24.01.2019 Arkikuva – Elämä on ruma pyykkikassi
Yksi kuva elämän tavallisuudesta joka viikko
Mulla on vuosikausia ollut riesana typerät ”sitten kun” -ajatukset, eli sitkut. Huomaan usein ajattelevani kaiken kääntyvän hyväksi ”sitten kun vaan saan kaikki to do -listan hommat tehtyä”, ”sitten kun saan tämän kämpän lopullisesti kuosiin”, ”sitten kun saan siivottua”.
Ihan tosissaan huomaan monta kertaa kuvittelevani, että kun vaan saisin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä, puhtaasta ja valmiista kodista, niin koko elämäni muuttuu. Siistissä ja täydellisessä kodissa minusta kuoriutuisi aamuvirkku reipas ihminen, joka keittää aamiaiseksi puuroa, käy lenkillä ennen töihin lähtöä ja saa vihdoin suoritettua kaiken. Ihan kaiken. Mutta ensin vain pitäisi saada ympäristö täydelliseksi.
Tuota samaa kuvitelmaa vaalin päässäni eron kynnykselläkin. Mielikuvissani uusi koti oli puhdas uusi alku, missä suunta olisi ainoastaan ylöspäin. Kuvittelin itseni seesteisesti siemailemaan aamusmoothieta kivasti sisustetussa asunnossani. Elämässä olisi fiksu rytmi ja jaksaisin pitää huolen itsestäni, töistäni ja kodistani.
Nuo ajatukset ovat aina olleet ihan pelkkää utopiaa, mutta pyöritän puhtaan pöydän ja uuden alun haavetta silti päässäni kerta toisensa jälkeen.
Olen asunut tässä uudessa kodissa nyt reilut pari kuukautta, mutta se ei luonnollisestikaan ole vielä valmis. Minun ja uuden sekä hallitun elämän välissä on muutaman muun kodin keskeneräisyyden lisäksi tällä hetkellä mm. kylpyhuoneen kaaos.
Siellä on todella vähän säilytystilaa, joten pidän meikkejäni pesukoneen päällä. Joka kerta, kun pesen pyykkiä, on kaikki meikkivehkeet nostettava siitä pois, sillä koneen lingotessa ne ovat vaarassa pudota. Niinpä nostelen törppöjä, purkkeja ja laatikoita edes takaisin.
Minulta puuttuu myös pyykkikori. Ei sille toisaalta ole tilaakaan. Pyykit majailevat rumassa kestokassissa, joka liirailee pitkin vessaa. Pyykkitelineenkin olemassaolo ärsyttää.
Että sitten kun vaan saisin kaiken paikoilleen ja nätiksi, niin elämästäni tulisi varmasti ihanaa. Sitten kun kotini kiiltäisi puhtauttaan ja jokainen tavara olisi nätisti omalla paikallaan, lakkaisin itkemästä menneitä. Sitten kun saisin kaikki roikkuvat hommat tehtyä, en enää pelkäisi tulevaa.
Jep jep. Sitkun sijaan on oikeasti vain tämä hetki. Elämä on sotkua. Se on keskeneräisiä asioita. Se on ruma pyykkikassi keskellä vessan lattiaa.