Tänä vuonna pukeutumisessani on vahvasti ollut läsnä ns. takin kääntäminen. Kerta toisensa jälkeen olen löytänyt itseni pukeutumasta vaatteisiin joista ensimmäinen ajatus on ollut, että ”ei oo kyllä yhtään mun juttu”. Ja sitten vielä tykästymään noihin vaatteisiin oikein kovasti. 

Tämän päivän asussa tuollainen aluksi kovasti epäilyttänyt vaatekappale on nuo Junarosen ruutukuvioiset legginssit (saatu). Kasaria henkivät mustavalkoiset housut eivät ensinäkemältä herättäneet minussa muuta kuin muistoja ala-asteajoilta, mutta nyt pellavapaitaan ja bikermalliseen takkiin yhdistettynä nämähän toimiikin ihan sairaan hyvin!

Ruutukuosia ja kukonaskelia. Ei puutu kuin että näissä olis hiihtarilenkit lahkeensuissa, niin nämä olis kuin suoraan mun vaatekaapista vuodelta -89!

Vaikka kyseessä onkin trikoolegginssit, niin kuosi saa ne näyttämään hyvin housumaisilta. Myös edessä menevät koristesaumat häivyttävät leggarifiilistä.

legginssit – Junarose (saatu) / paitapusero – Marks & Spencer / takki – Cubus / huivi – Becksöndergaard / kengät – Wonders (Saatu)

Loppupeleissä tämä asu nousikin yhdeksi lähikuukausien suosikkikokonaisuuksiksi! 


 

Asia, jota mä vihaan pukeutumisessa yli kaiken on sukkahousujen vyötärönauhan aiheuttaman vekki vatsaläskeissä!!!

Käytänkin yleensä aina joko äitiyssukkiksia tai muita niin korkeita, että ylettyvät mielellään ihan rintsikoihin saakka. Mutta tänään tuntui kaikki sukkikset olevan pyykissä ja nykäisin sitten jalkaan Wolfordin villasukkikset. Jotka siis muuten ihan loistavat, mutta eivät itselläni ole riittävän korkeat makuuni, jotta niitä voisi tällaisten vartalonmyötäisten vaatteiden kanssa käyttää ilman v****usta.

No olipa tämä muutenkin vähän tällanien räntäisen päivän homssuinen kokonaisuus. Epäsiisteeyttä omaan silmään aiheuttaa esimerkiksi tuo, että takki ja mekko eivä käy pituuksiensa puolesta lainkaan yhteen. Ei siis sinänsä menoa haittaa, mutta näitä kuvia katsellessa se tympii.

neulemekko – Esprit / takki – Lindex / huivi – Becksöndergaard / saappat – Pomar (saatu) / korvikset – Pramea (saatu)

Onneksi sentään kengät ja korvikset oli ihan ykkösluokkaa! Pomarilta saamani pitkät nahkasaappat ovat osoittautuneet todella toimiviksi jalkineiksi tänne Länsi-rannikon märkiin talvikeleihin. Siitä pitää huolen vahaviimeistelty vettä hylkivä Terracare-nahka ja pitävät pohjat. Näillä on tullut tepasteltua jo monta surkean kelin päivää.

Nauhoituksen ansiosta vartta on helppo säätää, joten nämä istuvat monen kokoiselle pohkeelle. Oman pohkeeni ympärys tuosta saappan reunan korkeudelta oli mittauksen mukaan 37 cm. Läpässä riittää kuitenkin vielä useampi sentti leveyttä, löysyttää nauhoja ja vartta. Toiseen suuntaan taas kiristysvaraakin on jokusen sentin kapeammille kintuille.

Pramean nahkaisten Tiima-korvisten uusi punainen sävy oli kuin tehty saappaideni pariksi! Jos nämä Tiimat tai violetit vastaavat kelpaisi sinunkin korviisi roikkumaan, niin kannataa pistää mun instatili @vieruska seurantaan, siellä on ensi viikolla luvassa Tiima-arvonta!

Mitäs teillä on viikonlopun ohjelmassa? Meillä täällä kämppä kaipais totaalista räjäyttämistä. en vaan tiedä mistä nurkasta tai vaatevuoresta oikein aloittaisin tuon epätoivoiselta tuntuvan urakan. Entä jos vaan ripottelen jouluvaloja ja -koristeita noiden vaatekasojen päälle? Kuten tässä. 

Siivouksen lisäksi skipattavien asioiden listalle tekisi mieli laittaa lahjojen osto. Voisko kaikki vaan hankkia itse itselleen jotain kivaa, niin osuu varmasti!


(Tähän alkuun jälleen kerran kitinää tästä pimeästä vuodenajasta, minkä vuoksi asukuvia on joko vähän tai ne on paskoja.)

Viime lauantain onnistunut meikki tulikin jo esiteltyä aiemmin tällä viikolla. Treffi-illan asu kuitenkin meinasi unohtua muistikortin kätköihin.

Yläosa on Asokselta tilaamani body, jossa siis samassa sekä tuo ohutolkaiminen alustoppi ja pitkähihainen meshkerros. Ihanaa, kun ei tarvitse tarkkailla, että pysyykö se paita siellä hameen sisässä siististi vai ei. Bodyyn kiinni ommeltu meshpusero kuitenkin laskeutuu ihan sen näköisesti, kuin kyseessä olisi vain löysä pusero. En ole ehtinyt käyttää bodyä vasta kuin tuon keinonahkahameen kanssa, mutta sopii varmasti hyvin myös ihan farkkujen pariksi. 

Tilasin itselleni koon UK20, mutta yhtä kokoa pienempikin olisi riittänyt. Pikkuisen meinaa bodyn alaosa persauksesta roikkua, mutta eipä se käyttöä haittaa. Ja ompahan se vessassa käynti helpompaa.

Niin, kun se salaisuus bodyjen käytössä on, että ei niitä nappeja tarvitse pissalla käynnin takia aina auki räpeltää. Ei, ei silti kusta housuun, se haaraosa vaan vedetään sivuun ja sitten lorotellaan kupla pois otsasta.  There you go, nyt tiedätte, jos ei vielä ollut tullut mieleen. 😀

Tämä kun tuntuu monia aina mietityttävän, että onko bodyn kanssa toimiminen jotenkin hankalaa. Etenkin ajatus vaikkapa muotoilevan alusbodyn nappien kanssa taistelusta muutaman skumppalasin jälkeen baarin vessassa on ajatus joka tuntuu tässä vaatteessa kauhistuttavan. 

hame – House, Prisma / body – Asos Curve / nilkkurit – Wonders / laukku – Halston Heritage / korvikset – Asos

Omasta mielestäni sen edut ja mukavuus kyllä voittavat kirkkaasti ne harvat tympeät hetket hakasten/nappien kanssa sohlaamisen kanssa. Suosittelen kokeilemaan. Niin alusbodyjä kuin tällaisia päällysvaatteeksi tarkoitettujakin. Itse toivoisin löytäväni jostain valkoisen paitapuseron alaosalla.

Mä sain tänään ns. siivottua työpöytäni, eli tehtyä kaikki kuvaushommien työt joulun alta pois. Ensi viikolla on pari työvuoroa lehdessä, mutta sen jälkeen vakaa tarkoitus olisi palata töiden pariin vasta seuraavan vuoden puolella. Kokonaiset kaksi viikkoa joululomaa siis kalenterissa!