Aluksi se ei aiheuttanut minussa minkäänalaisia tuntemuksia. Pleksin palasia näkyi roikkumassa aina silloin tällöin muutaman tyypin kaulassa, eikä ne näyttäneet minusta ihanilta eikä kamalilta. Sitten niitä alkoi kuin taikaiskusta näkymään aina vain uusien ihmisten navan seudulla ja ne, jotka eivät vielä kyseistä esinettä omistaneet, kirjoittivat siitä haaveilevansa.  Kuvat silkkipaperiin käärityistä useimmiten mustista tai valkoisista yksilöistä tarttuivat blogista toiseen kuin rutto ja minua näky alkoi pian jo ällöttää. En ymmärtänyt ihanuutta enkä saanut tartuntaa edes jouduttuani taudinaiheuttajan kanssa fyysiseen kosketukseen messuilla.

asplund risti

Mutta minäkään en ollut loppujen lopuksi turvassa. Indiedaysin launch-bileiden lahjakassista se ryömi minunkin kotiini. Antti Asplundin inhasti sormenjälkiä keräävä ristiriipus nimittäin. Nyt en osaa päättää mitä mieltä siitä pitäisi olla. Kyllähän minun tyyliini ihan helposti passaa musta ja graafinen riipus, ei siinä mitään, mutta joku tuossa sopuliefektin aiheuttaneessa muotituotteessa tökkii. Onko se juurikin se aiheuttamansa sopuliefekti? En osaa määritellä. Tunteet ovat ristiriitaiset. Päätin kuitenkin antaa läpyskälle mahdollisuuden ja tämän päiväiseen synkkään asuun riipus sopikin ihan mukavasti. Mies puolestaan tyrmäsi riipuksen välittömästi sen nähtyään. Se on kuulema ”ihan kamala”.

asplundin risti

Ehdin jo hetkeksi unohtaa negatiivisia tunteita herättäneen käsittämättömän sopuliefektin, kunnes riensin tapaamaan ystävääni. Ainoalla tänään tapaamallani ihmisellä roikkui kaulassaan, mikäs muukaan kuin tasan samanlainen risti. Mieleen nousivat kuvat lapsuudesta ja nuoruudesta, kun parhaan kaverin kanssa pyrittiin pukeutumaan mätsääviin kamppeisiin. En minä välttele vaatteita ja asusteita joita moni muukin käyttää, vaan useatkin oman tyylini kulmakivistä ovat totaali sopulikamaa. Mutta jostain tiedostamattomasta syystä tämä muovin kappale kaulassa tunsin itseni vähän typeräksi.

Katsotaan miten tulevaisuudessa käy. Hautautuuko riipus korukasan alimmaksi jääden totaalisesti unholaan, vai pääsemmekö vielä kavereiksi asti. Ei se ensimmäinen asia olisi johon olisi alkuällötyksen jälkeen tottunut ja jota olisi oppinut negatiivisuuden haihduttua jopa käyttämään. Kattoo ny.