Näin saat löysän yläosan istumaan hieman paremmin

 

Vielä löytyi yhdet jo joululomalla kuvatut asukuvat, jotka ovat jääneet julkaisematta! 

Totesin näiden kimaltavien kissapöksyjen kohdalla jo aiemmin, että tuntuvat kaipaavan yläosakseen aina rauhallista mustaa. Kuvissa näkyvä KappAhl XLNTin sifonkipusero tuntuu sopivan lähes kaiken kaveriksi.

Se näyttää yhtä hyvältä niin farkkujen, villahousujen kuin nahkahameenkin kanssa. Ja myös näiden leohousujen kanssa! (Bongasin muuten näitä housuja viime viikolla Helsingin Sokokselta)

Monikäyttöinen yläosa siis. Tätä on tullut puettua myös neuletakkien alle. Löysälinjainen pusero on edelleen myynnissä ja siitä löytyy myös pinkki versio. 

housut – Object / pusero – KappAhl XLNT (saatu) / kengät – Vagabond

Piti taas kuvilla demonstroida miten pienillä jutuilla vaatteen fiilis muuttuu. Itse en vaan osaa pitää noin löysää puseroa noin helma suorana roikkuen kuten vasemmalla. Siitä tulee löysä ja kaapumainen vaikutelma. 

Mutta heti, kun helmaa heittää ihan pieneltä matkalta housujen sisään (tai vyölenkistä läpi, taskuun tai vaikka solmulle), on olo heti enemmän oma. Se vaan tekee kokonaisuudesta hieman ryhdikkäämmän, kun koko yläosa ei tunnu valuvan helman mukana alas.

Silti puseron löysyys säilyy ja se peitää edelleen takamuksen eikä paljasta paljoa edestäkään. Kun usealle se yläosan housun sisään laittaminen tuntuu olevan vähän pelottava juttu, vatsapömpön paljastumisen vuoksi. Tämä siis on sellainen aika turvallinen vähän siltä väliltä -tyyli. 

Suosittelen ainakin kaikkia kaltaisiani tisseviä omenoita testaamaan tätä pikku trikkiä!


Tags:
4 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hupaisa kuva…

  • Paula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikein hyvänmielen blogi , sain taas naurupyrähdyksen ja hyvyn kasvoille blogistasi, tissevä omena…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se vaan kuvaa tätä vartalomallia niin täydellisesti 😀

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo kikka toimii myös tissittömällä H vartalolla. Mahtava blogi jonka olen hiljan löytänyt.

Post A Comment