-Kaupallinen yhteistyö, Ellos

Vielä vuosituhannen alussa kaappini oli täynnä farkkuja joiden lahkeiden alta kengät pilkistivät ainoastaan terävien ja pitkälle ulottuvien kärkiensä ansiosta. Sittemmin muoti on paljon muuttunut ja kenkien esilläolo tullut itselle entistä tärkeämmäksi. Olenkin pysytellyt vuosikausia melko visusti pillifarkuissa tai hieman nilkkaan tilaa jättävissä suorissa lahkeissa.

Nyt lahkeiden levenevät linjat ovat kuitenkin olleet jo sen verran kauan esillä, että näyttävämpien punttien kokeilu on alkanut itseänikin jo hieman kiinnostaa.

Kuluneen talven eniten käyttämäni farkut ovat olleet nuo kuvissa olevat Elloksen New Thea High Waistit, joissa kiitosta saa niin mukavuus, istuvuus omalle vartalolleni kuin hyvä hintakin. Siispä suuntasin tässä orastavassa lahkeiden leventämisen innossanikin jälleen tutkimaan Elloksen valikoimaa. 

 

Kaikki kuvien tuotteet löydät Elloksen kevätuutuuksista!

Luulen, että tuollaiset ihan hurjan leveät ja täyspitkät flaret ovat vielä liikaa omaan makuuni, mutta eivät ne hassummalta toisten päällä nekään näytä. Itse voisin ajatella suuntavaani leveämpien lahkeiden aikakaudelle jossain tuollaisissa vajaamittaisissa farkuissa. Etenkin leopardipaidan ja rentojen vaaleiden farkkujen yhdistelmä huutaa kesää.

Lähimpänä nykyistä mukavuuslauetta ovat varmastikin nuo cropped bootcutit. Nehän eivät edes ole kovin leveät, mutta eivät enää pillitkään!

 

Myös plusmalliston kevätuutuuksista löytyy paljon erimittaisia ja levyisiä lahkeita. Keskelle kollaasia poimin yhdet kapealahkeisetkin ihan vaan koska näyttävät kaikin puolin upeilta. Itselläni juuri tuon tyyppisiä farkkuja kaapista löytyykin jo monet. Mutta vinkkinä teille joilta tuollaiset perusfarkut vielä puuttuu. Kokojakin plusmallistossa löytyy aina 60 saakka!

Paljon eri malleja selattuani sanoisin, että mun seuraavissa farkuissa tulee olla korkea vyötärö, melko vaalea pesu ja vajaamittaiset, viimeistelemättömät, leveät lahkeet. Kiinnostaisi tilata sovitukseen nuo oikeanpuoleiset Fiona-farkut.

En usko, että kinttuja nuolevat farkun lahkeet tulevat ihan heti täysin väistymään leveämpien tieltä, niin omakseni ne koen. Mutta kyllä näiden kaikkien pillifarkkuvuosien jälkeen olisi jo aika vähän testailla muitakin vaihtoehtoja. 

Elloksen kevätuutuuksia pääset shoppailemaan TÄSTÄ

 


 

Tässä kun homehtuu taas kotona viltin alla verkkareissa naama itkusta punaisena ja silmäluomet turvonneena, on jotenkin virkistävää kuvien myötä palata sellaiseen iltaan, kun oli laittautunut ja näytti pari astetta pirteämmältä. Tämä työpaikkani kieltolaki-teemaisten ”pikkujoulujen” asu ja meikki ovatkin ehdottomasti tämän kuluneen alkuvuoden onnistunein kokonaisuus. 

Hapsumekko on jo vuosia vanha ja se onkin juhlinut kanssani mm. pikkujouluja, blogiportaalin avajaisia kuin exän neljän vuoden takaisia salakapakka-synttäreitäkin. Että valitettavasti kyseistä La Redouten mekkoihanuutta ei siis ole enää mistään saatavana. Itse sen aikoinaan Ellokselta löysin. Sanoisin, että aika loisto löytö!

20-30 -luku, salakapakka, catsby.. ovat mielestäni pukeutumisen pielestä aivan loistavia teemoja kemuihin, sillä asun saa kasattua aika pienellä panostuksella. Itselläkin nuo helmet on alunperin joulukuusta varten ostettua muutaman euron helminauhaa jotka vaan solmin kaulaan. Mekoksi sopivien korujen ja vaikka höyhenkoristeisen pannan kanssa sopii ihan peruspikkumusta. 

