitkän tauon jälkeen. Elämäntilanteet muuttuu ja ei ollakaan enää kiinnostuneita samoista asioista. Ystävyyttä ei voi pakottaa, se on olemassa ja elää silloin, kun kaikki sen ”reunaehdot” sopivat molemmille. 

Mutta itse ainakin tunnistan ne parhaista parhaat siitä, että aika ja välimatka eivät onnistu viemään pois sitä ihanaa jälleennäkemisen tunnetta. Ystävän tunnistaa siitä, että vuodenkaan tauon jälkeen fiilis ei ole tippaakaan kiusaantunut. Voi heti olla ihan niin kuin ennenkin. Sellaisia mun elämässä on onneksi useita. Että vaikka mä oon ehkä vähän paska ystävä, niin mulla on kyllä itsellä ihan parhaita.

Lähettäisinkin tässä rakkautta ainakin seuraaville: Anni, Piia, Mira, Iina, Jonna, Riikka, Pauliina ja Ilana. Kyllä te ittenne täältä tunnistatte.

Kun tällaisen parhaan kanssa sitten vihdoin näkee vaikkapa parin kuukauden tauon jälkeen, tajuaa heti ensisekunnilla, että ollaan edelleen ihan samoilla aaltopituuksilla. Näköjään se voi toisinaan ulottua ihan pukeutumiseen asti. Ja nämä asut oli siis ihan puhdas sattuma! 😀

PS. Iina on kyllä sillä tavalla ihan paska ystävä, että se ei asu mun seinänaapurina, eikä meillä näin ollen voi olla yhteinen kenkäkokoelma. Mut mä voin ehkä antaa tän anteeksi. Ehkä. 

Ootteks te aktiivisia ystäviä vai minun kaltaisia yksin viihtyviä, jotka ei juuri soittele?


18.09.2017

Posted at 20:05h in Yleinen by
0 Likes

Yksi asia mitä mä inhoan yli kaiken, on jonottaminen. Etenkin sellaisessa jonossa pönöttäminen, joka ei tunnu hievahtavankaan. Turhaudun joka kerta, kun kahvilajonossa edelläni olevat tyypit tilaavat kaikki jotain aikaa vieviä soijamatchalatteja ja luomucaramelllattemacchiatoja. Jonotusvihaajana tekee vaan mieli kiljua, että ”ottakaa sitä s***tanan suodatin Saludoo, niin saadaan tää homma etenemään!”. 

Mutta hyvä sitä on ihmisen koetella kärsivällisyyttään ja treenata tällaisia asioita jotka saa savun nousemaan korvista. Itse tempaisin jonotustreenit perjantaina Helsingissä Minna Parikan mallikappalemyyntiin. Minä, jonojen vihaaja, törötin Kluuvin kauppakeskuksen käytävässä kokonaiset 35 minuuttia päästäkseni kenkäostoksille vaikka ei ollut edes varmuutta löytyykö mitään omaan makuun ja jalkaan sopivaa. Kyllä siinä naista vähän koeteltiin ja kelloa vilkuiltiin.

Kärsivällisyysharjoitukseni palkittiin, kun vihdoin sisälle päästyä pöydällä minua odottivat nämä nämä glitterläjät. Tukeva korko, hyvä lesti, just sopiva koko, järjettömän hurmaava ulkomuoto ja hintaa vaivaiset seitsemänkymppiä. Tuntui lähes ilmaisilta!

Upeat. Ihanat. Ilahduttavat. Hyvin jonotettu ja loistavasti tuhlattu! Nyt jotain kemukutsuja tänne kiitos.