Raskas viikonloppu yhdellä mekolla

Toimitusosaston ikkujoulut, valmistujaisjuhlat, Raskasta Joulua -konsertti ja kokonainen työpäivä, joka sisälsi mm. yhden tulipalopaikan ja Perussuomalaisten piirikokouksen, siinähän sitä oli ohjelmaa yhdelle viikonlopulle. Töihin suuntasin sunnuntaina ihan arkisesti farkuissa, mutta kaikki muut viikonlopun menot heiluin yhdellä ja samalla asulla. 

Tämä bling bling -koristeinen trikoomekko oli oikein sopiva niin pikkujouluihin, perhejuhlaan kuin joulukonserttiinkin. 

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / nilkkurit – Vagabond 

Mekon kanssa sopisi tietenkin paremmin sirommat ja juhlavammat kengät, mutta tämän kertaiset menot oli kaikki sellaista sorttia, että pärjäsin hyvin tällaisella käytännöllisyyteen perustuneella valinnallakin.

Luotan yleensä näyttäviin korviksiin, mutta tässä mekossa on jo itsessään niin näyttävät koristukset, että jätin niille tilaa loistaa. 

Lauantai-iltana suunnattiin tosiaan murun kanssa Raskasta Joulua -konserttiin Porin Karhuhalliin (konserttiliput saatu) ja hitsit kun se oli hyvä. Hietalan, Leppäluodon, Koivusen, Parviaisen sun muiden hevi-äijien tulkitsemat versiot ovat jo vuosikausia olleet lähes ainoa muoto, missä suostun joululauluja kuuntelemaan. Konsertti on katseltu televisiosta joka vuosi, mutta nyt oli eka kerta, kun näimme sen livenä.

Artistihan vaihtelevat kiertueen eri keikoilla, mutta Marco Hietala urakoi konserteista jokaisen. Vaihtuvasta väestä Poriin osui melko täydellinen kattaus, sillä mukana oli Hietalan lisäksi JP Leppäluoto, Antony Parviainen, Floor Jansen, Tommi Salmela ja vain parin keikan verran mukana ollut Joe Lynn Turner.

Omasta mielestäni parasta oli, että mukana oli upea ääninen JP Leppäluoto, mutta pidän myös Parviaisesta ja Nightwishin Jansen oli mielenkiintoista kuulla livenä. Rainbow ja Deep Purple -ukko Turner oli toki myös vakuuttava laulaja, mutta kotimaiset rokkikukot olivat itselleni tässä konsertissa tärkeämpiä.

Keikkakuvia nappailin mun Olympus O-MD E-M1 rungolla ja 75 mm 1.8. -linssillä. Taisikin olla kyseisen kameran viimeisiä hommia ennen eläkkeelle jäämistä, sillä tänään mulle saapui uusi kamera! Toki tuo vanhuskin jää mulle vararungoksi, mutta tuskin sille enää paljon käyttöä tulee, kun on nuorempi ja vireämpi vehje kameralaukussa. Mutta kiitos rakas E-M1, näimme kanssasi paljon näiden neljän vuoden aikana, jotka yhdessä vietimme. 

Solistien lisäksi mua ilahdutti konsertissa myös kitaroiden varressa heiluvat pitkätukat. Etenkin koko Raskasta Joulua -konseptin isä Erkka Korhosesta (kuvassa oikealla) huokui niin älytön riemu lavalla olosta, että ei voinut kuin ihailla. 

JP aiheutti matalana kumisevalla äänellään mussa sen verran kovat kylmikset, että aloin samoin tein haaveilla, että tätä herraa olisi ilo kuulla enemmänkin vaikka kirkkokonsertin muodossa. Ja kuulkaas, hänellä on seitsemän paikkakunnan joulukonserttikiertue ja osa keikoista on nimenomaan kirkoissa! Saattaapa olla, että täytyy lähteä kuuntelemaan vähän lisää joululauluja vaikkapa Helsinkiin 22. joulukuuta.  

Jouluyö, Juhlayö, Sydämeni joulun teen, Tonttu, Heinillä härkien kaukalon, Tulkoon joulu ja monta muuta tuttua klassikkoa ehdittiin illan aikana kuulemaan ja jokunen kitarasoolokin totta kai. Vaikka musiikki ei peltisessä jalkapallohallissa ihan päässytkään oikeuksiinsa, niin loisto keikka oli siitä huolimatta. 

Onko teistä joku käynyt Raskasta Joulua -konserteissa tai menossa tuleville keikoille? Entä onko ryhmässä ketään omaa suosikkilaulajaa? Osa paikkakunnista on jo loppuunmyytyjä, mutta monelle keikalle on vielä tikettejä jäljellä!

 


6 Comments
  • Joulu rokkaa!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Olet kyllä upean näköinen kauniissa mekossasi! Koko asusi on juuri sellainen, jota toivoisin joskus itsekin pitäväni. Kunpa vaan oppisin olemaan tyytyväinen, ei kun ylpeä itsestäni, ja uskaltaisin laittaa päälleni mekon, vaikka se vähän menisikin pintaa myöten. No, kerään rohkeutta…

    Kävimme viime vuonna ensimmäistä kertaa Raskasta Joulua -konsertissa Savonlinnassa. Oli kyllä kokonaisuutena kiva reissu: yövyimme konserttipaikan viereisessä hotellissa ja oli kätevää kun ei tarvinnut konserttiin mennessä ottaa päällysvaatteita mukaan. Konsertti oli loistava! Ihanat kitaristirokkikukot!!! Sen jälkeen istuttiin hotellin aulassa mukavassa porukassa nauttimassa kuohujuomaa. Konsertti oli loppuunmyyty kuten tänäkin vuonna: olemme taas menossa :). Savonlinna on ihana ja tunnelmallinen kaupunki, sanokoot muut mitä hyvänsä. Palaamme sinne usein erilaisten tapahtumien takia, niin kesällä kuin talvellakin. 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kuulostaa tosi kivalta reissulta kokonaisuudessaan! Mä olisin niin halunnut kesällä Savonlinnaan Amorphiksen, Staminan  ja Stratovariuksen yhteiskeikalle, mut hitto kun oli päällekkäisiä menoja. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Seinäjoen keikalle menossa ja perempaa ympäristöä keikkapaikaksi saa hakea, kun Savonlinna. <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oijoi, Seinäjoen keikalle on Ville Tuomi! Siitä oon kyllä vähän kade. 😀

  • EmiliaMaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    JP Leppäluoto. Päiväunieni kohde jo varmaan 15 vuoden ajan! 😀 Pelkkä ajatuskin siitä äänestä saa polvet aladoobiksi.
    Eipä tullut käytyä konsertissa tänä vuonna, oulussa oli järjestelyt ollut ihan berbeeristä, joten ei onneksi harmita.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, sen herran äänellä on tosiaan joku ihmeellinen polvia notkistava vaikutus! 😀

Post A Comment