En pidä itseäni mitenkään taitavana ja monipuolisena meikkaajana ja etenkin voimakkaat silmämeikit juhliin tuntuvat aina tosi hankalilta. Mutta tällä kertaa onnistuin mielestäni irtoripsien liimaamista lukuunottamatta tosi hyvin. Mutta meni tämän naaman maalaamiseen kyllä aikaakin.

Tukan kanssa puolestaan ehdin jo ihan menettää hermoni ja pari kampausta ehdin jo ensiksi purkaakin. Töhnää täynnä olevan sotkuisen kiharakasan pelasti iltaan sopivaksi kampauksseksi lopulta muutama strassipinni. Olisin siis halunnut sellaiset ihanat laineet tuohon otsalle, mut en osannut.

Olen hirmuinen nakkisormi irtoripsien kanssa ja siksi niitä harvoin käytänkin. Silloin tällöin kuitenkin sorrun kokeilemaan ja sitten päädyn tuntemaan oloni vähän hölmöksi. Hieman tälläkin kerralla toinen ripsinauha lipsahti liikaa toiseen reunaan ja tuntuivat silmissä hieman pöljältä. Mutta kyllä niihin parin skumppalasin jälkeen tottui. 😀

Aika paljon mä mietin, että lähdenkö noihin juhliin ylipäätään. Tää mieliala kun on ollut tässä viimeaikoina kaikkea muuta kuin juhlava. Aika vaikeita hetkiä elellään. Mutta olin loppujen lopuksi iloinen, että menin. Tuttujen työkavereiden seurassa oli mukava viettää iltaa hyvän ruoan ja tanssin parissa. Hyvä muistutus siitä, että vaikka ei olekaan oikein sosiaalinen olo, niin kyllä muiden ihmisten joukkoon on välillä hyvä lähteä.

On parempi lähteä ja tulla sitten vaikka kesken illan takaisin kotiin kuin jättää kaikki menot ja ihmiskontaktit väliin siksi, että tuntuu ettei jaksa ja pysty. Ja kyllä oikeasti piristää jo sekin, että on välillä kunnon syy pistää jotain nättiä päälle ja irtoripset vinoon. Viime päivien peilikuvan jälkeen nämä kuvat on ihana muistutus siitä, että on niitäkin päiviä kun olen muuta kuin itkuinen mörkö.

Mekko – La Redoute, Ellos

Kengät – Marks & Spencer

Korvikset – KappAhl

Helmet – Kuusenkoristeita

Hiuspinnit – Glitter

Irtoripset – Eylure (saatu)

 

 


Yksi kuva elämän tavallisuudesta lähes joka viikko

Satakunnan Liikenteen bussit ja Pori-Helsinki -matka ovat tulleet viime vuosina minulle todella tutuiksi. Pääkaupungissa tulee käytyä yleensä useamman kerran kuussa ja joskus jopa pari kertaa viikossa. 

Neljän tunnin matka on toki vähän tympäisevän pitkä, mutta siihen on jo tottunut. Aamulla aikaisin lähtiessä matka menee osaksi nukkuessa ja hereillä ollessa koitan mahdollisuukdien mukaan tehdä töitä.

Tällä viikolla hyppäsin bussiin torstaiaamuna, kun ohjelmassa oli sille ja seuraavalle päivälle työpalaveri ja kuvauskeikkoja. Perjantaina jäin sitten vielä yhdeksi yöksi viihtymään Iinan luokse.

Menomatka sujui odotetusti. Ensin kahdeksasta puoli kymmeneen unta, sitten läppäri syliin ja töitä. Kirjoitin yhden tarjouksen, vastailin meileihin ja aloitin blogipostauksen. Suurinpiirtein Espoon Ikean kohdalla sitten pakkelit esiin ja perinteinen bussimeikkaus karistamaan unisuutta kasvoilta ennen palaveria. 

Muuten meikkaaminen bussissa sujuu ihan hyvin, mutta nestemäisiä rajaustusseja välttelen ja ripsivärin koitan sutia aina punaisissa valoissa seistessä. 😀

Paluumatka lauantai-iltana olisikin sitten kaikkea muuta kuin nautinto. Kuudelta Kampista lähtenyt vuoro oli niin täynnä, että jokunen mukula joutui istumaan vanhempiensa sylissä, koska istumapaikkoja ei ollut riittävästi. 

