Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Oikeasti mä haluaisin ihan kokonaan uuden helvetin hyvän sängyn. Mutta ai saakeli miten kalliita ne on. Mutta koska toistaiseksi ei ole siinä määrin massia, että raskisin pistää tonnitolkulla massia haisemaan, niin pitää koittaa päivittää makuupaikkaa edes siinä määrin kuin kykenee.

Tartuttiin miehen kanssa Jyskin synttäritarjoukseen ja käytiin petauspatjaostoksilla. Mukaan tarttui koemakuun perusteella miellyttävän tuntoinen memory foam -petari, joka irtosi alesta reilulla parilla sadalla. Kyllä se nyt päivitti sänkyä melkoisesti paremman tuntoiseksi 

Ei vaan urpot tajuttu lukea ohjeita ennen patjan sänkyyn laittamista. Mitäpä sitä nyt kukaan ohjeilla tekee… Heittäydyttiin siihen tuoreelle petarille odottaen ihanaa pehmeyttä, mutta totesimmekin allamme levittäytyvän jotain betoninkovaa. Tongittiin sitten pakkausmuovien keskeltä ohjelappunen, ja luettiin siitä, että rullalla olleen petauspatjan pitäisi antaa ns. aueta ja hakea muotoaan 3-5 vuorokauden ajan.

Siis mitä hittoo, kuka niin kauan jaksaa odottaa??? No ei me ainakaan. Ohjeet on tehty rikottaviksi. Toinen yö oli jo ihan miellyttävä kokemus. Mut ehkä seuraavaksi pitää alkaa säästää ihan kokonaiseen sänkyyn. 


Syksy on yleensä ollut itselleni pukeutumisen kannalta parasta ja inspiroivinta aikaa. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut, että kaikki ideat ovat olleet ihan hukassa ja vaatekaapin sisältökin on näyttäytynyt armottoman tylsänä.

Katselin vuoden ja kahden takaisia asukuvia, että mitä sitä oikein on päällensä laittanut ja tuntui vahvasti, että tarttis nyt saada jotain uutta potkua ja tvistiä, että en jaksais pyöritellä tänä syksynä tasan samoja kamppeita. 

Näistä maanantaisista kamppeistakin tuli jo pukeutumishetkellä ihan plääh -olo, mutta ei riittnäyt kiinnostusta enempään sovitteluun. 

Mutta tänään mä sitten sain sen tarvitsevani inpiraatiopiikin ja innostuksen, kun kävin Marks & Spencerin pressitilaisuudessa tiirailemassa syksyn tarjontaa. Kävi taas kuten monesti ennenkin, että moni vaate, mihin ei henkarissa kiinnittäisi mitään huomiota, herättivätkin suurta kiinnostusta jonkun ihmisen päällä nähtynä. 

Siellä minä  huomasinkin huokailevani ihastuksesta niin samettipuseroille ja -bleisereille kuin myös poolopuseroille, folklore-mekoille ja hiihtareillekin. Kyllä, luitte kaikki kohdat ihan oikein. Hiihtarit. Ne semmoiset legginssit, missä on kumilenksut lahkeissa.

Muistelen astelleeni johonkin kolmosluokan joulujuhlaan hiihtareissa ja Seppälän mustassa tikatussa samettijakussa. Ja nyt taas kiinnostelee molemmat. Näin ne asiat maailmassa pyörii. Ja minä kun olin ehtinyt ajatella, että siihen samettihommaan mä nyt en ainakaan lähde. 

mekko – Soyaconcept / neuletakki – S.T.I. / tennarit – Reebok / laukku – Zara / korvikset – Butoni Design

En nyt sentään heti innostuksissani tyhjentänyt koko putiikkia, enkä ylipäätään ajattele, että koko vaatekaapin sisältö pitäisi uusia, jotta se alkaisi taas tuntua mielenkiintoiselta. Mutta pari sellaista edullista yläosaa tuli hankittua, joiden kanssa monet nyt tylsiltä tuntuvat vanhat vaatteet saavat ihan uuden elämän. Kuvaan ostokset mahdollisimman pian päälläni, mutta sen verran sanottakoon, että ostokseni sisältävät röyhelöitä ja sitä saamarin samettia! 😀

M&S:n syksyn uutuuksia voi vilkaista vaikka tästä Flounce-nettilehden editorialista!


Korosta sitä, mitä et voi peittää. Tämä monessa niin sisustuksen kuin pukeutumisenkin saralla usein toistettu ohje on se ohjenuora, josta kiinni pitäen yritän syksyn tullen sopeutua jälleen sukkavuodenaikaan. 

Minä niin uhosin taas kerran vetäväni paljain nilkoin ainakin syyskuun loppuun saakka, mutta sateiset säät ja myös toiseen kantapäähän ilmestynyt rakkula ovat pakottaneet minut jo muutamina päivinä alistumaan noiden inhoamieni vaatekappaleiden käyttöön. Yääk, tekis mieli kiukutella kuin pikkulapsi ja heittäytyä selälleen huutamaan ja potkimaan, et mä en haluuuuuuu! 

Mut helvetti, kun ne lahkeiden ja kenkien välistä tympeästi vilkkuvat töppöset on kerran jalkaan kiskottava, niin ainakin ne on oltava jotain muuta kuin perustylsät ja rumat mustat tai valkoiset trikoosukat. Yritän pehmittää sukka-angstiani valitsemalla jalkaan jotkut asun väreihin sopivat ns. paremmat sukat. 

Mitään halinalleja, sateenkaaria, kissoja sun muilla silmiinpistävillä kuvioilla kuorrutettuja hupisukkia ei jalassani nähdä, vaan lahkeideni alta vilkkuu toisinaan glitteriä, joskus kirkkaita värejä ja välillä taas kevyesti kiiltävää ribbineulosta. 

Uusin ostos ovat nuo ekan kuvan hattaravaaleanpunaiset glittersukat Lindexistä. Sopivat mitä parhaiten kashmirhousujen lahkeiden alta kurkistelemaan.

Jos sinuakin vaivaa sukkaällötys, niin sitä vastaan voi syksyn tullen taistella vaikka jollain alla olevan kollaasin sukkapareista. Kun tarpeeksi asiaa korostaa, siitä tuleekin harkittu ja tyylikäs asuste ruman vahingon ja sään saneleman pakon sijaan.

1. Lindex / 2. Pieces / 3. Monki / 4. Asos / 5. Lindex / 6. COS / 7. H&M / 8. Asos / 9. COS