Linja-autossa ompi tunnelmaa.. Minä ja kaksi Ikea-säkkiäni ollaan nyt matkalla kohti Helsinkiä. Koska en päässyt matkaan omalla autolla, ei kirppiskuorma voinut olla ihan hillitön. Mutta ei minulla toisaalta ihan järjettömiä määriä turhaksi käyneitä vaatteita onneksi ollutkaan, sillä puolen vuoden takaisen muuton yhteydessä kaapeissa kävi melkoinen hurrikaani. Mutta löytyi sieltä kuitenkin monta sellaista itselle väärän kokoista (eli suomeksi sanottuna pieneksi jäänyttä) yksilöä joiden toivoisin löytävän hyvän uuden kodin.

 

Mukana on useampiakin juhlamekkoja, parit kivat nahkanilkkurit, mustia housuja mallissa jos toisessakin, parit silkkipuserot, Nanson hame ja ihana pusero ja läjä vaikka minkämoisia yläosia. Koot vaihtevat välillä 40-46 ja kengät ovat kokoa 37.

Toivon todellakin, ettei kun tarttua raajat mitään enää takaisin päin, joten tulkaahan siskot huomenna avuksi ja ostakaa kamat pois. Ostoksillanne tuette allekirjoittaneen bloggaajan hurvittelureissua Wieniin. 😀

Eli huomenna kaikki kirppistelemään Kluuviin klo 12-16!


Nyt olisi vihdoin aika paljastaa pari rouva Fortunan lempilasta!

Fashionstoren laukkuarvonnassa onni suosi nimimerkkiä Madde, jonka valinta osui Calvin Kleinin upeaan ja tilavaan nahkaiseen Arctic Shine Satcheliin.

Koruharakan 30 € lahjakortin voitti nimimerkki Henna, joka kommentoi lempikorukysymykseen seuraavaa: ”Joku mahtavan iso sormus!! Paljon blingiä ja kimallusta, sopii hyvin tähän aikaan kun on juhlaa jos jonkinmoista :)”

Kiitos kaikille kilpailuihin osallistuneille ja paljon onnea voittajille!


Kiitokset kaikille video-postaus ajatuksiaan kertoneille. Itseni lailla useimmat teistä sanoivat selkeän ein pitkäveteisille yhdessä paikassa kuvatuille höpinöille. Kannatusta puolestaan tuntuivat saavan erilaiset hius- ja meikkivideot ja erityisesti valokuvausaiheisia ja työtäni sivuavia videoita kannatettiin. Myös asunnon esittely videomuodossa sai ääniä. Tämä onkin sikäli ajankohtainen asia, että meillä on tässä syksyn aikana muutto edessä, joten kotiaihe voi olla muutenkin vähän tapetilla, kun alan pitkästä aikaa ankarasti pohtimaan sisustusjuttuja.

Moni painotti videoiden lyhyttä kestoa ja mielenkiintoista ja vaihtelevaa leikkausta. Näitä kannatan ehdottomasti itsekin. Itse olen ajatellut lähinnä sellaisia muutaman kymmenen sekunnin max minuutin pätkiä. Tarkoitus on, että vaikka videoita päätyisinkin blogiin välillä tekemään, niin pääpaino olisi silti aina mieluummin kirjoitetussa tekstissä ja videot olisivat enemminkin lisämateriaalia.

Pistän kaikki sananne muistiin ja ideat muhimaan. Kyllä sitä varmaan jossain määrin täytyy videotouhuja ainakin testailla ja katsoa millaista palautetta sitten tulee. Pitää vaan hieman taas herätellä noita vuosia käyttämättä olleita vähäisiä editointitaitoja ja treenailla ennen kuin alan mitään julkaisemaan. 😀 🙂

Palkinnon arvonnassa onnettarena toimi taas aina yhtä lahjomaton True Random number generator.

19. kommentin jättäjä oli nim. Veerra! Hänelle siis lähtee Adoben Photoshop Elements 9 + Premiere Elements 9 -paketti.  Paljon onnea!

Ehdinkin jo saada häneen yhteyden ja neito tuntuikin olevan kovasti onnellinen voitostaan. ”APUAA MITÄÄ!? 😀 mä en koskaa voita mitäääää! Kuin siistiä!”, oli voittajan kommentti ilouutiseen. 🙂