Itselleni karma sitten arpoi viereen ”Pekan” 58 v (nimi muutettu, tai sitten ei. En nimittäin muista sitä). Pekka oli pikkuisen maistissa ja hirmuisen halukas puhumaan. Pyyteli jo alkuun anteeksi humalatilaansa ja kysyi haluanko olla rauhassa vai saako hän jutustella. Koitin siinä sanoa, että ajattelin tässä töitä tehdä, joten minusta ei oikein ole juttukaveriksi.

No, minun työskentelyhän ei estänyt Pekkaa puhumasta. Aluksi yritin olla sellainen peruskohtelias, että nyökyttelin ja hymähtelin ja vastasinkin pariin ensimmäiseen kysymykseen kotipaikasta ja ammatista. Vähän small talkia valokuvaajan ammatista ja sitten yritin keskeyttää keskustelun paneutumalla läppärini näyttöön ja näppikseen.

Mutta voi luoja, että voi 75 minsan matka Helsingistä Karkkilaan tuntua pitkältä. Pekka esitti minulle moneen otteeseen kysymyksen ”millainen nainen sinä oikein olet?”, johon vastasin, etten nyt oikein osaa itseäni tyhjentävästi tässä vieraalle ihmiselle kuvailla. Sitten Pekka hyvin paljon itsestään ja siihen päälle vielä pitkän oman tulkintansa minusta. (Ihan siinä vieressä istumalla päätti olla minusta montaa mieltä)

”Vaikutat kyllä todella hienolta ihmiseltä. Tuollainen nainen ei kyllä varmaan ole vapaa. Kyllähän sinulla mies on?” Vastasin, että en välitä puhua aiheesta yhtään mitään. Seuraavaksi alkoi huonot vitsit tai ”tarinat” kuten herra niitä itse nimitti. Niitä perinteisiä rasvaisia vitsejä, joissa nainen mm. maksaa naapurin miehelle putkitöistä seksillä ja pari laulunpätkää Isojen poikien laulukirjasta. Yritin uppoutua töihini ja olla kommentoimatta mitenkään. Että jospa se lopettaisi.

Kysymykseen ”saanko kertoa vielä yhden tarinan, se on kyllä vähän pervo?”, vastasin napakasti, että en todellakaan halua kuulla enää yhtään ainutta pervoa tarinaa, laulua tai yhtään mitään. Toistin vastaukseni moneen kertaan hänen asiaa jankatessa. Ei kiitos, juttusi eivät ole hauskoja, ole kiltti äläkä kerro.

Viimeiset 30 minuuttia ennen Karkkilaa yritin vain epätoivoisesti näytellä nukkuvaa toivoen, että se vihdoin katkaisisi kaiken sen lätinän tulvan, jota en todellakaan olisi halunnut kuulla. ”Riemukseni” sain kuitenkin ikkunaan nojaillessani toisella korvalla kuulla takanani istuneen naisen jutustelut puhelimeensa. Ero hänelläkin takana (tunsin sympatiaa) ja eksä osasi olla melkoisen paskamainen. 

Että kyllä, linja-autossa todellakin on tunnelmaa. Tuolla reissulla todella ahdistavaa sellaista. Vieraan ihmisen erosotkuja toiseen korvaan ja tympeitä seksistisiä vitsejä toiseen. Puhelimessa puhumisessa ei ole mielestäni mitään väärää, enkä välttämättä olisi takana istuvan juttuja kuullut, ellen olisi joutunut niin kovasti pakenemaan vieressä istuvan herran sanailuja ikkunaa vasten painautuen.

Mutta jumalauta, jos toinen ihminen ihan selväsanaisesti sanoo, että ei halua sun jatkavan enää juttujasi, niin silloin pitäisi älytä tukkia se turpa. Mutta mitäpä ne känniääliöt älyäisi. Argh. Meni niin hermo.

Jopa ne noin vuosi sitten Forssasta Helsinkiin saakka kuulemani eläkeläismummon ummetukset ja muut suolistovaivat olivat miellyttävämpää kuultavaa kuin Pekan pervot tarinat. Nuo tuskalliset 75 minuuttia saivat minut lupaamaan itselleni, että en enää koskaan unohda ottaa kuulokkeita matkoille mukaani. Kuuntelen mieluummin vaikka Smurffilevyjä tuplatempolla soitettuna kuin pornolauluja jonkun vieraan känniääliön suusta.

Millaisia vierustovereita helvetistä teidän viereen on matkoilla sattunut?